Arkipäivää Raahessa

Raahen kaupunki ala Rautaruukin vaikeudet vaikuttanut kaupunkiin ja kaupunki on talousvaikeuksissa. Alla on perusturvalautakunnan lausuntoa minne sijoitetaan rahoja. Lisäksi maahanmuuttajien lääkärikustannukset, hammashoito, asianajat eli ilmainen oikeusapu jne.. puuttuvat kuluista. Rahaa palaa.....

PERUSTURVALAUTAKUNTA § 91 30.09.2008
KAUPUNGINHALLITUS § 414 20.10.2008
PERUSTURVALAUTAKUNTA § 119 25.11.2008
Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle pakolaisten vastaanottamisesta
3192/30/303/2008
PELA § 91 Raahen kaupungilla on ollut pakolaisten vastaanottoa koskeva
sopimus Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen kanssa. Sopimuksen
mukaan kaupunki on vastaanottanut vuosittain 10-20 pakolaista.
Sopimuksen nojalla TE-keskus korvaa kaupungille pakolaisten
vastaanottamisesta aiheutuvia kustannuksia kolmen vuoden ajan.
Mikäli pakolaisella on ennen maahantuloa erityisiä kustannuksia
sairaudesta tai muusta hoidon tarpeesta, korvataan ne 10 vuoden
ajalta erillisen sopimuksen mukaan. Laskennallista korvausta
pakolaisten vastaanotosta aiheutuviin kustannuksiin korvataan alle
7-vuotiaasta 6 222,95 euroa vuodessa ja yli 7-vuotiaasta 1 900,52
euroa vuodessa. Lisäksi korvataan toimeentulotuesta ja
tulkkikustannuksista aiheutuvat menoerät. Laskennallisen
korvauksen määrä on säilynyt vakiona vuodesta 1993 alkaen.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors on 24.7.2008
päivätyssä kirjeessään esittänyt huolensa pakolaisten
kuntasijoitusten tilanteesta ja pyytänyt TE-keskuksia käynnistämään
välittömästi neuvottelut pakolaisten kuntiin sijoittamiseksi. Kuntien
toivotaan kantavan osan humanitaarisesta vastuusta ja osallistuvan
pakolaisten kuntiin sijoittamiseen. Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus
esittää Pohjois-Pohjanmaan kunnille neuvottelujen käynnistämistä
välittömästi pakolaisten vastaanottamiseksi. Kunnan kannanottoa
pyydetään 19.9.2008 mennessä.
Kotoutumisensa aikana (3-5 vuotta) maahanmuuttajat tarvitsevat
erilaisia kunnan järjestämiä palveluja kuten esimerkiksi asumiseen
liittyvät palvelut (asunnon järjestäminen, kalustaminen, arkiasumisen
tuki), toimeentulotuki, sosiaalityö, ohjaus ja neuvonta eri etuuksien
(esim. Kela) hakemiseen, päivähoitopalvelut, terveydenhuollon
palvelut ja opetustoimen palvelut. Sosiaalitoimessa työskentelee
yksi henkilö osana muuta työtään huolehtien pakolaisten asioista.
Tällä hetkellä kotouttamisen piirissä Raahessa on kolmekymmentä
henkilöä. Käytännössä on todettu, että kolmen vuoden
kotouttamisaika ei riitä, ja sosiaalityön tarve jatkuu.
Kiintiöpakolaiset puolestaan tulevat kuntiin suoraan pakolaisleireiltä
toisin kuin pakolaiset jotka tulevat yleensä vastaanottokeskuksista.
Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen edellyttää aluksi perusteelliset
terveydenhuollon tarkastukset ja lähityöntekijän avulla uuteen
kotikuntaan kotouttamisen. Tämä edellyttää kiintiöpakolaisten
määrästä riippuen 2-4 uuden työntekijän määräaikaista lisäämistä.
Sosiaali- ja terveystoimi on yhdistymässä uudeksi
hyvinvointikuntayhtymäksi vuosien 2009-2011 aikana. Myös
pakolaisten kotouttaminen tulee siirtymään uuden kuntayhtymän
tehtäviin tulevaisuudessa, viimeistään vuonna 2011. Siikajoen
kunnasta tulee siirtymään maahanmuuttajia kuntayhtymän
pakolaisasioiden hoitajalle lähes 80 henkilöä ja Raahesta noin 30.
Seudullisessa sosiaalijohtajien kokouksessa on keskusteltu
pakolaisten vastaanottamisesta ja resurssoinnista. Koska
hyvinvointikuntayhtymään siirtyminen on todellista ja resurssointi
pakolaisasioissa on kesken, on seudullisten sosiaalijohtajien
yhteisessä neuvottelussa todettu, että järkevintä olisi seuraavan
kolmen vuoden aikana jättää ottamatta kuntiin pakolaisia, kunnes
resurssitilanne ja kuntayhtymän valmius vastaanottaa pakolaisia on
selvitetty.
Tällä hetkellä Raahessa yli puolella sosiaalityöntekijöistä on
sosionomin tutkinto ja nyt kun he ovat aloittaneet sosiaalityön
pätevöitymiskoulutuksen, on kaupunki varautunut antamaan
palkallisia vapaapäiviä opintoja varten. Tällä halutaan varmistaa
maisterikoulutuksen saaneet henkilöt hoitamaan tehtäviä, sillä
pätevien työntekijöiden avulla voidaan tulevaisuudessa vastata
paremmin sosiaalityön haasteisiin myös pakolaisten tarpeiden
osalta.
Valmistelija: vt. perusturvajohtaja Kirsti Isokoski.
Päätösesitys (vt. perusturvajohtaja):
perusturvalautakunta
�� esittää kaupunginhallitukselle, että Raahen kaupunki ei uusi
sopimusta pakolaisten vastaanottamisesta vuosien 2009 -
2011 väliselle ajalle Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen
kanssa
�� esittää kaupunginhallitukselle, että Raahen kaupunki ei
vastaanota kiintiöpakolaisia resurssien vähäisyyden vuoksi
Perusturvalautakunta: Hyväksyi esityksen.
KH § 414 TE-keskuksen kirje Dnro 241/625/20.8.2008 liitteineen.
Liite 1/14.
Valmistelija: vt perusturvajohtaja Kirsti Isokoski.
Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen):
kaupunginhallitus päättää
�� Raahen kaupunki ei uusi sopimusta pakolaisten
vastaanottamisesta vuosien 2009-2011 väliselle ajalle
Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen kanssa
�� Raahen kaupunki ei vastaanota kiintiöpakolaisia resurssien
vähäisyyden vuoksi.
Kaupunginhallitus: Palautti asian Pirkko Ahokas-Tuohinnon
esityksestä yksimielisesti perusturvalautakunnalle uudelleen
valmisteltavaksi.
PELA § 119 Kaupunginhallitus on jättänyt pakolaisten vastaanottoasian
uudelleen perusturvalautakunnalle valmisteltavaksi.
Perusturvalautakunta uu distaa edelleen aiemman päätöksensä
jonka lisäksi perusturvalauta kunta toteaa seuraavaa:
Pakolaisten vastaanottaminen vaatii erityisosaamista (mm. asumis-,
koulu- ja koulutus-, työ elämä- ja kieliasiat, sosiaalinen ja
taloudellinen tukiverkko, terveyden- ja sairaanhoito jne.).
Pakolaisten vastaanotta minen on monesta näkökulmasta välttämätöntä
ja kannatettavaa, mutta koska Raahen kaupunki on menossa
seutukun nan muiden kun tien kanssa yhteiseen hyvinvointikuntayhtymäorga
nisaatioon, pa ko laisten vastaanottaminen
vaa tii hyvän suunnittelun ja resurssoinnin toteutta miseen riittävästi
ai kaa. Vihanti, Pyhäjoki ja Siikajoki ovat an taneet kielteisen
vastauksen TE-keskukselle pako laisten vastaan ot tamisesta.
Yhteisten linjausten luominen uutta hyvinvointikuntayhty mää
perustettaessa on erityisen tärkeää joustavan yhteistyön luomi seksi
ja toiminnan aloittamiseksi. Uusi maahanmuuttajayksikkö on
suunniteltu perustettavan uuteen hyvinvointikuntayhtymään vuosien
2009-2011 aikana. Uusi yksikkö antaa riit tä vät val miudet tulevaan
pa kolaisten vastaanottoon ja sopi muk sen uu si mi seen TE-keskuksen
kanssa tulevaisuudessa.
Pohjois-Pohjanmaan kunnista Raahe on kiitettävästi osallistunut pakolaisten
vastaanottoon aiempina vuosina. Pakolaisten määrä on
jat ku vas ti ol lut nou sus sa. Vuonna 2006 laskennallisen kor vauksen
pii rissä on ol lut 10 henki löä, vuonna 2007 yhteensä 24 hen kilöä ja
vuonna 2008 yh teensä 30 henkilöä.
Jokaiselle pa ko lai sel le laa di taan ko tout ta mis suun ni tel ma ja mm. lasten
osalta ko tout ta mis suun ni tel maan si säl tyy päi vä hoi toon osallis tuminen
kie len oppi mi sen takia. Yk si päi vä hoi to paik ka maksaa kaupun
gil le n. 12 000 euroa/vuosi kun taas lasken nalli nen kor vaus alle
7-vuo ti aasta on edelleen 6 222,95 euroa/vuosi. Yli 7-vuo ti aasta saatava
kor vaus on 1 900,52 euroa/vuosi. Val tion mak sa mat las kennalli
set kor vauk set ei vät ole nous seet vuo den 1993 jäl keen. Val tion
mak sa ma kor vaus ei riitä katta maan pako lais ten vas taan otosta aiheutuvia
koko naiskustan nuksia. Sisä asiain mi nisteriön ta voit tee na on
tulevai suu dessa, et tä val tion kun nil le mak sa mat las ken nalliset korvauk
set tar kis tetaan kus tan nusten nou sua vas taa vak si.
Mikäli pakolaisten määrää Raahessa halutaan lisätä, perusturvan
toi miala on valmis osallistumaan asiaan. Tämä työ tulee kuitenkin
sel keästi resurssoida koska nykyinen sosiaalitoimen resurssi (1
työnteki jä muiden töiden ohella) riittää vain jo kau pun gis sa olevien
pakolais ten asioiden hoitamiseen. Pe rus ter vey den huol lon
näkökulmasta, huo mioi den uusi poti las, vie ras kult tuu ri, ei asiakirjoja,
outoja sairauk sia, eri kieli jne. pako lais poti laan vas taanottaminen
vie resursseja kak si-ne linker taisen ajan suo malai siin verrattuna
ja ny kyisillä resurs seilla ei ole mahdolli suuk sia isoja jouk koja
pa kolaisia hoitaa (sähkö posti viesti Jari Tuuna nen 6.11.2008)
Vähäisillä resursseilla pakolais ten asioiden hoitaminen ei ole
asiakkaan etu. Ilman riittävää ohjausta ja neuvontaa sekä
kielenopetusta asiakas jää vaille tarvittavaa tukea ko tou tu mi seen ja
sel viytymiseen arjessa uudessa kotimaassaan.
Niin sosiaali- kuin perusterveydenhuollonkin selvitysten mukaan uusien
pakolaisten vastaanottaminen edellyttää lisää henkilöstöresursseja.
Kustannuksia ei ole las ket tu vuo den 2009 ta lous ar vio esi tykseen.
20 uuden pa ko laisen vas taanot tamis ta var ten tu lisi hen ki lös töre
sursseja li sä tä yh del lä pa ko laissih teerillä, kah della ko din hoita jal la,
yh dellä ter vey den hoi tajalla se kä myös varau tua lää käri pal velu jen
kas vaviin niin perusterveydenhuollon, hammashuollon kuin eri tyissai
raan hoi don kin kustannuksiin. Lisäkustannukset ovat arviolta n.
200.000 eu roa/vuosi.
Kotoutumisen tär kein edellytys on kie li tai don oppiminen. Raahessa
ei ole järjestetty riittävästi yksilöllistä kielen- ja kulttuurinopetusta pako
lai sil le. Myös tähän tulee panostaa riit tävästi se kä on va rau dut tava
per heen yh dis tä mis ten, pa ko lais ten oma eh toi sen muu ton ja in kerin
suo ma laisten pa luu muu ton ta kia kun tiin tu le vien pa ko laisten määrän
kas vuun en nalta suunni tellus ta.

�� Raahen kaupunki ei uusi sopimusta pakolaisten vastaanottamises
ta vuosien 2009 - 2011 väliselle ajalle Pohjois-Pohjanmaan
TE-kes kuksen kanssa
�� Raahen kaupunki ei vastaanota kiintiöpakolaisia resurssien vähäi
syyden takia
�� Hyvinvointikuntayhtymän organisoitumisen ja riittävän resurssoin
nin jäl keen Raa hen kaupun gissa on valmiudet
vastaanottaa pako laisia

5390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Heidänhän piti rikastuttaa? Eikö?

Äänestä
  • Rikastuttavat itseään ja suomalaisia jotka hoitavat heidän asioitaan.

    Äänestä

Raahen esimerkkiin ,niin näet mitä nämä mamut meille oikeasti maksavat,suomalaisen alle seitsemän vuotiaan vuotuinen terveydenhoito on vain murto osa tästä mitä raahessa mamuille on kaavailtu.

Äänestä

Näin mitaan Suomalaisen tajunnan taso nenäänsä pidemmälle. Harvassa ovat ne jotka uskaltavat arvostella mamu asioita.

Äänestä
  • Nyt hyppää Nokiankin kehitys monta askelta eteenpäin kun koulutetut tulijat kehittävät nopeasti sekä puhelimen että siihen kuuluvan 5G-verkon ja lahjoittavat sen lahjana suomen kansalle.

    Näinkö se on salassa suunniteltu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sosiaalitoimi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu