EU-kaappaus

Suomessa oli 1.1.1995 syntynyt laiton tilanne. EU:n säädökset ja unionin siihenastinen oikeuskäytäntö oli määrätty Suomea ja suomalaisia sitovaksi vastoin voimassa olevia perustuslakeja. Suomen perustuslakien mukaan maassamme voidaan panna täytäntöön vain eduskunnan laillisessa järjestyksessä säätämät lait.
Nykyinen laiton tilanne on seurausta siitä, että Suomen hallitusmuotoon ei ole tehty EU-jäsenyyden vaatimia muutoksia, niin kuin unionissa kuitenkin aina on edellytetty. Hallitusmuodon entisellään pysyttäminen on johtunut siitä, että sen muuttaminen olisi edellyttänyt eduskunnassa 5/6:n enemmistöä tai asian lykkäämistä seuraavan eduskunnan ratkaistavaksi. Lainmukaisen menettelyn taakse ei ollut saatavissa tarvittavaa enemmistöä, eikä valtaeliitti uskaltanut jättää liittymiskysymystä seuraavalle eduskunnalle. Lyhytnäköinen politikointi ja pelkkä tarkoituksenmukaisuus syrjäyttivät perustuslain ja siinä kansalle taattujen oikeuksien kunnioittamisen.

Kun tapahtunut valtiokaappaus hyväksyttiin, niin kuin sen toimeenpanijat edellyttivät, ovat seuraukset Suomen kansalle olleet tuhoisat. Se on nyt alistettu uuden suurvallan, Euroopan unionin, ja sitä hallitsevien markkinavoimien eli käytännössä mahtavimpien eurooppalaisten suuryritysten ja niiden suuromistajien määräysvaltaan. Mutta ei tässä kyllin. Kun kansa aikanaan vapautuu tästä harvainvallasta, voidaan se eduskunnan 18.11.1994 tekemää EU:hun liittymispäätöstä ennakkotapauksena pitäen saattaa jälleen tulevaisuudessa jonkun vieraan vallan alaisuuteen vastaavalla mielivaltaisella perustuslain tulkinnalla, ellei tästä nyt selvästi irtisanouduta.

Valtiokaappauksen toimeenpanijat ovat pyrkineet kasikin keinoin estämään julkisen keskustelun tapahtuneesta, jotta kansalaiset eivät tajuaisi, mistä todellisuudessa on kysymys. Tosiasiat salatessaan Suomen valtiojohto on tietoisesti harhauttanut myös Euroopan unionia. Siihen liittymissopimuksen ratifioinnista on näet määrätty, että sen tulee tapahtua liittyjämaan valtiosäännön asettamien vaatimusten mukaisesti. Näin ei ole Suomea EU:hun liitettäessä menetelty. Tästä on seurauksena, että EU:n säädökset, jotka sen peruskirjan, Maastrichtin sopimuksen, ja unionin oikeuskäytännön mukaan sitovat kaikkia jäsenmaita, eivät ole voimassa olevien perustuslakien mukaan Suomessa laillisesti täytäntöön pantavissa.

Halveksittavaan petokseen kansaa kohtaa syyllistyneiden vallanpitäjien toimien ja salailun paljastaminen on välttämätöntä. Se on ilmeisesti myös aikaa vaativaa, sillä otaksuttavasti tiedon leviämistä puoluevallan toteuttamasta kansansuvereniteetin kumoamisesta ja perustuslakien rikkomisesta pyritään estämään yhtä lailla tämän ja tulevan kirjoituksen jälkeen kuin sitä ennenkin.

Toivon, että tämä edes vähän auttaa kansan heräämistä tietoisuuteen siitä, että sen on päästäkseen irti puolue- ja rahavallan ja yleensä kaiken harvainvallan ahdistavasta otteesta nopustava puolustamaan vapauttaa ja oikeuttaan päättää omista asioistaan itsenäisesti ilman ulkopuolista holhousta.
5138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

nyt vierität/spämmäät hyvät keskustelut takasivuille, ole fiksu ja pistä juttusi yhden otsikon alle, sinne mahtuu jotakuinkin 200 kirjoitelmaasi tai riippuu vastauksien määrästä, tuollainen palstanrullaaminen saa lukijat pomppimaan kirjoitustesi yli.

Äänestä
  • Eihän kukaan tuommosta paatosta jaksa lukea 3 riviä syvemmälle. Joutavaa paskaa.

    Äänestä

  • jaakkokulta kirjoitti:

    Eihän kukaan tuommosta paatosta jaksa lukea 3 riviä syvemmälle. Joutavaa paskaa.

    hassumpia ole, mutta määrä ja palstan vieritys huono juttu...

    Äänestä

muita palstan käyttäjiä. Etkö sinä usko, että ihmiset todella kyllästyvät käyttäytymiseesi?

Esität kyllä oikeaa asiaa, mutta toisten kiusaaminen on suurta itsekkyyttä eikä siitä terrorismi ole kaukana. Sehän ei liene tarkoitus?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi: Ei-EU kirjoitti:

Suomessa oli 1.1.1995 syntynyt laiton tilanne. EU:n säädökset ja unionin siihenastinen oikeuskäytäntö oli määrätty Suomea ja suomalaisia sitovaksi vastoin voimassa olevia perustuslakeja. Suomen perustuslakien mukaan maassamme voidaan panna täytäntöön vain eduskunnan laillisessa järjestyksessä säätämät lait.
Nykyinen laiton tilanne on seurausta siitä, että Suomen hallitusmuotoon ei ole tehty EU-jäsenyyden vaatimia muutoksia, niin kuin unionissa kuitenkin aina on edellytetty. Hallitusmuodon entisellään pysyttäminen on johtunut siitä, että sen muuttaminen olisi edellyttänyt eduskunnassa 5/6:n enemmistöä tai asian lykkäämistä seuraavan eduskunnan ratkaistavaksi. Lainmukaisen menettelyn taakse ei ollut saatavissa tarvittavaa enemmistöä, eikä valtaeliitti uskaltanut jättää liittymiskysymystä seuraavalle eduskunnalle. Lyhytnäköinen politikointi ja pelkkä tarkoituksenmukaisuus syrjäyttivät perustuslain ja siinä kansalle taattujen oikeuksien kunnioittamisen.

Kun tapahtunut valtiokaappaus hyväksyttiin, niin kuin sen toimeenpanijat edellyttivät, ovat seuraukset Suomen kansalle olleet tuhoisat. Se on nyt alistettu uuden suurvallan, Euroopan unionin, ja sitä hallitsevien markkinavoimien eli käytännössä mahtavimpien eurooppalaisten suuryritysten ja niiden suuromistajien määräysvaltaan. Mutta ei tässä kyllin. Kun kansa aikanaan vapautuu tästä harvainvallasta, voidaan se eduskunnan 18.11.1994 tekemää EU:hun liittymispäätöstä ennakkotapauksena pitäen saattaa jälleen tulevaisuudessa jonkun vieraan vallan alaisuuteen vastaavalla mielivaltaisella perustuslain tulkinnalla, ellei tästä nyt selvästi irtisanouduta.

Valtiokaappauksen toimeenpanijat ovat pyrkineet kasikin keinoin estämään julkisen keskustelun tapahtuneesta, jotta kansalaiset eivät tajuaisi, mistä todellisuudessa on kysymys. Tosiasiat salatessaan Suomen valtiojohto on tietoisesti harhauttanut myös Euroopan unionia. Siihen liittymissopimuksen ratifioinnista on näet määrätty, että sen tulee tapahtua liittyjämaan valtiosäännön asettamien vaatimusten mukaisesti. Näin ei ole Suomea EU:hun liitettäessä menetelty. Tästä on seurauksena, että EU:n säädökset, jotka sen peruskirjan, Maastrichtin sopimuksen, ja unionin oikeuskäytännön mukaan sitovat kaikkia jäsenmaita, eivät ole voimassa olevien perustuslakien mukaan Suomessa laillisesti täytäntöön pantavissa.

Halveksittavaan petokseen kansaa kohtaa syyllistyneiden vallanpitäjien toimien ja salailun paljastaminen on välttämätöntä. Se on ilmeisesti myös aikaa vaativaa, sillä otaksuttavasti tiedon leviämistä puoluevallan toteuttamasta kansansuvereniteetin kumoamisesta ja perustuslakien rikkomisesta pyritään estämään yhtä lailla tämän ja tulevan kirjoituksen jälkeen kuin sitä ennenkin.

Toivon, että tämä edes vähän auttaa kansan heräämistä tietoisuuteen siitä, että sen on päästäkseen irti puolue- ja rahavallan ja yleensä kaiken harvainvallan ahdistavasta otteesta nopustava puolustamaan vapauttaa ja oikeuttaan päättää omista asioistaan itsenäisesti ilman ulkopuolista holhousta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu