Jeesus on Taikuri

Luin jostain lehdestä, että Jeesuksen aikaan oli muitakin kiertäviä profeettoja, jotka esittivät taikatemppuja, kuten viini vereks ja ihme parantumiset. Jeesus näköjään sattui olemaan paras kiertävä taikuri, joten ihmiset uskoivat hänen jumalallisuuteensa. Ja eikös Jeesus ollut huumeissa kun hän sai näkyjä ja vakuuttui Jumalan olemassaolosta. Eli voisi sanoa että Jeesus oli kiertävä narkomaani taikuri joka nautti ihmisten kusetuksesta.
2149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Herodes Suuri oli alkanut valtavat jällenrakennustyöt, sillä 30 000 kuollutta vaatineet maanjäristykset olivat tuhonneet myös paljon rakennuksia ja eritoten myös Qumranin luostarin.
Nuori rakentaja (Rakennuttaja-grynderi Joosef (Ari Mattatias) saapuu Qumranin korjaustyömaalle nuori Nainen Maria mukanaan. Maria tulee raskaaksi ja nuori essealainen Gabriel-pesher nimeä käyttävä lähetti kertoo Qumranin munkkien toiveesta kutsua syntyvä lapsi luostariin kasvatettavaksi lopun ajan Messiaaksi. Miksi?
Koska munkit olivat vetäneet Danielin aikalaskelmista, jotka täyttyisivät noin 30 jKr (takaisinlaskettuna) ja maanjäristyksistä johtopäätöksen, että Jumalan kuningaskunnan toteutuminen ja sitä mukaa viimeiset päivät olisivat lähellä. Tällöin Jahven lupauksen mukaan tarvittaisiin Uusi liitto ja sille välimies, ylimmäinen pappi ja kuningas, jotka hallitsisivat ikuisesti. Koska Jumalan valtakunta olisi ikuinen. Tällaiseksi papiksi ei missään tapauksessa kelvannut Hyrkanos eikä kukaan muukaan roomalaismielinen ’paha pappi’ vaan oikeassa saadokilais-daavidilaisessa järjestyksessä valittu pappis-kuningas, joka asetettaisiin uudellee Jerusalemiin Daavidin valtaistuimelle, kunhan roomalaiset oli ensin Herran avulla kukistettu. (No tämähän ei onnistunut ja Jeesus huokaa: Jumalani Jumalani,. miksi minut hylkäsit!)
Tällainen pappi ja kuningas saataisiin Joosef Ari Mattatiaan suvusta. Hänessä yhtyisi kolme virkaa kuten maccabealaishallitsijoissakin: profeetallinen, papillinen ja kuninkaallinen.

Äänestä
  • minun vastaus on yhtä todennäköinen kuin sinun vastaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ggg und vollensboll kirjoitti:

Luin jostain lehdestä, että Jeesuksen aikaan oli muitakin kiertäviä profeettoja, jotka esittivät taikatemppuja, kuten viini vereks ja ihme parantumiset. Jeesus näköjään sattui olemaan paras kiertävä taikuri, joten ihmiset uskoivat hänen jumalallisuuteensa. Ja eikös Jeesus ollut huumeissa kun hän sai näkyjä ja vakuuttui Jumalan olemassaolosta. Eli voisi sanoa että Jeesus oli kiertävä narkomaani taikuri joka nautti ihmisten kusetuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu