Hei.
Tuli vaan tässä tätä palstaa lukiessani, että kovinkaan moni ihminen täällä ei oikeasti ole kokenut seksuaalista väkivaltaa. Tuntuu hassulta toisaalta, että se aihe jollakin sairaalla tavalla tuntuu kiinnostavan niinkin monia. Paha olo tulee noita joitakin juttuja lukiessa.
Mä oon nyt ite 24-vuotias nainen. Aloin 16 vuotiaana seurustelemaan erään pojan kanssa, joka oli aluksi jotain vuoden verran aivan mielettömän ihana ja mukava. Hän oli ihan komeakin, harrasti aktiivisesti kansainvälisellä tasolla erästä kamppailulajia yms. Muutimme pojan kanssa yhteen jonkin ajan kuluttua, muistaisin olleeni silloin n. 17-vuotias, ja poika oli 18-vuotias.
Pojalla oli paljon ongelmia kotiväkensä kanssa ja muutenkin ilmeisesti aika pahoja mielenterveysongelmia tms. Hän myös ryyppäsi rankasti aika ajoin ja oli silloin hyvin väkivaltainen. Hän mm. kuristi minua joskus kännipäissään ihan ilman mitään syytä niin, että minulta meni taju yms.
Poika myöskin raiskasi minut useaan kertaan. Tämä koko ajan jakso elämässäni on niin sekavaa ja kaaosmaista, se tuntuu ihan unelta. Ihan kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle. Minulla ei ole muita selkeitä muistikuvia näistä tapahtumista kuin, että joskus hän raiskasi minut siten, että minä makasin selälläni ja tappelin vastaan ja hän oli päälläni ja piti käsistäni. Muistan hänen myös kuristaneen minua samalla kuin hän teki sen. Joskus muistan hänen tehneen sen myös takaapäin anaaliin. Nämä kaikki kerrat ovat muistikuvissani hyvin, hyvin tuskallisia ja kivuliaita. Muistan olleeni ihan pakokauhussa ja luulleeni, että nyt minä kuolen. Voi sitä häpeän määrää. Jälkeenpäin olin tietysti aina ihan hysteerinen ja jotenkin hän sai minut aina vakuutettua, ettei ollut mitään väärää tapahtunut. Voi mua hölmöä, en tiennyt silloin vielä paremmasta. Poika oli ensirakkauteni, ja luulin että tämän kanssa nyt pitää sitten olla lopun elämääni. Ja tietysti rakastin häntä kuitenkin koko 17-kesäisen sydämestäni.
Nyt tuntuu oudolta, että pysyin tuollaisessa suhteessa vuosia. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt, että suhteessamme tapahtui tällaisia asioita, sillä poika osasi aina esittää mukavaa kaikille ja oli kovin suosittu. Myös vanhempani pitivät hänestä. Asuimme pienessä kaupungissa, jossa kaikki tunsivat toisensa.
Lopulta tuo helvetti sitten loppui, kun muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea ja aloin itsenäistyä. Huomasin, että maailmassa on muitakin miehiä, ja että kaikki miehet eivät ole sellaisia hirviöitä kuin hän. Jätin hänet, ja tämä poika itki varmaan 2 vuotta perääni. Uhkaili tappaa itsensä ja puhui muutenkin kaikkea sairasta.
Tuli vaan tästä omasta tapauksestani mieleeni, että katsokaa hyvät vanhemmat vähän, millaisten kollien kanssa tyttärenne liikkuvat... Kaikkein sööteinkin ihannevävy saattaa todellisuudessa olla hirviö. Kaikenkaikkiaan, tuollainen väkivalta ja tuska on aivan liikaa nuoren tytön kannettavaksi. Ei aina sellaisen ihmisen, jota käytetään hyväksi ja tehdään väkivaltaa, oma arvostelukyky riitä arvioimaan läheisen ihmisen teon kamaluutta tai edes ymmärtämään, miten joku, jonka pitäisi rakastaa, voi tehdä itselle niin pahaa.
Minusta tuntuu, että jotenkin henkinen kehitykseni pysähtyi tai hidastui niinä vuosina kun olin tämän hirviön kanssa... Suhteen lopettamisen jälkeen, yli 20 vuotiaana, aloin vasta tekemään niitä samoja asioita, mitä muut tytöt olivat tehneet silloin 17-18-vuotiaina...
Vaikka olinkin siis harrastanut seksiä 17-vuotiaasta asti, en ollut koskaan, en koskaan aiemmin nauttinut siitä, ennen kuin vasta nykyisen avomieheni kanssa. Olin toki teeskennellyt nauttivani, mutta todellisuudessa se ei tuntunut miltään, tai toi aina pahat muistot vain mieleeni.
2 vuotta sitten tapasin nykyisen avomieheni, joka on ainoa kenelle olen tämän synkimmän salaisuuteni kertonut. Hän on oikea aarre, en antaisi häntä mistään hinnasta pois. Hän on hellä, huomioonottava ja rakastava. Hän ei koskaan satuttaisi minua. Oikeastaan vasta nyt kokiessani täydellistä rakkautta ja hellyyttä, ymmärrän täysin, kuinka väärin minulle on tehty. Mieheni on ollut myös todella järkyttynyt näistä asioista, kun olen niitä hänelle kertonut. Hän sanoo, että asiasta voisi vieläkin nostaa syytteen jos haluaisin... EN kuitenkaan halua, sillä tiedän että eksäni oli erittäin, erittäin sairas, enkä tahdo hänelle kuitenkaan mitään pahaa. kaiken lisäksi asiaan liittyy paljon häpeää ja kipeitä tunteita, enkä haluaisi alkaa kaivelemaan asioita uudelleen. Eksäni on kuulemma tavannut nyt viime kesänä jonkun kivan tytönkin, ja on hänen kanssaan muuttanut kai yhteenkin. Toivon vain koko sydämestäni, ettei hän tekisi enää samanlaisia asioita.
Mä toivon, että kenenkään ei tarvisi kestää eikä kokea samanlaista väkivaltaa kuin mitä mä koin tässä ensimmäisessä suhteessani. Toivon myös, että jos joku parhaillaan elää vastaavassa suhteessa, hän ymmärtäisi lopettaa suhteen ja lähteä pois.
Jos teillä on sanoa tähän jotain asiallista, niin olkaa hyvät vaan. En kuitenkaan kaipaa mitään "Omapahan oli vikasi, kun et tajunnut lähteä" tai muita vastaavia kommentteja. Mä en kertonu tätä sen takia. Mä oon ihan tarpeeksi jo syyllistäny itseeni näistä asioista, uskokaa pois. Eli jos teillä ei oo mulle mitään asiallista sanottavaa, niin ehkä parempi kun ette sanokaan mitään.
raiskaus parisuhteessa
10
5069
Vastaukset
- lyöty
Kiitos sinulle kun kirjoitit tuon!
- jasu
varma ettet halua nostaa syytettä.Joku muu on hänen kanssaan tälläkin hetkellä samassa pulassa kun sinä olit.
Tällaiset kaverit,joita sivumennen sanoen on paljon eivät muuta käytöstään,vaan menevät vain pahemmiksi ajan kuluessa.
Ainoa konsti saada ne lopettamaan touhunsa on hommata lukkojen taakse tai hoitoon. - minä vaan
enkelille...tiedän. Olen itse ollut vastaavanlaiseessa suhteessa. Ei ollut helppoa. Eikä sitä siinä suhteessa ollessa tajunnu, kuinka sairasta se todellakin oli! Mun ex harjoitti myös erittäin paljon muunlaista fyysistä väkivaltaa. Mutta jotenkin ihmismieli vaan tahtoo olla naiivi ja uskoa, ettei se enää tapahdu uudestaan tms. Ja myöskin minun exäni on henkisesti sairas. Sitten kun itseltä katosi kokonaan elämisen halu, kaverit ja perhe antoivat voimia exän jättämiseen ja helppoa se ei ollut. Uhkaili väkivallalla, hakkasi kun kerran nähtiin kun hain tavarani pois, vainosi, piinasi ja alkoi käyttämään heroiinia. Exän perhe tietysti syyllisti minua, että minä olin syyllinen huumeisiin! Varmaankin olin kimmoke, mutta en jaksanut yksinkertaisesti enää! Syyllisyyden ja häpeän tunne on edelleenkin, enkä ole tähän päivään mennessä ollut kykeneväinen normaaliin parisuhteeseen. Aloin vihaamaan miehiä. Ja etenkin pelkäämään. Eniten hakkasi meinaan yöllä jos heräsi laskuhumalassa, yllättäen.Ja sitten raiskasi.
Mutta kyllä elämä voittaa! Munkin ex on kuulemma tavannut uuden tytyn, toivottavasti niillä menee paremmin. Suurin syy oli varmaankin sairaalloinen mustasukkaisuus. Nyt ainakin tiedän mitä EN halua elämältäni. Liian paljon olen kokenut ikääni nähden...
Voimia enkelille! Tiedän mistä puhut, liiankin hyvin...- Snowball
Että on olemaasa sairaita äijiä. En kyllä tajuaa yhtään mitään. En ikinä vois lyödä tyttöystävääni. Ihmeellsitä etä joku jää semmoseen suhteeseen, vaikka mies muuttuisikin lyöminen on anteeksiantamatonta. Tollaset äijät joutaa helvettiin.
- Joni turusta.
En tajua miten joku jätkä voi lyödä naista?
Olen pari kertaa nähnyt keskustassa kun naista lyödään... sääliks on käynyt niitä nais parkoja...
Kerran olen joutunut hakkaamaan miehen joka löi naista todella pahasti nyrkillä naamaan... - niin
Joni turusta. kirjoitti:
En tajua miten joku jätkä voi lyödä naista?
Olen pari kertaa nähnyt keskustassa kun naista lyödään... sääliks on käynyt niitä nais parkoja...
Kerran olen joutunut hakkaamaan miehen joka löi naista todella pahasti nyrkillä naamaan...Se on aina tuomittavaa, että lyö heikompaansa. Olipa kyseessä sitten nainen tai mies.
- matami
niin kirjoitti:
Se on aina tuomittavaa, että lyö heikompaansa. Olipa kyseessä sitten nainen tai mies.
Mut raiskattiin 14-vuotiaana. Mies oli 34 v. Sillä oli sillon 3 vuotias poika.. Ensin anto pari pilleriä, pari kaljaa ja teki tehtävänsä.. Meitä oli 2 likkaa sielä kämpässä, toista se oli vaan kattellu ja mua pannu. Menetin neitsyyteni 12-vuotiaana koska luulin että niin kuuluu tehä, että mun pitää tehä se ettei 16-vuotias poika johon olin ihastunu jättäis mua. Monen kanssa en oo ollu mutta joka kerta se tuntu yhtä inhottavalta ja sattu, joka kerran jälkeen itkin.. Seurustelin 6 vuotta ,lapseni isän kanssa ja pelkäsin mennä nukkumaan koska se ois ehkä halunnu jotain. Raiskaajani kuoli pari vuotta tapahtuneen jälkeen, tippu kännipäissään portaita ja katkas niskansa. En nostanu missään vaiheessa juttua sitä vastaan, enkä kertonu kellekkään ennen sen kuolemaa, senkin takia koska pelkäsin että veljeni tai joku muu ois menny sinne kyläileen ja saanu siitä vaikeuksia. Pahimmassa tapauksessa joutunu linnaan. Jälkeenpäin oon miettiny että se juttu ois pitäny nostaa, meinaan jos se teki jollekki muulle saman ku mulle sillon ja mä oisin sen ehkä voinu estää.. Tiedän tunteen tapahtuneen jälkeen, sitä ei ees tajua tavallaan että on edes tullu raiskatux, sitä vähättelee asiaa ja kuvittelee että se on jotenki normaalia. Ja myöskään ei halua äijästä enää vaikeuksia ja se syyllisyyden määrä mitä ite tuntee, se on ihan kamala! Nyt oon löytäny itelleni miehen joka ymmärtää, jolle oon kertonu asian ja joka ottaa mua sängyssäkin huomioon. En ois ikinä uskonu että mä tuun nauttiin seksistä, että se tuntuu siltä miltä pitäis ja miltä haluais, rakastelulta.. Näitä tarinoita (tosia) on suomessakin paljon. Niin paljon että sitä ei voi kukaan ymmärtää. Voimia puolustautumiseen kaikille! Kukaan ei oo vähempiarvonen myöskään seksissä ja kenenkään velvollisuus ei oo antaa niinku ite luulin.
- Uhri
niin kirjoitti:
Se on aina tuomittavaa, että lyö heikompaansa. Olipa kyseessä sitten nainen tai mies.
Juu..nyrkki siella ja toinen taalla...en nyt halua vahatella tuotakaan, mutta entas ikivanha henkinen kiusaaminen ja vakivalta? (jonka uhriksi ainakin mina olen joutunut...)
Mita ihmeellisimmissa paikoissa, yhteiskuntaluokissa (ei todellakaan mikaan vain syrjaytyneiden ongelma), ja melkein JOKA paiva!
Luulin joskus, etta tuo kaytos kuuluu ala-asteelle, mutta eipa nayta kuuluvan!
Olen monastikin halunnut vain ampua itseni niin loppuisi paskanjauhanta ympariltani!
- N40+
Mun ex yhdisti seksin ja väkivallan avioliittomme loppuaikoina, joten tuttua on raiskaukset ja kuristukset...
Tein palveluksen sekä hänelle itselleen että minulle itselleni ja vauvalleni, kun jätin hänet. - selvinnyt
Aloittajan viesti on ihan kun mun kirjoittama. Itsekkin aloin 16-vuotiaana seurustelemaan vuotta vanhemman pojan kanssa. Suhteen alku oli ihana, ja poikaystävä kohteli minua todella hyvin. Pikkuhiljaa rakkaasta kumppanistani alkoi tulla todella mustasukkainen, hän rajoitti tekemisiäni ja suuttui heti jos puhuin muille miehille. Aika iso osa kavereistani oli ollut poikia, joten kaveruus heihin jäi hyvin nopeasti suhteen alun jälkeen. Muitakaan kavereitani en saanut nähdä ilman, että hänen oli oltava paikalla vahtimassa minua. Perheeni ja kaverini pitivät miehestä paljon, eikä kukaan tiennyt mitä suhteessa todella tapahtui. Mies alkoi juomaan täytettyään 18 ja kännipäissään hän usein töni minua, saattoi kaataa minut tai piti minua väkisin paikallaan kun yritin paeta pois paikalta. Aamulla hän aina vakuutti minut, että oli hyvin pahoillaan ja ei pärjää ilman minua. Luin paljon parisuhdeväkivallasta ja tiesin, että väkivallalla on tapana voimistua. En kuitenkaan halunnut erota, vaan muutimme yhteen kun täytin 18.
Yhteenmuuttamisen jälkeen väkivalta voimistui todella paljon. Mies suuttui melkein joka kerta kun oli juonut enemmän ja kävi päälle. Hän potki, löi ja kuristi minua useampaan otteeseen. Mies repäisi olkapääni sijoiltaan, pystyin käyttämään kättäni normaalisti vasta kuukauden kuluttua. Hän heitti minut sillä tavalla kaappia päin, etten pystynyt kävelemään normaalisti moneen päivään. Polvi oireilee vielä edelleenkin joskus. Muutaman kerran oksensin, koska hän potki minua vatsaan niin voimakkaasti. Väkivalta oli voimakasta ja siitä jäi selviä jälkiä, silti en osannut erota. Yritin monta kertaa, mutta mies sai aina vakuuteltua minut ettei hän ollut tehnyt mitään väärin tai teko oli vahinko.
Minulla oli hyvin alistettu olo, emmekä olleet lainkaan tasavertaisia. Mies käytti minua myös paljon seksuaalista väkivaltaa ja painosti minut suostumaan seksiin, joka oli hyvin kivuiliasta. Mies myös raiskasi minut riidassa. Hän tuli päälleni makaamaan, eikä uskonut kun sanoin, etten halua. Yritin työntää häntä pois pitkän aikaa, mutta hän vain riisui vaatteitani pois. Lopulta hermoistuin ja aloin repiä häntä hiuksista pois. Tästä hän suuttui ja alkoi kuristaa minua. Olin aivan shokissa, miehelle koko tilanne oli jotakin leikkiä ja hän nauroi ääneen samaan aikaan. Tarkoituksella hän päästi minut aina hetkeksi karkuun, mutta repi minut aina takaisin ennen kun ehdin ovesta ulos. Samaan aikaan hän potki, löi ja kuristi minua. Lopulta hän sitten raiskasi minut. Seuraavana aamuna hän toisti saman kahdesti, enää en kuitenkaan jaksanut laittaa vastaan. Muistan vain maanneeni hänen allaan ja itkeneeni.
Riitojen jälkeen aloin viillellä, pelkäsin miestäni ja olin hyvin ahdistunut. Minulla ei kuitenkaan ollut voimia erota, kaikki elämän halu oli mennyt. Lopulta erään riidan jälkeen, jossa mies jahtasi minua teräväpiikkisellä ruuvimeisselillä (mutta ei onneksi käyttänytkään sitä lopulta), päätin etten enää jaksa ja yritin itsemurhaa lääkkeillä. Kaverini oli huolissaan minusta ja tuli onneksi kyselemään perääni ja vei minut sairaalaan. Onneksi pysyviä vahinkoja ei tullut, ja pääsin pois sairaalasta seuraavana päivänä. Perheeni ymmärsi, ettei kaikki ollut suhteessa kunnossa. He painostivat minua eroamaan, minkä onneksi tein lopulta. Eron jälkeen koko suhde on tuntunut unelta, enkä oikeastaan edes muista kunnolla kaikkia tapahtumia. Erosta on nyt 3 kuukautta ja alan vasta pikkuhiljaa ymmärtää miten väärin minua kohdeltiin. Toivon, että jokainen joka elää vastaavanlaisessa suhteessa ymmärtää erota ajoissa. Tulevissa suhteissani eroan heti, jos huomaan pieniäkin merkkejä väkivallasta esim. tönimisen muodossa. Koen edelleen voimakkaita pelkotiloja, kun törmään johonkin joka muistuttaa vanhoista tapahtumista. Voin kuitenkin nyt jo paljon paremmin ja elämänhaluni on palannut, toivon ettei kukaan jää vastaavanlaiseen suhteeseen. Se ei todellakaan ole sen arvoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1412092- 271928
Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha231878Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.851690Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?621488Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se201276Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo381180- 111168
Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan371163Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k101147