Tuota noin. Kertokaapa mikä on sellaisen ihmisen kohtalo joka elää normaalia perhe-elämää kuolemaansa asti miettimättä perimmäisiä kysymyksiä. No, omaisia siinä sivussa tietysti kuolee ja muuta, mutta tämä ihminen ajattelee, että kuolema kuuluu normaalina asiana elämään eikä ala selvittelemään asiaa sen kummemmin omassa pääkopassaan. Tunnen sellaisia ihmisiä, esim. erään kaverin jonka poika tappoi itsensä, mutta tämä kaveri ei sanojensa mukaan pohdi näitä Jumala/Raamattu/tarkoitus...asioita, vaan keskittyy hoitamaan hommansa perheessään/työssään/sukulaisuhteissaan/jne hyvin.
Siis mihin tämä kaveri joutuu kuoltuaan jos on elänyt elämänsä ilman mitään uskonnollisuutta, mutta on elänyt sen mallikelpoisesti ja toisille hyvää tehden?(ja voin sanoa, että toi kaveri on todella hyvä ihminen)
Tällä ajan takaa sitä, että onkos sillä uskolla ja uskonnolla sittenkään merkitystä?
Terv:*Höpisijä*(paussaan muutaman päivän ku kovis ilmaisee fyysistä vikaa)
Siis mihin tämä kaveri joutuu kuoltuaan jos on elänyt elämänsä ilman mitään uskonnollisuutta, mutta on elänyt sen mallikelpoisesti ja toisille hyvää tehden?(ja voin sanoa, että toi kaveri on todella hyvä ihminen)
Tällä ajan takaa sitä, että onkos sillä uskolla ja uskonnolla sittenkään merkitystä?
Terv:*Höpisijä*(paussaan muutaman päivän ku kovis ilmaisee fyysistä vikaa)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Uskon että ihmisen teot ovat uskon ilmentymä, eli jos teot ovat hyviä on ihminenkin hyvä. Eriasia sitten on jos ihminen on sisimäsään paha ja näyteelee hyvää, sellainen ihminen on todella paha. Aitous ja rehellisyys - itseä ja Jumalaa kohtaan on tärkeintä. Olen samaa mieltä kanssasi, että uskonnollisuudella sinänsä ei ole merkitystä, varsinkin jos se menee näyttelyn puolelle. Mihin ihminen sitten joutuu - pääsee kuoltuaan? Teot js se ihmisen sisin tila ratkaisee, paha ihminen tuomitsee itse itsensä niillä omilla paholla teoilaan, joista pitää - ei halua eroon. Uskonnolla on merkitystä vain silloin jos se saa aikaan parannusta.
Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia. (Room. 7:14-25)
Ettei unohtuisi Raamatun jyrkkä kanta syntiin.
Johannensen kanta: Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta. (1Joh.3:9-10)
Ihminen on samalla kertaa syntinen ja vanhurskas.
On olemassa syntisiä ja vanhurskaita/armahdettuja sekä syntisiä.
Ei kaikki voi olla syntisiä ja vanhurskaita Jumalan silmissä.
...on niin, että ihmisen ikuisuuspaikan (Taivas tai Helvetti) ratkaisee onko ko. ihmisellä usko sydämessään vai ei. Minkälaisia päätöksiä ihminen tekee kuolemansa hetkellä (syntien anteeksipyyntö) sitä ei kukaan muu tiedä kuin Jumala.
Oletus: Kuollessaan ihminen pyytää anteeksi syntejään (muut paikalla olevat ei sitä tiedä), seuraus: Matka Taivaaseen alkaa.
Miksi ihminen pyytää syntejä anteeksi vasta kuolemansa hetkellä, saahan niinkin tehdä mutta?? Eikö jo elämänsä parhaassa iässä. Kerkiää muuten tehdä synneillä vahinkoa paljonkin itselleen että lähimmäisilleen. Kuollessako taivasmatka vasta alkaa?? Luulen että se alkaa aikaisemmin, eikö niin myöhäisessä vaiheessa ole se riski että on liian myöhä?
Mitenkäs sitten sellanen ihminen joka asuu tuolla jossain viidakossa eikä ole koskaan kuullutkaan esim. Jeesuksesta?
Miten pyytää syntejä anteeksi jos ei tiedä miten?
Eikä kukaan ole sanonut että tämä ja tuo on syntiä?
Siinä tapauksessa ei voi olla kyse syntien anteeksi pyytämisestä kuoleman hetkellä?
Enpä usko että nämäkään kaikki suorilta helvettiin tuomitaan.
Minä uskon että ihmisessä on jokin sisäinen juttu jonka perusteella Jumala päättää pääseekö taivaaseen vai ei.
Älkääkä kysykö mikä se juttu on, en minä tiedä.