Esmes kyseinen nimmari kiinnittää jatkuvasti huomiota kirjoittajiin ja muuhun epäoleelliseen. Tässä kaikille henkilööntakertujille ja Vt1914-uskojille kyssä, johon ei muistini ole kuin kerran täällä yritetty vastata ja silloinkin Vt-liturgialla.
Vartiotorniseura viittaa toistuvasti vuoden 1914 profeetallisuuteen ja nimenomaan siihen, että asia on Raamatulla osoitettavissa:
”Kuten Raamatun ennustusten täyttymys osoittaa, olemme eläneet tämän asiainjärjestelmän viimeisiä päiviä vuodesta 1914 lähtien.” (Vartiotorni 1. joulukuuta 2005 sivu 5)
Tämä täyttymys sisältää laskutoimituksen, jonka tulos on 2520 vuotta:
”Pakanain ajat alkoivat, kun kansat rupesivat tallaamaan maallista Jerusalemia vuonna 607 eaa., ja ne käsittivät seuraavat 2520 vuotta vuoteen 1914 saakka, jolloin Jehova asetti Jeesuksen valtaistuimelle Messiaaniseksi Kuninkaakseen taivaallisessa Jerusalemissa.” (Vartiotorni 1. tammikuuta 1989 sivu 19)
Vartiotorniseura siis esittää, että tuon 2520-vuoden jakson laskennalle on peruste Raamatussa. Jotta tuohon lopputulokseen päästään, on nimenomaan Raamatulla ja ainoastaan Raamatulla osoitettava esimerkiksi:
-Että Jeesuksen maininnalla pakanain ajoista tarkoitettiin nimenomaan Nebukadnessarin hulluuden seitsemää aikaa.
-Että nämä seitsemän aikaa tarkoittaisivat kirjaimellista seitsemää vuotta.
-Että nämä vuodet eivät olisi tavallisia babylonialaisia kalenterivuosia, vaan ovat profeetallisia vuosia.
-Että nämä 2520 päivää soveltuisivat johonkin muuhunkin kuin Nebukadnessarin hulluuteen, eli niillä olisi suurempi täyttymys.
-Että tässä mahdollisessa suuremmassa täyttymyksessä laskettaisiin yksi vuosi päivää kohden.
-Että näin laskettu 2520 vuoden jakso olisi alkanut Nebukadnessarin autioitettua Jerusalemin.
Raamatunjakeita odotellessa.....

Vastaukset 6
Vanhimmat
Raamatusta ei kysymyksiisi vastauksia löydä. Sensijaan asioita voidaan spekuloida ja lainata näiden spekulanttien selityksiä uudestaan ja uudestaan...
Tärkeintä ei ole silloin totuus vaan itsepetollinen tunne totuudesta. Tunnetko ketään, josta olisi tullut jehovantodistaja pelkästään raamattua tutkimalla, tuota "ainoaa henkeytettyä kirjaa"?
>>Raamatusta ei kysymyksiisi vastauksia löydä.
Aivan, sehän tässä kiinnittääkin lukijan huomiota, että kyseinen oppinäkemys tarjoillaan jäsenistölle raamatullisena ts. olettamalla, että kyseinen opetus olisi Raamatulla perusteltavissa.
>>Sensijaan asioita voidaan spekuloida ja lainata näiden spekulanttien selityksiä uudestaan ja uudestaan...
Kyseinen oppinäkemys pohjaa John Aquila Brownin vuonna 1823 kirjallisena esittämään laskelmaan, jota ei tuossa julkaisussa käytetty osoittamaan lopun ajan alkua taikka Jeesuksen paluuta. J.A.B:n laskelma oli tarkoitettu osoittamaan Israelin kansan kirkastaminen, joka olisi tapahtunut vuonna 1917. Siis juuri kuin esitit, spekulantin spekulointia rukattiin ja otettiin alkuperäisestä poikkeavaan käyttöön. Käyttöönotto tapahtui mm. väärentämällä Raamatun aikalaskelmaa vuosisadalla sekä käyttäen väärennettyä pyramidin mittaa.
>>Tärkeintä ei ole silloin totuus vaan itsepetollinen tunne totuudesta.
Tuon pettämisen eräs ilmentymä on henkilöön tarttuminen, itse asian asemesta. Totuuden perusta ei silloin ole oman näkemyksen perusteltavuus, vaan henkilöönkäymisellä tyynnytelty oma epätietoisuus.
>>Tunnetko ketään, josta olisi tullut jehovantodistaja pelkästään raamattua tutkimalla, tuota "ainoaa henkeytettyä kirjaa"?
Koko ajatuskin on kuolleena syntynyt, Raamattu on niin ristiriitainen, että lottovoiton mahdollisuus on moninkertainen sille, että Raamattua lukemalla tulisi Vt-seuran kannalle. Lottovoiton mahdollisuuden moninkertaisuus johtuu osaltaan siitä, että Raamattua studeeratessa kuluu sen verran aikaa, että Vt-seuran tulkinnat ehtivät osin muuttua työn aikana.
7 kertaa360=2520
Raamatullinen aika elivuosi=12 kertaa 30 päivää=
Ilm.11.2,3
Kukin päivä vastaa yhtä vuotta.
Lokakuu 607 eaa.-31.joulukuuta 607 eaa.=1/4vuotta
!.tam.606 eaa.= 31.joulukuuta 1 eaa =606 v
1 tam 1 ya.-31.joulukuu 1913 =1913 v
1.tam 1914-lokakuu 1914 ja alku kuu =3/4
2520 v
lue danielin 3:31-4:14,se täyttyi Nebukadnessarissa ,mut sillä oli suurempi täyttymys.Aina on ollu raamatun ratkoitus osoittaa et Jeesus,Jehovan poikana hallitsee ihmiskuntaa
Laitoin ihan jäsennellyt kysymykset, miksi ne eivät kelpaa?
>>lue danielin 3:31-4:14,se täyttyi Nebukadnessarissa
On luettu useammankin kerran.
>>,mut sillä oli suurempi täyttymys.Aina on ollu raamatun ratkoitus osoittaa et Jeesus,Jehovan poikana hallitsee ihmiskuntaa
Juuri tästä on kysymys, ole ystävällinen ja esitä Raamatulla vastaukset eriteltyihin kysmyksiin. Ota kuitenkin huomioon seuraava:
>>7 kertaa360=2520
Tästä ei ole epäselvyyttä.
>>Raamatullinen aika elivuosi=12 kertaa 30 päivää=
Ilm.11.2,3
Osoita Raamatulla, ettei kyseessä ole babylonialainen vuosi.
>>Kukin päivä vastaa yhtä vuotta.
Osoita se Raamatulla ja kerro samalla miksi Vartiotorniseuran mukaan tukena käytettyä Ilmestyskirjan kolmea ja puolta vuotta ei käsitellä samalla tavalla? Ja mikä on syy, että Russell käsitteli sitä samalla tavalla?
Toistaiseksi et ole esittänyt yhtään Raamattuun perustuvaa vastausta yksilöimiini kysymyksiin. Sillisalaattisi on suoraan Vt-seuran lyriikasta, joka osoittaa ettet tajua todellista ongelmaa Vt-seuran 1914-huuhaan perusteluissa, vaan kopioit niitä.
Oletko koskaan miettinyt mitä seitsemän Raamatussa kuvaa, ihan sinun oman ajatuksen mukaan?
Danielin kirjoitusajankohdasta johtuen siinä on 500-lukuun liittyviä epätarkkuuksia, Nebukadnessarin sairaus on yksi niistä. Itse pidän todennäköisempänä, että kyseisen tarinan pohjana ja sairastelijana oli ollut Nabonidus.
Itse seiska taas on yhtä kuvaannollinen kuin seitsemän kertaa tavanomaista kuumempi pätsi. Nebukadnessarin tunnettu toiminta on niin vilkasta ettei yhtenäistä 7 vuoden taukoa siihen mahdu.
Kertomus on kirjoitettu toisella vuosisadalla, laitettu Danielin nimiin ja sillä halutaan opettavaisesti kertoa mennyttä historiaa.