Lilliputtikunta

Sottunga on asukasluvultaan Suomen pienin kunta: siellä oli 112 asukasta 31. joulukuuta 2008.[2] Enimmillään Sottungassa on asunut noin 400 asukasta 1920-luvulla. Kunta on yksikielisesti ruotsinkielinen (89,7 % asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia 31. joulukuuta 2007).[7]

Sottungan pinta-ala on maanmittauslaitoksen 1. tammikuuta 2009 tehtyjen mittausten mukaan 342,47 km², josta 28,05 km² on maata, 0,02 km² sisävesialueita ja loput 314,4 km² merivesialueita.[1] Sottunga koostuu useista saarista, joista vain kolmella on asutusta. Normaalisti Sottungalla tarkoitetaan suurinta saarta.

Pienuudestaan huolimatta kunnassa on useita palveluita: keskustassa on osuuskauppa, pankki- ja postikonttorit sekä peruskoulu, jossa on luokat 1–9 ja kymmenkunta oppilasta. Myös helikopterin laskeutumispiste löytyy hätätapauksia varten. Sottungan kunta sähköistettiin vuonna 1959.

Taitaa suurin osa kunnan työikäisistä työllistyä kunnan palveluksessa kun 15-64 ikäisten osuus on 68% :)

Meilläpäin on suljettu oppilasmäärältään tuon kunnan asukasluvun kokoisia kyläkouluja liian vähäisen oppilasmaäärän takia. Etää silleen on ruotsalaisilla asiat
6361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kunnanvirastossa työskentelee kunnanjohtaja ja muistaakseni puolipäiväinen kirjanpitäjä, muut palvelut ostetaan muualta. Koulussa on pari päätoimista opettajaa ja kolme tuntiopettajaa. Kiinteistönhoitaja kúnnasta löytyy, todennäköisesti kodinhoitaja tai pari. Kalliimmaksi taitaisi tulla lähettää koululaiset muualle. Sottungasta kun ei ihan muutamassa minuutissa pääse minnekään.

Äänestä
  • maksetaan kaikki tuo, n. 3000 ekeä per asukas

    Äänestä

  • ClerasilUtroparnaFinnar kirjoitti:

    maksetaan kaikki tuo, n. 3000 ekeä per asukas

    " n. 3000 ekeä per asukas ?" Pieni kysymys, mitä tarkoitat tuolla. Jokaista suomalaista kohdenko?

    Äänestä

  • ClerasilUtroparnaFinnar kirjoitti:

    maksetaan kaikki tuo, n. 3000 ekeä per asukas

    Ahvenanmaalaiset maksavat melkoisesti veroja, joten noihin suomalaisiin maksajiin kuuluvat Ahvenanmaalla asuvat suomalaiset. Ihan vain muistutukseksi.

    Äänestä

  • ahvennainen kirjoitti:

    Ahvenanmaalaiset maksavat melkoisesti veroja, joten noihin suomalaisiin maksajiin kuuluvat Ahvenanmaalla asuvat suomalaiset. Ihan vain muistutukseksi.

    Kylläpä oli kommentti ja surkea meriselitys!

    Ahvenainen on Oolannin "Tapio Rautalapio".

    Kaikki siellä on muka erittäin hyvin suomalaisille.

    Ja jos ei ole, niin aletaan saivartelemaan.

    Olet pelkkä svekoprovo.

    Äänestä

saako siellä poliisi kusiputka palveluja kahdella kielellä????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ClerasilUtroparnaFinnar kirjoitti:

Sottunga on asukasluvultaan Suomen pienin kunta: siellä oli 112 asukasta 31. joulukuuta 2008.[2] Enimmillään Sottungassa on asunut noin 400 asukasta 1920-luvulla. Kunta on yksikielisesti ruotsinkielinen (89,7 % asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia 31. joulukuuta 2007).[7]

Sottungan pinta-ala on maanmittauslaitoksen 1. tammikuuta 2009 tehtyjen mittausten mukaan 342,47 km², josta 28,05 km² on maata, 0,02 km² sisävesialueita ja loput 314,4 km² merivesialueita.[1] Sottunga koostuu useista saarista, joista vain kolmella on asutusta. Normaalisti Sottungalla tarkoitetaan suurinta saarta.

Pienuudestaan huolimatta kunnassa on useita palveluita: keskustassa on osuuskauppa, pankki- ja postikonttorit sekä peruskoulu, jossa on luokat 1–9 ja kymmenkunta oppilasta. Myös helikopterin laskeutumispiste löytyy hätätapauksia varten. Sottungan kunta sähköistettiin vuonna 1959.

Taitaa suurin osa kunnan työikäisistä työllistyä kunnan palveluksessa kun 15-64 ikäisten osuus on 68% :)

Meilläpäin on suljettu oppilasmäärältään tuon kunnan asukasluvun kokoisia kyläkouluja liian vähäisen oppilasmaäärän takia. Etää silleen on ruotsalaisilla asiat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu