Abortti

Ajatelin kirjoittaa nyt ajankohtaiseksi asiaksi muodostuneesta kysymyksestä, abortista.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kanta aborttiin on periaateessa kielteinen. Herra on sanonut:
"Älä tapa, äläkä tee mitään sen kaltaista."
Tämän vuoksi jäsen ei saa suostu abortin tekemiseen, eikä tehdä abortia tai osallistua sellaisen järjestämiseen.
Kirkon kannan mukaan saataa olla kuitenkin poikeustapauksia, jolloin abortti on oikeutettu, kuten silloin, kun äidin henki tai terveys on vaarassa, raskaus on seuraus raiskauksesta tai instestista tai sikiöllä on niin vakavia vammoja että se ei selviäisi syntymän jälkeen hengissä.
Näissäkin tapauksessa jäsenen pitää neuvotella pappeusjohtajien kanssa ja rukoilla vahvistusta asialle. Jos jäsen ja pappeusjohtajat(piispa ja/tai vaarnanjohtaja) saavat vahvistuksen, että abortti on perusteltu, niin silloin se voidaan tehdä.
Tiedän tapauksen jossa vaarnan johtaja oli sanonut, että abortti pitää tehdä, koska lääkärin mukaan se oli vältämätön.
Toisessa tapauksessa lääkäri oli suositellut aborttia sillä perusteella, että sikiöstä syntyisi vammainen lapsi. Siinä yhteydessä vaarnan johtaja antoi päinvastaisen neuvon. Ja lapsesta oli iloa vanhemmille.
Tämä on mahdollista silloin, kun kirkko toimii Pyhän Hengen johdolla.
33972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mutta ei toki pidä saunoa niin, että nahka päästä lähtee.

Esimerkiksi 9-vuotias tyttö joka on insestin uhri on kyllä sellainen tapaus jota ei saa syyllistää.

Toisaalta se ei todellakaan ole sen syntymättömän lapsenkaan vika.

Elämäntilanne voi raskauden aikana olla hyvinkin vaikea. Mutta miten on vaikkapa kymmenen vuoden päästä?

Kuinka moni abortin tehnyt valitsisi abortin uudelleen jos olisi elänyt abortoidun lapsensa kanssa?

Nämä ovat monesti vaikeita asioita sekä sosiaalisesti että moraalisesti. Mielestäni kuitenkin elämää ei saisi tuhota - ETENKÄÄN vähänkään heppoisilla perusteilla.

Äänestä
  • tuhota, mutta mikä on ero ihmisen ja eläimen elämän välillä ...

    Äänestä

  • ei saa kirjoitti:

    tuhota, mutta mikä on ero ihmisen ja eläimen elämän välillä ...

    ...säännöllisesti.

    Kissa on oikein iloinen ja turkki kiiltää!

    Tuota, miten tämä liittyy aborttiin?

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    tappaa eikä abortoida ilman seuraamuksia. Kuinka paljon vähempiarvoisempi on eläimen (kissankin) henki, koska niitä voi tappaa ja abortoida ilman sen suurempia seuraamuksia. Tietenkin, jos tappaisin kissasi, saattaisit kimpaantua, mutta Raamattu ei sitä kiellä.

    Mikä on siis ero ihmisen ja eläimen välillä? Luojan silmissä?

    ...annettiin ihmisen hallintaan - eläimiä myöten.

    Mikä on eläimen ja luojan välinen suhde niin siitä ei minulla ole hajuakaan. Pitäisikö kysyä kissalta?

    P.S. Äläkä edes yritä kurmottaa kissaani! :-)

    Äänestä

  • Abortti ei ole murha, vaan sen kaltainen teko. Esmerkiksi sellainen, joka on tehnyt abortin moraalisesti vääristä syistä, voi tehdä paranuksen ja saada anteeksi. Sen sijaan kirkon opin mukaan murhaan syyllistynyt ei voi saada anteeksi siinä mielessä, että saavutaisi korotuksen.
    Sikiön kohdalla on kyse siitä, että siitä on muodostumassa taivaasta lähetetyn hengen asumus, jonka on tarkoitus olla ylösnousemuksessa iankaikkinen asuinsija ihmisen hengelle. Abortti estää tälläisen tapahtuman. Sen vuoksi abortti ei ole sallitua mistä syystä tahansa.
    On kuitenkin poikeustapauksia, jossa raskauden keskeytys on perusteltu. Esimerkiksi 9-vuotiaan kohdalla se olisi kirkon kannalta hyväksyttty.
    Yleensä näissä tilanteissa pitäisi etsiä vastausta rukouksen kauta, koska Jumala on ainoa tietolähde, jolta pohjalta lopullinen ratkaisu voi tehdä.
    Jos joku kirkko rankaisee automaatisesti tehdystä abortista, joka lääkärien mukaan oli vältämätön 9-vuotiaan tytön hengen pelastamiseksi, niin minusta se on osoitus Pyhän Hengen johdatuksen puuteesta.

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    Abortti ei ole murha, vaan sen kaltainen teko. Esmerkiksi sellainen, joka on tehnyt abortin moraalisesti vääristä syistä, voi tehdä paranuksen ja saada anteeksi. Sen sijaan kirkon opin mukaan murhaan syyllistynyt ei voi saada anteeksi siinä mielessä, että saavutaisi korotuksen.

    ...ennemminkin 'tappo'?

    No joo, pieniä vivahde-eroja lukuunottamatta olemme näköjään asiasta melko samaa mieltä.

    Joskus käy näinkin. Eikö olekin hämmästyttävää!

    Enemmän hajontaa tulisi jos keskustelisimme esim. avioerosta tai pappien selibaatista. Jänniä aiheita nekin. :-)

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    ...ennemminkin 'tappo'?

    No joo, pieniä vivahde-eroja lukuunottamatta olemme näköjään asiasta melko samaa mieltä.

    Joskus käy näinkin. Eikö olekin hämmästyttävää!

    Enemmän hajontaa tulisi jos keskustelisimme esim. avioerosta tai pappien selibaatista. Jänniä aiheita nekin. :-)

    Abortti on vaikeata määritellä tunnetulla rikosnimikeellä. Muista, että "tappo" on maalisessa rikoslaissa määritelmä pikastuksissa tehdystä murhasta, joten se ei ole sopiva määritelmä tässä yhteydesä.
    Ilmeisesti ollaan periaateessa samaa mieltä siitä, että alkanuta raskausta ei pitäisi keskeyttää, mutta erimielisyyttä tulee siitä, että onko olosuhteita, jossa se olisi oikeutettua.
    Hyväksyykö Katolinen kirkko itsepuolustuksen? Sinänsä väärä aihe, mutta jos kirkkosi hyväksyy hätävarjelun, niin silloin se pitää joitakin tilanteita sellaisena, jossa toisen surmaaminen on oikeutettua.
    Aborttia voi verrata siinä mielessä edelliseen, että se on joskus oikeutettu ihmishengen pelastamiseksi. Ero näissä kahdessa tilanteessa on tietenkin se, että toisessa uhri on syyllinen tilanteeseen(murhayritys), toisessa taas uhri on syytön(sikiö). Mutta yhteistä niissä on se, että molemissa toisen kuolema voi olla vältämätön toisen pelastamiseksi.
    Elämässä on myös muita tilanteita, jossa voi joutua valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä.
    Minulla on mielessä esimerkkinä tulipalo, jossa perheen isä joutuu valitsemaan, pelastaako oman lapsen vai lapsen äidin. Kumman vaihtoehdon sinä valitsisit?
    Kerran eräässä pappeuskokouksessa sivutiin tätä aiheta. En kerro, mitä siinä yhteydessä sanotiin vaan esitän eri puolet asiasta:
    Lapsi on kevyempi kantaa kuin aikuista naista, joten sen pelastaminen sujuisi nopeasti. Sen jälkeen voisi yrittää pelastaa oma vaimo, jos olosuhteet sallivat.
    Jos äiti kuolee sen jälkeen tulipalossa, niin silloin lapsesta tulisi orpo ja on mahdollista, että teini-ikäisenä nuori esitää syytöksiä isäänsä kohtaa siitä, että äiti kuoli tulipalossa.
    Vaimon pelastaminen voi sujua hitaamin, joten lapsen kuolema voi olla todennäköisempi, ellei olosuhteet tarjoa mahdollisuuta pelastaa myös lapsi.
    Jos lapsi kuitenkin kuolisi, niin silloin äiti jää suremaan menetettyä lasta. Vaika kypsänä aikuisena ei syytäisikään suoraan miestä lapsen kuolemasta, niin se voi myöhemmin vaikutaa parisuhteeseen jollain tavoin. Naisesta ei vältämätä tuntuisi mukavalta ajatus, että lapsi oli miehelle "vähemmän arvoinen" pelastettava, kuin itse oli.
    Molemmissa uhrina olisi yhtä viaton osapuoli, valitsipa miten vain.
    Jos ymmärrät vertauksen, niin silloin ymmärrät jonkin verran sen, miksi abortti on joissakin tilanteissa perusteltu. Muista, että usein äiti on myös viaton osapuoli, eli ei ole tietoisesti saatanut itseään siihen tilaan.
    En tiedä, minkäläinen keskustelustamme tulisi, jos aiheena olisi avioero tai selibaati yleensä. Mutta käsitelään tässä ketjussa abortti loppuun.

    Äänestä

  • ei saa kirjoitti:

    tappaa eikä abortoida ilman seuraamuksia. Kuinka paljon vähempiarvoisempi on eläimen (kissankin) henki, koska niitä voi tappaa ja abortoida ilman sen suurempia seuraamuksia. Tietenkin, jos tappaisin kissasi, saattaisit kimpaantua, mutta Raamattu ei sitä kiellä.

    Mikä on siis ero ihmisen ja eläimen välillä? Luojan silmissä?

    Ihminen on Jumalan henkipoika tai henkitytär. Hänet on luotu Jumalan kuvaksi. hänelle on annettu kyky erottaa oikea ja väärä, ja annettu vapaa tahto.
    Eläinkin on Jumalan luoma, ja eläimessä asuu henki, mutta alempiarvoinen henki, jota ei ole luotu Jumalan kuvaksi. Ihminen hallitsee eläimiä ja kasveja.
    Jonkun oli pakko kirjoittaa tämä, kun tätä kerjättiin.

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    Abortti ei ole murha, vaan sen kaltainen teko. Esmerkiksi sellainen, joka on tehnyt abortin moraalisesti vääristä syistä, voi tehdä paranuksen ja saada anteeksi. Sen sijaan kirkon opin mukaan murhaan syyllistynyt ei voi saada anteeksi siinä mielessä, että saavutaisi korotuksen.
    Sikiön kohdalla on kyse siitä, että siitä on muodostumassa taivaasta lähetetyn hengen asumus, jonka on tarkoitus olla ylösnousemuksessa iankaikkinen asuinsija ihmisen hengelle. Abortti estää tälläisen tapahtuman. Sen vuoksi abortti ei ole sallitua mistä syystä tahansa.
    On kuitenkin poikeustapauksia, jossa raskauden keskeytys on perusteltu. Esimerkiksi 9-vuotiaan kohdalla se olisi kirkon kannalta hyväksyttty.
    Yleensä näissä tilanteissa pitäisi etsiä vastausta rukouksen kauta, koska Jumala on ainoa tietolähde, jolta pohjalta lopullinen ratkaisu voi tehdä.
    Jos joku kirkko rankaisee automaatisesti tehdystä abortista, joka lääkärien mukaan oli vältämätön 9-vuotiaan tytön hengen pelastamiseksi, niin minusta se on osoitus Pyhän Hengen johdatuksen puuteesta.

    Olen anestesialääkärinä joutunut osallistumaan tuhansiin abortteihin oltuani aikoinani töissä suuressa synnytyssairaalassa ja päivystettyäni selllaisessa vielä toissa vuonna oman päätyöni lisäksi. Niin, ironista on, että samassa talossa kun vauvoja putkahtaa maailmaan, lopetetaan elämiä kyretoimalla ja terävällä vakuumi-imulla.
    Yksi nainen sanoi olevansa malli ja että raskaus pilaa rinnat ansaitsemiskelvottomiksi ja halusi abortin. Toinen sanoi, ettei hänen miehensä halua lasta kun ei voisi pelata golffia joka ilta. Yksi nainen sanoi, että haluaa mieluummin aerobikata joka päivä ja sen jälkeen lukea rompsuja TV-tuolissa ja vauva pilaa tämän. Yksi sanoi, että haluaa abortin, koska raskauden jälkeen paikat löystyvät ja yhdyntä ei enää ole yhtä viehkeää. Yksi halusi aborttia, koska ura vaatii sitä. Yksi sanoi, ettei voi olla päivääkään ilman alkoholia, ja raskausaikana ei pitäisi juopotella alvariinsa.
    Niin, tällaisia syitä on paljon. Kuulin vuosien mittaan kaikenlaista näiltä naisilta, joita nukutin. Monet kertoivat asioistaan ennen nukutusta, varsinkin saatuaan esilääkkeitä, jotka rentouttivat.
    Kukaan näistä naisista ei ollut varmasti ajatellut Jumalansa tahtoa asiassa. Siunaukset jäivät saamatta, ja elämä löytämättä. On tyhjä elämä harrastella kaikenlaista tai luoda vain uraa tai tienata tai kehuskella ulkonäöllään sensijaan että saisi perheen. Perhe on Jumalan tarkoitus ja tahto.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Aika 'hienossa' maailmassa elämme, jossa on arvot 'kohdallaan'.

    Huh huh!

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    Abortti on vaikeata määritellä tunnetulla rikosnimikeellä. Muista, että "tappo" on maalisessa rikoslaissa määritelmä pikastuksissa tehdystä murhasta, joten se ei ole sopiva määritelmä tässä yhteydesä.
    Ilmeisesti ollaan periaateessa samaa mieltä siitä, että alkanuta raskausta ei pitäisi keskeyttää, mutta erimielisyyttä tulee siitä, että onko olosuhteita, jossa se olisi oikeutettua.
    Hyväksyykö Katolinen kirkko itsepuolustuksen? Sinänsä väärä aihe, mutta jos kirkkosi hyväksyy hätävarjelun, niin silloin se pitää joitakin tilanteita sellaisena, jossa toisen surmaaminen on oikeutettua.
    Aborttia voi verrata siinä mielessä edelliseen, että se on joskus oikeutettu ihmishengen pelastamiseksi. Ero näissä kahdessa tilanteessa on tietenkin se, että toisessa uhri on syyllinen tilanteeseen(murhayritys), toisessa taas uhri on syytön(sikiö). Mutta yhteistä niissä on se, että molemissa toisen kuolema voi olla vältämätön toisen pelastamiseksi.
    Elämässä on myös muita tilanteita, jossa voi joutua valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä.
    Minulla on mielessä esimerkkinä tulipalo, jossa perheen isä joutuu valitsemaan, pelastaako oman lapsen vai lapsen äidin. Kumman vaihtoehdon sinä valitsisit?
    Kerran eräässä pappeuskokouksessa sivutiin tätä aiheta. En kerro, mitä siinä yhteydessä sanotiin vaan esitän eri puolet asiasta:
    Lapsi on kevyempi kantaa kuin aikuista naista, joten sen pelastaminen sujuisi nopeasti. Sen jälkeen voisi yrittää pelastaa oma vaimo, jos olosuhteet sallivat.
    Jos äiti kuolee sen jälkeen tulipalossa, niin silloin lapsesta tulisi orpo ja on mahdollista, että teini-ikäisenä nuori esitää syytöksiä isäänsä kohtaa siitä, että äiti kuoli tulipalossa.
    Vaimon pelastaminen voi sujua hitaamin, joten lapsen kuolema voi olla todennäköisempi, ellei olosuhteet tarjoa mahdollisuuta pelastaa myös lapsi.
    Jos lapsi kuitenkin kuolisi, niin silloin äiti jää suremaan menetettyä lasta. Vaika kypsänä aikuisena ei syytäisikään suoraan miestä lapsen kuolemasta, niin se voi myöhemmin vaikutaa parisuhteeseen jollain tavoin. Naisesta ei vältämätä tuntuisi mukavalta ajatus, että lapsi oli miehelle "vähemmän arvoinen" pelastettava, kuin itse oli.
    Molemmissa uhrina olisi yhtä viaton osapuoli, valitsipa miten vain.
    Jos ymmärrät vertauksen, niin silloin ymmärrät jonkin verran sen, miksi abortti on joissakin tilanteissa perusteltu. Muista, että usein äiti on myös viaton osapuoli, eli ei ole tietoisesti saatanut itseään siihen tilaan.
    En tiedä, minkäläinen keskustelustamme tulisi, jos aiheena olisi avioero tai selibaati yleensä. Mutta käsitelään tässä ketjussa abortti loppuun.

    ...tapana ajatella aivan itse ja myös muodostaa mielipiteeni täysin itse.

    En minä ole täysin katolisen kirkon virallisella linjalla, useassakaan asiassa. Ja miksi pitäisikään? Suurin osa katolisista osaa ajatella aivan itse. :-)

    Pääsääntöisesti kuitenkin OMAT mielipiteeni ovat kaikkein lähinnä katolista ideologiaa, mutta EI TÄYSIN tai niin että minut ikäänkuin ohjelmoitaisiin 'sisäsiistiksi'. Siinä on suuri ero.

    Kyseisessä tapauksessa voin ymmärtää abortin - sanoo siihen sitten kuka tahansa piispa tai Paavi mitä lystää. :-)

    perkeleesti, koska näytit jo sinäkin höyrähtäneen joihikin houreisiin. Ehkäisy yms. asioissa katolisen kirkon virallinen linja on 1000 vuotta jälkijunassa.

    Saman ajan maa on ollut riittävästi täytetty joten VT: maantäyttämiskäsky on tullut moniverroin täytetyksi.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    kyllähän Katolinen kirkko inkvisiitioineen järjesti myös melkoisesti apuharvennusta. Katsoin tuossa ohjelkmaa televisiosta kotikissojen alkuperästä. Siinä tuotiin esiin mm. kun noitavainoja oli keskiajalla, niin noitien kissat poltettiin myös elävältä noitien kera. Kissoja vainottiin myös muutenkin ja varsinkin mustia kissoja. Niitä pidettiin huonoa onnea tuottavina. Tästä oli seurauksena, että kissapopulaatio kävi pieneksi Euroopassa ja rotat lisääntyivät valtavasti. Ne levittivät ruttotautia, johon kuoli neljännes Euroopan populaatiosta. Kissoilla oli vastustuskyky tuohon ruttoon, joten ne olisivat pystyneet pitämään rottakannan kurissa ja tautia olisi tullut huomattavasti harvemmille.

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    Aika 'hienossa' maailmassa elämme, jossa on arvot 'kohdallaan'.

    Huh huh!

    muuta. Me hankimme vaimon kanssa seitsemän lasta. Joskus kun oli hankaluuksia, niin siteerasimme sanontaa, että markastakaan en ostaisi, mutta miljoonastakaan en myisi:-)

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    kyllähän Katolinen kirkko inkvisiitioineen järjesti myös melkoisesti apuharvennusta. Katsoin tuossa ohjelkmaa televisiosta kotikissojen alkuperästä. Siinä tuotiin esiin mm. kun noitavainoja oli keskiajalla, niin noitien kissat poltettiin myös elävältä noitien kera. Kissoja vainottiin myös muutenkin ja varsinkin mustia kissoja. Niitä pidettiin huonoa onnea tuottavina. Tästä oli seurauksena, että kissapopulaatio kävi pieneksi Euroopassa ja rotat lisääntyivät valtavasti. Ne levittivät ruttotautia, johon kuoli neljännes Euroopan populaatiosta. Kissoilla oli vastustuskyky tuohon ruttoon, joten ne olisivat pystyneet pitämään rottakannan kurissa ja tautia olisi tullut huomattavasti harvemmille.

    ...mutta jätetään mirrit rauhaan :-)

    Jos käyt Toledossa, niin siellä on oikein inkvisitiomuseo.

    Et ikinä usko mitä kaikkia vempaimia espanjalainen inkvisiittori on keksinytkään(!)...

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    perkeleesti, koska näytit jo sinäkin höyrähtäneen joihikin houreisiin. Ehkäisy yms. asioissa katolisen kirkon virallinen linja on 1000 vuotta jälkijunassa.

    Saman ajan maa on ollut riittävästi täytetty joten VT: maantäyttämiskäsky on tullut moniverroin täytetyksi.

    Turust

    ...olen huono hurahtamaan. :-)

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    muuta. Me hankimme vaimon kanssa seitsemän lasta. Joskus kun oli hankaluuksia, niin siteerasimme sanontaa, että markastakaan en ostaisi, mutta miljoonastakaan en myisi:-)

    ...pelästyin kun ensimmäinen tenava tuli alulle vähän niinkuin 'vahingossa', ja tulihan siitä nuorelle miehelle pikku paniikki kun sitten hoksaa että alkaa jälkikasvua pukkaamaan.

    Mielessä kävi abortit sun muut, mutta LUOJAN KIITOS sellaisiin ei ryhdytty.

    En taatusti antaisi yhtään lastani pois!

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Olen anestesialääkärinä joutunut osallistumaan tuhansiin abortteihin oltuani aikoinani töissä suuressa synnytyssairaalassa ja päivystettyäni selllaisessa vielä toissa vuonna oman päätyöni lisäksi. Niin, ironista on, että samassa talossa kun vauvoja putkahtaa maailmaan, lopetetaan elämiä kyretoimalla ja terävällä vakuumi-imulla.
    Yksi nainen sanoi olevansa malli ja että raskaus pilaa rinnat ansaitsemiskelvottomiksi ja halusi abortin. Toinen sanoi, ettei hänen miehensä halua lasta kun ei voisi pelata golffia joka ilta. Yksi nainen sanoi, että haluaa mieluummin aerobikata joka päivä ja sen jälkeen lukea rompsuja TV-tuolissa ja vauva pilaa tämän. Yksi sanoi, että haluaa abortin, koska raskauden jälkeen paikat löystyvät ja yhdyntä ei enää ole yhtä viehkeää. Yksi halusi aborttia, koska ura vaatii sitä. Yksi sanoi, ettei voi olla päivääkään ilman alkoholia, ja raskausaikana ei pitäisi juopotella alvariinsa.
    Niin, tällaisia syitä on paljon. Kuulin vuosien mittaan kaikenlaista näiltä naisilta, joita nukutin. Monet kertoivat asioistaan ennen nukutusta, varsinkin saatuaan esilääkkeitä, jotka rentouttivat.
    Kukaan näistä naisista ei ollut varmasti ajatellut Jumalansa tahtoa asiassa. Siunaukset jäivät saamatta, ja elämä löytämättä. On tyhjä elämä harrastella kaikenlaista tai luoda vain uraa tai tienata tai kehuskella ulkonäöllään sensijaan että saisi perheen. Perhe on Jumalan tarkoitus ja tahto.

    Hyväksyykö kirkkonne todellakin lääkärin osallistumisen abortin suorittamiseen?
    Nukutuslääkärihän on yksi jäsen toimenpiteessä?

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    ...mutta jätetään mirrit rauhaan :-)

    Jos käyt Toledossa, niin siellä on oikein inkvisitiomuseo.

    Et ikinä usko mitä kaikkia vempaimia espanjalainen inkvisiittori on keksinytkään(!)...

    tekniikan ihmelapsia:-)

    Äänestä

  • kirkkonne? kirjoitti:

    Hyväksyykö kirkkonne todellakin lääkärin osallistumisen abortin suorittamiseen?
    Nukutuslääkärihän on yksi jäsen toimenpiteessä?

    Nimimerkki "ei pullosta" kykenisi antamaan paremman vastauksen, mutta minun ymmärtäkseeni lääkäri voi osallistua aborttiin, joka tehdään lääketieteellisin perustein. Mutta ei pitäisi osallistua tyhjänpäiväisistä syistä tehtyihin aborteihin.
    Suomessa lääkäri ei ole oikeutettu kieltäytymään oamtunnon syystä, joten silloin pitäisi vältää sellaisesta.

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    ...tapana ajatella aivan itse ja myös muodostaa mielipiteeni täysin itse.

    En minä ole täysin katolisen kirkon virallisella linjalla, useassakaan asiassa. Ja miksi pitäisikään? Suurin osa katolisista osaa ajatella aivan itse. :-)

    Pääsääntöisesti kuitenkin OMAT mielipiteeni ovat kaikkein lähinnä katolista ideologiaa, mutta EI TÄYSIN tai niin että minut ikäänkuin ohjelmoitaisiin 'sisäsiistiksi'. Siinä on suuri ero.

    Kyseisessä tapauksessa voin ymmärtää abortin - sanoo siihen sitten kuka tahansa piispa tai Paavi mitä lystää. :-)

    Kuulutko puolueeseen vai Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon?
    Kirkon viralinen linja pitäisi johdataa jäseniä Kristuksen luokse. Toisaalta jokaisella ihmisellä on Kristuksen Henki, jonka valossa jokaisen olisi kyettävä arvioimaan, johtaako oma kirkko oikeaan suuntaan. Tämä ihmisessä vaikutava Kristuksen Henki tunnetaan omatuntona, jota voisi verrata komppansiin.
    Tehdään tälläinen vertaus: Olet lähdössä erämaavaelukselle ja paikallinen matkatoimisto antaa matkaohjeita sisältävän kirjasen.
    Jos olet hankinut aikaisemmin hyvin toimivan komppansin ja mahdollisesti puolueetoman tahon julkaiseman kartan(Raamattu), niin silloin voit arvoita sitä, pitääkö matkaopas sinut oikeassa suunassa vai johtaako se sinut harhaan. Jos matkaopas vie sinut harhaan suunitelulta reitiltä, niin silloin varmaan hankit paremman matkaoppaan joltain toiselta matkatoimistolta.
    Sama periaate soveltuu myös kirkkoon, johon kuulut:
    Niin kauan kun tunnet kirkosi viralisen linjan olevan sopusoinussa omatuntosi kanssa, voit luotaa siihen, että se johtaa jäsenensä Kristuksen luo. Mutta jos tunnet jossain asiassa, että kirkon linja ei ole sopusoinussa omatuntosi kanssa, niin silloin pitäisi ryhtyä etsimään kirkkoa, joka johdataa jäsenensä oikeaan suuntaan.
    Voit olla puolueen jäsen, jonka johdon linjaa et hyväksy, koska sillä on eri tarkoitus kuin kirkolla. Minusta suhtaudut kirkosi jäsenyyteen vähän niin kuin kuuluisit puolueeseen.
    Minä en voisi olla jäsen sellaisessa kirkossa, jonka opetuksia tai käytäntöä en voisi hyväksyä.

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    Nimimerkki "ei pullosta" kykenisi antamaan paremman vastauksen, mutta minun ymmärtäkseeni lääkäri voi osallistua aborttiin, joka tehdään lääketieteellisin perustein. Mutta ei pitäisi osallistua tyhjänpäiväisistä syistä tehtyihin aborteihin.
    Suomessa lääkäri ei ole oikeutettu kieltäytymään oamtunnon syystä, joten silloin pitäisi vältää sellaisesta.

    Joten ihan turha aiheesta 'Pullon' osalta moralisoida.

    Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että 'Pullo' ottaisi loparit.

    'Pullo' varmasti itse tietää mikä on paras vaihtoehto ilman neuvoja.

    'Pullo' noudattaa aivan varmasti lääkärin etiikkaa.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Olen anestesialääkärinä joutunut osallistumaan tuhansiin abortteihin oltuani aikoinani töissä suuressa synnytyssairaalassa ja päivystettyäni selllaisessa vielä toissa vuonna oman päätyöni lisäksi. Niin, ironista on, että samassa talossa kun vauvoja putkahtaa maailmaan, lopetetaan elämiä kyretoimalla ja terävällä vakuumi-imulla.
    Yksi nainen sanoi olevansa malli ja että raskaus pilaa rinnat ansaitsemiskelvottomiksi ja halusi abortin. Toinen sanoi, ettei hänen miehensä halua lasta kun ei voisi pelata golffia joka ilta. Yksi nainen sanoi, että haluaa mieluummin aerobikata joka päivä ja sen jälkeen lukea rompsuja TV-tuolissa ja vauva pilaa tämän. Yksi sanoi, että haluaa abortin, koska raskauden jälkeen paikat löystyvät ja yhdyntä ei enää ole yhtä viehkeää. Yksi halusi aborttia, koska ura vaatii sitä. Yksi sanoi, ettei voi olla päivääkään ilman alkoholia, ja raskausaikana ei pitäisi juopotella alvariinsa.
    Niin, tällaisia syitä on paljon. Kuulin vuosien mittaan kaikenlaista näiltä naisilta, joita nukutin. Monet kertoivat asioistaan ennen nukutusta, varsinkin saatuaan esilääkkeitä, jotka rentouttivat.
    Kukaan näistä naisista ei ollut varmasti ajatellut Jumalansa tahtoa asiassa. Siunaukset jäivät saamatta, ja elämä löytämättä. On tyhjä elämä harrastella kaikenlaista tai luoda vain uraa tai tienata tai kehuskella ulkonäöllään sensijaan että saisi perheen. Perhe on Jumalan tarkoitus ja tahto.

    ...että sinä 'Pullo' olet vallan erinomainen lääkäri.

    Jos suhtaudut edes vähänkään samalla antaumuksella työhösi kuten uskoosi niin taidat olla Suomen parhaita lääkäreitä.

    Ja tämä ei muuten ole mitään vinoilua...

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    Joten ihan turha aiheesta 'Pullon' osalta moralisoida.

    Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että 'Pullo' ottaisi loparit.

    'Pullo' varmasti itse tietää mikä on paras vaihtoehto ilman neuvoja.

    'Pullo' noudattaa aivan varmasti lääkärin etiikkaa.

    asiasta menneessä muodossa eil ei enään ole niissä hommissa!

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    Joten ihan turha aiheesta 'Pullon' osalta moralisoida.

    Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että 'Pullo' ottaisi loparit.

    'Pullo' varmasti itse tietää mikä on paras vaihtoehto ilman neuvoja.

    'Pullo' noudattaa aivan varmasti lääkärin etiikkaa.

    Vastasin edellisen nimimerkin kysymykseen asiasta, joten se ei kohdistunut mitenkään "Pulloon".
    Huomautukseni, että "Pullosta" olisi parempi vastaaja, johtui nimenomaan siitä, että hän tietää paremmin kirkon etiikassänön lääkärille, jonka vuoksi olisi ollut myös parempi vastaamaan kysymykseen. Mutta ilmeisesti minun vastaukseni oli yhtä hyvä, koska ei ole vastanut.

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    Kuulutko puolueeseen vai Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon?
    Kirkon viralinen linja pitäisi johdataa jäseniä Kristuksen luokse. Toisaalta jokaisella ihmisellä on Kristuksen Henki, jonka valossa jokaisen olisi kyettävä arvioimaan, johtaako oma kirkko oikeaan suuntaan. Tämä ihmisessä vaikutava Kristuksen Henki tunnetaan omatuntona, jota voisi verrata komppansiin.
    Tehdään tälläinen vertaus: Olet lähdössä erämaavaelukselle ja paikallinen matkatoimisto antaa matkaohjeita sisältävän kirjasen.
    Jos olet hankinut aikaisemmin hyvin toimivan komppansin ja mahdollisesti puolueetoman tahon julkaiseman kartan(Raamattu), niin silloin voit arvoita sitä, pitääkö matkaopas sinut oikeassa suunassa vai johtaako se sinut harhaan. Jos matkaopas vie sinut harhaan suunitelulta reitiltä, niin silloin varmaan hankit paremman matkaoppaan joltain toiselta matkatoimistolta.
    Sama periaate soveltuu myös kirkkoon, johon kuulut:
    Niin kauan kun tunnet kirkosi viralisen linjan olevan sopusoinussa omatuntosi kanssa, voit luotaa siihen, että se johtaa jäsenensä Kristuksen luo. Mutta jos tunnet jossain asiassa, että kirkon linja ei ole sopusoinussa omatuntosi kanssa, niin silloin pitäisi ryhtyä etsimään kirkkoa, joka johdataa jäsenensä oikeaan suuntaan.
    Voit olla puolueen jäsen, jonka johdon linjaa et hyväksy, koska sillä on eri tarkoitus kuin kirkolla. Minusta suhtaudut kirkosi jäsenyyteen vähän niin kuin kuuluisit puolueeseen.
    Minä en voisi olla jäsen sellaisessa kirkossa, jonka opetuksia tai käytäntöä en voisi hyväksyä.

    Parhaassakaan tapauksessa ei TÄYDELLISESTI voi olla yksimielinen kuin itsensä kanssa. :-)

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    Parhaassakaan tapauksessa ei TÄYDELLISESTI voi olla yksimielinen kuin itsensä kanssa. :-)

    Ihminen on helposti kaksimielinen, ellei pidä visusti varaansa...

    Ainakin kirkon tulisi sekä johdon että jäsenten kesken olla niin yksimielinen kuin mahdollista. Jos kirkossa vallitsee eripura jostain opista tai käytännöstä, niin silloin jossakin on vika. Jos kirkon johdon voimaan saatamat opit vievät Kristuksen luokse, mutta jäsenet eivät ole samaa mieltä johdon kanssa, niin silloin jäsenistö on väärällä tiellä.
    Jos taas jäsenten kanta on oikea, niin silloin kirkko yhtään sen enempää kuin sen johto ei ole oikealla tiellä, vaan vievät sen opetuksia seuraavia ihmisiä poi Kristuksesta.
    Ei sen ymmärtämisessä pitäisi olla kovin paljon vaikeuksia.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Ihminen on helposti kaksimielinen, ellei pidä visusti varaansa...

    ...yksimielisyydessä piilee mielestäni vielä suurempia vaaroja.

    Perusasioista pitää olla samoilla linjoilla, yksityiskohdat ja yksittäistapaukset ovat sitten erikseen.

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    Ainakin kirkon tulisi sekä johdon että jäsenten kesken olla niin yksimielinen kuin mahdollista. Jos kirkossa vallitsee eripura jostain opista tai käytännöstä, niin silloin jossakin on vika. Jos kirkon johdon voimaan saatamat opit vievät Kristuksen luokse, mutta jäsenet eivät ole samaa mieltä johdon kanssa, niin silloin jäsenistö on väärällä tiellä.
    Jos taas jäsenten kanta on oikea, niin silloin kirkko yhtään sen enempää kuin sen johto ei ole oikealla tiellä, vaan vievät sen opetuksia seuraavia ihmisiä poi Kristuksesta.
    Ei sen ymmärtämisessä pitäisi olla kovin paljon vaikeuksia.

    ...mitä tarkoitin.

    Perustavaa laatua olevista asioista pitääkin olla samaa mieltä.

    Mitä esim. tähän aborttiesimerkkiin tulee, niin siitä olin eri mieltä kuin paikallinen piispa.

    Nyt paikallinen piispa on sitten samaa mieltä kuin minä olin kaiken aikaa... :-)

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    ...mitä tarkoitin.

    Perustavaa laatua olevista asioista pitääkin olla samaa mieltä.

    Mitä esim. tähän aborttiesimerkkiin tulee, niin siitä olin eri mieltä kuin paikallinen piispa.

    Nyt paikallinen piispa on sitten samaa mieltä kuin minä olin kaiken aikaa... :-)

    Brasilialainen piispa toimi Katolisen kirkon sääntöjen mukaisesti julistaessaan tyttären ja äidin sekä lääkärit excommunicatioon. Tosin ne saavat vapautuksen, jos menevät tunnustamaan ja katumaan tekoa. Mutta ripitäytyminen merkitsee enemminkin teon pitämistä syntinä kuin oikeutettuna.
    Jos kirkko sallisi abortin lääketietellisistä syistä, niin silloin ei olisi koko excommunication-sotkua syntynytkään.

    Äänestä

jonka fyysiset, henkiset, emotionaaliset ja tietyssä määrin hengellisetkin seuraukset joutuu kärsimään nainen, usein aivan yksin.
Olisi jo aika vaatia, että myös miehet kantavat vastuunsa joko olemalla ilman seksiä, huolehtimalla ehkäisystä tai huolehtimalla tulevasta lapsesta.
Nykyään kuulee etovia tapauksia, jolloin tuleva isä, jopa aviomies, vaatii naista abortoimaan lapsen, jonka hän on itse saattanut alulle.
Raskaaksi vastoin tahtoaan tullut nainen on fyysisesti ja henkisesti heikoilla. Hänen päälleen ei tulekaan vierittää vastuuta ja syytä, vaan kääntää syyttävä sormi - jos sellaista on - mieheen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Helaman kirjoitti:

Ajatelin kirjoittaa nyt ajankohtaiseksi asiaksi muodostuneesta kysymyksestä, abortista.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kanta aborttiin on periaateessa kielteinen. Herra on sanonut:
"Älä tapa, äläkä tee mitään sen kaltaista."
Tämän vuoksi jäsen ei saa suostu abortin tekemiseen, eikä tehdä abortia tai osallistua sellaisen järjestämiseen.
Kirkon kannan mukaan saataa olla kuitenkin poikeustapauksia, jolloin abortti on oikeutettu, kuten silloin, kun äidin henki tai terveys on vaarassa, raskaus on seuraus raiskauksesta tai instestista tai sikiöllä on niin vakavia vammoja että se ei selviäisi syntymän jälkeen hengissä.
Näissäkin tapauksessa jäsenen pitää neuvotella pappeusjohtajien kanssa ja rukoilla vahvistusta asialle. Jos jäsen ja pappeusjohtajat(piispa ja/tai vaarnanjohtaja) saavat vahvistuksen, että abortti on perusteltu, niin silloin se voidaan tehdä.
Tiedän tapauksen jossa vaarnan johtaja oli sanonut, että abortti pitää tehdä, koska lääkärin mukaan se oli vältämätön.
Toisessa tapauksessa lääkäri oli suositellut aborttia sillä perusteella, että sikiöstä syntyisi vammainen lapsi. Siinä yhteydessä vaarnan johtaja antoi päinvastaisen neuvon. Ja lapsesta oli iloa vanhemmille.
Tämä on mahdollista silloin, kun kirkko toimii Pyhän Hengen johdolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu