linnanjuhlien räyhäjengi häpäisee itsenäisyyden!

Itsenäisyyspäivän arvokkain juhla vietetään presidentin linnassa, mutta jo useana vuonna peräkkäin on saanut nähdä uutiskuvista, että juhlintaa on kerääntynyt häiritsemään huonosti käyttäytyvä väkivaltaisen oloinen räyhäjengi. Naamioituneena ja mustiin pukeutuneena tämä irvokas "mielenosoitusjoukkio" purkaa vanhempiensa välinpitämättömyyden ja pettymyksensä aikuisten maailmaan niihin ihmisiin, jotka kansa on valinnut itseään edustamaan. Samalla häpäistään myös niiden ihmisten kärsimykset, jotka sotavuosina joutuivat itsensä maamme hyväksi uhraamaan. En ole koskaan ollut mikään suuri linnan juhlien kannattaja, - pukusirkus ja yleinen kantakirjanäyttely - siinä pikainen luonnehdinta juhlien moraalista, mutta koska vieraslistalla on joka vuosi ollut myös ansioituneita kansalaisia, sotaveteraanejakaan unohtamatta, juhla kuitenkin paikkaansa puolustaa.

Itsenäisyyden juhlinta on aina paikallaan, itsenäisyys on antanut meille kaiken sen vaurauden ja hyvinvoinnin, mikä meillä nyt on. Itsenäisyyden puolesta taistelleille sukupolville ei voi olla liian kiitollinen, joka tapauksessa olemme heille koko ikämme velkaa niistä hyvistä vuosista, jotka olemme saaneet.

Osa ihmisistä voi siis yhteiskunnassamme pahoin, mistä muuten tämä aktivistiporukka saisi joukkionsa kasaan? Miksi osa kansasta voi niin huonosti? Onko syynä loputon itsekkyys ja rahanahneus, jonka ansiosta me olemme valmiit uhraamaan kaiken, vai onko kysymys suuremmasta murroksesta..???Kuka siihen osaa vastata, hän on sitten viisas!.
5537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aamutelkkarissa oli jo joku hippi sanomassa, miten "rauhallista" viime vuonna oli siellä mielensoituksessa ja kuinka kauhistunut hän oli kun kotiin tullessaan näki uutisten kuvat aitoja kaatavista ja muista riehuvista tyypeistä. selitys oli tietenkin, että "media lietsoo tapahtuman näyttämään pahemmalta kuin se onkaan" ja että "ainahan jotain pientä tapahtuu". media lietsoo?!? pientä tapahtuu?!? mitä vittua?!? mediako ne jurpot käski aidat kaatamaan ja takseja potkimaan. pitäs ottaa kaikkien niiden jästipäiden nimet ylös ja sitten kun perheessä on joku hemmetin rippijuhla, niin käydä porukalla pieksämässä kaikki vieraat. "no ainahan nämä rippijuhlat vähän riistäytyy käsistä..."

Äänestä
  • en usko että väkivalta on ratkaisu väkivaltaan, vaan että jostain muusta on kysymys.

    räyhääminen on seurausta henkisestä pahoinvoinnista ja henkinen pahoinvointi on seurausta moraalisesta rappeutumisesta, joka taas aiheuttaa henkistä pahoinvointia...

    henkiseen pahoinvoimiseen ei ole olemassa kuin yksi lääke? henkinen valveutuminen?

    Äänestä

Totta. Jokin keino pitäisi kyllä olla mokoman pelleporukan kuriinsaamiseksi mutta jos poliisi vähänkin käyttää liikaa voimaa (mikä olisi varsin toivottavaa tällaisia räyhääjiä kohtaan) niin heti on poliisia syyte odottamassa, vaikka tämä tekee vain työtään ja on oikeutettu häätämään mellakoitsijat. Toivottavasti tänä vuonna kaikki rähinöitsijät saavat kunnon rangaistuksen jotta oppisivat tavoille mutta hillitsisikö kunnon rangaistus tällaista toimintaa? Se mikä sitten olisi sopiva rangaistus on vaikea sanoa. Kunnon sakot ja tapauksen vakavuudesta riippuen linnaa ja koko nimi ja kuva jokaiseen lehteen ja rikosnimikkeet perään niin saataisiin nähdä kehtaako riehuja naamaansa vähään aikaan näyttää missään mutta tämä on vain oma mielipiteeni.

Äänestä
  • No,huomenna ne räyhääjät tulee itkee tänne sivuille mitä poliisi teki niille;näinhän se menee

    Äänestä

Olet harvinaisen oikeassa! Olen itsekkin seurannut moista käytöstä ja se on kyllä häpeällistä itsenäisyydelle!! TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ!! HALUAMMEKO NUORISON JOKA ON VÄKIVALTAISIA??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


citizen kirjoitti:

Itsenäisyyspäivän arvokkain juhla vietetään presidentin linnassa, mutta jo useana vuonna peräkkäin on saanut nähdä uutiskuvista, että juhlintaa on kerääntynyt häiritsemään huonosti käyttäytyvä väkivaltaisen oloinen räyhäjengi. Naamioituneena ja mustiin pukeutuneena tämä irvokas "mielenosoitusjoukkio" purkaa vanhempiensa välinpitämättömyyden ja pettymyksensä aikuisten maailmaan niihin ihmisiin, jotka kansa on valinnut itseään edustamaan. Samalla häpäistään myös niiden ihmisten kärsimykset, jotka sotavuosina joutuivat itsensä maamme hyväksi uhraamaan. En ole koskaan ollut mikään suuri linnan juhlien kannattaja, - pukusirkus ja yleinen kantakirjanäyttely - siinä pikainen luonnehdinta juhlien moraalista, mutta koska vieraslistalla on joka vuosi ollut myös ansioituneita kansalaisia, sotaveteraanejakaan unohtamatta, juhla kuitenkin paikkaansa puolustaa.

Itsenäisyyden juhlinta on aina paikallaan, itsenäisyys on antanut meille kaiken sen vaurauden ja hyvinvoinnin, mikä meillä nyt on. Itsenäisyyden puolesta taistelleille sukupolville ei voi olla liian kiitollinen, joka tapauksessa olemme heille koko ikämme velkaa niistä hyvistä vuosista, jotka olemme saaneet.

Osa ihmisistä voi siis yhteiskunnassamme pahoin, mistä muuten tämä aktivistiporukka saisi joukkionsa kasaan? Miksi osa kansasta voi niin huonosti? Onko syynä loputon itsekkyys ja rahanahneus, jonka ansiosta me olemme valmiit uhraamaan kaiken, vai onko kysymys suuremmasta murroksesta..???Kuka siihen osaa vastata, hän on sitten viisas!.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu