Vanhurskautusoppia Jari-sedän mukaan mukaellen

Evankeliumi ja laki kulkevat käsi kädessä.

Ihminen tulee vanhurskaaksi vain Kristuksessa, mutta ei voi olla Kristuksessa jos rikkoo tai kieltää tahallisesti ilman parannuksen tarvetta
lain, jolloin ei voi olla vanhurskaskaan.

Yksinkertaista, siistiä ja kätevää.
Vanhurskautusoppia mukaellen jari-sedän mukaan. heh.

Tunnen erään miehen joka on uhrannut elämänsä Lutherin- sekä lain ja evankeliumin suhteen tukimiseen Lutherin mukaan.
Minusta asia on noin yksinkertainen tiivistettynä yhtäkkiä aamutuimaan sanoiksi puettuna.

Siunausta
jari laurila
17329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hyvä Jari vaikka tuo tekstisi näyttikin ihan kuin jonkun tädin kirjoittamalta, niin oli se kovin huono yritys selventää sitä sameaa vettä, jota te itse alinomaan hämmennätte, uudestaan ja ylen vanhoilla konsteilla, toistamiseen siis. Muista,
kyllä Luoja luomakuntansa vanhurskaat tuntee, ja myös heidät kaikki, joille on jo varattu ikuinen paikka paratiisissa.

Asiasta vain sana tahi pari.
Ihminen ei ikuna tule vanhurskaaksi yhdenkään opin kautta. Ja vain kaiken Luoja, kaikkeuden Korkein, taivaallinen Isä, voi tehdä ihmisestä vanhurskaan. Kristus on se oikea ja hyvä Paimen
joka kertoo kuinka ihmisen tulee elää täällä maan päällä, ollakseen ihminen joka uskoo oikein, siis joka tottelee, luottaa Luojaansa ja on kuuliainen
taivaalliselle Isälle, eikä suinkaan jollekkin
ihmisten rakentamalle järjestölle.

Hoosianna, siunattu olkoon hän joka tulee Isän nimiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ymmärtääkseni kyse ei ollut tässä minulla järjestöistä, vaan Jeesuksesta ja laista.
    Evankeliumista= Jeesus. Vanhurskautuksesta.

    Adventtikirkon ja Luterilaisen kirkon vanhurskautusoppi on täsmälleen sama.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    silloinhan vika on juuri siinä opissa. etkö ymmärrä
    . etkö lue edes omia tekstejäsi?

    eipä Jeesus ole evankeliumi eikä laki. hän vain kertoi sen jonka kerrottavakseen sai !!

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Ymmärtääkseni kyse ei ollut tässä minulla järjestöistä, vaan Jeesuksesta ja laista.
    Evankeliumista= Jeesus. Vanhurskautuksesta.

    Adventtikirkon ja Luterilaisen kirkon vanhurskautusoppi on täsmälleen sama.

    Siunausta
    jari laurila

    Entä käytäntö, kaste ja niin edelleen.........eikö olekin melkoista sekasoppaa, uskonpuhdistusta kaipaavat, molemmat?

    *
    Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille

    minulle niin Rakkaassa
    Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ
    JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä

    eepu
    *
    Mutta Totuus on; "Kun sitten Nikean kirkolliskokous vuonna 325 poisti VAPAHTAJAN NIMEN (so. JAHSHUA MESSIAS) Uuden Testamentin "lähetyskäskystä" (Matt.28:19) ja laittoi sen tilalle kolme arvo-asemaa (Isä, Poika, Pyhä Henki), --- tekivät he silloin maailmankaikkeuden suurimman rikoksen!"

    RAAMATUN KOKONAISILMOITUKSENKIN MUKAAN TÄMÄN VIRHEELLISEN MUUTOSASIAN HUOMAA SELVÄSTI:
    Ajatellaanpas tilannetta myös siten, ettei meillä olisikaan tuota kyseistä Matteuksen 28. luvun ja 19:ta jakeen tekstiä (mikä selkeyttää tätä asiaa huomattavasti), millaiset "kaste-kaavasanat", meillä silloin olisi käytössä?? Eikö totta, että silloin kastaminen tapahtuisi vain ja ainoastaan; --- JAH SHUAN MESSIAAN Nimeen! -- Aamen! --- JAH SHUAN Nimeen sisältyy JUMALAN OMA NIMI!!!
    Vaikka me lukisimme Raamatun kannesta kanteen, ei meille muuta Lunastajan nimeä ole annettu! (ks. Apt. 4:12) "Minä olen tullut Isäni nimessä"! (Joh.5:43; 10:25)

    ÄLKÄÄ siis te tehkö niin kuin nuo; ”fariseukset ja lainoppineet (jotka) tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.” (Ks.Luuk.7:30)
    Sielunvihollinen yrittää tehdä turhaksi Jumalan Aivoituksen! Saatana ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin, että teidän silmänne ja korvanne avautuisivat tälle uskonmukaisen (Apt.2:38) upotuskasteen Totuusasialle ja hän olisi lyöty!!! -- Miksi, koska silloin Jumalan Pyhän Hengen Voima saisi asettua teihin, ja hänellä ei olisi teihin enää mitään valtaa, sillä Vapahtaja tekee teidät vapaiksi synnin orjuudesta, ks.Joh.8:31-36!

    Room.8:4 "ETTÄ LAIN VANHURSKAUS täytettäisiin meissä, jotka emme vaella (nyt enää) lihan mukaan, vaan HENGEN."
    7:6 "me (siis) palvelemme (NYT) Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa."
    8:5 "Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on HENGEN MIELI."
    – HALLELUJA, AAMEN!

    Mikä ”MIELI” sinulla on?
    Katso lisää:
    http://suomi24kristinuskomme.foorumit.fi/viewtopic.php?f=2&t=11
    *
    JUMALA LÄHETTÄÄ PYHÄN HENGEN uskovaan, että LAIN VANHURSKAUS täytettäisiin meissä, ja että palvelisimme Jumalaa NYT HENGEN UUDESSA TILASSA emmekä kirjaimen vanhassa!
    *
    ♥ MARANATA! ♥

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Ymmärtääkseni kyse ei ollut tässä minulla järjestöistä, vaan Jeesuksesta ja laista.
    Evankeliumista= Jeesus. Vanhurskautuksesta.

    Adventtikirkon ja Luterilaisen kirkon vanhurskautusoppi on täsmälleen sama.

    Siunausta
    jari laurila

    Niin. Kyllä suomen laki-ja säädöskokoelma sekä suomenkielinen Raamattu ovat sangen raskaat aseet vanhuuden hurskautta vaille oleville. Mutta ei ihmisiä kuitenkaan voida tuomita, jollei he ole tehneet lainkaan väärin. Tuon te melkein kaikki järjestäin, ja hurskastellen omianne, aina unohdatte! Ei yksikään vanhurskas sentään lakia omiin käsiin ota ja ala tekemään omaa evankeliumia
    itseään varten! Ilosanoma on edelleenkin yksi ja sama. Elikä: Taivasten valtakunta on lähellä, se on jo täällä. Eikä tuon sanoman ymmärtämiseen laki
    kirjaa tai lakeja tarvita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Trubaduuri kirjoitti:

    Kiitos

    Mitä haluat sanoa?
    En ymmärtänyt.

    Tämä on keskustelupalsta, minä olen ihan omissa nimissäni, ja kukaan ei täällä anna kirkon lausuntoja koskaan.

    Ei pidä minua yleistää mihinkään muuhun kirjoitteluun.

    Minulla on aivan omat mielipiteeni ja muilla omansa.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Kiitos

    Mitä haluat sanoa?
    En ymmärtänyt.

    Tämä on keskustelupalsta, minä olen ihan omissa nimissäni, ja kukaan ei täällä anna kirkon lausuntoja koskaan.

    Ei pidä minua yleistää mihinkään muuhun kirjoitteluun.

    Minulla on aivan omat mielipiteeni ja muilla omansa.

    Siunausta
    jari laurila

    Niin, ja ymmärtämätönkin vielä. ;) Ei tietenkään Luoja, taivaallinen Isä kysele keneltäkään ihmiseltä sitä, jotta kenet Hän saa vanhurskaaksi lukea ja joita ehtoja Hänen tulee noudattaa. :)
    Vaikka olisikin ihmisten kesken puhetta joko laista tai evankeliumista tai Jeesuksesta. ;)

    Hoosianna, siunattu olkoon hän joka tulee Isän nimiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Trubaduuri kirjoitti:

    Niin, ja ymmärtämätönkin vielä. ;) Ei tietenkään Luoja, taivaallinen Isä kysele keneltäkään ihmiseltä sitä, jotta kenet Hän saa vanhurskaaksi lukea ja joita ehtoja Hänen tulee noudattaa. :)
    Vaikka olisikin ihmisten kesken puhetta joko laista tai evankeliumista tai Jeesuksesta. ;)

    Hoosianna, siunattu olkoon hän joka tulee Isän nimiin.

    Siis jos vaan jeesustelee tarpeeksi ja vielä parempi jos hakemalla hakee hurmosta tai kiihottaa itseään hurmokseen, niin mitään ehtoja ei ole olemassa.

    Kuulostaa hienolta, ja helpolta ollakseen totta.
    Oliko se noin?

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

Kirjoitit-
>>>Evankeliumi ja laki kulkevat käsi kädessä.

Äänestä
  • Room.8:3 "Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, LÄHETTÄMÄLLÄ oman Poikansa”
    [ -- NYT PYHÄN HENGEN MUODOSSA (ks.Apt.2:38) meihin USKOVIIN ihmisiin, ihmisen heikkouden tähden ] "ja synnin tähden ja tuomitsemalla (näin) synnin lihassa,"!

    ”Sillä tämä on se LIITTO, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen LAKINI heidän mieleensä, ja KIRJOITAN ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. (Heb.8:10)

    Room.8:4 "ETTÄ LAIN VANHURSKAUS täytettäisiin meissä, jotka emme vaella (nyt enää) lihan mukaan, vaan HENGEN."
    7:6 "me (siis) palvelemme (NYT) Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa."
    8:5 "Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli."
    – HALLELUJA, AAMEN!

    Mikä ”MIELI” sinulla mathetes on, oletko vieläkään antanut Jumalan kirjoittaa sydämeesi: ” Minä panen LAKINI heidän mieleensä, ja KIRJOITAN ne heidän sydämiinsä”?

    *
    Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille

    minulle niin Rakkaassa
    Voittoisassa ja Voimallisessa
    JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
    י ה וֹ שׁ ﬠ

    eepu
    *
    Jk.: JUMALA LÄHETTÄÄ PYHÄN HENGEN uskovaan, että LAIN VANHURSKAUS täytettäisiin meissä, ja että palvelisimme Jumalaa NYT HENGEN UUDESSA TILASSA emmekä kirjaimen vanhassa!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kyllä minä Raamattuni lukenut olen, eikä epäselvää.

    PAAVALI JA LAKI, Room 10:4, ONKO KRISTUS SIVEYSLAIN LOPPU?
    Monet tahtovat tulkita Paavalin sanat “Kristus on lain loppu, niin tulee vanhurskaaksi jokainen joka uskoo, ” (Room 10:4) siten että 10 käskyn siveyslaki olisi lakkautettu?

    On huomioitava ensin ettei juutalaisilla silloin ollut vielä aina kaikilla käsitystä Kristuksen vanhurskaudesta. Vapahtajaan perustuvaa vanhurskautta oli opetettava seurakunnille. Paavali halusi lopettaa lakivanhurskauden, johon monet vielä pyrkivät myös fariseusten- ja roomalaispakanallisia lakeja noudattamalla.

    Vanhan liiton aikana Jumalan armo ja vanhurskaus ilmoitettiin lain ja profeettojen kautta. Uuden testamentin aikana -Jeesuksen kautta. (Room 3:21-26) Sekä VT:n että UT:n aikana armo perustui uskoon. (mm.Aabraham, Room 4:3, 1 Moos 15:6) Aabraham luettiin vanhurskaaksi myös teoista. (Jaak 2:21-22, 1 Moos 22:16) Aabraham noudatti kaikkia Jumalan käskyjä. (1 Moos 26:5)

    Jaakob uudessa liitossa opetti että teot ovat uskon hedelmiä. (Jaak 2:14-26) Ilman uskoa ei ole tekojakaan, ja usko on kuollut. Kysymys on syy-seuraussuhteesta. Jaakob opetti kirjeessään niille, jotka tahtoivat kumota lain. Armo ja laki eivät ole keskenään ristiriidassa koskaan. Ihmisen lihan halut, sekä saatanan pyrkimykset ovat kumonneet lakia aikojen alusta asti.

    Armo on ollut totta ilman tekoja Kristuksen tähden jo vanhankin liiton aikana (2 Moos 19:4, 20:2) Armo ja Jumalan ja ihmisen liitot kuuluvat aina yhteen. (2 Moos 34:6-7, Jer 3:12, 1 Moos 3:15, Ps 103:13, Jes 49:13-15, 5 Moos 7:12) Suurena sovituspäivänä kansan synnit poistettiin. (Hebr 9:10, 3 Moos 16:21-22) Kansa oli uhrannut uhrejaan pitkin vuotta. VT:n uhripalvelusjärjestelmä vertauskuvasi tulevaa Karitsaa, joka kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi. (Hebr 8:1-2,5, Hebr 10:12, 9:14,26, 10:14,18)

    Room 10:4 esiintyvä kreikan sana “telos” tarkoittaa “loppua, ” “täyttymystä” ja “päämäärää.” Jeesus Kristus oli lain lopullinen täyttymys ja päämäärä. (Gal 2:16) Lakia tarvitaan osoittamaan mikä on oikein ja väärin. (Room 3:20, 13:8-10) Näin sanaa on käännetty muuallakin; Esim. 1 Piet 1:9: “- Te saavutatte uskon päämäärän, (“telos”) sielujen pelastuksen.” Paavali ei tietenkään tarkoittanut että pelastus lopettaisi uskon?! Tämä vain yksi esimerkki.

    Jeesus Kristus oli uhripalvelusjärjestelmän lakien (“Toorah“) “loppu.” Jeesus oli lain “päämäärä” ja “täyttymys” siten että Jeesus teki lain suureksi, ja noudatti lakia antamalla kristillisen esimerkin kuuliaisuudesta Isän käskyille. Vasta 1700 luvun jälkeen on opetettu virheellisesti historialliskriittisten selittäjien ansiosta, että kysymyksessä olisi siveyslain kumoutuminen.

    Paavali puhui sanalla “laki” tarkoittaen useita eri asioita. Asiayhteyden löytää tutkimalla jakeen ympäriltä. Paavali puhui “Mooseksen laista” (1 Kor 9:9) ja Jumalan siveyslaista samalla sanalla; “laki.” Toisinaan hän puhui Mooseksen kirjoista, tai koko vanhasta testamentista sanalla, “laki.” (Room 3:19,21, 1 Kor 14:21) -Myös pakanoiden tajua oikeasta ja väärästä, sanalla “laki” (Room 2:14-15) -Pyhän Hengen johdatukseen elämässä; (8) -Pahan vaikutuksesta elämään, (7:21) -Tekojen laista, ja uskon laista; (3:27) “Välikaikaisesta laista,” eli seremonia-, eli uhripalvelusmenojen lait; (Gal 3:19, Kol 2:14)

    Paavali puhui tietenkin siveyslain puolesta, mutta vastusti lain väärinkäyttöä. Hän puhui sitä vastaan, että joku ajattelisi ihmisen vanhurskautuvansa ja pelastuvansa lain tekojen kautta! Pelastuminen perustuu Jeesuksen uhrikuolemaan ansioihin yksin. Ihminen voidaan lukea vanhurskaaksi Jeesuksessa Kristuksessa vain ja yksin Kristuksen ansioiden tähden. Muuta tietä pelastukseen ei ole olemassa.

    - “Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.” (Room 2:13)

    - “Laki on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.” (Room 7:12,14)

    - “Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain.” (Room 7:22)

    - “Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan mitä synti on.” (Room 3:20)

    - “Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme mitä laki sanoo.” (Room 3:31)

    - “Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin, eivätkä voikaan alistua.” (Room 8:7)

    - “Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.” (Room 4:15, 5:13)

    - “Lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.” -ellei laki olisi sanonut, jne. (Room 7:7-8)

    - “Lempeys ja itsehillintä, näitä vastaan ei ole laki.” (Gal 5:23)

    - “Laki on hyvä jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan, jne” (1 Tim1:8-10)

    - “ On yhdentekevää onko ihminen ympärileikattu vai ei, tärkeätä on Jumalan käskyjen noudattaminen.” (1 Kor 7:19)

    - “Minä kirjoitan lakini heidän sydämeensä“, jne (Hebr 8:10, 10:16)

    - “Me jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room 8:4)

    Nämä seuraavat vahvat opetukset myös vahvistavat lain voimassaolon kaikkina aikoina: (Matt 5:17-18, 7:12, 22:40, Luuk 16:17, Jaak 1:25, 2:10.-12, 4:11, 1 Joh 2:2-3, 3:4, 5:3, Ilm 12:17, 14:12, 5 Moos 5: 1-22, 6:5-9, 2 Moos 20:1-17)

    “Lakihenkisyys” tai “lakiuskonto” tarkoittaa tietysti että opetettaisiin, niin että lain ansioilla ihminen voisi pelastua. Ei sitä että ihminen rakastaa Jumalaa, ja on kuuliainen, joka ilmenee käskyjen noudattamisena. (Ilm 14:12, Matt 7:21-23)

    Lain noudattamiseen ihminen saa Jumalan Hengen voiman, eikä ketään vaadita, lakia omassa voimassaan noudattamaan. Ihminen ei omassa voimassaan pysty lakia noudattamaan. Pyhä Henki tarvitaan avuksi. (Room 7:15-23, Hes 36:25-27, Hebr 8:9-10, 10:16-17)

    Laki ohjaa synnintuntoon, mutta Kristuksen armossa pääsemme "vapauteen laista"!

    "Laki" on uskonvanhurskauden perusteella Kristuksessa ja Kristus on uskon perusteella uskovan ihmisen "sydämessä, sisimmässää" ja nyt Kristuksessa olemme "irti lainsitoavuudesta" Kristuksen vanhurskauden tähden! Etkö ymmärrä!?

    Jumalan Pyhä Henki ohjaa Kristuksessa armahdettua, vanhurskautettua Kristittyä, ei VT,n laki! Ei mikään laki, vaan Pyhä Henki! Sillä "vapauteen Kristus meidät vapautti, älkäämme siis enään antako lain sitoa itseämme sen kahleisiin", sillä Kristuksen armotyön kautta "uskossa" Kristukseen me olemme pelastetut, emme lain kautta! Kristittyä ohjaa Jumalan Pyhä Henki, ei VT,n laki!!!

    Toki tietenkin saat vapaasti "noudattaa lakia", mutta se ei ole sinulle miksikään hyödyksi, sillä "armosta me olemme pelastetut Kristuksessa Jeesuksessa uskon kautta", emme minkään tekojemme kautta!

    Me elämme nyt uskossa Kristukseen ja hänen kauttaan "UUDESSALIITOSSA" emme siis vanhassa juutalaisessa lakiliitossa! Et ole vielä oivaltanut Kristuksen vanhurskauden vapautta itsellesi, vaan koitat "tekojen kautta lepyttää Jumalaa"! Se ei onnistu, sillä "PELASTUSUHRISI" oli "KRISTUS JEESUS", ei sinun lainnoudattamisesi!

    VT;n laki annettiin vain ja ainoastaan "ISRAELILLE", ei siis koskaan pakanakansoille, mutta se laki on hyvä, siten, että se "ohjaa synnin syyllisyyteen Jumalan edessä"! Mutta Kristuksen vanhurskaudessa saamme armon ja uskon perusteella vapauden tuosta lainsiteestä! Sillä vanhuskas "on elävä uskosta Kristukseen, ei laista"!

    Siunausta!
    Jeesus nämä asiat valaiskoon ja saattakoon sinut lain alta Kristuksen hengen vapauteen! :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    mathetes kirjoitti:

    Ei minua tarvitse noissa opettaa.

    Olen itse toiminut opettamassa noita samoja asioita monin tavoin puhujana, opettajana ja kanttorin hommiakin tein lähetystyötä.

    Ei koulutusta missään noissa eli maallikkona.
    Olen kaiken hengellisen vastuuni jättänyt 1.6.2006.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

Room.7/4."Niin veljeni teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta tullaksenne TOISEN omiksi,hänen joka on kuolleista herätetty,että me kantaisimme hedelmää Jumalalle"

Olemme toisen omia,ei lain.

Olemme kuolleet pois laista...kuten tiedämme ei laki kuolleeseen pysty.

Äänestä
  • "Niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. .. sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?"
    Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
    Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
    Älköön siis synti (LAITTOMUUS) hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,"!

    Roomalaiskirje:
    6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
    6:2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
    6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
    6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

    6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
    6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
    6:7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
    6:8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
    6:9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
    6:10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
    6:11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
    6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
    6:13 älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
    6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
    6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
    6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
    6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
    6:18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
    6:19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
    6:20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
    6:21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
    6:22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
    6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

    Äänestä

  • eepu* kirjoitti:

    "Niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. .. sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?"

    Roomlaiskirjeen 6 luvun jälkeen on hyvä lukea myös 7 ja 8 luvun. Hyvän kokonaisuuden ymmärtämiseksi. Ja sitten koko Gal.kirjeet perään. Lutherkin rakasti Room. ja Gal. kirjeitä kokonaisuudessaan luettuna, eikä vain yhtä ja pari jaetta.

    Äänestä

Luukas 10.

36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti
olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut
ryövärien käsiin?"
37 Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta".
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä
samoin".

Luukas 10.

27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun
Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta
sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta
mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
28 Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se,
niin sinä saat elää".

Ksyymys on vain siitä, kelpaako meille tuo laki ..

Matt. 19:22
Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni
hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon
omaisuutta.

Rakkauden lain puolesta
Ideneb

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

Evankeliumi ja laki kulkevat käsi kädessä.

Ihminen tulee vanhurskaaksi vain Kristuksessa, mutta ei voi olla Kristuksessa jos rikkoo tai kieltää tahallisesti ilman parannuksen tarvetta
lain, jolloin ei voi olla vanhurskaskaan.

Yksinkertaista, siistiä ja kätevää.
Vanhurskautusoppia mukaellen jari-sedän mukaan. heh.

Tunnen erään miehen joka on uhrannut elämänsä Lutherin- sekä lain ja evankeliumin suhteen tukimiseen Lutherin mukaan.
Minusta asia on noin yksinkertainen tiivistettynä yhtäkkiä aamutuimaan sanoiksi puettuna.

Siunausta
jari laurila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu