Huoltosuhteella ei pitäisi liikaa pelotella ja hämätä ihmisiä koska asia ei kuitenkaan niin yksiselitteinen ole. Kyse on ennenkaikkea tuottavuudesta, esim arabiemiirikunnissa ei tarvita yhtään työtätekevää kansalaista ihmisten elättämiseen, riittää kun on muutama iso öljylähde ja "kourallinen" pakistanilaisia tekemään työt.
Vastaavasti kiinalaisen näppylähanskatehtaan tuhat työntekijää ei pystyisi kustantamaan yhden suomalaisen duunarin eläkettä, näin tämä menee.
Suomessa tänä päivänä monella alalla koneellistumisen ja automaation myötä pari ihmistä tekee saman tuloksen kuin kymmenen ihmistä 60 luvulla, jos siis silloin noilla kymmenellä oli 5 "elätettävää", niin tänä päivänä periaatteessa kahdella samaan kokonaistulokseen pystyvällä vois olla teoriassa sama määrä "elätettäviä", siis viisi.
No, ei tietenkään nämä ihan yksi yhteen mene, mutta noin suunnileen kuiteenkin. Jos meillä olisi "nokioita ja fortumeita" joka maakunnassa, niin varmaankin riittäisi että väestöstä olisi vain 10% töissä?
Metsäteollisuden alasajo aiheuttaa vastaavasti moninkertaisen määrän lisää huollettavia suhteutettuna menetettyihin työpaikkoihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.