Aamukahvilla

Torstaiaamu. "Torstai on toivoa täynnä", sanotaan. Onkohan näin? Siitä olisi kyllä hyvä lähteä, joka aamu. Sovitaan että jokainen aamu on toivoa täynnä.

Kaadoin kahvini sekaan maitoa. Ja tulin istumaan tähän työpöytäni ääreen, ikkunan ääreen. Nostin jalatkin taas pöydälle, päivisin en sitä muuten yleensä tee.
Tänä aamuna en katsele ikkunasta ulos, yrittäen tavoittaa tuikkivia silmiäsi jostakin kaukaa pimeyden keskeltä. Katselen sylissäni olevaa kahvimukia, tai oikeastaan mukissani olevaa kahvia. Kun nyt hämmennän kahviani, sen pyörteillessä hitaasti mutta iloisesti lusikkani ympärillä, mietin että kuinkahan sinä juot aamukahvisi siellä kaukana jossakin. Juotko sen sellaisenaan mustana, vai lisäätköhän sokeria tai maitoa, vaiko peräti kumpaakin? Voin melkein kuvitella hoikkien sormiesi kietoutuvan lämpimän mukin ympärille, sekä uniset silmäsi ja aamun ensimmäisen vaisun hymysi mukin takaa...
Tai ehkä oletkin tee-ihminen? En voi tietää.

Mutta, eihän sitä koskaan tiedä, ajattelen kun siemaisen loput kahvistani. Lasken jalkani lattialle ja katselen ulos pimeyteen, mietin että voihan olla että joskus vielä tiedän kuinka nautit aamukahvisi tai -teesi, ja ehkä näen myös sen kauniin unisen hymysi mukin takaa...
7464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tulipa taas niin hyvä mieli.
Itsekkin kahvia nautiskelen,mustana tietenkin.
Tosi mukava lueskella tällaista jutustelua,jota kirjoittelet.
Ajatuksesi saavat minussa aikaan hymyä ja positiivistä enegiaa.Varmmankin tulee taas hyvä ja toivorikas päivä.
Jatkathan vielä... :)

t.unisilmä cesi

Äänestä

Kuka oot sinä salaperäinen mies(?)?

Äänestä

Väsymys ja valvotut hetket tekevät minut tänä aamuna erttäin utuiseksi. Pitkästä aikaa ulkona ei ole pimeä usva, joka peittää maan valkeaan vaippaansa vaan päivä alkaa kirkkaana ja tekee kirkkaudellaan ihmiset iloiseksi.
Tänään olen kanssasi samalla linjalla...Olisi topi tosiaan hyvä ajatus joka aamulle, paras päätös pitkällekin päivälle sekä välipalaksi pitkin päivää. Mut tietysti tilanteen mukaan ja mielikuvitusta käyttäen.
Hyvin on yksoikoiset tämän aamun ajatukset siemaillessani itsekseni kuumaa keitostani. Ei tee itseksensä päivää pelasta vaan kuppi kuuma ja luraus valkosta sekaan on aamun aloituksen a ja o.
Kaunista päivää ja hymyn häivähdystä sinulle työpöydällesi...

Äänestä

mennään ja luettuani kirjoituksesi sait mieleni iloiseksi.
Join aamukahvin maidolla, söin juustoleivän ja join lasin tuoremehua.
Vielä kun luin kirjoituksesi; päiväni on todella hyvin alkanut.
Yleensä iltaisin juon vain teetä, joten teehetki iltaan on mielestäni sopivin.
Töitä paiskin epämääräiseen tahtiin, mutta se ei estänyt minua kirjoittamasta vastausta aamukirjoitukseesi.
Vastaus hyvään hyvällä on kaksin verroin ihanampaa myös ympärillä oleville.
Päivä on vieläkin harmaa, vaikka valoisampi tähän aikaan.

Näen heränneet silmäsi siellä pöydän takana, aivankuin katseemme kohtaisi ja kirkastaisi koko huoneen.
Katseeni väri on ruusuisen punainen...

Äänestä

huomenta päivää =¤)

aamun aloitin vahvalla mustalla kahvilla ja en muuten herää totaallisesti ja pitää olla skarppina aamupalaverissa ...

nyt ruokatunti ja ikkunasta harmaata joulukuun 4ttä päivää ja mietin tuleeko musta joulu vai miten löydän sen joulun fiiliksen tänä vuonna ?

ehkä viimeistään kauneimmat joululaulut tuovat sen tai kenties jouluherkkujen tuoksu ja se jouluaaton tunnelma ?

nyt ruokis ohi ja juon jälkiruoaksi kahvin maidolla lattemuodossa ...kuumaa että melkein sormet paloivat ... vikkelästi sitten vaan naputtelen ja virheitä varmaan :)))

illalla pikkujoulut mutta enpäs taidakkaan olla tänä vuonna hupsankeikkaa kun huomenna armas ihana työpäivä ja mokomakin pomo keksi pitää torstaina pikkujoulut höh ....

hauskaa loppupäivää teille kaikille ja kippis maitokahvilla !

tuputupuna

Äänestä

Oli ihana herätä aamuun, kun ei ollut minnekään kiire: ylimääräinen vapaapäivä.

Pikaisten aamutoimien jälkeen menin läheiseen kahvilaan katselemaan aamukiireisiä ihmisiä ja tilasin mukillisen kaakaota.

Luin päivän sanomalehden ja hymyilin ikkunan toisella puolella kiirehtiville -omissa ajatuksissaan oleville ilmeilijöille, ihmisille.
Osa kiireisiä, osan vauhti hiipuen, ehkä eilinen ....tai huominen mielessään.

Eräs herra -hyvin vanha ja hidas, pysähtyi ikkunan taakse ja hymyili lämpimästi takaisin nostaen hattuansa hivenen ja jatkoi matkaansa pienen koiransa kanssa. Charmantti herrasmies.

Tuttu kahvilanmyyjä kysyi ottaisinko toisen mukillisen kaakaota, hän tarjoaisi ja istahtaisi mielellään seuraani myös mukilliselle. Meillä oli mukava juttuhetki.

Äänestä

ja niin jäi aamukahvi kotona juomatta joten vasta sitte töissä istahdin hetken ja katselin ulos mietin päivän työtä ja järjestystä ja sitä että onkin pieni juhlatilaisuuskin jonne pitää ehtiä päivällä ja miten kaiken saa oikeaan järjestykseen enkä mitään unohda.
Ikävää kun myöhästyin hengästyneenä tulin ja kukan ei kyllä sanonut mitään ehkä ei huomanneet edes .(hymyilin vain kun kaikki oli niin jo touhuissaan ja pari ihmistä istui kahvilla kahvihuoneessa jonne minäkin sitte menin aamukahville miettimään .
Niin kahvin juon aina mielellään pikkuisen maitoa lisäten eikä mitään muuta silloin se on parasta.
No joo laitoin aamulla siinä paahtoleivän myös ettei vatsa kurni kiireissä ja työssä ihmisiä tavatessa sehän ois aika kurjaa sellainen.
sinisestä kahvimukista sen kahvin aina juon sopivan kokoinen muki se on mahtuu varmaan pari tavallisen kahvikupin määrän verran.
Mietin siinä sitte mahdollisesti mitä sinulle mahtaa kuulua .
Torstai on toivoa täynnä ja kiirettä sen huomasin
Hymy vain ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-JX- kirjoitti:

Torstaiaamu. "Torstai on toivoa täynnä", sanotaan. Onkohan näin? Siitä olisi kyllä hyvä lähteä, joka aamu. Sovitaan että jokainen aamu on toivoa täynnä.

Kaadoin kahvini sekaan maitoa. Ja tulin istumaan tähän työpöytäni ääreen, ikkunan ääreen. Nostin jalatkin taas pöydälle, päivisin en sitä muuten yleensä tee.
Tänä aamuna en katsele ikkunasta ulos, yrittäen tavoittaa tuikkivia silmiäsi jostakin kaukaa pimeyden keskeltä. Katselen sylissäni olevaa kahvimukia, tai oikeastaan mukissani olevaa kahvia. Kun nyt hämmennän kahviani, sen pyörteillessä hitaasti mutta iloisesti lusikkani ympärillä, mietin että kuinkahan sinä juot aamukahvisi siellä kaukana jossakin. Juotko sen sellaisenaan mustana, vai lisäätköhän sokeria tai maitoa, vaiko peräti kumpaakin? Voin melkein kuvitella hoikkien sormiesi kietoutuvan lämpimän mukin ympärille, sekä uniset silmäsi ja aamun ensimmäisen vaisun hymysi mukin takaa...
Tai ehkä oletkin tee-ihminen? En voi tietää.

Mutta, eihän sitä koskaan tiedä, ajattelen kun siemaisen loput kahvistani. Lasken jalkani lattialle ja katselen ulos pimeyteen, mietin että voihan olla että joskus vielä tiedän kuinka nautit aamukahvisi tai -teesi, ja ehkä näen myös sen kauniin unisen hymysi mukin takaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu