Pekkarisen kylmät väreet riemastuttivat

Ministeri Mauri Pekkarinen on Eduskunnan etevin standup-koomikko. Nykyinen korkea ministerin asema rajoittaa tilaisuuksia näyttää taitoja mutta kun tilaisuus aukeaa, Pekkarinen sivaltaa epäröimättä sanansäilällään, jonka isku panee kuulijan kiemurtelemaan naurusta:

"Pääministeri Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen leikkauspäätökset liikuttivat keskustakonkari Mauri Pekkarisen lähes kyyneliin keskiviikon välikysymyskeskustelussa.

Pekkariseen sai virtaa Sdp:n Liisa Jaakonsaari, joka kehui Lipposen hallituksen aikaansaannoksia ikääntymiseen vastaamisessa.

Kiihtynyt ministeri kimposi pystyyn ja muistutti samaisen hallituksen leikanneen pienituloisten eläkeläisten, työttömien ja sosiaalipalvelujen tarvitsijoita heiltä, ammattiyhdistysliikkeeltä ja oppositiolta kyselemättä.

- Minulla kylmät väreet menee vieläkin läpi selän, melkein liikutun kun tätä asiaa muistelen tässä tilanteessa, Pekkarinen vuodatti ja nostatti valtavan naurunremakan." (STT)
6189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eduskunnassa on työterveyslääkäri, olisikohan syytä käydä tutkituttamassa nuppi. Sen verran järkyttävän näköistä ministerin riehuminen aitiossa oli.

Vastaavaa ei taatusti ole nähty aikaisemmin.

Äänestä
  • kun Pekkarinen laukoi totuuksia ministeriaitiosta
    käsin!

    Äänestä

  • Pekkarisen täydellistä tilanteen hallintakykyä varmaan kadehditaan oppositiossa. Nimenomaan Pekkarisen sivallukset saivat Paavo Lipposen joskus menettämään täydellisesti raivonsa hallinnan. Niinä aikoina oli pakkopaitaan köyttäjien kutsuminen Eduskuntaan monta kertaa todella lähellä.

    Eilen riehumista näki vain opposition esiintymisessä. Pettymys siitä, kun hallitus veti välikysymykseltä maton alta aiheutti mm. puheenjohtaja Urpilaiselle primitiivireaktion. Urpilaisen esiintyminen oli todella kamalaa katseltavaa. Papukaijamaista toistelua vielä tavallistakin korkeammalla äänellä ei ole miellyttävä kuunnella.

    SDP:n romahtaneet kannatuslukemat stressaavat selvästi. Puheenjohtajan paino on noussut varmaankin toistakymmentä kiloa. Massa ja tanttamainen olemus saattaa tosin lisätä uskottavuutta - ehkäpä kyseessä onkin harkittu operaatio.

    Äänestä

  • iramed kirjoitti:

    kun Pekkarinen laukoi totuuksia ministeriaitiosta
    käsin!

    jaloilleen Ahon porvarihallituksen jättämän perinnön takia. Pekkarinen on ollut aina tyypillinen kepulainen rakkikoira, jotka eivät ikinä myönnä oman puolueen virheitä. Tupeen alta löytyy 165 cm helvetin epäluotettavaa ihmistä, varsinainen populisti.

    Äänestä

Kylläpä oli suomalaisen journalismin pohjanoteeraus, mikä nähtiin välikysymyskeskustelun aikana.
Mauri Pekkarisen harjoitellut roolisanat suoraan Ylen kameraan olivat satavarmasti sovittu juttu ennakolta.
Ainakin kaikki kehon kielestä ymmärtävät ja Mauri Pekkarisen tuntevat ovat asiasta 110-prosenttisen varmoja.
Mutta muistammehan ennen viime vaaleja Mauri Pekkarisen tankkaamsaa eko-autoaan. Siinä samaan kuvaan "sattui" vielä ministeri Korkeaojakin.
Näin räikeää toimintaa on tiedottusvälineissä nähty viimeksi Leonid Brezhnevin aikaisessa Neuvostoliitossa.
Valitettavan säälittävää.

Äänestä

-niin lavea PIKKU;PIKKU MAURI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eduskuntaa kirjoitti:

Ministeri Mauri Pekkarinen on Eduskunnan etevin standup-koomikko. Nykyinen korkea ministerin asema rajoittaa tilaisuuksia näyttää taitoja mutta kun tilaisuus aukeaa, Pekkarinen sivaltaa epäröimättä sanansäilällään, jonka isku panee kuulijan kiemurtelemaan naurusta:

"Pääministeri Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen leikkauspäätökset liikuttivat keskustakonkari Mauri Pekkarisen lähes kyyneliin keskiviikon välikysymyskeskustelussa.

Pekkariseen sai virtaa Sdp:n Liisa Jaakonsaari, joka kehui Lipposen hallituksen aikaansaannoksia ikääntymiseen vastaamisessa.

Kiihtynyt ministeri kimposi pystyyn ja muistutti samaisen hallituksen leikanneen pienituloisten eläkeläisten, työttömien ja sosiaalipalvelujen tarvitsijoita heiltä, ammattiyhdistysliikkeeltä ja oppositiolta kyselemättä.

- Minulla kylmät väreet menee vieläkin läpi selän, melkein liikutun kun tätä asiaa muistelen tässä tilanteessa, Pekkarinen vuodatti ja nostatti valtavan naurunremakan." (STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu