Olen 19-vuotias nuori nainen ja koin eilen täydellisen romahduksen,henkisesti. Sisäiset ristiriidat eivät ole minulle uusia ja joudun joka päivä kamppailemaan sen suhteen, että itsetuntoni pysyisi edes siedettävällä tasolla.
Eilen kun minusta otettiin kuvia ja näin kuvat saman tien, niin purskahdin itkuun ja poistuin paikalta(kaveriporukan illanistujaiset).Huomasin kuinka iljettävä ja vastenmielinen olinkaan kaikissa kuvissa ja se ei todellakaan vastannut käsitystäni siitä millaisena itseäni pidän.Pidän itseäni ihan kauniina.Tuon ulkonäköjutun takia romahdin vielä enemmän,kun tajusin,että luonteellani ei ole mitään annettavaa muille,vaikka aikaisemmin niin ajattelinkin.En ole huumorintajuinen,olen vain tyhmä.Ei ihme,kun miesrintama näyttää nollaa tällä hetkellä ja on aina näyttänyt.
Mietin vain,että mistä toi yhtäkkinen valaistuminen omasta vastenmielisyydestäni tuli?Mulla tulee oikeastaan aika usein tällaisia,jotain 5-10 kertaa vuodessa.Sitten itken sen päivän aamusta iltaan ja mietin kuinka ällöttävä olen.Miksi nautin itsesäälissä rypemisestä? Noina muina päivinä,kun en ajattele olevani vastenmielinen,niin ajattelen olevani koko maapallon jumalatar ja kaikki kuolaavat perääni.Tulkitsen jokaisen hymyn ja katseen joko kateudeksi ulkonäköäni kohtaan tai flirttailuksi.Noina päivinä olen itse asiassa ihan onnellinenkin,mutta tää mun vuoristorata-mieli on kyllä joskus tosi masentavaa. Ihan jo siinäkin suhteessa, että jos minut kutsutaan viikonlopuksi joihinkin juhliin,jossa pitäisi tavata ihmisiä,niin en voi koskaan tietää,mikä on mielialani.Alan jo hieman ennakkoon pelätä noita vastenmielisyys-kohtauksia ja siitä tuleekin sellainen ihan mukava kierre.
Noista vastenmielisyyskohtauksistani en pääse kovinkaan usein pois pelkällä ajatuksen voimalla,sillä jotenkin tuntuu,että silloin mun ajatukset jumittaa ja eivät liiku.Näin jälkeenpäin ajatellen en ymmärrä miksi edes mietin sellaisia,minähän olen kaunis ja mukava tyttö? Tällä hetkellä mieliala kuitenkin vielä aika apea,sillä toivun siitä eilisestä vielä.Mulla oli tosi hankala lapsuus;paljon fyysistä väkivaltaa,alistamista,paljon muitakin perheongelmia,vakavaa masennusta(siitä selvitty,luojan kiitos) ja sellaista.En vaan osaa tulkita sitä,miten nämä liittyvät nykyiseen mielialan heittelyihini.
Ja ihan kuin yrittäisin jotenkin pakoilla näitä ällöttävyyskohtauksiani,sillä urheilen kuusi kertaa viikossa oikeaa hikiliikuntaa ja ruoskin itsdeäni aina liikkeelle.Tosin urheilun jälkeen on hyvä olo,mutta jos olisin yhdenkin päivän ilman,niin se olisi taas näitä romahtamisia.Tuntuu etten osaa pitää itseäni missään arvossa ellen paiski hulluna sen eteen töitä.Huono itsetunto on aina ollut riesanani,mutta teen mielettömästi sen eteen töitä,mutta tuntuu,että jos taas pienikin ote lipsahtaa siitä itsetunnon eteen työskentelystä,niin olen taas pohjalla.
Joskus avauduin asiasta ystävälleni ja hän vastasi:"Noi sun mielialanvaihtelut on osa sun persoonaa,siks just sä oot sä ja paras sellaisenaan!"Helpottihan se vähän,mutta kun mä kärsin itse tästä ihan kaikella tapaa.Olisin oikeasti kiitollinen jos joku lukisi tämän tekstini ja osaisi yhtään sanoa,että mitä mun kannattaisi tehdä.
Täydellinen henkinen romahdus.
32
5344
Vastaukset
- Voi onnistua
Aina ei voi onnistua valokuvissa, ei edes valokuvamallit. Sinun pitäisi vain opetella hyväksymään itsesi. Piste.
- hannel
Kulostaa jotenkin tutulta. Mä olen tosin huomattavasti sinua vanhempi, mutta tausta on samanlainen ja itseinhikohtaukset.
Välillä pidän taas itseäni ihan ok:n näkösenä.
Ja ikäni olen miettinyt samaa kysymystä kun sinä, että mikä mä olen.
Jotenkin on tullut sellainen käsitys, että silloin lapsena ei ollut muita ihmisiä peilinä antamassa hyvää palautetta, millä itsetunto olisi rakennettu. Sen sijaan sai ulkopuolisilta huomiota ulkonäön perusteella. Varsinkin vähän vanhempana tai juuri sinun iässäsi.
Miehiltä sai sitä hyväksyntää ulkonäön perusteella, mitä lapsena ei henkisesti saanut.
Usein tuntuu, että onko mun sisällä yleensä ketään, vaan olenko vaan tää paketti, mikä näkyy ulospäin.
En tiedä onko tässä mitään järkeä, kun itsekin vielä näitä asioita selvittelen.
Toivotan sulle parempaa tulevaisuutta.. - tietää mistä puhuu
Olet vielä nuori ja persoonallisuutesi ei ole kehittynyt. Olemisesi tuskan voi ajatella niin, että muut määrittelevät oloasi..sitä mitä sinun pitää olla ja miltä näyttää. Kuitenkin sisimmässäsi tunnet toisin ja haluat olla vain itsesi. Tästä seuraa ristiriita joka saa sinut ahdistumaan. Se on hyvä, koska ahdistus kertoo muutostarpeesta. Et ole sekoamassa, etkä hullu, vaan prosesissa itsesi kanssa. Mene puhumaan terapeutin tms kanssa. : )
- ap.
Suoraan sanottuna en kehtaa lähteä pyytämään apua mistään tai keneltäkään. Silloin kun joskus pari vuotta sitten sairastin erittäin vakavaa masennusta, niin kukaan ei ollut edes huomannut sitä ja sain osakseni vain "Mitäääähhh??"-kommentteja. Jep,olen aina ollut se kaikkien miellyttäjä,joka kätkee oman tuskansa viimeiseen pisaraan.Jotenkin silloinkin nolotti niin mielettömästi olla siellä psykologin vastaanotolla ja lopulta valehtelin hänellekin,että elämässäni menee kaikki loistavasti.Tosin en tietoisesti valehdellut vaan jälkeenpäin vain mietin,että miksi yritin teeskennellä parempaa kuin mitä olen?
Ja vaikka olenkin ahdistunut ja kaikkea,niin en ymmärrä miten pääsen tästä ahdistuksesta pois.Ei minulla ole edes mitään kunnon syytä miksi hakeutuisin hoitoon.Tää paikka jo muutenki kärsii kaikenmaailman terapeuttipulasta,joten eiköhän ne akuutit tapaukset tulisi hoitaa ensin ja minä en niihin kuulu. haluaisin vain hoitaa itse itseni kuntoon,sillä olen aina pärjännyt itse.
Ei auttanut edes se,että sain ystävältäni tänään hirveää syyllistämistä siitä etten voikkaan lähteä hänen kanssaan syyskuussa vuodeksi ulkomaille,sillä mulla ei ole rahaa.En voi mitään etten syntynyt rikkaaseen perheeseen tai no perheeseen ollenkaan. - Varjolilja
ap. kirjoitti:
Suoraan sanottuna en kehtaa lähteä pyytämään apua mistään tai keneltäkään. Silloin kun joskus pari vuotta sitten sairastin erittäin vakavaa masennusta, niin kukaan ei ollut edes huomannut sitä ja sain osakseni vain "Mitäääähhh??"-kommentteja. Jep,olen aina ollut se kaikkien miellyttäjä,joka kätkee oman tuskansa viimeiseen pisaraan.Jotenkin silloinkin nolotti niin mielettömästi olla siellä psykologin vastaanotolla ja lopulta valehtelin hänellekin,että elämässäni menee kaikki loistavasti.Tosin en tietoisesti valehdellut vaan jälkeenpäin vain mietin,että miksi yritin teeskennellä parempaa kuin mitä olen?
Ja vaikka olenkin ahdistunut ja kaikkea,niin en ymmärrä miten pääsen tästä ahdistuksesta pois.Ei minulla ole edes mitään kunnon syytä miksi hakeutuisin hoitoon.Tää paikka jo muutenki kärsii kaikenmaailman terapeuttipulasta,joten eiköhän ne akuutit tapaukset tulisi hoitaa ensin ja minä en niihin kuulu. haluaisin vain hoitaa itse itseni kuntoon,sillä olen aina pärjännyt itse.
Ei auttanut edes se,että sain ystävältäni tänään hirveää syyllistämistä siitä etten voikkaan lähteä hänen kanssaan syyskuussa vuodeksi ulkomaille,sillä mulla ei ole rahaa.En voi mitään etten syntynyt rikkaaseen perheeseen tai no perheeseen ollenkaan.Sinä tyttö (minulla on ikäisesi tytär) tarvitset nyt tervettä itsekkyyttä. Jossain vaiheessa on pakko uskaltaa, ei enää hävetä itseään ja väheksyä omia tarpeitaan. Sen olen itse todennut. Kenenkään ei kannata "selviytyä" loputtomasti, sillä lopulta ei enää selviydykään. On vajonnut niin alas, ettei enää pärjää, vaan on suostuttava tunnustamaan koko karvas totuus omasta tilastaan. Voimat ja kyvyt ovat menneet kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan.
Minusta vaikuttaa siltä, ettei masennuksesi ole parantunut kunnolla. Monet asiat jäivät käsittelemättä, kun sinun oli vaikea olla rehellinen itsellesi ja terapeutillesi. Ehkä et uskaltanut luottaa häneen, pelkäsit hänen vihastuvan, jos näytät todellisen itsesi hänelle.
Minulla on nuo kaikki ongelmat ja paljon muitakin. Olen tosiaan niin vanha, että voisin hyvin olla äitisi. Jouduin terapiaan ja psykiatrille parisuhdeongelmien vuoksi. Perheterapeutti otti minut yksilöterapiaan, toimitti lääkärille ja psykiatrille ja traumaterapiaan, jossa nyt olen, jossa minun on pakko olla voidakseni elää. On vain nöyrästi mentävä, kohdattava kaikki puutteeni ja vaikeuteni ja opeteltava asioita, joita pieni lapsi osaa jo syntyessään. Olen menettänyt niitä taitoja, lähestyä ihmisiä, hakea apua heiltä ja paljon muutakin. Niitä nyt opettelen, hitaasti ja vaivalloisesti.
Minäkin olin ahdistunut, vuosia, koko elämäni, mutta en enää, kun dissosiaation avulla olen irronnut siitäkin. En edes tiennyt, että olen ahdistunut. Luulin sen olevan normaalia, "tavallista", luulin sellaista olevan kaikilla. Kukaan ei sanonut minulle, että olen ahdistunut. Ahdistus oli minussa koko ajan, vain sen määrä vaihteli lievästä sietämättömään tärinään ja unettomuuteen. Nyt minussa on jäljellä vain suuri välinpitämättömyys, hirveä "hälläväliä". Mikään ei enää hetkauta minua, ei mikään. Tunteeni ovat poissa, olen "vapaa" niistäkin. Tuo on suuri puute ihmisellä. Nyt opettelen tunnistamaan tunteita, joitain pieniä häivähdyksiä, tai ajattelen, mitä minun jossain tilanteessa "kuuluisi" tuntea. Terapeuttini opettaa minua kärsivällisesti.
Sen tahdon sinulle sanoa rohkaisuksi, että sinulla on oikeus terveeseen itsekkyyteen, oikeus saada ja vastaanottaa hoitoa, oikeus vapautua ahdistuksesta, voida opiskella ja tehdä työtä, saada myötätuntoisia ystäviä ja ystävällistä kohtelua ihmisiltä, myös perheenjäseniltäsi. Minäkin koetan ihmisten ilmoilla olla "tavallinen", en masentunut, dissosioiva, "poissaoleva". Minulla on kestänyt monta vuotta, että koen olevani oikeutettu hoitoon, terapiaan. Olet nuori ja tiedostat tilanteesi hienosti. Sinulle on paljon apua, kun jo nuorena saat itsesi hoidetuksi, ei vasta vanhana eukkona, kuten minä, tuhansien kärsimysten ja väärinkäsitysten jälkeen, voimansa menettäneenä ja tiesminä. - ap.
Varjolilja kirjoitti:
Sinä tyttö (minulla on ikäisesi tytär) tarvitset nyt tervettä itsekkyyttä. Jossain vaiheessa on pakko uskaltaa, ei enää hävetä itseään ja väheksyä omia tarpeitaan. Sen olen itse todennut. Kenenkään ei kannata "selviytyä" loputtomasti, sillä lopulta ei enää selviydykään. On vajonnut niin alas, ettei enää pärjää, vaan on suostuttava tunnustamaan koko karvas totuus omasta tilastaan. Voimat ja kyvyt ovat menneet kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan.
Minusta vaikuttaa siltä, ettei masennuksesi ole parantunut kunnolla. Monet asiat jäivät käsittelemättä, kun sinun oli vaikea olla rehellinen itsellesi ja terapeutillesi. Ehkä et uskaltanut luottaa häneen, pelkäsit hänen vihastuvan, jos näytät todellisen itsesi hänelle.
Minulla on nuo kaikki ongelmat ja paljon muitakin. Olen tosiaan niin vanha, että voisin hyvin olla äitisi. Jouduin terapiaan ja psykiatrille parisuhdeongelmien vuoksi. Perheterapeutti otti minut yksilöterapiaan, toimitti lääkärille ja psykiatrille ja traumaterapiaan, jossa nyt olen, jossa minun on pakko olla voidakseni elää. On vain nöyrästi mentävä, kohdattava kaikki puutteeni ja vaikeuteni ja opeteltava asioita, joita pieni lapsi osaa jo syntyessään. Olen menettänyt niitä taitoja, lähestyä ihmisiä, hakea apua heiltä ja paljon muutakin. Niitä nyt opettelen, hitaasti ja vaivalloisesti.
Minäkin olin ahdistunut, vuosia, koko elämäni, mutta en enää, kun dissosiaation avulla olen irronnut siitäkin. En edes tiennyt, että olen ahdistunut. Luulin sen olevan normaalia, "tavallista", luulin sellaista olevan kaikilla. Kukaan ei sanonut minulle, että olen ahdistunut. Ahdistus oli minussa koko ajan, vain sen määrä vaihteli lievästä sietämättömään tärinään ja unettomuuteen. Nyt minussa on jäljellä vain suuri välinpitämättömyys, hirveä "hälläväliä". Mikään ei enää hetkauta minua, ei mikään. Tunteeni ovat poissa, olen "vapaa" niistäkin. Tuo on suuri puute ihmisellä. Nyt opettelen tunnistamaan tunteita, joitain pieniä häivähdyksiä, tai ajattelen, mitä minun jossain tilanteessa "kuuluisi" tuntea. Terapeuttini opettaa minua kärsivällisesti.
Sen tahdon sinulle sanoa rohkaisuksi, että sinulla on oikeus terveeseen itsekkyyteen, oikeus saada ja vastaanottaa hoitoa, oikeus vapautua ahdistuksesta, voida opiskella ja tehdä työtä, saada myötätuntoisia ystäviä ja ystävällistä kohtelua ihmisiltä, myös perheenjäseniltäsi. Minäkin koetan ihmisten ilmoilla olla "tavallinen", en masentunut, dissosioiva, "poissaoleva". Minulla on kestänyt monta vuotta, että koen olevani oikeutettu hoitoon, terapiaan. Olet nuori ja tiedostat tilanteesi hienosti. Sinulle on paljon apua, kun jo nuorena saat itsesi hoidetuksi, ei vasta vanhana eukkona, kuten minä, tuhansien kärsimysten ja väärinkäsitysten jälkeen, voimansa menettäneenä ja tiesminä.Kiitos Varjoilija,sanasi rohkaisivat minua ainakin hieman.
Huoh,oloni on vain kuin joku aave tällä hetkellä. Voit olla oikeassa siinä ettei ehkä mun kaikki asiat tullu käsitellyks siellä terapiassa.Kävin siellä puoli vuotta ja lähinnä mun äiti syyllinen mun mielenterveysongelmiin ja sit ku käytiin kerran sen kanssa kahestaan siellä terapeutin luona,ni mun äiti valehteli kaikkee paskaa sille terapeutille ja terapeutti ihmetteli,että mitä vikaa mun äitissä on.
Pitäisi varmaan jonneen hakeutua,mutta eniten tahtoisin pois kotoa,sillä täältä kaikki paska kumpuaa. En vain saa mitään tukia,koska vanhemmat aika hyvätuloisia molemmat,ni alle 20-vuotiaana olen epäoikeutettu asumistukiin yms. - kelan sivut
ap. kirjoitti:
Kiitos Varjoilija,sanasi rohkaisivat minua ainakin hieman.
Huoh,oloni on vain kuin joku aave tällä hetkellä. Voit olla oikeassa siinä ettei ehkä mun kaikki asiat tullu käsitellyks siellä terapiassa.Kävin siellä puoli vuotta ja lähinnä mun äiti syyllinen mun mielenterveysongelmiin ja sit ku käytiin kerran sen kanssa kahestaan siellä terapeutin luona,ni mun äiti valehteli kaikkee paskaa sille terapeutille ja terapeutti ihmetteli,että mitä vikaa mun äitissä on.
Pitäisi varmaan jonneen hakeutua,mutta eniten tahtoisin pois kotoa,sillä täältä kaikki paska kumpuaa. En vain saa mitään tukia,koska vanhemmat aika hyvätuloisia molemmat,ni alle 20-vuotiaana olen epäoikeutettu asumistukiin yms.Oletko lukenut Kelan sivut kohdasta "yleinen asumistuki"?
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/050901130444HV?OpenDocument
Pienituloinen ruokakunta voi saada Kelasta yleistä asumistukea asumismenojensa vähentämiseksi. Ruokakunnan muodostavat samassa asunnossa asuvat henkilöt, ja asumistuki myönnetään ruokakunnalle yhteisesti.
Asumistuen määräytymiseen vaikuttavat ruokakunnan
* henkilöluku
* asunnon pinta-ala
* asunnon sijaintikunta, valmistumis- tai perusparannusvuosi sekä lämmitysjärjestelmä
* bruttokuukausitulojen yhteismäärä ja
* omaisuus.
Jos nyt oikein ymmärrän, niin missään ei sanota että aikuisen ihmisen asumistuen saamiseen vaikuttaisi vanhempien tulot. Opiskelijoilla voi olla eri juttu, ainakin opintotuen kohdalla. Mutta kyllä Suomen maassa saa vapaasti muuttaa pois kotoa ja hakea itselleen asumistukea. Se lasketaan sinun tulojesi mukaan, ei vanhempien, jos vanhemmat eivät muuta mukana.
Sinuna menisin sossuun juttelemaan, osaisivatko sanoa mistä kannattaa hakea ensiasuntoa, tai voivatko jotenkin jopa auttaa siinä. Sieltä saat myös muuttoavustusta, sekä rahat takuuvuokraan. Tosin jotkut vuokranantajat eivät hyväksy sossun maksamaan takuuvuokraa, mutta esimerkiksi VVO:lla ei sitä rajoitusta ole. Toki auttaisi asiaa jos sinulla olisi edes osa-aikainen työ, mutta jos kotona olo on vaaraksi mielenterveydelle, niin varmaan saat jostain apua. - ritalin
ap. kirjoitti:
Kiitos Varjoilija,sanasi rohkaisivat minua ainakin hieman.
Huoh,oloni on vain kuin joku aave tällä hetkellä. Voit olla oikeassa siinä ettei ehkä mun kaikki asiat tullu käsitellyks siellä terapiassa.Kävin siellä puoli vuotta ja lähinnä mun äiti syyllinen mun mielenterveysongelmiin ja sit ku käytiin kerran sen kanssa kahestaan siellä terapeutin luona,ni mun äiti valehteli kaikkee paskaa sille terapeutille ja terapeutti ihmetteli,että mitä vikaa mun äitissä on.
Pitäisi varmaan jonneen hakeutua,mutta eniten tahtoisin pois kotoa,sillä täältä kaikki paska kumpuaa. En vain saa mitään tukia,koska vanhemmat aika hyvätuloisia molemmat,ni alle 20-vuotiaana olen epäoikeutettu asumistukiin yms.Kerro äiditäsi hieman ja sen vian luonteesta. Olen riippuvaisessa persoonallisuudessa hieman epävarma sen synnystä suhteessa vanhempiin. Yleensä on ollut niin, että neurootikolla äiti on syypää, mutta riippuvaisilla joskus isäkin.
- lyyli19v
ja lisäks väkisinmakaamista. Samanlaisia ongelmia itsetunnonkanssa,mielialat vaihtuu,usein täysin lamaantunut/millään ei mitään väliä, toisinaan kaikki on helvetin jees,(aika harvoin kylläkin)silloin on just olo et oon maaiman ihanin ja paras,saan mitä vaan.mut menee ohi. Eli meil on samat ongelmat mut toisin päin:).. Oo tyytyväinen,et sulla menee noinpäin.. Ja mä puran turhautumistani ja pahaaoloani kaikkeen itseni turruttamiseen,en liikuntaan.
- Varjolilja
Niin, tiedän, turruttautuminen houkuttelee. Tekee mieli latistaa kaikki itsessä. Juuri niin olen tehnyt, vieläpä suurella vaivalla. Valitettavasti siitä ei seuraa itselle mitään hyvää. Päivästä toiseen kyllä selviytyy jotenkuten, jatkuvasti yhä huonommin. Elämä kutistuu hyvin pieneksi, se melkein katoaa vähitellen kokonaan. Itse lakkaa olemasta.
Haluan vanhana ja liian paljon kokeneena kertoa, ettei pidä eikä saa jäädä yksin kärsimään tuskaansa ja loputonta pahaa oloa. Se ei lähde sillä tavalla mihinkään, päinvastoin pahenee jatkuvasti. Vaikka hävettää, vaikka tuntuu miten huonolta, vaikka ei pystyisi mihnkään, pitää silti raahauta lääkäriin tai traumapsykoterapeutille. Pitää hakeutua avun luokse. Sen verran on pakko jaksaa, ettei itsensä turruttaminen jatku enempää.
Hoito on hidasta, kun kokemukset ovat vaikeita. Hyväksikäyttö on sellainen asia, että se rikkoo uhria sisältä pahoin. Siitä ei omin avuin pääse vapaaksi ja eheäksi. Terapeuttini sanoi juuri minulle, että etenemiseni on hidasta, koska prosessia ei voi nopeuttaa. Muuten dissosiaatio ja muut puolustusmekanismini vain vahvistuvat entisestään. Hän ei voi edetä enempää kuin kestän ja annan hänen edetä. Tunteiden puute on pahin asia. Teen tai olen tehnyt kaikkeni, etten kokisi tunteita, enkä koekaan niitä. Nekin pitää vähitellen, hitaasti houkutella esille. Minulla on pitkä luettelo tunteiden nimiä ja koetan arvata, miltä jokin asia minusta tuntuu, mikä tunne minussa ehkä voisi olla. - ritalin
Varjolilja kirjoitti:
Niin, tiedän, turruttautuminen houkuttelee. Tekee mieli latistaa kaikki itsessä. Juuri niin olen tehnyt, vieläpä suurella vaivalla. Valitettavasti siitä ei seuraa itselle mitään hyvää. Päivästä toiseen kyllä selviytyy jotenkuten, jatkuvasti yhä huonommin. Elämä kutistuu hyvin pieneksi, se melkein katoaa vähitellen kokonaan. Itse lakkaa olemasta.
Haluan vanhana ja liian paljon kokeneena kertoa, ettei pidä eikä saa jäädä yksin kärsimään tuskaansa ja loputonta pahaa oloa. Se ei lähde sillä tavalla mihinkään, päinvastoin pahenee jatkuvasti. Vaikka hävettää, vaikka tuntuu miten huonolta, vaikka ei pystyisi mihnkään, pitää silti raahauta lääkäriin tai traumapsykoterapeutille. Pitää hakeutua avun luokse. Sen verran on pakko jaksaa, ettei itsensä turruttaminen jatku enempää.
Hoito on hidasta, kun kokemukset ovat vaikeita. Hyväksikäyttö on sellainen asia, että se rikkoo uhria sisältä pahoin. Siitä ei omin avuin pääse vapaaksi ja eheäksi. Terapeuttini sanoi juuri minulle, että etenemiseni on hidasta, koska prosessia ei voi nopeuttaa. Muuten dissosiaatio ja muut puolustusmekanismini vain vahvistuvat entisestään. Hän ei voi edetä enempää kuin kestän ja annan hänen edetä. Tunteiden puute on pahin asia. Teen tai olen tehnyt kaikkeni, etten kokisi tunteita, enkä koekaan niitä. Nekin pitää vähitellen, hitaasti houkutella esille. Minulla on pitkä luettelo tunteiden nimiä ja koetan arvata, miltä jokin asia minusta tuntuu, mikä tunne minussa ehkä voisi olla.Mä nyt kysyn suoraan, että onko sinua hyväksikäytetty seksuaalisesti, tai raiskattu? Annoit varmaan ihan hyviä neuvoja, mutta nuoremmalla, jolla asiasta on vähemmän aikaa, voi olla aikamoinen shokki vielä päällä. Itselle on tullut sellainen käsitys, että todella moisista asioista voi tulla todella paha trauma, jonka shokkivaihe kestää kymmeniäkin vuosia.
- ritalin
Luin jo tuossa aiemmin viestisi, mutta en keksinyt mitään ratkaisevaa sanottavaa sinulle. Tässä tuli sitten muuten asioita eteen ja tuli mieleeni, että tyttö, jonka viestin luin(aloittaja) vaikuttaisi riippuvaiselta persoonallisuudelta ja yleensä ottaen neuroottiselta. Se, mikä kyseisen henkilön ongelma on, on epävarmuus omasta itsestä, mikä seurauksena tulee todennäköisesti hakemaan sitä varmuutta sellaisilta miehiltä, jotka ottavat kaiken ilon irti hänen epävarmuudestaan, mahdollisesti joutuu väkivaltaisiin suhteisiin.
- aloittaja
mutta siis:
Mitä mun kannattaisi tehdä? Hakeutua johonkin hoitoon?millaiseen?
Ja edelliselle kirjoittajalle: Ei pelkoa,että ajatutuisin väkivaltaisiin suhteisiin,sillä en edes ajaudu suhteisiin tai päädy. Vaikka tottahan se,että ne johtajatyyliset miehet on aina kiinnostaneet(ja sellaiset ehkä väkivaltaisempia,en tiedä). - mistä?!
Riippuvaisuus mistä?
- ritalin
aloittaja kirjoitti:
mutta siis:
Mitä mun kannattaisi tehdä? Hakeutua johonkin hoitoon?millaiseen?
Ja edelliselle kirjoittajalle: Ei pelkoa,että ajatutuisin väkivaltaisiin suhteisiin,sillä en edes ajaudu suhteisiin tai päädy. Vaikka tottahan se,että ne johtajatyyliset miehet on aina kiinnostaneet(ja sellaiset ehkä väkivaltaisempia,en tiedä)."Mitä mun kannattaisi tehdä? Hakeutua johonkin hoitoon?millaiseen?"
Ei varmaan erityisesti juuri mihinkään. Mielestäni voit hakea apua terapiasta... mielellään ei siis psykiatrilta, vaan psykologilta. Kerro, että olet varamaan riippuvainen persoonallisuus ja ylikiltti.
Mutta jos ei mitään pahempaa tule, niin selviät ilman apua. Olet ihan normaali ihminen.
Itse tykkään kehua naisia ja sen takia riippuvaiset ja neuroottiset naiset naiset sopii mukavasti, kun samalla autan sitä naisen ongelmaa... Eli ihan hyvä ihmissuhdekin voi parantaa sua, tai tekee sun elämästä mukavempaa.
"Ja edelliselle kirjoittajalle: Ei pelkoa,että ajatutuisin väkivaltaisiin suhteisiin,sillä en edes ajaudu suhteisiin tai päädy."
Eli siis on. Jos ajattelet, että riitä suhteisiin miehille, tai muuten sinua ei huolita jne. olet helppo maali sairaisiin suhteisiin. Jos ajattelisit täysin päinvastoin(jopa sairaalla tavalla), että olet maailman kaunein, jolle kukaan ei riitä, et olisi riippuvainen omasta riittävyydestäsi miehille, etkä ajautuisi huonoihin suhteisiin.
Tämä on vain varoitus sinulle... Jos joudut hakattavaksi, tai vastaavaa, niin muista, että sä et voi olla riippuvainen sellaisesta ihmisestä ja sun pitää lähteä pakoon!
- _sinulle_
Mielestäni vaikutat semmoiselta kiltiltä ihmiseltä. Sinua on alistettu ja olet kokenut väkivaltaa. Ehkäpä se on aiheuttanut jotain tiedostamatonta vihaa tai vastenmielisyyttä itseäsi kohtaan? Ainakin se varmasti vaikuttaa itsetuntoosi. Kun on tarpeeksi kauan yrittänyt pitää itseään kasassa psyykkisesti, niin ehkä se sitten purkautuu tuommoisina kohtauksina. Luulen siis että tunnet itsesi jotenkin arvottomaksi tuon väkivallan ja alistamisen takia. Usein kiltit ihmiset ovat helppoja uhreja tuollaiselle käytökselle. Samoin kiltit ihmiset keräävät sisäänsä kaikenlaista paskaa, kunnes räjähtää ja kunnolla. Luin jostain, että kiltit ihmiset ovat vihaisimpia ihmisiä.
Kun on kokenut tuommoista, niin se helposti aiheuttaa vihaa ja katkeruutta, itseinhoa ym. Oletko joutunut "ostamaan" rakkautta teoillasi? Onko sinua kehuttu vain tekojesi kautta? Entä onko persoonaasi lytätty? Et näytä arvostavan itseäsi persoonana, ihmisenä. Vaan pelkästään suoritustesi kautta. Oletko joutunut alistumaan toisten tahtoon, ilman omaa tahtoa?
Toisaalta on mielenkiintoista, miten tulkitset muulloin toisten katseet ja eleet sinua ihaileviksi. Ehkä haluat hakea niistä jotain vahvistusta itsellesi, ettei vaan romahdus tulisi.
On miellyttävämpää ajatella toisten ihailevan itseä, kuin kulkea keskitietä? Ehkä olet liikaa kerännyt lapsena kaikkea negatiivista sisääsi, mikä nyt purkautuu tuolla tavoin ulos. Itse taistelen ahdistuksen ja vihan kanssa. Saan kanssa joskus raivareita ja romahduksia. Teini-ikään saakka en uskaltanut puolustautua koskaan. Otin kaiken niskoilleni. Luulen että nykyinen ahdistukseni on peräisin juuri siitä, että on syytetty vääristä asioista, kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ym. ilman että on puututtu asiaan. Myös aggressiivuutta on ollut perheessämme. Mutta siitä kaikesta voi eheytyä.- aloittaja
"Oletko joutunut "ostamaan" rakkautta teoillasi? Onko sinua kehuttu vain tekojesi kautta? Entä onko persoonaasi lytätty? Et näytä arvostavan itseäsi persoonana, ihmisenä. Vaan pelkästään suoritustesi kautta. Oletko joutunut alistumaan toisten tahtoon, ilman omaa tahtoa? "
Juuri näin!Minun tekoni ovat aina määritelleet,että kuinka paljon minua ollaan rakastettu.Ei minua oikeastaan ole edes koskaan omana persoonana pidetty,ainoastaan mitattu suorituksiani.Kehuja en ole saanut mistään,suorituksistakaan. Jotenkin tuntui hirveältä,kun nyt kirjoitin 5 ällää,niin vanhempani eivät osanneet sanoa mitään muuta kuin "aha".Jotenkin odotti,että edes "hyvä!"-sanan olisi saanut...
Joo ja mä kerään mielettömästi paskaa sisälleni.En osaa sanoa vakuuttavasti muille,että missä mun raja menee.Joku ehdotti,että olisin riippuvainen persoonallisuus,niin en kyllä ole,sillä olen enemmänkin sillä asenteella,että:"Pärjään yksin,en tarvitse muita",vaikka todellisuudessa tahtoisinkin seuraa itselleni,sitä on vain vaikea myöntää.
Tällä hetkellä en ole masennuksen pohjalla,en myöskään maanisessa tilassa,mutta joten olen aika "mikään ei tunnu miltään"-tilassa.
Haastavinta tässä on se,että minun pitäisi nyt päättää mitä tahdon elämältäni.Tahtoisin vaikka mitä opiskelemaan,mutta tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä hyvästä yo-todistuksesta huolimatta.En vain jaksa päntätä hulluna jotain pääsykoekirjoja tavallaan turhaan,jos ovet eivät aukeakkaan. Tahtoisin lukemaan psykologiaa,mutta vain omaksi ilokseni tai sitten tahtoisin sisustussuunnittelijaksi. Pelkään vain ettei minusta ole siihen,muut ovat kuitenkin parempia. - Edellinen vastaaja
aloittaja kirjoitti:
"Oletko joutunut "ostamaan" rakkautta teoillasi? Onko sinua kehuttu vain tekojesi kautta? Entä onko persoonaasi lytätty? Et näytä arvostavan itseäsi persoonana, ihmisenä. Vaan pelkästään suoritustesi kautta. Oletko joutunut alistumaan toisten tahtoon, ilman omaa tahtoa? "
Juuri näin!Minun tekoni ovat aina määritelleet,että kuinka paljon minua ollaan rakastettu.Ei minua oikeastaan ole edes koskaan omana persoonana pidetty,ainoastaan mitattu suorituksiani.Kehuja en ole saanut mistään,suorituksistakaan. Jotenkin tuntui hirveältä,kun nyt kirjoitin 5 ällää,niin vanhempani eivät osanneet sanoa mitään muuta kuin "aha".Jotenkin odotti,että edes "hyvä!"-sanan olisi saanut...
Joo ja mä kerään mielettömästi paskaa sisälleni.En osaa sanoa vakuuttavasti muille,että missä mun raja menee.Joku ehdotti,että olisin riippuvainen persoonallisuus,niin en kyllä ole,sillä olen enemmänkin sillä asenteella,että:"Pärjään yksin,en tarvitse muita",vaikka todellisuudessa tahtoisinkin seuraa itselleni,sitä on vain vaikea myöntää.
Tällä hetkellä en ole masennuksen pohjalla,en myöskään maanisessa tilassa,mutta joten olen aika "mikään ei tunnu miltään"-tilassa.
Haastavinta tässä on se,että minun pitäisi nyt päättää mitä tahdon elämältäni.Tahtoisin vaikka mitä opiskelemaan,mutta tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä hyvästä yo-todistuksesta huolimatta.En vain jaksa päntätä hulluna jotain pääsykoekirjoja tavallaan turhaan,jos ovet eivät aukeakkaan. Tahtoisin lukemaan psykologiaa,mutta vain omaksi ilokseni tai sitten tahtoisin sisustussuunnittelijaksi. Pelkään vain ettei minusta ole siihen,muut ovat kuitenkin parempia.Suosittelen sulle kirjaa "kiltteydestä kipeät". Voisi aueta monia juttuja, mikäli todella kärsit liiallisesta kiltteydestä.
Tuli tunne, että vanhempasi jotenkin mitätöivät saavutuksiasi. Siis 5 ällää, nehän on huippu-paperit! Ilmeisesti vanhemmillesi ei riitä mikään, mutta riittääkö itsellesikään? Ehkä he kuvittelevat, että kehuminen tekee ylpeäksi tai itserakkaaksi. Ehkä voisit tekemisen sijaan keskittyä välillä itseesi. Siihen mitä sinä olet. Ja arvostaa sitä. Opetella olemaan suorittamatta, ja löytämään omasta persoonasta hyviä puolia. On mahtavaa, kun ymmärtää, miten ihmiset välittävät vaikka ei teekään koko aikaa palveluksia tai suorita jotain. Loppujen lopuksi ihmiset eivät arvosta ihmistä, joka ei itsekään arvosta itseään ja joka suostuu kaikkeen. Sellaisesta henkilöstä tulee itsestäänselvyys, kynnysmatto jne.
Mäkään en aina tiedä, missä mun raja menee. Mut on helppo suostutella tekemään eri asioita. Tunnen jopa huonoa omaatuntoa, mikäli kieltäydyn lähtemästä jonnekin tai suorittamaan jotain palvelusta. Ja sitten pihisen, miksi muut eivät tee, jos jotain pyydän vuorostani.
Hyvä ihminen voi olla, vaikka ei oliskaan 5 laudaturia. Kyse on sun omanarvontunnosta. Mikäli se on jo valmiiksi nollassa, niin ei siinä laudaturitkaan auta. Opettele asettamaan rajoja ja sanomaan ei. Sinun ei sitäpaitsi tarvitse vertailla itseäsi muihin. Olet hyvä, vaikka et olisi päässyt kirjoituksia läpi. - aloittaja.
Edellinen vastaaja kirjoitti:
Suosittelen sulle kirjaa "kiltteydestä kipeät". Voisi aueta monia juttuja, mikäli todella kärsit liiallisesta kiltteydestä.
Tuli tunne, että vanhempasi jotenkin mitätöivät saavutuksiasi. Siis 5 ällää, nehän on huippu-paperit! Ilmeisesti vanhemmillesi ei riitä mikään, mutta riittääkö itsellesikään? Ehkä he kuvittelevat, että kehuminen tekee ylpeäksi tai itserakkaaksi. Ehkä voisit tekemisen sijaan keskittyä välillä itseesi. Siihen mitä sinä olet. Ja arvostaa sitä. Opetella olemaan suorittamatta, ja löytämään omasta persoonasta hyviä puolia. On mahtavaa, kun ymmärtää, miten ihmiset välittävät vaikka ei teekään koko aikaa palveluksia tai suorita jotain. Loppujen lopuksi ihmiset eivät arvosta ihmistä, joka ei itsekään arvosta itseään ja joka suostuu kaikkeen. Sellaisesta henkilöstä tulee itsestäänselvyys, kynnysmatto jne.
Mäkään en aina tiedä, missä mun raja menee. Mut on helppo suostutella tekemään eri asioita. Tunnen jopa huonoa omaatuntoa, mikäli kieltäydyn lähtemästä jonnekin tai suorittamaan jotain palvelusta. Ja sitten pihisen, miksi muut eivät tee, jos jotain pyydän vuorostani.
Hyvä ihminen voi olla, vaikka ei oliskaan 5 laudaturia. Kyse on sun omanarvontunnosta. Mikäli se on jo valmiiksi nollassa, niin ei siinä laudaturitkaan auta. Opettele asettamaan rajoja ja sanomaan ei. Sinun ei sitäpaitsi tarvitse vertailla itseäsi muihin. Olet hyvä, vaikka et olisi päässyt kirjoituksia läpi.kirjavinkeistä!Minun on jo aiemmin pitänyt lukea kyseinen teos,mutta se jotenkin on vain unohtunut.Nyt löysinkin kirjaston sivuilta ihan uskomattoman määrän aihepiiriä käsittelevää kirjallisuutta(ihan sieltä itsetunnosta lähtien) ja nyt en malta odottaa,että huomenna taas kirjasto aukeaisi.
En oikeastaan koe,että vanhempani olisivat jotenkin tyytymättömiä saavutuksiini,mutta jotenkin tuntuu,että heitä ei oikeasti kiinnosta saanko L:n vai I:N.Tai,että mille alalle hakeudun.
Ja olen nyt tosisssani päättänyt,että aion päästä lukemaan psykologiaa,ihan itseni takia.Minusta ei kyllä terapeutiksi ole,mutta uskon,että ymmärtäisin mielenterveysongelmaisten ihmisten elämää ehkä hieman avarakatseisemmin kuin joku,joka tietää kaiken vain teoriassa.Mä päätin just äsken,että minä kannustan itse itseäni jos kukaan muu ei siihen pysty.
Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin,joten kiitos tähän viestiketjuun vastanneille ja toki saa laittaa lisääkin vastauksia:) - ritalin
aloittaja kirjoitti:
"Oletko joutunut "ostamaan" rakkautta teoillasi? Onko sinua kehuttu vain tekojesi kautta? Entä onko persoonaasi lytätty? Et näytä arvostavan itseäsi persoonana, ihmisenä. Vaan pelkästään suoritustesi kautta. Oletko joutunut alistumaan toisten tahtoon, ilman omaa tahtoa? "
Juuri näin!Minun tekoni ovat aina määritelleet,että kuinka paljon minua ollaan rakastettu.Ei minua oikeastaan ole edes koskaan omana persoonana pidetty,ainoastaan mitattu suorituksiani.Kehuja en ole saanut mistään,suorituksistakaan. Jotenkin tuntui hirveältä,kun nyt kirjoitin 5 ällää,niin vanhempani eivät osanneet sanoa mitään muuta kuin "aha".Jotenkin odotti,että edes "hyvä!"-sanan olisi saanut...
Joo ja mä kerään mielettömästi paskaa sisälleni.En osaa sanoa vakuuttavasti muille,että missä mun raja menee.Joku ehdotti,että olisin riippuvainen persoonallisuus,niin en kyllä ole,sillä olen enemmänkin sillä asenteella,että:"Pärjään yksin,en tarvitse muita",vaikka todellisuudessa tahtoisinkin seuraa itselleni,sitä on vain vaikea myöntää.
Tällä hetkellä en ole masennuksen pohjalla,en myöskään maanisessa tilassa,mutta joten olen aika "mikään ei tunnu miltään"-tilassa.
Haastavinta tässä on se,että minun pitäisi nyt päättää mitä tahdon elämältäni.Tahtoisin vaikka mitä opiskelemaan,mutta tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä hyvästä yo-todistuksesta huolimatta.En vain jaksa päntätä hulluna jotain pääsykoekirjoja tavallaan turhaan,jos ovet eivät aukeakkaan. Tahtoisin lukemaan psykologiaa,mutta vain omaksi ilokseni tai sitten tahtoisin sisustussuunnittelijaksi. Pelkään vain ettei minusta ole siihen,muut ovat kuitenkin parempia.Tuommoinen riittämättömyys ja epävarmuus itsestä viittaavat juuri siihen, että tavoittelet jotain ja koitat olla jonkun vertainen, mitä ei voi saavuttaa. Eli sä koitat epätoivoisesti riittää vanhemmilles, mitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, koska he pitävät huolen siitä, ettet riitä. Sun pitää nyt kasvaa vanhempies miellyttämisestä eroon... ja siinähän käy myös niin, että se suhde vanhempiin heijastuu kaikkiin ihmissuhteisiin, minkä vuoksi mä varoittelin niistä huonoista suhteista. Katsos, kun jos ajattelet, ettet ole riittävän nätti ja hyvä nainen, niin saatat koittaa miellyttää vääriä ihmisiä.
Joo, eli kiltti olet ja ilmeisesti hyvin älykäskin...
Kerropa lisää tuosta itsenäisyydestäsi, tai itsenäisyyden kokemisestasi vielä, niin voin saada jotain vielä tarkempaa kuvaa tilanteesta.
Tämä toinen kirjoittaja "_sinulle_" heitti todella hyviä juttuja esiin ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. - aloittaja.
ritalin kirjoitti:
Tuommoinen riittämättömyys ja epävarmuus itsestä viittaavat juuri siihen, että tavoittelet jotain ja koitat olla jonkun vertainen, mitä ei voi saavuttaa. Eli sä koitat epätoivoisesti riittää vanhemmilles, mitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, koska he pitävät huolen siitä, ettet riitä. Sun pitää nyt kasvaa vanhempies miellyttämisestä eroon... ja siinähän käy myös niin, että se suhde vanhempiin heijastuu kaikkiin ihmissuhteisiin, minkä vuoksi mä varoittelin niistä huonoista suhteista. Katsos, kun jos ajattelet, ettet ole riittävän nätti ja hyvä nainen, niin saatat koittaa miellyttää vääriä ihmisiä.
Joo, eli kiltti olet ja ilmeisesti hyvin älykäskin...
Kerropa lisää tuosta itsenäisyydestäsi, tai itsenäisyyden kokemisestasi vielä, niin voin saada jotain vielä tarkempaa kuvaa tilanteesta.
Tämä toinen kirjoittaja "_sinulle_" heitti todella hyviä juttuja esiin ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä."Eli siis on. Jos ajattelet, että riitä suhteisiin miehille, tai muuten sinua ei huolita jne. olet helppo maali sairaisiin suhteisiin. Jos ajattelisit täysin päinvastoin(jopa sairaalla tavalla), että olet maailman kaunein, jolle kukaan ei riitä, et olisi riippuvainen omasta riittävyydestäsi miehille, etkä ajautuisi huonoihin suhteisiin. "
Voit olla oikeassa,mutta onneksi en ole tähän mennessä vieläkään joutnut sitten tuollaisiin suhteisiin,enkä oikeasti usko,että ajautuisin,sillä en tapaa sellaisia laitapuolen kulkijoita,enkä ihastu sellaisiin. Ihastun karismaattisiin,supliikkeihin,rentoihin miehiin. Onneksi minulla ei ole mitään saumaa sellaisiin ja ilman ihastumista en ajaudu suhteeseen.
"Joo, eli kiltti olet ja ilmeisesti hyvin älykäskin...
Kerropa lisää tuosta itsenäisyydestäsi, tai itsenäisyyden kokemisestasi vielä, niin voin saada jotain vielä tarkempaa kuvaa tilanteesta. "
Älykkyydestä en tiedä,sillä en ymmärtänyt edes kysymystäsi,selventäisitkö hiukan? kiitän:) - ritalin
aloittaja. kirjoitti:
"Eli siis on. Jos ajattelet, että riitä suhteisiin miehille, tai muuten sinua ei huolita jne. olet helppo maali sairaisiin suhteisiin. Jos ajattelisit täysin päinvastoin(jopa sairaalla tavalla), että olet maailman kaunein, jolle kukaan ei riitä, et olisi riippuvainen omasta riittävyydestäsi miehille, etkä ajautuisi huonoihin suhteisiin. "
Voit olla oikeassa,mutta onneksi en ole tähän mennessä vieläkään joutnut sitten tuollaisiin suhteisiin,enkä oikeasti usko,että ajautuisin,sillä en tapaa sellaisia laitapuolen kulkijoita,enkä ihastu sellaisiin. Ihastun karismaattisiin,supliikkeihin,rentoihin miehiin. Onneksi minulla ei ole mitään saumaa sellaisiin ja ilman ihastumista en ajaudu suhteeseen.
"Joo, eli kiltti olet ja ilmeisesti hyvin älykäskin...
Kerropa lisää tuosta itsenäisyydestäsi, tai itsenäisyyden kokemisestasi vielä, niin voin saada jotain vielä tarkempaa kuvaa tilanteesta. "
Älykkyydestä en tiedä,sillä en ymmärtänyt edes kysymystäsi,selventäisitkö hiukan? kiitän:)"Älykkyydestä en tiedä,sillä en ymmärtänyt edes kysymystäsi,selventäisitkö hiukan? kiitän:)"
No eipä ihme, ettet ymmärtänyt, kun ilmaisuni oli niin rajallista, etten tainnut osata edes kirjoittaa kysymyslausetta, vaan päädyin kirjoittamaan mietelauseen... :D
Niin... viittasin kai siihen, että kirjoitit ajattelevasi, että pärjäät yksin... jos selventäisit tunteitasi tuon asian osalta, se voisi kertoa jotain uutta. - aloittaja
ritalin kirjoitti:
"Älykkyydestä en tiedä,sillä en ymmärtänyt edes kysymystäsi,selventäisitkö hiukan? kiitän:)"
No eipä ihme, ettet ymmärtänyt, kun ilmaisuni oli niin rajallista, etten tainnut osata edes kirjoittaa kysymyslausetta, vaan päädyin kirjoittamaan mietelauseen... :D
Niin... viittasin kai siihen, että kirjoitit ajattelevasi, että pärjäät yksin... jos selventäisit tunteitasi tuon asian osalta, se voisi kertoa jotain uutta."Niin... viittasin kai siihen, että kirjoitit ajattelevasi, että pärjäät yksin... jos selventäisit tunteitasi tuon asian osalta, se voisi kertoa jotain uutta."
Noniin,nyt ymmärränkin.Tarkoitin tuolla sitä,että mä en pahemmin kysele muilta apua vaan selvitän asiat itse.En puhu ongelmistani vaan selviän niistä itse(päiväkirjat sun muut).Tai jos epäröin esimerkiksi tulevaisuuteni suhteen,niin se on minun ongelmani,enkä rasita sillä muita.Unelmanani olisi päästä matkustamaan Yhdysvaltoihin ja oikeastaan en ole edes koskaan ajatellut,että pyytäisin ketään kanssani,sillä minähän olen aina pärjännyt... Toki seurassa minulla on aina hauskempaa,mutta silti haluan pärjätä yksin. Toisaalta tätä voi selittää osittain myös ajoittainen vetäytyvä luonteeni.Niin ja olen vaikka minulla onkin ollut perhe ja onkin,niin olen silti ollut aina itse oma perheeni-oma kannustajani,oma lohduttajani,oma kuuntelijani,sillä kukaan muu ei ole koskaan siihen yltänyt ellei nyt lasketa parhaita ystäviäni(tosin tapasin heidät kun olin jotain 10v.)
En tiedä osasinko selittää nyt tarpeeksi kuvaavasti,mutta yritin.
- sinullekin
Hei! Halusin kommentoida viestiäsi samankaltaisten kokemusten takia. Olin teini-iässä masentunut, kärsin järkyttävistä ulkonäköongelmista 20-vuotiaaksi asti ja vaikka varhaislapsuus oli onnellinen, kasvoin vanhempien vaikean ja kieron suhteen "alla" vailla isän hyväksyntää. Teini vuodet olivat siis vaikeita ja tuskallisia kun itsetunto oli nolla. Olet saanut mielestäni hyviä vastauksia tänne. Juuri niitä asioita jotka auttoivat minua jaloilleni. Voisin kuvitella että ulkonäköongelmiesi syy on syvemmällä kuin siinä kuvassa jonka näet. Olisiko kuvan tyttö ruma jos se olisi joku muu kuin sinä? Jos ulkonäössäsi on jokin häiritsevä piirre kuten finnit, voisitko tehdä asialle jotain? Monesti pienet käytännön teot ovat askel eteen päin. Kuulosta pinnalliselta..mutta.. Minut liikkeelle ja toipumisen alkuun sai urheilu ja aknen poishoito lääkkeillä. Ulkonäön kohetessa mielikin koheni mutta jokin asia ahdisti mieltä. Sain vihdoin viimein mentyä psykologille. Aluksi tuntui turhalta mutta asiat alkoivat hiljallee aueta ja syyt ongelmiini löytyivät hurjan paljon syvemmältä kuin kasvoistani. Älä elä ns. parempien jaksojen voimalla ja siedä edes ajoiottaista huonnomuuden tunnetta vaan ota yhteyttä esim. psykologiin joka tarvittaessa neuvoo sinut psykiatriselle sairaanhoitajalle tms. Yksinkertainen neuvo "sinun on opeteltava hyväksymään itsesi" on ainoa keino jolla voit todella olla joskus onnellinen. Sinun on myös vaikea rakentaa tervettä parisuhdetta jos vihaat itseäsi. Sinä olet varmasti upea tyttö! Ja todellakin terve itsekkyys ja kyynärpäiden käyttö tietyissä tilanteissa on sallittua! Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, tärkeintä onkin että sinulle tärkeät ihmiset arvostavat sinua. Ja kööri kasvaa kun opit rakastamaan itseäsi. Se näkyy ulospäin:) En saa millään tähän kirjoitettua mitä haluaisin sanoa..ulosanti ei ole vahvin puoleni:D Tiedän kuitenkin sen että todella syvältä pohjalta voi nousta! Liikunta, oikea seura, terve itsekkyys ja tietysti se psykologi tms. ovat avaimia onnelliseen ja normaaliin elämään.
- äitipieni
Älä ihmettele yhtään, mistä käyttäytymisesi johtuu. Se johtuu niistä epänormaaleista olosuhteista, joihin lapsena olet joutunut, eli käytöksesi on normaalia ottaen huomioon kokemuksesi. Minä olin lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty, enkä vieläkään juuri hyväksy kuviani, vaikka olen jo 50v. Nuorempana jopa pelkäsin mennä kuviin, kun häpesin itseäni ja luulin, että kuvista näkyy insestini, paha oloni ja kaikki se tuska mitä olin kokenut. Hyvin harvoin nykyisinkään onnistun kuvissa, vaikka olen ihmisten mielestä kaunis nainen. Minusta on edelleen vaikea olla valokuvattavana. Mene rohkeasti hakemaan apua. Printtaa vaikka näitä vastauksia mukaasi. Kaikki terapeutit eivät ole hyviä, mutta sinulla on oikeus etsiä ja vaatia terapeutti, joka ymmärtää ja osaa auttaa. Toivon kovasti rohkeutta sinulle. Sinulla on oikeus hyvään ja kauniiseen elämään!
- outolus
oletko itseinhokohtausten aikana käyttänyt alkoholia, tai oliko sinulla krapula. tai kärsitkö pms-oireista. tuttavallani nämä laukaisivat itseinhokohtaukset. Siis taustalla psyykkinen syy, nämä vain toivat ne ilmi.
- mielentilatutkimus
kaksisuuntainen mielialahäiriö
- Anonyymi
Liian pitkä kommetti, ei kukaan jaksa.
- Anonyymi
Aivan erinomainen esimerkki siitä, että miten ihmisen itsetunto on tänä päivänä sidottu vain tehokkuuteen.
- Anonyymi
Lisäystä - ja ulkonäköön. Onpa täällä melkoinen liuta köökkipsykologianeuvoja. Kaikki on kiinni siitä, että miten me itse itsemme määrittelemme ja hyväksymme. Kirjoittaja on iältään vielä nuori, niin että hänen kokemuksensa ovat täysin normaaleja ja tavallisia ikäistensä kokemuksia. Vaikealla lapsuudella voi olla merkitystä juuri oman itsen määrittelyn kannalta, jos on kokenut tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Hänen kirjoituksensa kuitenkin osoittaa hyvää metakognitiokykyä itsetarkkailuun (kai termi metakognitiokin on tänä päivänä jo määritelty päälaelleen?!).
- Anonyymi
Vuoristoratavertauksesta tuli mieleen mielialaa tasaava lääkitys.
- Anonyymi
Jos vuoristoratamieliala alkaa haitara opiskelua tai työntekoa niin lääkitystä voisi harkita
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle
"voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On7049910Suomi on täysin sekaisin
Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-20000104044321Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.
Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja902976Sano vain suoraan, että nyt riittää
ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh432855Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)
Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "2292654Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."
Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb552644- 1531835
Luokatonta toimintaa
Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista701691Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka
minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa141620Maailmankuulu homopingviini on kuollut
Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k61423