Hellurei

Olipas ihmeen hyvä kotiin tulla taas :=))
Mikähän siinä lie, että kun ikää tulee lisää, koti muuttuu aina vaan tärkeemmäksi. Ei sitä sillon nuorena niinkään välittänyt.
Laukut on purettu, pyykit pesty ja melkonen määrä pölypunkkeja siivottu lattialta.
Eräs asia meinas kismittää kotiintulomatkalla. Sanonpa sen nyt muillekin matkustavaisille tiedoksi. Finnair on tiukentanut otteitaan. Joka ikisestä liikakilosta matkatavaroissa menee 10 eur/kg. Kuulema tällä tavoin polttoaineen kulutusta yritetään vähentää.
Meillä oli 6kg ylipainoa, ja se olis tehnyt 60 eur. En hevillä antanut kuitenkaan periksi. Selitin, että ollaan oltu reissun päällä niin kauan, ja tavaraa on siks niin paljon mukana.
Lopulta jouduttiin maksamaan 30 eur.

No mitenkäs palstailu talven aikana on sujunut? Arvaan, että sama rauha ja rakkaus :=))
13768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Takaisin. Sun pirteätä olemusta olenkin jo kaivannut.

Äänestä
  • Adrian. Kuka sitten Adrianin takana lie piileekään :=))

    Kyllä tässä aika pirteä mieli ainakin vielä, kun sai hyvän annoksen D-vitamiinia, ja toivottavasti kohta saadaan sitä meilläkin :=))

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    Adrian. Kuka sitten Adrianin takana lie piileekään :=))

    Kyllä tässä aika pirteä mieli ainakin vielä, kun sai hyvän annoksen D-vitamiinia, ja toivottavasti kohta saadaan sitä meilläkin :=))

    Sitä vitamiinia möllöttää tolta vanhalta tutulta paksulta.

    Kävin minäkin tossa välillä parin viikon tripillä Jukatanin niemimaalla. Terv. T-muna.

    Äänestä

  • Adria kirjoitti:

    Sitä vitamiinia möllöttää tolta vanhalta tutulta paksulta.

    Kävin minäkin tossa välillä parin viikon tripillä Jukatanin niemimaalla. Terv. T-muna.

    se oletkin :=))

    Sinäpä pistäydyitkin kaukana.
    Minä inhoan niin paljon lentämistä, että 6-7 tunnin lentomatka menee just, ja siinäkin on tekemistä.
    Myös huonounisena se iso aikaero veis varmaan viimeisetkin unenrippeet :=((

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    se oletkin :=))

    Sinäpä pistäydyitkin kaukana.
    Minä inhoan niin paljon lentämistä, että 6-7 tunnin lentomatka menee just, ja siinäkin on tekemistä.
    Myös huonounisena se iso aikaero veis varmaan viimeisetkin unenrippeet :=((

    Lennot oli tosi raskaita. Mennen tullen välilasku Halifaxissa. No siellä sitten relattiin ja himassa täällä.

    Mites sulla. Lämpöäkö riitti. Kiusasitko miehiä?

    Äänestä

  • Adria kirjoitti:

    Lennot oli tosi raskaita. Mennen tullen välilasku Halifaxissa. No siellä sitten relattiin ja himassa täällä.

    Mites sulla. Lämpöäkö riitti. Kiusasitko miehiä?

    raskaita ne pitkät lennot. Muuten ilman muuta lähtisin tutustumaan vähän kauemmaksi. Mulla kun on levottomat jalat, pakko lyhyemmilläkin matkoilla väliin käveleskellä koneen käytävällä.

    Lämpöä oli ihan riittämiin minulle, mutta sää talvi oli kyllä nyt kylmin, mitä me 7 vuoden aikana ollaan siellä oltu. Paikalliset sanoivatkin, että ei ole heidän muistissa ollut niin viileää. Lämpötila oli muutamana päivänä jopa vain 15 ast. ja yöt noin 10-13 ast.

    Arvaa vaan olisinko kiusannut, mutta oli vahti mukana :=)))

    Äänestä

kun tulit takaisin. Sie typy oletkin palstan positiisin typy. Toki on joitain muitakin :D

Äänestä
  • muitakin positiivisia. Esimerkiksi sinä :=))

    Äänestä

mikään paha ole. Kerrankos sitä reissussa muutama liikakilo tulee, punkkukin aika kaloripitosta! Pientä lenkkiä, kyllä ne siitä taas katoaa! :))

Mites muuten reissut meni? Olo tais olla kotonen, kun kuulemma sielläkin päin tuiskas jossainvaiheessa lunta! Kävitkö hiihtämässä? :))

Täällä nyt mitään kummempaa, mitä nyt normaaleja palstatutustumiskäyntejä vähän harrastettu! :))

Äänestä
  • Tervetuloa vaan takaisin, mutta varo: Kaikenlaista on tässä päänmenokses kehitelty! :))

    Äänestä

  • se 6 kiloo oli laukussa eikä vyötäröllä :=))
    Jos liikakiloista vyötäröllä selviäis 30 eurolla maksaisin napisematta. En pitäis 100 euroakaan kovin suurena summana :=))

    Sattui eräs tuttava samaan koneeseen. Hän on tosi hoikka nainen. Oli myös saanut 20 euroa liiallisesta painosta...siis matkatavaroissa.
    Kentällä vaihdettiin muuan sana, niin hän sanoi, että miks finnair ei ota sitten huomioon ylipainoisia henkilöitä.
    Siihen naurahdin, että olishan se jännä juttu, jos finnair vaatis tuoreen lääkärintodistuksen painoindeksistä. Minäkin joutuisin maksamaan muutaman kympin.
    Tutrtavani meni vähän noloksi, ja sanoi että hän tarkoitti reilusti ylipainoisia :=))

    Reissu meni ihan hyvin, mutta kyllä 2 viikkoa ennen lähtöä alkoi jo odottamaan kotiinpääsyä.
    Lunta tuli kyllä vuorille. Sitä näkymää oli kiva ihailla uimarannalta käsin bikinit yllä :=))

    Huomasin, että porukkaa on siirtynyt 40 palstalle, mutta sehän vaan hyvä että reviiriä laajennetaan. Vaihtelu piristää aina :=))

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    Tervetuloa vaan takaisin, mutta varo: Kaikenlaista on tässä päänmenokses kehitelty! :))

    Hyvä että jotain ootte jotain kehitelleet.
    *jää toivorikkaana odottelemaan* :=))

    Äänestä

no se yks. ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Yxitypy kirjoitti:

Olipas ihmeen hyvä kotiin tulla taas :=))
Mikähän siinä lie, että kun ikää tulee lisää, koti muuttuu aina vaan tärkeemmäksi. Ei sitä sillon nuorena niinkään välittänyt.
Laukut on purettu, pyykit pesty ja melkonen määrä pölypunkkeja siivottu lattialta.
Eräs asia meinas kismittää kotiintulomatkalla. Sanonpa sen nyt muillekin matkustavaisille tiedoksi. Finnair on tiukentanut otteitaan. Joka ikisestä liikakilosta matkatavaroissa menee 10 eur/kg. Kuulema tällä tavoin polttoaineen kulutusta yritetään vähentää.
Meillä oli 6kg ylipainoa, ja se olis tehnyt 60 eur. En hevillä antanut kuitenkaan periksi. Selitin, että ollaan oltu reissun päällä niin kauan, ja tavaraa on siks niin paljon mukana.
Lopulta jouduttiin maksamaan 30 eur.

No mitenkäs palstailu talven aikana on sujunut? Arvaan, että sama rauha ja rakkaus :=))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu