Jumalasta itsestään: Tämä Itse Keisari ei ole oikea Jumala joka on tämän säädöksen antanut.
Tämän Jumaluuden Perijöinä ovat Piispat aina vuorollaan. Tämä Jumaluus on Takeena ja takauksena, että kaikki sunnunain pyhittäjät kuuluvat Katoliseen Sectiin eli lahkoon, joka on maailman suuri oikean Kristillisyyden vastakohta.
Voitte todistella kaikki kohdallanne omia eroavisuuksianne, kuitenkin te kuulutte Benedictuksen lampaisiin. Sunnuntain avulla on hyvä rakentaa teille ihan oma karsina. Olkaa uskollisia Tälle pyhyydelle hän on teidän siltanne taivaaseen. Pontifex Maxsimus kertoo kaiken mitä teidän tulee tietää. Kristuksellakin on oma laumansa ja he kunnioittavat tuota Pontifex Maxsimuksen alentamaa sapattia. Juuri sitä josta pyhä isä on tehnyt arkipäivän omalla Jumalallisella valtuudellaan. Tämän alas poljetun Jumalan pojan Käskyt ovat vielä käytössä Alkuperäis-Krisiillisissä piireissä. Koska he haluavat antaa kunnian itselleen Jumalalle.
Eikä Jumalan pojan Viransijaiselle. Juuri tämä saa raivon aikaan Pyhän isän leirissä. Vain oikea Vapahtaja on turvana Paavalin esimerkin mukaan kulkeville Kristityille. Koettakaa elää rauhassa oman jumalanne kanssa ja Rakastakaa vihollisiamnne.
Tämän Jumaluuden Perijöinä ovat Piispat aina vuorollaan. Tämä Jumaluus on Takeena ja takauksena, että kaikki sunnunain pyhittäjät kuuluvat Katoliseen Sectiin eli lahkoon, joka on maailman suuri oikean Kristillisyyden vastakohta.
Voitte todistella kaikki kohdallanne omia eroavisuuksianne, kuitenkin te kuulutte Benedictuksen lampaisiin. Sunnuntain avulla on hyvä rakentaa teille ihan oma karsina. Olkaa uskollisia Tälle pyhyydelle hän on teidän siltanne taivaaseen. Pontifex Maxsimus kertoo kaiken mitä teidän tulee tietää. Kristuksellakin on oma laumansa ja he kunnioittavat tuota Pontifex Maxsimuksen alentamaa sapattia. Juuri sitä josta pyhä isä on tehnyt arkipäivän omalla Jumalallisella valtuudellaan. Tämän alas poljetun Jumalan pojan Käskyt ovat vielä käytössä Alkuperäis-Krisiillisissä piireissä. Koska he haluavat antaa kunnian itselleen Jumalalle.
Eikä Jumalan pojan Viransijaiselle. Juuri tämä saa raivon aikaan Pyhän isän leirissä. Vain oikea Vapahtaja on turvana Paavalin esimerkin mukaan kulkeville Kristityille. Koettakaa elää rauhassa oman jumalanne kanssa ja Rakastakaa vihollisiamnne.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei kristityillä ole ollut koskaan ongelmia lepopäivän vieton suhteen. Mutta ainahan voidaan asioita kärjistää, niinkuin adventistit sitä tekevät.
Jumalan valitsi sunnuntain Jeesuksen ylösnousemus päiväksi. Ja tämän muistoksi alkukristityt alkoivat viettämään sunnuntaita, muutenkin erottuakseen juutalaisuudesta.
Mutta oikeastaan mitä väliä sillä on minä päivänä päättää levätä. Se on jokaisen oma asia, milloin haluaa levähtää. Kunhan nyt muistaa levätä. Mutta miksi pitää tuomita toisia päivien mukaan ja hakea pahoja mekityksiä toisten syyttämiseksi? Sellainen on vihtahousun peruja, SE!
Todistaa väitteesi todellisen puolen. Minä en ainakaan Raamatulla siihen pysty, koska vöitteesi on mielikuvituksen tuote. Katolisen uskon mukaan tunnut olevan Katolilainen.
Luterilainen:
"Sanovat (katoliset), että sabbatti on sunnuntaipäiväksi muutettu vastoin kymmeniä käskyjä, niinkuin näkyy.
Eikä yhtään esimerkkiä enemmän kehuta kuin sabbatin muuttamista.
Väittävät seurakunnan valtaa varsin suureksi, koska se kymmenestä käskystäkin on vapauttanut." - Augsburgin tunnustus, s. 59."
" Alussa vietettiin lepopäivänä juutalaisten sapattia, Raamattu kutsuu sitä Herran sapatiksi, rinnan sunnuntain kanssa, joka oli ilonpäivä. VÄHÄN KERRASSAAN sai sunnuntai sapatin luonteen, joten sitä ei enää vietetty." - Natanael Beskow:" Hvilodagen", traktaatti.
"Jos teemme yhteenvedon siitä, mitä historia opettaa sunnuntain alkuperästä ja sunnuntaiopin kehityksestä, on tuloksena tämä: Eivät apostolit eivätkä ensimmäiset kristityt, eivät myöskään vanhimmat kirkon neuvottelukokoukset ole antaneet sunnuntaille sapatin nimeä ja leimaa, vaan sen ovat TEHNEET KESKIAJAN KIRKKO JA SKOLASTIIKAN OPETTAJAT." -Piispa Grimelund: 'Söndagens Historia' s. 37.
Anglikaaninen:
"Seitsemäs päivä, sanotaan kymmenissä käskyissä, on Herran, sinun Jumalasi, sapatti.
Minkäänlainen laskutapa tai mikään ALMANAKKA ei voi tehdä seitsemästä yhtä eikä muuttaa seitsemättä ensimmäiseksi tai lauantaita sunnuntaiksi - -. Totuus on, että olemme kaikki sapatin rikkojia, jokainen meistä." - The Rev. Hodges.
"Monet ajattelevat, että sunnuntai on sapatti. Mutta ei Uudesta Testamentista sen paremmin kuin varhaisseurakunnankaan piiristä löydy mainintaa, mikä antaisi meille oikeuden muuttaa viikon seitsemännen vieton ensimmäiselle päivälle.
SAPATTI OLI JA ON LAUANTAI EIKÄ SUNNUNTAI, ja jos se koskisi meitä, silloin meidän tulisi viettää sitä tuona päivänä eikä minään muuna." - Rev. Lionel Beere, Anglican All Saints' Church, Ponsonby, N.Z., in "Churc and People", syyskuun 1.1947.
Ei löydy raamatusta.
Katsotaanpa mitä sanoo adv.ilm.semin.vihko 10.
"Hämmästytkö kuullessesasi,että Jumalalla on erityinen tunnus,sinetti eli merkki jonka hän painaa omiinsa.
Hätkähdyttääkö sinua tieto että ellei henkilöllä ole tätä merkkiä Jeesuksen tullessa,hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan?
"Kauhistuttaako sinua ajatus,että useimmat ihmiset ovat täysin tietämättömiä tästä Jumalan merkistä,ja siten jättävät sen kokonaan huomioimatta"
Ihmetteletkö,kun äkkiä tajuat,että Jumala on hyvin pahoillaan siitä jos ihmiset väheksyvät hänen huolellisesti valitsemaansa merkkiä"
Oletko yllättynyt havaitessasi että yksi ilnestyskirjan päätarkoituksista on kertoa tästä Jumalan merkistä ja palauttaa se hänen kansalleen?
"Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin,kaikki edellä esitetyt viisi väitettä ovat tosia.Jumala pitää merkkiään hyvin tärkeänä. Mutta kun Jumala katselee kansaansa nykyaikana,hän voi valitettavasti vain puristaa päätään,ja sanoa surullisena "Merkki puuttuu" Tuskin on löydettävissä tärkeämpää aihetta tutkistelun kohteeksi. Rukoile hartaasti,kun tutkit tätä ratkaisevan tärkeää aihetta"
Minulle on aivan sama milloin joku päättää levätä.
Ihmeellistä todeta, että tänäkin päivänä kulkee kristityiksi itseään mainitsemia ihmisiä, jotka tekee lepopäivä asiata elämän ja kuoleman kysymyksen. Ihan vaan vastoin Paavalin sanomisia.
>>>Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.>>>Room.
Kun oiken ajatellaan asiaa, niin tuskin Jumalalla on mitään sitä vastaan, jos päättää levätä tietyn päivän. Menkää jo itseenne ja katsokaa peiliin hyvä ihmiset!!
Joku sanoo, että onhan meillä jokaisella oikeus pitää lepopäivää. No tottakai on. Jokainen saa huilia vaikka jokaisen päivänä, jos vaikka haluaa laiskan maineen. Jokainen saa levätä milloin tykkää, mutta ei tarvi alkaa tuomitsemaan ketään näiden takia.
>>>Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen. >>> Kol 2
Uskon enemmän Paavalia kuin adventisteja, niin toivon teidänkin tekevän.
Joka on aina kumonnut Raamatun kannesta kanteen, tuttua sanomaa, samat kommentit olen kuullut koko pienen elämäni ajan ja jatkuu aina maailman loppuun asti. Näin olen havaintoni tehnyt.
" Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvat, ulkopuoliset tuomitsee Jumala"
Kaikki ne jotka kuuluvat Jeesuksen rakkauden piiriin, ne tuomitsee rakkauden piiriläiset!
" Jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni, ...myös IV käskyn.
...Ulkopuoliset tuomitsee Jumala, eli ne jotka eivät rakasta Jumalaa eivätkä pidä Hänen käskyjään!
Te, jotka suullanne tunnustatte, että kieltäydytte pitämästä Jumalan käskyjä, ...niitä me emme tuomitse, ne saa Jumala tuomita, kun ehtii!
Vain he kaikki pelastuvat jotka kilvan rientävät Kristusta vastaan ylösnousemuksen päivänä, tuona sunnuntaina, joka tuleva vielä on. Silloin kaikki raskautetut ja jumalattomien vainoomiksi joutuneet saavat Levätä ikuisen ja ihmeellisen esikoisPojan, Kristuksen kera ja meidän Luojan, taivaallisen Isän suomassa ikuisessa rauhassa.
"Varokaatte, minä tulen kuin varas yöllä ja äkkiarvaamatta minä olen ovenne takana seisomassa
, ja joka ei minulle avaa kun koputan, saa jäädä
noutamatta"
Todisteeksi Raamattua vastaan. Itseasiassahan oli kyse vain Raamatun arvovallasta. Kysymys ei käsittänyt minun syntisyyttäni. Mistähän teoksesta sinä otat tuon ylösnousemuksen sunnuntain. Uskoisin tuon tarinan löytyvän hyvän mielikuvituksesi parista.
Miksi tämä Raamattu on hieman erimieltä sinun teoriasi kanssa. Raamattuhan sanoo: Niinkuin salama leimahtaa hamasta idästä hamaan länteen näin on ihmisen pojan tulemus oleva.
Kyllä salaman leimauksen näkyvät melko kauvaksi Olihan tähän lisätty kova pauhukin, Joten ei tämä tuleminen liene mitenkään salainen vaan melko julkinen. Sunnuntaista ei kylläkään ole edes vihjausta. Kovin runomaiseen muotoon olet tarinasi sovittanut. Et sinä tuolla tarinallasi minua ainakaan ole lumonnut. Mielikuvitus on ehdottomasti hyvä lahja. Koeta kestää!
Sääti kuuluisan sunnuntai lakinsa, joka kuului seuraavasti: "Auringon kunnioitettavana päivänä asettukoot kaupungin viranomaiset ja kansa lepoon.
Kuka on sinun Jumalasi, ketä sinä tottelet Keisarin käskyä vai Jumalan käskyä?
Jumalan käsky kuuluu: Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi, mutta seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi sapatti. "MUISTA se äläkä unhoita.
Kun sinä et samanmielisten ihmisten kera ole valmis rientämään Kristusta vastaan, niin kyllähän tässä väkisin herää ajatus, jotta et sinä ainakaan Kristuksen taivaallista Isää pidä jumalanasi, kuten eivät nuo samankaltaisetkaan, johon olet ilmi selvästi leimautunut todella pysyväisluonteisesti kiinne.
Ja tiedoksi sinulle. Nyt on menossa vuosi 2009.
Olen syntynyt viime vuosisadan puolella, enkä valitettavasti tunne ko. keisaria lainkaan, eikä tiettävästi hän ole enää tavattavissakaan. ;)
Joten levätköön hänkin rauhassa.
Lepopäivistänikään minun ei onneksi tarvitse öykkäreille selvitystä antaa! Siihen on Luojani, taivaallinen Isä minulle suostumuksensa antanut.
ps. Ilman näitä rooman imperiumin Keisareita ei sinulla olisi edes sitä kirjaa josta voisit lukea
jotakin jumalien käskyistä!
Raamatun, uudentestamentin puolella kerrotaan todella selvästi jotta kuinka Kristus nousi ylös kuolleista kolmentana päivänä, joka oli sunnuntai viikon ensimmäinen päivä, ja kuinka useat opetuslapset riensivät häntä vastaan kuullessaan tuon ilouutisen ylösnousemuksesta. Sinä et halua rientää Kristusta vastaan. Se riittää vastaukseksi minulle ja monille muille sinun suuntauksestasi.
Ihmisen Poika, Kristus toimii taivaallisen Isän
tahdon ja käskyjen mukaisesti. Mutta sinä et.
Vapautti Kristityt vainosta vuonna 312. Ja 321 hän antoi Kristityille sunnuntain. Minähän tiedän enemmän sinun Jumalastasi mitä sinä itse tiedät. Hän oli kuulema ensimmäinen Jumalan pojan Viransijainen Mään päällä, Hän Lahjotti Jumaluutensa Rooman Piispa kunnalle. Eikäkestänyt kovinkaan pitkää aikaa, Kun Kristityt aloittivat vainot toisin uskovia vastaan. Tämä on sitä pyhää vainoa kautta vuosisatojen. Nyt sitten tiedät hieman tästä maanpäällisestä Jumalasta jonka voiman merkkinä On sunnuntai.
Tunnuskirjoissa on kovat luvut Kuinka Pyhä on sunnuntai. Olenhan minäkin joutunut sakotetuksi sunnuntai työstä. Vousi oli 1954. Kun minä olin rikkonut tämän Maanpäällisen Jumalan Pyhäpäivää. Näin syntinen minä olen ja ainakun tarve vaatii minä teen sunnuntai töitä.