Seuraava huippuvuosi 2019?

weeren

Muistaako joku lukeneensa viime viikolla jostain lehdestä (Apu, Suomenkuvalehti tai se oli joku muu) talouden ennusteesta, joka oli tehty joskus 1900-luvun alussa. Ennuste oli osunut oikeaan usein, lukuunottamatta maailmansotien aikoja. Tuon prognoosin mukaan seuraavan nousukauden huippuvuosi olisi 2019. Jos tuo ennuste löytyy netistä niin pistäkää linkkiä.

On muuten alkanut onneksi tulla myös positiivisia ennustajia -eikä enää pelkkiä "kuka pistää pahemmaksi" kristallipalloonkatsojia.

8

1536

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Googlettamalla vuosi 2019 on usean lähteen mukaan "eläköitymisen huippuvuosi" tai "rekrytointitarpeen huippuvuosi" joten on hyvin mahdollista että siitä muodostuu myös talouden huippuvuosi ennen uutta käännettä.

    • aika selvää teksitä
    • keskimäärin.

      Ennustajia on kymmeniä ja ennusteita heiltä tulee uusia ja korjautuja useita kertoja vuodessa. Useimmiten pielen menevät, elleivät ennusta nykytilan jatkumista, se on ainoa joka on useimmiten paikkansa pitänyt.

      Vuosilukuja ei kannata ennustaa, se on ajan haaskuuta.
      Kyllä tätäkin lamaa moni ennusti jo 3-4 vuotta, mutta vasta 2-vuotta takaperin pystyi todistamaan.

      Muuta en ennusta, muuta kuin todella pahaksi menee ja useita vuosi mennään vielä alaspäin.

      Meidänkin työmaalta lopputin saanet saivat 6kk-12 kk palkan, ei vielä ole edes heidän kohdallaan taloustilanne alkanut heikkenemään.
      Näin netin aikana odotetaan kaiken tapahtuvan hetkessä.

    • Uskokaa tai

      älkää!

      Tätä lamaa on enneustettu jo parikymmentä vuotta. On nimittäin niin että tämä yhteiskuntamalli on tiensä päässä. Ihmiskunta on oppinut vuosisadan läksyt joka perustui itsekeskeiseen markkinapolitiikkaan, jossa rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Oikean, reaalisen rahan määrä ei kasva tietokoneiden muisteissa ja kovalevyillä. Nyt alkaa sekin paljastumaan rahamiehillekin.

      Isojen yritysten johtajat saivat miljoonia kuukaudessa. On selvää että he eivät tehneet miljoona kertaa enemmän kuuaudessa kuin työntekijä. Johtajien riski oli kuitenikin nolla. Kun heidät erotetaan niin saavat jälleen miljoonia. Tämä oli vain yksi esimerkki hölmöydestä joka kasvoi loppua kohden. Raha kuuluu sille kuka sen tekeekin -oikean työn tekijälle


      Vuosi 2012 on kulminaatiopiste. Mikään ei tapahdu kuitenkaan yhdessä yössä. Yhteiskuntarakenteet ovat alkaneet murtumaan. Tämä vie kuitenkin useita vuosia, oletettavasti ainakin kymmenkunta ja saattaa olla joillekin tuskallista. Pitkällä aikavälillä muutos on kaikille hyväksi.

      Talouden murtuminen tapahtuu siten että lamaa jatkuu ja jatkuu eikä valtitoilla ole enää varaa elvyttää ja valtion jotkut valtiot eivät pysty enää takaamaan lainojaan, yksityisten pankkisaamisiaan jne. Tulee tilanne jolloin poliitikot ottavat luskikan kuniiseen käteen ja alkavat miettimään tulevaisuutta ihan oikeasti.

      Valoa on siis tunnelinpäässä vaikkakin se nyt etääntyy hetken aikaa.

    • George Tritchin käyrät

      Eräs proffani jo 60-luvulla esitteli kyseisen käyrästön, mikä alunperin julkaistiin Timber Trades Journalissa toukokuussa 1910. Hän itse kertoi käyttäneensä sitä hyödykseen esim. asuntokaupoissaan hyvällä menestyksellä.

      Käyrästön mukaan vuosi 2012 on syklissä alimmillaan ja seuraava huippu osuu vuoden 2019 paikkeilla. Ellei maailmanloppua tule.

      Mielenkiintoista on, että kaikki maailmanlopun ennusteet sattuvat vuodelle 2012 myös.

      Inkojen omat kalenterit loppuvat siihen vuoteen ja nyt myös avaruustiede laskeskelee auringon aktiviteetin tuovan harvinaisen voimakkaita plasmapurkauksia samoihin aikoihin. Näillä purkauksilla olisi järisyttävät seuraukset maailman sähköverkkojen kaatumiseen ja sitä kautta suuriin katasrofeihin ihmiskunnassa. Samoihin aikoihinhan on tulossa seuraava auringonpilkkumaksimi. Linkki katastrofiin:
      http://www.newscientist.com/article/mg20127001.300-space-storm-alert-90-seconds-from-catastrophe.html

      • kovin hyvältä

        Tulevaisuutta ei voi ennustaa.


    • Suomi.vuonna.2019

      Niin että missä se käppyrä on nähtävissä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      387
      945
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      215
      756
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      696
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      670
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe