Omien henkilökohtaisten kokemusteni perusteella kyseenalaistan jokaisen tutkimuksen, joka väittää, ettei kannabiksen käytöllä ja mielenterveysongelmilla voi olla olla minkäänlaista kausaalista suhdetta. Parikymppisenä tuli polteltua kannabista enemmän tai vähemmän säännöllisesti (ehkä noin kerran parissa viikossa) ilman muita haittoja kuin väsymystä ja sumuista oloa "dagen efter".
Muutama vuosi sitten sairastuin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, jota aiemmin kutsuttiin maanis-depressiivisyydeksi. Sairastuttuani jätin kannabiksen käytön pois lääkärin suosituksesta. Parin-kolmen vuoden jälkeen diagnoosistani mieleni teki kuitenkin kokeilla, miltä tuntuikaan olla pilvessä ja rentouttava se kesäinen lomapäivä olikin. Valitettavasti lähes välittömästi selvittyäni huomasin, että hypomania on tuloillaan. Hypomania syveni muutamassa päivässä psykoottiseksi maniaksi ja siitä seurasi parin kuukauden hoitojakso suljetulla osastolla.
En kuitenkaan uskonut kerrasta, vaan arvelin kannabiksen kertakäytön jälkeisen manian puhkeamisen olleen sattumaa. Kokeilin kannabista tämän jälkeen vielä kaksi kertaa, välissä aina parisen vuotta oireetonta aikaa. Molemmat yritykset polttaa harmittomaksi väitettyä pilveä johtivat samaan kuin edelliselläkin kerralla. Näiden kolmen maniajakson lisäksi olen kokenut vain yhden kerran hypomanian tasolle jäänyttä oireilua, joka todennäköisesti johtui käyttämästäni masennuslääkkeestä, essitalopraamista. Hypomania tasaantui kuukaudessa masennuslääkkeen poisjättämisellä ja haloperidoliannoksen nostolla akuuttivaiheen ajaksi, psykiatrilta puhelinajalla saamillani oheilla. Sen sijaan pilvenpolttokertojen jälkeen muutaman päivän sisällä puhjenneen psykoottisen manian vuoksi läheiseni joutui auttamaan minut suljetulle osastolle pakkohoitoon, sillä todellisuudentajuni ei maniassa enää toiminut.
Mielestäni kolmen kannabiksen kertakokeilun jälkeen koettu psykoottinen mania todistaa kannabiksen ja psyykkisen oireilun kausaalisuussuhteen olevan totta kohdallani. Kaksisuuntaisuusdiagnoosin saatuani en ole kahdeksan vuoden aikana sairastanut rajuja maniajaksoja koskaan muulloin kuin kannabiksen uudelleenkokeilun jälkeen. Masennuslääke essitalopraamin tiedetään voivan laukaista manian/hypomanian, kokemuksestani tiedän myös kannabiksen voivan johtaa samaan. Psykiatrini on kertonut nähneen työssään muidenkin kuin minun sairastuneen psykoosiin/maniaan kannabiksen käytön vuoksi - en siis ole ainut, jolle pilven poltto ei sovi.
Olisi mukava kuulla, millä argumenteilla kannabiksen käytön puolestapuhujat pyrkivät mitätöimään henkilökohtaiset havaintoni kannabiksen haitallisuudesta - pitäisikö minun heidän mielestään esimerkiksi riskeerata mielenterveyteni vielä niin monta kertaa, että kannabiksen kokeiluyritykseni voitaisiin todeta tilastollisesti merkittäviksi? Ei kiitos, kolmas kerta 'sanoi minulle toden', minkä vahvisti psykiatrini mainitsemat kokemukset vastaavanlaisista tapauksista.
En suosittele kannabista kenellekään psykoosi-/maniaherkälle henkilölle, vaikka suuri osa kannabiksen kokeilijoista/käyttäjistä ei koskaan saisikaan mitään oireita. Kykenin polttelemaan muutaman vuoden ajan pilveä säännöllisen epäsäännöllisesti ilman oireita, mutta sairastumiseni jälkeen olen joutunut toteamaan, ettei kyseinen nautintoaine enää sovi minulle. Uskallan siten väittää, että mikä tahansa tutkimus, joka ehdottomasti kieltää kannabiksen ja mielenterveysongelmien voivan olla yhteydessä toisiinsa, on nollatutkimusta, jossa kenttähavainnointi on jäänyt pahasti puolitiehen.
Kannabis vei suljetulle
48
1763
Vastaukset
- ganja on lääkettä
hampusta voi tehdä esimerkiksi öljyä jota sitten syksyllä poltat lammpussa. hampusta voidaan tehdä jotain 5000 eri tuotetta ja se on vanha lääkekasvi joka parantaa kaikki taudit.
että voitko jättää trollailun vähemmälle. - eihajuakaan
"En suosittele kannabista kenellekään psykoosi-/maniaherkälle henkilölle,"
Allekirjoitan täysin.
Psyykkisiä ongelmia ei ole hyvä pahentaa millään päihteellä. Voi mennä aika kieroon. Tällöin raittius on valttia. Vaikka ei itsellä olisi todettu, mutta lähisuvussa on.
Tunnen rajatapaushenkilön, joka on siis kaksisuuntaisesta paljon laimeampi versio. Ja tälle ei sovi edes alkoholi. En uskaltaisi antaa hatsista henkosia. En osaa edes arvata mimmonen olit maanisina hetkinä.- ja kerron et
miepä tiiän yhen rajatapauksen, joka ei pysy tolpillaan ilman kukkaa. menee ihan sekoks ilman. pakko pitää se pössyissä, muuten menee sellaseks psykomaniaks muidenkin elämä.
- rauhoittaa
ja kerron et kirjoitti:
miepä tiiän yhen rajatapauksen, joka ei pysy tolpillaan ilman kukkaa. menee ihan sekoks ilman. pakko pitää se pössyissä, muuten menee sellaseks psykomaniaks muidenkin elämä.
raivohullut.
- psyko1
on ihanaa.
- pakko kysyä
Kun mielesi tekee rentoutua, niin millä sen teet?
- annamrk
Luultavasti kukaan kannabiksen käyttäjä/ puolustaja ei yritä mitätöidä henkilökohtaisia havaintojasi aineen haitallisuudesta, koska ne ovat sinun omia henk.koht havaintoja.
Sinulle tapahtunut on kuitenkin vain yksi tapaus. Ja samanlaisia tapauksia on takuulla useita, mutta ei läheskään yhtä monta, kun taas on niitä tapauksia, kun joku on tappanut oman vaimonsa/ miehensä/ naapurinsa tai sattumalta vastaan kävelleen ohikulkijan siksi, että on juonut pullon viinaa.
Suurin osa tapahtuneista perhetragedioista ym väkivaltarikoksista on tehty alkoholin vaikutuksen alaisina. Siltikään kukaan täällä ei vaahtoa/ paasaa viinan vaarallisuudesta. MIKSI???- koska
Poltin ite 4 vuotta mutta nykyyän rupeaa vaan vituttamaan ja ahdistamaan kun on pilvessä sen takia olen jättnyt sen kokonaan pois sillä se pahentaa kaikkia mielenterveysongelmia mitä mulla on. mut alkohlin en oo huomannut tekevän samaa johtuu varmaan vklp käytöstä. sori offi oli vaan pakko sanoo :D
- axxzzxzz
sielä tuli ensimmäinen ex-alkoholisti saarnaan alkoholista
- t44t4454353
miksi vaikka siksi että kaikki on tietoisia alkoholin vaaroista mutta kukaan ei tiedä kannabiksen todellisesti vaaroista koska typerät jonnet ylistää kannabista ja valehtelee sen puolesta minkä kerkeää. aika harhaan heittää kaikki kun sanovat että vesi on vaarallisempi kuin kannabis. VESI MITÄ JOKAINEN TARVII ELÄÄKSEEN. AIKA KUSIPÄISTÄ PORUKKAA TÄYTYY SANOA
- Ikisvinkura
Nimimerkki annamrk kirjoitti mm.....
"Suurin osa tapahtuneista perhetragedioista ym väkivaltarikoksista on tehty alkoholin vaikutuksen alaisina. Siltikään kukaan täällä ei vaahtoa/ paasaa viinan vaarallisuudesta. MIKSI???"
Oikein käytettynä alkoholi on terveellstä, väärin käyttettynä se on kirous.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/84624-yllattava-tutkimus-viini-hyodyllisempaa-kuin-liikunta - Ploms
Ikisvinkura kirjoitti:
Nimimerkki annamrk kirjoitti mm.....
"Suurin osa tapahtuneista perhetragedioista ym väkivaltarikoksista on tehty alkoholin vaikutuksen alaisina. Siltikään kukaan täällä ei vaahtoa/ paasaa viinan vaarallisuudesta. MIKSI???"
Oikein käytettynä alkoholi on terveellstä, väärin käyttettynä se on kirous.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/84624-yllattava-tutkimus-viini-hyodyllisempaa-kuin-liikuntaAlkoholilla ei ole mitään tekemistä viinin terveellisyyden kanssa, vaan tervellisyys tulee marjojen flavonoideista. Ihan samoja saa kun juo mehua. Alkoholi on aina myrkkyä elimistölle, ja Suomessahan alkoholihaitat maksavat yli 10 miljardia euroa joka vuosi. MIkä on siis noin viidennes koko valtion vuosibudjetista. Alkoholihaitat ovat suurin yksittäinen kuluerä, ja alkoholihuume on myös merkittävin yhteiskuntamme tuhoaja.
- Faktuaali
Ikisvinkura kirjoitti:
Nimimerkki annamrk kirjoitti mm.....
"Suurin osa tapahtuneista perhetragedioista ym väkivaltarikoksista on tehty alkoholin vaikutuksen alaisina. Siltikään kukaan täällä ei vaahtoa/ paasaa viinan vaarallisuudesta. MIKSI???"
Oikein käytettynä alkoholi on terveellstä, väärin käyttettynä se on kirous.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/84624-yllattava-tutkimus-viini-hyodyllisempaa-kuin-liikunta"Tutkimukseen osallistuneet 45 koehenkilöä, joiden ikähaitari oli 25-35 vuotta, jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ei saanut juoda lainkaan kolmeen kuukauteen, toiselle määrättiin päivittäinen viiniannos - naisille 1,5 desiä ja miehille kolme."
Melko epäuskottava tutkimus. Henkilöitä oli siis 45 ja oletetaan näiden jakautuvan molempiin ryhmiin tasaisesti sekä miehiä ja naisia olevan yhtä paljon. Näin ollen jokaiseen ryhmään tulee vain 11 henkeä (yhteen 12) eikä tämä kyllä riitä mitenkään uskottavaksi tieteelliseksi tutkimukseksi, kun otetaan myös huomioon seurantajakson olleen vain 3kk eikä tekstissä todeta mitään aiempien alkoholitottumusten huomioon ottamisesta.
Kuka näitä oikein rahoittaa? - Kuwotus
Ikisvinkura kirjoitti:
Nimimerkki annamrk kirjoitti mm.....
"Suurin osa tapahtuneista perhetragedioista ym väkivaltarikoksista on tehty alkoholin vaikutuksen alaisina. Siltikään kukaan täällä ei vaahtoa/ paasaa viinan vaarallisuudesta. MIKSI???"
Oikein käytettynä alkoholi on terveellstä, väärin käyttettynä se on kirous.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/84624-yllattava-tutkimus-viini-hyodyllisempaa-kuin-liikuntaJos sinäkin jouko olisit aikoinasi käyttänyt niin sivistyneesti alkoholia, mitä nykyisin asiaa esittelet, niin poikasi mielenterveys ei olisi kärsinyt lukuisista känniriehumisistasi. Perheväkivalta aiheuttaa hyvin usein mielenterveys- ja päihdeongelmia, mistä poikasi on erittäin hyvä esimerkki.
- argumentit
Ei millään argumenteilla.Älä pössyttele jos ei pää kestä!!!!!!!As simple as that!
- Naturecure
Olen 100% laillistamisen kannalla. Psykoosialttiillekin olisi sitten mahdollisuus valita joku "pehmeämpi" CBD lajike jos ihan pakko polttaa. Itse olen aina kokenut että polttajien vainoaminen _aiheuttaa_ vainoharhaisuutta ja psykoosia.
- xDXASASASDADASDS
miksi on pakko polttaa? eihän pitänyt aiheuttaa riippuvuutta XD taas narkki meni pussiin XD
- Anonyymi
xDXASASASDADASDS kirjoitti:
miksi on pakko polttaa? eihän pitänyt aiheuttaa riippuvuutta XD taas narkki meni pussiin XD
Vanhoja juttuja, mutta eiköhän kuule lähes mikä tahansa asia voi aiheuttaa riippuvuutta, kuten fantasioiminen, seksi, ruoka, liikunta ja työnteko. Ne on vaan erinlaisia riippuvuuksia, pilvestä voi tulla henkinen riippuvuus joillekkin ja myös fyysinenkin runsaan pitkäaikaisen käytön jälkeen. Naurettavia provoja täällä kyllä pyörii vuodesta toiseen :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhoja juttuja, mutta eiköhän kuule lähes mikä tahansa asia voi aiheuttaa riippuvuutta, kuten fantasioiminen, seksi, ruoka, liikunta ja työnteko. Ne on vaan erinlaisia riippuvuuksia, pilvestä voi tulla henkinen riippuvuus joillekkin ja myös fyysinenkin runsaan pitkäaikaisen käytön jälkeen. Naurettavia provoja täällä kyllä pyörii vuodesta toiseen :D
Riippuvuus on riippuvuus, on kyse mistä tahansa aineesta, tekemisestä, tms.
Tunne-elämän häiriöistä kärsivä ihminen ajautuu usein johonkin riippuvuuteen.
- vaaleetukka
hyvää yötä anna pillu
- Lääk.tiet.kand
Ite en kyl oo kuullukaan tutkimuksesta joka väittäis että kannabis sopii maanisdepressiivisyyteen tai psykoottisuuteen taipuvaisille. Kaikkien pitäs nyt sen verran olla yleissivistäny itseään että tietävät että psykoosiherkät voi saada psykoosin kannabiksesta. Ei alkoholikaan sinulle sovi, ei kellekään mielenterveysongelmaiselle koska se vaan pahentaa tautia (esim masennusta) vaikka se ensiryyppy kivalta tuntuisikin.
Jotenkin kyllä kuulostaa siltä että mania on ollut tuloillaan ja Sen Takia olet intoutunut kokeilemaan kannabista. Mania ja masenmusjaksothan maanis-depressiivisellä ihmisellä yleensä vaihtelevat juuri parin vuoden välein.
Toki voit sanoa että olet herkkä ja runsas kannabiksen käyttö laukaisi sinussa piilevän maanis-depressiivisyyden. Voi myös olla että olit jo psyykkisesti epävakaa Ennen kuin koskit kannabikseen. Todennäköisintä on ettei kannabiksella ole mitään tekemistä sairautesi kanssa. - Vettynytonturkki
Elämä sen tekee.Ei tarvii ees selliä siihen aina.
- Kiiinkk
Mutta sinähän olet mielisairas. Onko kännien juominen sinun mielenterveydellisi parempi kokemuksesi mukaan? Uusien tutkimusten mukaan tupakka aiheuttaa psykoosia. Oletko polttanut tupakkaa?
- Iwan
Jos kannabis ei sovi, niin pitää olla aika heppuli, jos sitä silti yrittää käyttää uudelleen ja uudelleen. Kannabis ei sovi kaikille, mutta valtaosalle sen käyttäjistä se ei aiheuta yhtään mitään ongelmia edes pitkäaikaisessa käytössä. Kannabiksen lääkekäyttö (jossa vahvaa kannabista käytetään jopa useita grammoja päivässä) todistaa täysin selvästi sen, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde. Sen lisäksi se on myös maailman monipuolisin lääke- ja energiakasvi.
- Uskossu
"Omien henkilökohtaisten kokemusteni perusteella kyseenalaistan jokaisen tutkimuksen, joka väittää, ettei kannabiksen käytöllä ja mielenterveysongelmilla voi olla olla minkäänlaista kausaalista suhdetta."
Missähän tällainen tutkimus on nähtävillä? Kannabis on päihde, ja jokainen päihde voi aiheuttaa ongelmia. Kannabis on kuitenkin koko maailman vähähaittaisin päihde, ja se aiheuttaa ongelmia hyvin vähän. - hollepolle
mun mielestä sun ois nyt aika ottaa järki käteen ja vetää pari vuotta pollea :) unikolla on kuulemma rauhottava vaikutus.
- SariHoitaja
Eräs osa kannabiksen ongelmaa on se, että sitä mainostetaan vaarattomana, mitä se ei ole.
Esim. jos jannulla tai gimmalla alkaa flippaamaan, niin joku saattaa ajatella, että lääkitsee itse itseään vaarattomalla kannabiksella. Ja lopulta "omahoito" voi ja johtaa monia kannabisteja suljetulle osastolle pitkiin toipumisjaksoihin.
Toinen ongelma on nuoriso, jolta puuttuu kriittinen kannabistietous. Ja vielä kehittystilassa olevat mieli ja keho voivat joskus reagoida kannabikseen siten, että mielenterveys voi heikentyä hetkellisesti eri asteisesti.
Kolmannen ongelman muodostavat kannabiksen HC käyttäjät, joiden sosiaalisuuden ja aktiivisuuden tasot ovat jo laskeneet. Ja niiiden seurauksena voi syntyä poikkeamia ihmisen normaalin psykofyysisen kokonaisuuden toimintaan siten. etä joudutaan turvautumaan koululääketieteen apuun syntyneen ongelman kuntoon saattamisessa.- Vierestäseurailija
Kolmantena ja hyvin merkittävänä ongelmana kannabiksen kohdalla on Suomessa ja muuallakin vallitseva lainsäädäntö.
Yleensä lain mukaan hoitoon ei pääse, jos hoidettava itse ei sitä halua. Kannabiksen käyttäjä kun itse ei yleensä tiedosta olevansa hoidon tarpeessa.
Kannabiksen käyttäjän mielestä kaikki muut tarvitsevat hoitoa, mutta vähiten hän itse. - Penkin_Jukka
Kannabis ei ole täysin vaaraton, mutta se on kuitenkin koko maailman vähähaittaisin päihde. Jos se ei sitä olisi, sen lääkekäyttö olisi täysin mahdotonta. Lääkekäytössähän vahvaa kannabista käytetään useita grammoja päivässä, mikä on satunnaiseen päihdekäyttöön verrattuna todella runsasta käyttöä, mutta silti ongelmia ei tule. Aika turha on siis väittää, että satunnainen kannabiksen päihdekäyttö aiheuttaisi kovinkin paljon erilaisia ongelmia. Voisitko muuten osoittaa edes yhden viestin jostain, missä joku toteaa, että kannabis on täysin haitaton? Sellaista kun ei kukaan ole missään väittänyt. Ainoastaan huumevalistajien omaan retoriikkaan kuuluu kannabiksen esittäminen täysin haitattomana. Ainakaan en ole itse nähnyt missään sellaista kommenttia, missä joku kannabista käyttävä toteaisi kannabiksen olevan täysin haitaton. Lääkekäyttäjät ovat kyllä niitä ainoita todellisia kannabiksen HC-käyttäjiä, mutta siitä huolimatta ongelmia ei vain tule. Voisitko myös kertoa, kuinka monta ns. "kannabispsykoosia" Suomessa on vuosittain?
- Penkin_Jukka
Vierestäseurailija kirjoitti:
Kolmantena ja hyvin merkittävänä ongelmana kannabiksen kohdalla on Suomessa ja muuallakin vallitseva lainsäädäntö.
Yleensä lain mukaan hoitoon ei pääse, jos hoidettava itse ei sitä halua. Kannabiksen käyttäjä kun itse ei yleensä tiedosta olevansa hoidon tarpeessa.
Kannabiksen käyttäjän mielestä kaikki muut tarvitsevat hoitoa, mutta vähiten hän itse.Mutta muistahan Jouko, että poikasi (jonka edessä olet usein riehunut kännissä) söi myös LSD:tä kuin karkkia, ja niinpä hän sitten sairastuikin suvussanne kulkevaan skitsofreniaan. Samaa sairauttahan sinullakin selvästi on. Sinä kuvittelet jopa olevasi joku henkisesti korkein olento maailmassa, ja poikasi taas omassa sairaudessaan kuvittelee olevansa Suomen kansallistietäjä. "Joka itsensä ylentää, se alennetaan." Koskee myös sinuakin.
- rwe242123
Penkin_Jukka kirjoitti:
Kannabis ei ole täysin vaaraton, mutta se on kuitenkin koko maailman vähähaittaisin päihde. Jos se ei sitä olisi, sen lääkekäyttö olisi täysin mahdotonta. Lääkekäytössähän vahvaa kannabista käytetään useita grammoja päivässä, mikä on satunnaiseen päihdekäyttöön verrattuna todella runsasta käyttöä, mutta silti ongelmia ei tule. Aika turha on siis väittää, että satunnainen kannabiksen päihdekäyttö aiheuttaisi kovinkin paljon erilaisia ongelmia. Voisitko muuten osoittaa edes yhden viestin jostain, missä joku toteaa, että kannabis on täysin haitaton? Sellaista kun ei kukaan ole missään väittänyt. Ainoastaan huumevalistajien omaan retoriikkaan kuuluu kannabiksen esittäminen täysin haitattomana. Ainakaan en ole itse nähnyt missään sellaista kommenttia, missä joku kannabista käyttävä toteaisi kannabiksen olevan täysin haitaton. Lääkekäyttäjät ovat kyllä niitä ainoita todellisia kannabiksen HC-käyttäjiä, mutta siitä huolimatta ongelmia ei vain tule. Voisitko myös kertoa, kuinka monta ns. "kannabispsykoosia" Suomessa on vuosittain?
alkoholia lääkäri suositteli yskänlääkkeenä joskus. alkoholi vaaraton muuten alkoholin lääkekäyttö olisi mahdonta.
- Anonyymi
"Kolmannen ongelman muodostavat kannabiksen HC käyttäjät, joiden sosiaalisuuden ja aktiivisuuden tasot ovat jo laskeneet."
Tarkoitatko kannabiksen lääkekäyttäjiä? Lääkekäyttäjät ainakin ovat todellisia HC-käyttäjiä, jotka voivat käyttää kannabista jopa useita grammoja päivässä. Eli todella paljon enemmän mitä päihdekäyttäjät.
- Anonyymi
Kun kertoilee käytön aiheuttamista ongelmista, pitää kertoa myös millä annoksilla niitä tulee, muuten kaikki on turhaa lässytystä.
Käyttää voi myös hyvin pieniä määriä, jolloin vaikutukset ovat kahvin tasoa, mutta rentouttavampia. Tuskin kukaan voi sellaisesta sairastua mihinkään.
Vanha sanonta pitää tässäkin asiassa paikkansa: määrä tekee lääkkeestäkin myrkyn. Jos nyt jollekin umpiluupäälle pitää vielä selventää, niin mitä tahansa, jopa vettä liikaa nauttimalla voi kuolla.- Anonyymi
"määrä tekee lääkkeestäkin myrkyn."
Lääkekäytössä kannabista käytetään päivittäin ja annostus voi olla monisatakertaista päihdekäyttöön verrattuna, mutta silti haittoja ei ole uutisoitu. Kannabis on myös ainoa päihde/lääke maailmassa joka päihdekäyttäjät käyttävät paljon vähemmän kuin lääkekäyttäjät. Kaikkien muiden päihdyttävien lääkkeiden kohdalla väärinkäyttö on sitä, että käytetään paljon enemmän mitä lääkäri määrää, mutta kannabiksen kohdalla tilanne on se, että päihdekäytössä kannabista käytetään paljon vähemmän mitä lääkäri sitä lääkekäyttöön määräisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"määrä tekee lääkkeestäkin myrkyn."
Lääkekäytössä kannabista käytetään päivittäin ja annostus voi olla monisatakertaista päihdekäyttöön verrattuna, mutta silti haittoja ei ole uutisoitu. Kannabis on myös ainoa päihde/lääke maailmassa joka päihdekäyttäjät käyttävät paljon vähemmän kuin lääkekäyttäjät. Kaikkien muiden päihdyttävien lääkkeiden kohdalla väärinkäyttö on sitä, että käytetään paljon enemmän mitä lääkäri määrää, mutta kannabiksen kohdalla tilanne on se, että päihdekäytössä kannabista käytetään paljon vähemmän mitä lääkäri sitä lääkekäyttöön määräisi.Ero taitaa olla vain siinä, että lääkekannabiksesta, jota on annettu luvalla käyttää, on poistettu se huumaava ainesosa. Määrätkin voivat olla isompia, koska lääkkeenä käytettävä kannabis ei huumaa.
Jos ihminen käyttää jotain lääkkeeksi, hänellä tuskin on tarkoitus käyttää huumaavaa lääkettä. Haetaan apua sairauden hoidossa, ei päihtymistarkoituksessa.
Jos minulla olisi kovat kivut, haluaisin lääkitä kivut pois, en päihtyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ero taitaa olla vain siinä, että lääkekannabiksesta, jota on annettu luvalla käyttää, on poistettu se huumaava ainesosa. Määrätkin voivat olla isompia, koska lääkkeenä käytettävä kannabis ei huumaa.
Jos ihminen käyttää jotain lääkkeeksi, hänellä tuskin on tarkoitus käyttää huumaavaa lääkettä. Haetaan apua sairauden hoidossa, ei päihtymistarkoituksessa.
Jos minulla olisi kovat kivut, haluaisin lääkitä kivut pois, en päihtyä.Olet väärässä. Kyllä lääkekannabiksessa on THC:tä.
Lääkekannabis on ihan tavallista kannabista, jota jokainen voi itsekin kasvattaa hankkimalla kyseisen lajikkeen siemeniä. Sen vaikeampaa se ei ole.
Kasvimateriaalivalmisteista on ainakin viittä erilaista ja niitä käytetään höyrystimellä hengittämällä tai kuumavesiuutteena. Nämä valmisteet on tarkoitettu käytettäväksi krooniseen kipuun, anoreksiaan ja painon alenemiseen, multippeliin skleroosiin, touretten oireyhtymään sekä palliatiivisena lisälääkkeenä syövän ja AIDSin hoidossa.
Lisäksi lääkekäyttöä on muidenkin sairauksien hoidossa, ja lääkekäytön tutkimus on pääsemässä vasta alkuun vuosikymmenien kieltolain jälkeen, mutta jo nyt on täysin selvää, että kannabis on maailman monipuolisin lääkekasvi.
Bedrocan sisältää 22% THC:ia ja alle 1% CBD:ia
Bedrobinol sisältää 13,5% THC:ia ja alle 1% CBD:ia
Bediol sisältää 6,3% THC:ia ja 8% CBD:ia
Bedica sisältää 14% THC:ia ja alle 1% CBD:ia sekä korkeita pitoisuuksia myrseeni-terpeeniä
Bedrolite sisältää alle 1% THC:ia ja 9% CBD:ia
Lisäksi on olemassa suun kautta otettavia kapseleita, jotka eivät ole kasviperäisiä, vaan sisältävät jotain yksittäistä synteettistä kannabinoidia, kuten dronabilonia tai nabilonia.
Vahvimmassa lääkekannabiksessa on siis paljon THC:tä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ero taitaa olla vain siinä, että lääkekannabiksesta, jota on annettu luvalla käyttää, on poistettu se huumaava ainesosa. Määrätkin voivat olla isompia, koska lääkkeenä käytettävä kannabis ei huumaa.
Jos ihminen käyttää jotain lääkkeeksi, hänellä tuskin on tarkoitus käyttää huumaavaa lääkettä. Haetaan apua sairauden hoidossa, ei päihtymistarkoituksessa.
Jos minulla olisi kovat kivut, haluaisin lääkitä kivut pois, en päihtyä."Jos minulla olisi kovat kivut, haluaisin lääkitä kivut pois, en päihtyä."
Lääkekäytössä kannabis ei päihdytä, koska sitä käytetään päivittäin ja paljon enemmän kuin päihdekäytössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ero taitaa olla vain siinä, että lääkekannabiksesta, jota on annettu luvalla käyttää, on poistettu se huumaava ainesosa. Määrätkin voivat olla isompia, koska lääkkeenä käytettävä kannabis ei huumaa.
Jos ihminen käyttää jotain lääkkeeksi, hänellä tuskin on tarkoitus käyttää huumaavaa lääkettä. Haetaan apua sairauden hoidossa, ei päihtymistarkoituksessa.
Jos minulla olisi kovat kivut, haluaisin lääkitä kivut pois, en päihtyä."Jos ihminen käyttää jotain lääkkeeksi, hänellä tuskin on tarkoitus käyttää huumaavaa lääkettä."
Opioidilääkkeet huumaavat, mutta silti niitä käytetään lääkkeenä. - Anonyymi
Vaikea ymmärtää kannabiksen lääkekäytön vastustamista kun lääkekäytössä kannabis ei edes päihdytä. Maailman monipuolisin lääkekasvi kyseessä.
Ei morfiininkaan lääkekäyttöä ole kielletty, eikä siitä keskustelua, vaikka sitäkin käytetään myös päihteenä.
- Anonyymi
Tutun lapsen alkoholi vei ensin suljetulle ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin ruumishuoneelle.
- Anonyymi
Ikävä kuulla.
Liian monet lapset ja nuoret sekoilevat päihteiden kanssa, mutta minkä takia ?
Ahdistaako elämä niin paljon, vai onko tarve tehdä samoin kuin kaverit, että hyväksyvät joukkoonsa ?
Vielä se, kun sotketaan sekaisin alkoholi ja joku muu aine, lääkkeet tai huumeet. Tulee turhia kuolemia, joista itse ainakin uskon, että jotkut kuolemista ovat vahinkoja, on mennyt väärät aineet sekaisin ja henki lähtenyt.
Esim. joillain lääkkeillä ja alkoholilla voi olla vakavia yhteisvaikutuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävä kuulla.
Liian monet lapset ja nuoret sekoilevat päihteiden kanssa, mutta minkä takia ?
Ahdistaako elämä niin paljon, vai onko tarve tehdä samoin kuin kaverit, että hyväksyvät joukkoonsa ?
Vielä se, kun sotketaan sekaisin alkoholi ja joku muu aine, lääkkeet tai huumeet. Tulee turhia kuolemia, joista itse ainakin uskon, että jotkut kuolemista ovat vahinkoja, on mennyt väärät aineet sekaisin ja henki lähtenyt.
Esim. joillain lääkkeillä ja alkoholilla voi olla vakavia yhteisvaikutuksia.Suomessa alkoholi aiheuttaa yli 4000 mielisairaalahoitoa vaativaa psykoosia joka vuosi, ja joka vuosi noin 6000 ihmistä joutuu sairaseläkkeelle alkoholin aiheuttamien sairauksien johdosta. Lisäksi alkoholi tappaa Suomessa noin kuusi ihmistä päivässä. Alkoholi aiheuttaa myös erektio-ongelmia ja runsaasti alkoholia käyttäville miehille kasvaa rinnat koska alkoholi tuhoaa kivekset eikä miessukuhormonia enää tule riittävästi.
Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön johdosta Suomessa syntyy vuosittain yli 600 FAS-lasta, joista monet ovat vakavasti kehitysvammaisia ja vaativat loppuelämän mittaista laitoshoitoa, koska alkoholi on tuhonnut aivot peruuttamattomasti jo ennen syntymää.
Voimakkaana solumyrkkynä alkoholi aiheuttaa myös syöpää, ja alkoholin arvioidaan olevan taustatekijä noin 10 prosentissa maamme syöpätapauksia. Alkoholi lisää syöpäriskiä usealla eri mekanismilla. Alkoholinkäyttö suurentaa suu- ja kurkkusyövän, kurkunpään ja ruokatorven syövän sekä maksasyövän, rintasyövän ja suolistosyövän riskiä. Määrällisesti eniten alkoholi aiheuttaa rintasyöpiä ja suolistosyöpiä.
Alkoholi on myös osallisena yli 80 prosentissa väkivaltaa, koska se on primitisoiva ja degeneroiva huume. Merkittävin ja kallein isänmaamme tuhoaja. Tuhoaa myös eniten aivoja koska on voimakas solumyrkky. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävä kuulla.
Liian monet lapset ja nuoret sekoilevat päihteiden kanssa, mutta minkä takia ?
Ahdistaako elämä niin paljon, vai onko tarve tehdä samoin kuin kaverit, että hyväksyvät joukkoonsa ?
Vielä se, kun sotketaan sekaisin alkoholi ja joku muu aine, lääkkeet tai huumeet. Tulee turhia kuolemia, joista itse ainakin uskon, että jotkut kuolemista ovat vahinkoja, on mennyt väärät aineet sekaisin ja henki lähtenyt.
Esim. joillain lääkkeillä ja alkoholilla voi olla vakavia yhteisvaikutuksia."Liian monet lapset ja nuoret sekoilevat päihteiden kanssa, mutta minkä takia ?"
Tutun lapsi oli kylläkin 38-vuotias kun kuoli alkoholiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Liian monet lapset ja nuoret sekoilevat päihteiden kanssa, mutta minkä takia ?"
Tutun lapsi oli kylläkin 38-vuotias kun kuoli alkoholiin.En nyt tarkoittanutkaan ainoastaan tuttusi lasta, joka oli 38-vuotias. Ihan yleisemmin tarkoitin, ajatellen monia muitakin nuoria ja lapsia.
- Anonyymi
Erilaisilla psykoaktiivisilla aineilla on tiedetään olevan tilastollinen yhteys ns. psykoottisiin oireisiin. Esimerkiksi kannabiksen käyttäjistä tutkimusten mukaan noin 1 % menee psykoosiin. Ongelma on siinä, että psykoosi on ensinnäkin hyvin epämääräisesti määritelty käsite. Se ei sisällä ensimmäistäkään biologista määritelmää, lähinnä väitelauseita suhteessa yleisesty hyväksyttyyn todellisuuskäsitykseen ja ihmisen toimintakykyyn. Kun neurobiologinen mekanismi on tuntematon ja käsitteen määrittely löysää, niin ei voi tehdä suoria kausaalipäätelmiä vaikka tiedettäisiin, että yhteys on olemassa. Kyse on ehkä enemmästä kuin hukkumiskuolemien ja jäätelön syönnin välillä, mutta mitään selkeää kausaalimekanismia ei ole olemassa. Se miten löysästi määritelty oirepohjainen häiriö syntyy, on vielä selvittämättä. Itse sain nuorena skitsofreniadiagnoosin. Olin sitä ennen lähes abolutisti enkä käyttänyt mitään huumaavia aineita. Diagnoosin jälkeen olen käyttänyt lukuisia kertoja kannabista ja muita päihteitä, ja en ole ikinä mennyt psykoosiin eikä minulla ole ollut hoitosuhdetta 15 vuoteen. Luulisi, että minulla olisi diagnoosini perusteella erittäinkin kohonnut riski psykoosin laukeamiseen, mutta kysehän on puhtaasti ryhmätason tilastollisesta riskistä. Jos ei ymmärrä tilastomatikkaa, niin voi kuvitella, että valtavan kohonnut tilastollinen riski on suora osoitus kausaalisuhteesta, vaikkei se niin ole. Jos jokin ilmiö on esiintyy normaaliväestössä 1 % ihmisistä ja tilastollinen riski on vaikka nelinkertainen, niin epänormaalissa väestössä ilmiö esiintyy 4 % ihmisistä. Silti tilastollinen riski on kohonnut jo huomattavasti, mutta valtavan suuri enemmistö riskin "kantajista" ei tiedä riskistään yhtään mitään ja kantaa tietämättömyytensä hautaan saakka. Lääkärien mielestä minulla oli jokin kummallinen "etiologialtaan tuntematon" "diabeteksen kaltainen" sairaus, joka ei kuitenkaan ollut kuten "korkea kolesteroli". Eli suomennettuna lääkärit eivätkä tutkijat tiedä, mikä on a) psykoosi b) sen syntymekanismi. Todennäköisesti biologisella tasolla voi olla hyvinkin erilaisia kehityskulkuja ja kyse on myös kulttuurista ja subjektiivisista, kontekstisidonnaisista tulkinnoista. Aivot ovat eräänlainen oppiva assosiatiivinen "kone". Toisin sanoen ihmislajilla aika aivot aika paljon mukautuvat myös olosuhteisiin etenkin nuoruudessa ja lapsuudessa. Esimerkiksi jos ihminen syntyy ilman toista puolikasta aivoja, niin aivot kytkeytyvät eri tavoin saavuttaakseen funktionaaliset tavoitteet kuten kävelykyvyn, aistijärjestelmien tuen jne. Tutkijat tietävät edelleen erittäin vähän vielä tästä äärimmäisen monimutkaisesta järjestelmästä, joten on aivan mahdotonta tehdä mitään suoria kausaalipäätelmiä asioiden välillä, että mistä oireiden tasolla eli käyttäytymisen tasolla tunnistettu "häiriö" johtuu. On aivan naurettavaa kuvitella, että puhtaasti jokin psykoaktiivisen aineen aiheuttama neurokemiallinen epätasapainotila suoraan johtaisi johonkin "psykoosiin", mitä se ikinä tarkoittaakaan kenenkin kohdalla. Toisaalta sillä voi olla kumulatiivisessa prosessissa oma vaikutuksensa.
- Anonyymi
En tiivistynyt lukemaani, mutta olen antibioottien (seksi-) takia saanut kunnon "keuhko-katarrit", jonka vuoksi melkein kuolin (2xhenkäys + aamu-pillerit).
Ensimmäinen kokeilu myös aiheutti tunne-aivopuolikon luhistumisen siihen hetkeen, kun vaikutus lakkasi - ikävä sosiaaliselle elämälle..
Tuo toimii myös "raiskaushuumeena", sillä se voi laskea nopeasti verenpainetta..
En voi suositella, että tuota otetaan vierailta, kuin tutuiltakaan, vaikka noilla olisi "luomu"-kasvi käytössä, sillä 'Luonto-Äiti' ei tee noita vaikutuksia..
Liskot/ILLUt sekä mainostavat, että haluavat eliminoida Luonto-Äidin tuotteita, vaikka tuotteella olisi samaa virkaa, kuin muillakin rohdoksilla.. Nuo laittavat korruptoituneita lannoitteita kasvattajille tms....
Aika naurettavaa, että hamppuöljyyn on laitettu tutkimusrahoja, vaikka epilepsian hoitoon ym. riittäisi huumeeton-laji.- Anonyymi
Ainoa kerta kun olin tyytyväinen, oli hasis. - Se oli puhdas, mutta väärässä seurassa vie jalat alta..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa kerta kun olin tyytyväinen, oli hasis. - Se oli puhdas, mutta väärässä seurassa vie jalat alta..
Eikä minulla muuta sanottavaa, sillä noista voisi olla sen miljoona-vuotta aikaa.. Nykyään harrastan Suomen kasveja - ja ihan parantamis-mielessä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768