Keskiviikkoinen kolmikannan sopimus oli Jutta Urpilaiselle ja vasuri Korhoselle liian vaikea ymmärtää. He olivat kovin ulkona asian ytimestä välikysymyskeskustelusta. Ulkona, koska he joutuivat muuttamaan itse kysymystään ja ajoin se oli hukassa kokonaan Niinpä he meukkasivat
ja koittivat tulkita sopimusta, jossa ei ollut tulkittavaa. Tuekseen he tilasivat joltakin salaiselta, "eräs ay-järjestö", sopimustulkinnan, jota ei voi oikeasti tehdä.
Tämähän on rankka kansalaisten huijausyritys.
Kyllä nimimerkki-edustaminen eduskunnassa on kaikkea muuta kuin rehellistä politiikkaa.
Ikävää, että Urpilainen ja Korhonen porukoineen käyttävät pimeäkeinoja. Ei kansa usko pimeäjuttuihin.
ja koittivat tulkita sopimusta, jossa ei ollut tulkittavaa. Tuekseen he tilasivat joltakin salaiselta, "eräs ay-järjestö", sopimustulkinnan, jota ei voi oikeasti tehdä.
Tämähän on rankka kansalaisten huijausyritys.
Kyllä nimimerkki-edustaminen eduskunnassa on kaikkea muuta kuin rehellistä politiikkaa.
Ikävää, että Urpilainen ja Korhonen porukoineen käyttävät pimeäkeinoja. Ei kansa usko pimeäjuttuihin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näytti tv-kameralle kännykkäänsä, jossa juuri oli saanut viestin "eräältä ay-liitolta"...voi jumalan pyssyt ja puukuulat noita tyhmiä punikkeja...:)))))))))))))))
vielä tänäänkin - ja keput tuntien vielä vuosia eteenpäin.
Kaikki keputhan eivät ole vieläkään toipuneet Jäätteenmäen kaatumisesta.
Tästä tulee hauksaa seurattavaa. Mikään ei ole niin hauskaa, kuin seurata turhautuneiden keputollojen kirjoituksia ....
jatkakaa ...
vaikka sinua ahdistaakin demujen omaan pesään paskantaminen eilen.
Ohitettiin raukat, niinkö olisivat olleet aivan päätäntävallan ulkopuolista mölyävää yleisöä.
Mene vaikka ulkoilemaan, jo se vitutus loppuisi, kun ette saaneeet pitempään rähinöidä hallituksen kaatoyrityksessänne.
taas lähti demareilta kannatusta enemmän kuin tulu.
Jos olisivat vetäneet välikysymyksen pois, niin ei olis heidän tarvinnu rypeä suossa keskustelussa, ja menettää sitä kaksinverroin, mitä olisivat muutoin saaneet.
niin paljon nettipalstoja?
Johtavatko jäljet sylttytehtaalle?
Matin kolmas tie vie ja lujaa.
Jutta, Eero, Otto Wille tiehaarassa. Opasteet puuttuvat ja Paavo Mooses puhuu erikieltä ja ideologi E. tuomiojaa ei enää tunneta puoluessa. Hänet on hyllytetty täydellisesti.
Ei kansa usko pimeäjuttuihin, ei. Nykyhallitus yrittää pimittää ja pimentää kaiken aikaa, mutta ei kansa hallitusta usko. Onneksi Jutta ja järjestöt toivat taas kerran valon kansalle, ja hallitus Vanhasineen sai jäädä pimeään yksin. On siinä tosin heille se hyvä puoli, että pimeä ei näy pimeässä.
nimimerkillä "eräs ay-järjestö". Salainen ay-järjestö. Onko Suomessa mahdolista olla salaisia ay-jäjestöjä. Näitä salaisia, "eräs ay-jäjestö", näitäkö SDP:n puheenjohta, kansanedusta Jutta Urpilainen yllytti masinoimaan yleislakon.
Tuollainenhan on vielä kauheampaa ja vastuuttomampaa mitä olemme voineet kuvitella.
Oikein a-nelosta ja kännykkää näytti tv:ssä todisteeksi salaisen ay-järjestöltä.
Ilmanko ne ay-neuvottelijat olivat niin surkean näköisiä neuvottelun jälkeen. Heillä ei ollutkaan Urpilaisen valtakirjaa sopia kolmikannassa. Ay-johtajat näyttivät tosi pelokkailta. Urpilaisen teot pitää panna kiireesti tutkintaan sen takia, ettei Suomessa toistaiseksi voi olla salaisia ay-jäjestöjä. Ja toiseksi sen takia, että Urpilainen yllytti ay-väkeä laittomaan yleislakkoon.