Aamun mietelause

Olemme vedenjakajalla monilla eri tasoilla,
esimerkiksi talouden, teknologian ja kuten
alla olevassa artikkelissa Mikko Peussa
kirjoittaa myös suhteessamme uskontoihin.

Ihmiskunta ei tarvitse uskontoja

Uskontojen merkitys ihmiskuntaa yhdistävänä ja maailmanrauhaa
edistävänä tekijänä on harhaanjohtava käsite. Erikoisesti tällä
vuosituhannella emme enää tarvitse sen opettamia käyttäytymismalleja.
Erilaisten uskontojen julistamat elämänohjeet ja moraalikäsitykset
luovat maailmaan ainoastaan eriarvoisuutta, pelkoa, julmuutta ja sotia.

Sotien syinä voidaan pitää myös vallanhimoa, sekä taistelua
ihmiskunnalle tärkeiden luonnonvarojen omistuksesta ja hallinnasta,
mutta taustalla on kuitenkin uskontojen luoma, kansakuntien välillä
vallitseva vääristynyt maailmankuva. Luonnonvaroistakin voi käydä
reilusti kauppaa, jos erilaiset uskonnolliset aatteet eivät
eriarvoista kansakuntia.

Elämme maailmassa, jossa julmuudet ja vääryydet toisiamme kohtaan
toteutetaan vielä useimmiten Jumalan nimessä. Uskonnot ja hengellisyys
on luultavasti aiheuttanut suurimman osan organisoidusta väkivallasta
ihmiskunnan historiassa.

Jotta voimme tulevaisuudessa elää rauhaa rakastavana ja tasa-arvoisena
ihmiskuntana, meidän täytyy ensin ymmärtää todellinen asemamme
maailmankaikkeudessa. Tuleville sukupolville täytyy opettaa uskonnon
sijasta tietoon ja tutkimukseen perustuvaa kaikille kansoille yhteistä
maailmankuvaa.
Todellinen tieto luonnonlaeista - osittain puutteellinenkin - antaa
mielenrauhan ja paremman moraalin elää oikein elämää, kuin yksikään
hengellinen ja olettamuksiin perustuva kirjallinen teos.

Tietomme maailmankaikkeudesta on jo niin kattavaa, että Jumala sen
hallitsijana on mahdoton ja liian yksinkertainen selitys kaikelle.

Olemme kaikki ihmiset maailmassa saman lajin edustajia ja mitättömän
pieni - kenties ainutlaatuinen - osa maailmankaikkeutta ja elämme
silti maapallomme luontoa uhmaten ja toisiamme tappaen mielettömissä
sodissa keskellä uskontojen ristiriitoja. Jumala olisi jo takuulla
puuttunut asioiden kulkuun, mutta Jumala, joka toivottavasti on
vain biologiaa ja fysiikkaa, ei voi mieletöntä toimintaamme
muuttaa, meidän on muutettava se itse.

Mikko Peussa

Julkaistu 5.3.2009 1:30:37

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;4:9:0:1:2009-03-05,104:9:597147,1:0:0:0:0:0:
22506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Asiaa.

Äänestä

on tuolle kirjoitukselle vastine.

"Evoluutio-oppi osa kehityskulkua

Uskonasioista kirjoittaneelle Mikko Peussalle (TS 5.3.), eivät kristinuskoon kuuluvat aloittaneet uskonsotia tai -vainoja, vaan kristinuskon ja Jumalan vastustajat.

Sodat diktatuuriuskontojen maissa ovat ihmisten välisiä valtakysymyksiä. Niissä ei kysymyksessä ole Jumalan kunnia. Niiden taustalla ei myöskään ole kristinopin hengellisyys vaan pahuuden voimien henki, joka todella organisoi tuhoa ja väkivaltaa.

Kun opetamme tuleville sukupolville tietoon ja tutkimukseen perustuvaa maailmankuvaa, se ei voi tapahtua uskonnon sijasta. Tieto luonnon laeista johtaa kysymykseen: ”Miten ne ovat syntyneet? Kuka näiden lakien yläpuolella on?”

Evoluutio-oppi on osa yhtenäistä lain mukaista kehityskulkua. Minkä lain? Luonnon lain, jonka Jumala on säätänyt. Ihmisen Hän on luonut näiden lakien alaisuuteen.

Jumala on jo aikojen alussa puuttunut koko maailmankaikkeuden ja ihmisen elämän kulkuun.

Jumalalla on suunnitelma, jota Hän koko ajan toteuttaa. Sitä me ihmiset emme voi muuttaa, vaikka vähättelisimme, että Jumala maailmankaikkeuden hallitsijana on ”mahdoton asia”. On olemassa sanonta: ”Keskinkertainen ihminen tuomitsee kaiken, mikä menee hänen järkensä yli.”

Sirkka Suominen"

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;4:9:0:1:2009-03-12,104:9:598476,1:0:0:0:0:0:

- Kätsysti tuossa nyt sitten ympätään evoluutio jumalan suureen suunnitelmaan. Voi jestas sentään!

Äänestä
  • Jumala onkin nähtävästi "saatana", niin sekavia
    pieruja nämä jumaluskovaiset sekopäät kuupastaan
    laukovat. Uskovaisten olisi nyt kyllä vakavasti
    alettava miettimään missä päin nuppia on vikaa, kun
    kaikki ajatukset kiertävät saatana jumalan luoman
    sadun säännösten kautta. Jospa sitten vihdoinkin
    nähtäisiin ensimmäistä kertaa oikea jumalolento.

    Vaan en jostain syystä jaksa tuon saatana
    jumalankaan ilmestymisen uskoa. Olisihan se
    parempi kuin ei mitään mutta eipä ole ketään
    vielä näkykyt...

    Äänestä

  • Valoa pimeyteen kirjoitti:

    Jumala onkin nähtävästi "saatana", niin sekavia
    pieruja nämä jumaluskovaiset sekopäät kuupastaan
    laukovat. Uskovaisten olisi nyt kyllä vakavasti
    alettava miettimään missä päin nuppia on vikaa, kun
    kaikki ajatukset kiertävät saatana jumalan luoman
    sadun säännösten kautta. Jospa sitten vihdoinkin
    nähtäisiin ensimmäistä kertaa oikea jumalolento.

    Vaan en jostain syystä jaksa tuon saatana
    jumalankaan ilmestymisen uskoa. Olisihan se
    parempi kuin ei mitään mutta eipä ole ketään
    vielä näkykyt...

    Huvittaa jotenkin, että kun kirkonkin on pakko lopulta taipua tiedon edessä, niin sitten se uskovaiset yrittää ympätä sen tiedon väkisin uskonnon sisään.

    Huvittaa tuokin "jumalan suunnitelma". Mitä se nyt sitten suunnittelee? En minä ainakaan ole mitään ilmoitusta kuullut. Nämä uskovaiset vaan luulevat nyt sitten tietävänsä jonkun fiktiivisen olennon suunnitelmat.

    Luovuudessa näemmä löytyy.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Luovuus lisääntyy jumalsadun sallimissa rajoissa.
    Jumal-saatana-suodatin™ leikkaa kiinni ja luo oman
    luovan version todellisuudesta. Sen jälkeen
    normaalit nykyihmiset ihmettelevät muinaisuudessa
    elävien nykyjumaluskoisten outoja ja luovia
    tulkintoja todellisuudesta. Ei hyvältä näytä.
    Uskovaisten kanssa ollaan vielä tosi kusessa.

    Äänestä

  • Teen talon jossa ei ole kantavia rakenteita niin uskovaiset eivät varmaankaan uskoisi jos sanon että käyttökelvottomalle talolleni on suurempia suunitelmia.

    Kuitenkin vastaavasti.
    "Minkä lain? Luonnon lain, jonka Jumala on säätänyt. Ihmisen Hän on luonut näiden lakien alaisuuteen."

    Heidän surkea luojansa olisi tehnyt ihmisen joka ei tee mitään tekijän toivomalla tavalla,mutta siihen niiden mielestä on joku suuri suunitelma.

    Eikö heillä oma ajattelukyky toimi ollenkaan

    Äänestä

  • Vähän miettiä näitä asioita.
    Eikö koulu ole sivistämistä varten perustettu laitos?

    "Kun opetamme tuleville sukupolville tietoon ja tutkimukseen perustuvaa maailmankuvaa, se ei voi tapahtua uskonnon sijasta. Tieto luonnon laeista johtaa kysymykseen: ”Miten ne ovat syntyneet? Kuka näiden lakien yläpuolella on?”

    Minun puolesta uskonto on kouluaineena tervetullut jos nuo miten ja kuka olisivat tietoon pohjautuvia mutta kun ne eivät ole.

    Se että nyt tiedonpuutteista uskontoa opetetaan kouluissa faktana on vain todiste siitä että tämä ei ole sivistysvaltio vaan kehitys maihin kuuluva.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Huvittaa jotenkin, että kun kirkonkin on pakko lopulta taipua tiedon edessä, niin sitten se uskovaiset yrittää ympätä sen tiedon väkisin uskonnon sisään.

    Huvittaa tuokin "jumalan suunnitelma". Mitä se nyt sitten suunnittelee? En minä ainakaan ole mitään ilmoitusta kuullut. Nämä uskovaiset vaan luulevat nyt sitten tietävänsä jonkun fiktiivisen olennon suunnitelmat.

    Luovuudessa näemmä löytyy.

    Tulossa UUT= uusi uusi testamentti.

    Joten sitä odotellessa hoetaan ajankuluksi pätkiä noista vanhoista.

    Äänestä

  • Z100 kirjoitti:

    on haussa uusi käsikirjoitustiimi sitä uuttakin uudempaa uutta testamenttia varten.

    Mutta se vaan on niin kummallista, että nämä säveltelevät koko ajan ihan omiaan jostain jumalan suunnitelmasta ja siitä miten evoluutio siihen sopii. Kun ei sellaisesta ole tavuakaan raamatussa.

    jumala loi maailman kuudessa päivässä, kaikki elukat kerralla valmiiksi ja se oli tarinan mukaan sitten siinä. Miksi nämä tyypit väärentävät raamatun sanaa?

    Äänestä

  • Miettijä. kirjoitti:

    Vähän miettiä näitä asioita.
    Eikö koulu ole sivistämistä varten perustettu laitos?

    "Kun opetamme tuleville sukupolville tietoon ja tutkimukseen perustuvaa maailmankuvaa, se ei voi tapahtua uskonnon sijasta. Tieto luonnon laeista johtaa kysymykseen: ”Miten ne ovat syntyneet? Kuka näiden lakien yläpuolella on?”

    Minun puolesta uskonto on kouluaineena tervetullut jos nuo miten ja kuka olisivat tietoon pohjautuvia mutta kun ne eivät ole.

    Se että nyt tiedonpuutteista uskontoa opetetaan kouluissa faktana on vain todiste siitä että tämä ei ole sivistysvaltio vaan kehitys maihin kuuluva.

    ja antaa eväitä sekä tiedon hankkimiseen, että kriittiseen ajatteluun.

    Uskonto ei kyllä sovi sinne millään.

    Miksi uskontoa ylipäätään pitää opettaa? Ihan hassua, että täytyy opettaa miten kuuluu uskoa oikein.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    on haussa uusi käsikirjoitustiimi sitä uuttakin uudempaa uutta testamenttia varten.

    Mutta se vaan on niin kummallista, että nämä säveltelevät koko ajan ihan omiaan jostain jumalan suunnitelmasta ja siitä miten evoluutio siihen sopii. Kun ei sellaisesta ole tavuakaan raamatussa.

    jumala loi maailman kuudessa päivässä, kaikki elukat kerralla valmiiksi ja se oli tarinan mukaan sitten siinä. Miksi nämä tyypit väärentävät raamatun sanaa?

    Ne eivät ole sitä lukeneet ;)

    Äänestä

  • Z100 kirjoitti:

    Ne eivät ole sitä lukeneet ;)

    ne luovat sitä kerran luotua jumalkuvaa aina vaan uudelleen ja keksivät sille ajatuksia ja suunnitelmia ja kaikenlaista. Päättymätön jatkokertomus. Jokaisella erilainen, jokaisella oma tarina ja selitymalli.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    ne luovat sitä kerran luotua jumalkuvaa aina vaan uudelleen ja keksivät sille ajatuksia ja suunnitelmia ja kaikenlaista. Päättymätön jatkokertomus. Jokaisella erilainen, jokaisella oma tarina ja selitymalli.

    Mahdotonta asian ilmaista.

    Eikä ne pysty edes vastaan väittämään ;)

    Äänestä

  • Z100 kirjoitti:

    Mahdotonta asian ilmaista.

    Eikä ne pysty edes vastaan väittämään ;)

    ja väittävätkin.

    Se tässä onkin niin turhauttavaa välillä, kun kysyy ihan yksinkertaisen kysymyksen, joita aina raamatuntarinoista tulee mieleen, niin eivät ne siihen vastaa. Vaan poikkeuksetta he alkavat selitellä jotain jumalan ajatuksia jne. Mistä he ne voivat tietää? Mistä uskis voi tietää mitä jumala ajatteli, kun ei estänyt auto-onnettomuutta, tai maanjäristystä.

    Koko jutun ydin on se, että ensinnäkin ne uskovat siihen jumalaan, joka on raamatussa kuvattu ja sitten ne siirtävät sen tähän päivään ja laittavat sen päähän ajatuksia ja suunnitelmia ja ties mitä, vaikka koko olennosta ei ole ainuttakaan havaintoa!

    SE jos mikä, on minusta käsittämätöntä.

    Äänestä

  • Jos kaikki on rakentunut luonnonlakien mukaan ja luonnollisien prosessien kautta mitä Jumala konseptilla enään tekee??

    Sanan Jumala lisääminen joka selityksen jälkeen ei oikein anna mitään lisä selvyyttä asialle eikä se liiemmin lisää meidän ymmärrystämme kyseisestä asiasta.
    Eikö kaikki näin ollen pysy ihan samana vaikka Jumala heitetään pois vastauksen perästä?

    Tämä määrittelee joko Jumalan tarpeettomaksi taikka on panteistinen käsitys jossa Jumala on maailmnakaikkeus. Jälkimmäinen puolestaan on varsin turha kuvaus sillä poistamalla Jumalan saadaan siitäkin maailmankaikkeus, jumala konseptin lisääminen ei selitä mitään.

    Minusta Sirkka Suominen on onnistunut toteamaan että Jumala on tarpeeton konsepti, vaikka hän todennäköisemmin onkin itse erimieltä.

    Jumala Naturalismi = Maailma Jumala //- J
    Naturalismi = Maailma

    Äänestä

  • decoran kirjoitti:

    Jos kaikki on rakentunut luonnonlakien mukaan ja luonnollisien prosessien kautta mitä Jumala konseptilla enään tekee??

    Sanan Jumala lisääminen joka selityksen jälkeen ei oikein anna mitään lisä selvyyttä asialle eikä se liiemmin lisää meidän ymmärrystämme kyseisestä asiasta.
    Eikö kaikki näin ollen pysy ihan samana vaikka Jumala heitetään pois vastauksen perästä?

    Tämä määrittelee joko Jumalan tarpeettomaksi taikka on panteistinen käsitys jossa Jumala on maailmnakaikkeus. Jälkimmäinen puolestaan on varsin turha kuvaus sillä poistamalla Jumalan saadaan siitäkin maailmankaikkeus, jumala konseptin lisääminen ei selitä mitään.

    Minusta Sirkka Suominen on onnistunut toteamaan että Jumala on tarpeeton konsepti, vaikka hän todennäköisemmin onkin itse erimieltä.

    Jumala Naturalismi = Maailma Jumala //- J
    Naturalismi = Maailma

    Mutta kun hän johonkin sitä jumalaa tarvitsee, niin siispä hän sen ymppäsi tuohon.

    Eivät ole sinun kirjoitustasi julkaisseet. Harmi.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Mutta kun hän johonkin sitä jumalaa tarvitsee, niin siispä hän sen ymppäsi tuohon.

    Eivät ole sinun kirjoitustasi julkaisseet. Harmi.

    Eivät ole näköjään.

    Toisaalta ei kauheasti haittaa, siis se etteivät julkaisseet.

    Ei ollut mitään kummempia odotuksiakaan.

    Äänestä

  • Älä muuta sano Kössönöm :)

    Kyllähän tuolla Sirkka Suomisella viiraa voimakkaasti yläkerrassa, eikä hän kyllä alkuperäistä kirjoitustani lukenut kuin rivien välistä. Kirjoitin tänään vastineen lehteen, saas nähdä julkaiseeko TS sen vielä. Se menee näin:

    Kirjoitukseni (TS 5.3) aiheutti odotetusti kielteisen palautteen, jota on syytä hieman kommentoida. On aivan totta, että uskominen on jokaisen oma asia ja näin pitää ollakin. Tieteen luoma maailmankuva on kuitenkin todellinen, eikä se pyri selittämään totuutena asioita jotka eivät ole vielä selvinneet. Tietoon ja tieteeseen uskova ihminen voi rehellisesti myöntää, että moni asia kaipaa vielä paljon tutkimusta, kuten vaikka elämän synty elottomasta aineesta tai alkuräjähdyksen ensimmäisen sekunnin murto-osan tapahtumat. Luonnontieteiden rikkaus on juuri siinä, että mitä tarkemmin ymmärrämme maailmankaikkeutta niin se tuottaa samalla lisää kysymyksiä. Uskonnot antaa yleisesti pelkkiä vastauksia tulkitsemalla yhtä ainoaa teosta ja kaikki on pelkkää olettamusta vailla totuutta. Maailmankaikkeus ei kuitenkaan ole niin ihmeellinen paikka että se kaipaisi Jumalaa selitykseksi, se on vielä paljon ihmeellisempi ja hienompi kokonaisuus. Ateisteilla on tapana kirjoittaa, että jos Jumala joskus havaitaan niin se ei ole sellainen miten uskonnot sen tulkitsee, se on jotain paljon älykkäämpää. Tuohon väitteeseen on helppo samaistua.

    Mitä tulee evoluutioon, niin aiheeseen olisi syytä paneutua samalla hartaudella kuin Raamattuun niin ymmärtäisi sen todellisen luonteen. Evoluutio ei ole johonkin tiettyyn lopputulokseen tähtäävä ennalta määrätty valmis suunnitelma. Evoluutiolla ei ole mitään päämäärää ja sen kehityssuuntaa ei voi ennustaa, koska tulevat olosuhteet voivat muuttua hyvinkin yllättävästi. Evoluutio on luonnonvalintaa, jossa maapallolla tapahtuviin muutoksiin parhaiten sopeutuvat elämänmuodot säilyvät - ei siis niin, että vahvat selviää heikkojen kustannuksella.

    Kun kirjoituksessani puhun luonnonlaeista niin ne ei tunnu aukeavan myöskään teille, jotka luette vain sitä yhtä kuuluisaa teosta. Luonnon neljä perusvoimaa ja niiden ymmärtäminen antaa todellisen tietoon perustuvan selityksen niin moniin asioihin, joita ennen pidettiin Jumalan työnä, että ei ole mitään syytä uskoa enää olettamuksiin ja ihmetekoihin. Luonnon ja ihmisten kunnioittaminen, sekä oikea moraali löytyy tiedosta, ei uskosta.

    Äänestä

  • Mikko - Turku kirjoitti:

    Älä muuta sano Kössönöm :)

    Ajattelin itsekin laittaa vastauksen Sirkka Suomiselle, koska alkoi jotenkin nyppimään tuo hänen tyylinsä yrittää tunkea sitä jumalaa ihan väkisin olemassa olevaan maailmankaikkeuteen.

    Ihan kuin tunkisi käärmettä pyssyyn.

    On se ihan hyvä herätellä Turun Sanomien toimitustakin laittamalla sinne uskontokritiikkiä. Ehkä ne siellä huomaavat, että uskonto ei ole enää niin in ja uskaltavat julkaista jotain muutakin kuin kirkon ylistystä.

    Tuosta uutta aihetta :)

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000042415051

    Äänestä

Uusi Suomi verkkolehdessä Pentti Niskanen, Malmö kommentoi Halla-aho erästä roolia ja juttu sopii tähänkin paikkaan luettavaksi.

"Kirjoituksia uppoavasta lännestä"
6.3.2009 21:51 Pentti Niskanen

Näyttää ensi silmäyksellä liian pateettiselta otsikolta sopiakseen poliittisiin esseisiin. Toisella sen jo hyväksyy, kun aiheena on islamin uhka maallistuneelle Euroopalle.

Vielä muutamia vuosia sitten yleinen viisaus, median ja mielipiteenmuodostajien ylläpitämä "poliittisesti korrekti" käsitys kuulosti tällaiselta: Islam on täysin hyväksyttävä ja kunnioitusta ansaitseva uskonto; jos on joitakin fanaattisia hallituksia (Khomeini Iranissa, talibanit Afganistanissa), ne ovat syntyneet suurvaltojen välisestä kilpailusta. Kylmä sota - ja luonnollisesti amerikkalaiset - ovat syyllisiä, eivät fanaatikot itse.
Islamilaiseen ideologiaan ei juuri kiinnitetty huomiota.

Nämä viattomuuden ajat ovat ohi.
Muslimeista alkavat yleistyä toisenlaiset totuudet.
Maahanmuuttolakeja kiristetään kaikkialla, ja antiterroristinen yhteistyö eurooppalaisten maiden välillä on kohdistettu lähes yksinomaan torjumaan uskonnollista islamista meihin huokuvaa uhkaa.
Yhä useammat länsieurooppalaiset tarvitsevat poliisisuojaa uskonnollisen uhan alla.

Keskeinen geopoliittinen kysymys seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana tuleekin olemaan tämä: lähenevätkö muslimit länsimaisia arvoja, joita ovat poliittinen demokratia, sananvapaus, samanarvoisuus sukupuolten ja ero kirkon ja valtion välillä, vai jatkaako islamilainen maailma kulkuaan takaperin tulevaisuuteen.

Euroopalle se on kohtalon kysymys nähtynä nykyistä demograafista taustaa vasten, jota voidaan verrata vain mustaan surmaan 1300-luvulla.
Euroopan väkiluku tulee vähenemään neljästätoista neljään prosenttiin maailman väestöstä samaan aikaan kun islamilainen maailma kaksinkertaistuu. (Ainoa väkiluvultaan lisääntyvä maa kehittyneessä maailmassa on USA.)

Yhdistettynä nykyiseen löyhään maahanmuuttopolitiikkaan Euroopassa tämä kehitys johtaa väistämättömästi Euroopan islamisoitumiseen.
Jos se jatkuu sellaisena kuin tänään, onko meillä Euroopassa edessämme maallistuneen sivilisaation ja uskonnon välinen kamppailu, samanlainen kuin Israelin ja sen islamilaisten vihollisten välillä Lähi-idässä?

Pentti Niskanen
kirjailija
Malmö

Kommentti löytyy keskustelu litanian loppupäästä

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52198-halla-aho-kaynnisti-bisneksen-”valkoinen-heteromies”

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Valoa pimeyteen kirjoitti:

Olemme vedenjakajalla monilla eri tasoilla,
esimerkiksi talouden, teknologian ja kuten
alla olevassa artikkelissa Mikko Peussa
kirjoittaa myös suhteessamme uskontoihin.

Ihmiskunta ei tarvitse uskontoja

Uskontojen merkitys ihmiskuntaa yhdistävänä ja maailmanrauhaa
edistävänä tekijänä on harhaanjohtava käsite. Erikoisesti tällä
vuosituhannella emme enää tarvitse sen opettamia käyttäytymismalleja.
Erilaisten uskontojen julistamat elämänohjeet ja moraalikäsitykset
luovat maailmaan ainoastaan eriarvoisuutta, pelkoa, julmuutta ja sotia.

Sotien syinä voidaan pitää myös vallanhimoa, sekä taistelua
ihmiskunnalle tärkeiden luonnonvarojen omistuksesta ja hallinnasta,
mutta taustalla on kuitenkin uskontojen luoma, kansakuntien välillä
vallitseva vääristynyt maailmankuva. Luonnonvaroistakin voi käydä
reilusti kauppaa, jos erilaiset uskonnolliset aatteet eivät
eriarvoista kansakuntia.

Elämme maailmassa, jossa julmuudet ja vääryydet toisiamme kohtaan
toteutetaan vielä useimmiten Jumalan nimessä. Uskonnot ja hengellisyys
on luultavasti aiheuttanut suurimman osan organisoidusta väkivallasta
ihmiskunnan historiassa.

Jotta voimme tulevaisuudessa elää rauhaa rakastavana ja tasa-arvoisena
ihmiskuntana, meidän täytyy ensin ymmärtää todellinen asemamme
maailmankaikkeudessa. Tuleville sukupolville täytyy opettaa uskonnon
sijasta tietoon ja tutkimukseen perustuvaa kaikille kansoille yhteistä
maailmankuvaa.
Todellinen tieto luonnonlaeista - osittain puutteellinenkin - antaa
mielenrauhan ja paremman moraalin elää oikein elämää, kuin yksikään
hengellinen ja olettamuksiin perustuva kirjallinen teos.

Tietomme maailmankaikkeudesta on jo niin kattavaa, että Jumala sen
hallitsijana on mahdoton ja liian yksinkertainen selitys kaikelle.

Olemme kaikki ihmiset maailmassa saman lajin edustajia ja mitättömän
pieni - kenties ainutlaatuinen - osa maailmankaikkeutta ja elämme
silti maapallomme luontoa uhmaten ja toisiamme tappaen mielettömissä
sodissa keskellä uskontojen ristiriitoja. Jumala olisi jo takuulla
puuttunut asioiden kulkuun, mutta Jumala, joka toivottavasti on
vain biologiaa ja fysiikkaa, ei voi mieletöntä toimintaamme
muuttaa, meidän on muutettava se itse.

Mikko Peussa

Julkaistu 5.3.2009 1:30:37

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;4:9:0:1:2009-03-05,104:9:597147,1:0:0:0:0:0:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu