Bubis hei

Yritin viime yönä hakea sinun juttuasi siitä, kun viime syksynä yritit saada jotain äijää haaviisi. Ja kun sinä kiitit minua vastauksesta, jossa sanoin jotain rakastumisen hetkellisestä mielenhäiriöstä, josta onneksi parantuu. Tai sitten voi käydä niin onnellisesti, että suhteesta tulee kestävä.

Oliko se jotain sellaista aikaa, että sinulla oli häikkää tuon nikkisi kanssa, vai miksi en löydä sitä.

Ja ennen kuin joku uskis alkaa ulvomaan, että ei kuuluu ateismiin, niin sanon että kylläpäs kuuluu, koska rakastuminen on ateistista aivotoimintaa!
3410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"nussii kerran kymmenessä vuodessa jos sitäkään", no se oli vähän sellainen vitsi, joskus mun huumoria ei ymmärrä muut kuin minä. Otto ei anna munaa kenellekään :).

Mulla toi rakkausenergia toimii Dionysoksen harvestijuhlien aikaan. Keväällä mä en innostu miehistä laisinkaan, enkä kesällä, saavat raukat olla rauhassa taas syksyyn asti.

Äänestä
  • Suomen johtavaa filosofia lainatakseni:)

    Mutta pointti oli oikeastaan siinä, että eikös sinulla ollut silloin jotain ongelmia tuon nikkisi kanssa ja myös jonkun äijän kanssa, joka ei ymmärtänyt omaa parastaan ja tullut iltakaffelle? Muistan vaan kun niin nätisti kiitit minua vastauksestani.

    Joko olet peruukkivuokraamossa käynyt?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Suomen johtavaa filosofia lainatakseni:)

    Mutta pointti oli oikeastaan siinä, että eikös sinulla ollut silloin jotain ongelmia tuon nikkisi kanssa ja myös jonkun äijän kanssa, joka ei ymmärtänyt omaa parastaan ja tullut iltakaffelle? Muistan vaan kun niin nätisti kiitit minua vastauksestani.

    Joko olet peruukkivuokraamossa käynyt?

    Peruukkeja saa naamiaisasukaupoista pilkkahintaan, olen ajatellut sellaista kokokiharaista blondia selkään asti ulottuvaa stailia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kössönöm kirjoitti:

Yritin viime yönä hakea sinun juttuasi siitä, kun viime syksynä yritit saada jotain äijää haaviisi. Ja kun sinä kiitit minua vastauksesta, jossa sanoin jotain rakastumisen hetkellisestä mielenhäiriöstä, josta onneksi parantuu. Tai sitten voi käydä niin onnellisesti, että suhteesta tulee kestävä.

Oliko se jotain sellaista aikaa, että sinulla oli häikkää tuon nikkisi kanssa, vai miksi en löydä sitä.

Ja ennen kuin joku uskis alkaa ulvomaan, että ei kuuluu ateismiin, niin sanon että kylläpäs kuuluu, koska rakastuminen on ateistista aivotoimintaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu