Jerry Cotton

Tehdään tarina?

New York, kaupunki joka ei koskaan nuku, olisi istunut silmät pyöreinä katsomassa, kun herrat Salonen ja Cotton, toisiaan tukien, kulkivat kohti ensinmainitun, täysin maksettua, kuppilaa.

Kyseinen kuppila oli jo liikuttavan monta tuntia sitten suljettu ja aamiaisaika läheni, mutta tällä hetkellä se oli näiden kahden uroksen mielessä ehkä vihoviimeinen ajatus...

Viime päivien tapahtumat olivat vaatineet veronsa ja nyt, kun koko viikon tapahtumat olivat vihdoin saaneet ansaitsemansa finaalin, sankarimme kompuroivat onnellisen turtumuksen vallassa kohti Mac Salosen baarin takahuoneen pehmeitä sohvia ja unen tuomaa lopullista kuittausta kaikelle, mitä he olivat joutuneet kokemaan.

Kaikki alkoi kun...
11387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

baarin oveen kolkutettiin.

Ulkona satoi rankasti vettä. Mac ja Cot, eivät ensin meinanneet tajuta, että pudottiko kissa nimeltään Nirvana viskipullon kaapin päältä, vai mistä meteli johtui.

Kun he heräsivät aamuyöhön ja todellisuuteen, he kömpivät tiikerikalsareissaan ovelle ja käänsivät ovelta lapun Closed suuntaan Open. Syy oli selvä. Lasioven takana näkyi häikäisevän upea nainen, jolla oli punainen leninki päällä ja hän oli ollut ilman sateensuojaa, joten kangas oli liimaantunut hänen ihoonsa ja kylmästä johtuen nännit suorastaan hehkuivat hänen puvustaan.

Cot katsoi Maciin ja kysyi, että mitäs nyt tehdään?.....

Äänestä
  • takana, mennään tiskille vetämään vielä muutamat.

    Nainen oven takana jatkoi matkaansa sateiseen pimeään.

    Tiskillä rommitoti kädessään Cot sanoi: on sitten erään kommarivaltion suojelupoliisin 60 - vuotisjuhlat tulossa.

    Mac vastasi:

    Äänestä

  • raskas päivä kirjoitti:

    takana, mennään tiskille vetämään vielä muutamat.

    Nainen oven takana jatkoi matkaansa sateiseen pimeään.

    Tiskillä rommitoti kädessään Cot sanoi: on sitten erään kommarivaltion suojelupoliisin 60 - vuotisjuhlat tulossa.

    Mac vastasi:

    ...Cot kääntyi lasi kädessään Maciin päin, ennen kuin hän oli edes maistanutkaan siitä ja sanoi: meidän pitää mennä kysymään tuolta kauniilta punapukuiselta naiselta, jonka nännit loistivat märän puvun alta kuin majakan valot öisellä merellä, jos voisimme häntä jotenkin auttaa.

    Mac sanoi: näin teemme....

    Hetki hiljaa. Ja todella! Hiljaa, hilloa ja vait!

    Tämä nainen ei tullut tänne meidän eläimellisten halujemme tyydyttämisen vuoksi, vaan hänellä on tarjotavanaan mysteeri. Tyydyttäkäämme eläimelliset halumme eri kohteisiin. JA! Myöhemmin...

    Metelin tauottua...

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    kolme, Cat, Mac ja punapukuinen nainen tutkimaan kommunistivaltion suojelupoliisijuhlien pitopaikkaa vakoilutarkoituksiin.

    Lento kommunistivaltion oli pitkä ja pimeä. Kommunistivaltion pääkaupungissa odotti perusteellinen turvatarkastus. Seurue huomasi, että myös kommunistivaltion omat kansalaiset joutuivat tiukkaan viranomaisten syyniin.

    Taksissa Mac sai idean, josko hän ja nainen menisivät hotelliin ja Cot jatkaisi tutkimuksiaan yksin. Cotista tämä oli hyvä idea, nainen näytti väsyneeltä ja oli jo aamuyö.

    Cot saapui tutkimuspaikalle ja tutki salakuuntelumahdollisuuksia...

    Äänestä

  • old_profile_51072 kirjoitti:

    Hetki hiljaa. Ja todella! Hiljaa, hilloa ja vait!

    Tämä nainen ei tullut tänne meidän eläimellisten halujemme tyydyttämisen vuoksi, vaan hänellä on tarjotavanaan mysteeri. Tyydyttäkäämme eläimelliset halumme eri kohteisiin. JA! Myöhemmin...

    Metelin tauottua...

    tämä humanisti, runouden ja viskin tuntija alkoi aprikoimaan, että nyt ihmisyyden nimissä on tehtävä jotain.

    Hän huomasi, että punaisen puvun alla törröttävät nännit eivät olleet se syy, miksi hän halusi pelastaa tämän naisen.

    Vaikka hän ei tiennytkään vielä miltä tämän naisen pelastaisi, niin hän tiesi, että olisi valmis vaikka mihin...

    Infinitiivimuodot! Se se oli! Yht'äkkiä hän tajusi, että syy naisen pelastamiseen tulisi löytymään infinitiivimuotojen kunnioituksen kautta!

    Äänestä

  • old_profile_51072 kirjoitti:

    Infinitiivimuodot! Se se oli! Yht'äkkiä hän tajusi, että syy naisen pelastamiseen tulisi löytymään infinitiivimuotojen kunnioituksen kautta!

    kristallinkirkkaasti hän tajusi, että runous on vain sanoja, kissa on vain itsekäs lemmikki joka terrorisoi ihmistä ja viski tuhoaa maksan.

    Hän jätti baariin Nirvanan, puoliksi juodun viskipullon, Shakespearen kootut ja lähti vesisateeseen pelastamaan tämän naisen, joka märässä puvussaan nännit pystyssä koputti oveen ja katosi sitten yöhön...

    Ei Jerry Cotton kyennyt enää tavoittamaan tuota pystynännistä naista.

    Kun sade piiskasi kasvoja ja humalan viimeisetkin jäljet huuhtoutuivat asfaltille vieden mukanaan viimeisenkin kiihkon, sankarimme tajusi, että kaikki ei ollut vielä tässä.

    Hän raahautui yksiöönsä ja kaatui vuoteeseen riisumatta edes kenkiään...

    tämä punapukuinen nainen sateen taottua katsoi taakseen ja ajatteli, että johonkin on pakko luottaa.

    Niinpä hän kääntyi takaisin ja toivoi, että mies viskipullonsa kanssa ei olisi vielä sammunut...

    Äänestä

Täytti boforeilla mitattuna koko perkeleen Länsi-Suomen läänin. >naapuria vitutti, mutta Jerry Cotton nukkui kuin vauva.

>Voisko joku kertoa sille, että ton viskimäärän jälkeen, herra KOTTONEN KUORSAA KUIN HIRVI!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:

Tehdään tarina?

New York, kaupunki joka ei koskaan nuku, olisi istunut silmät pyöreinä katsomassa, kun herrat Salonen ja Cotton, toisiaan tukien, kulkivat kohti ensinmainitun, täysin maksettua, kuppilaa.

Kyseinen kuppila oli jo liikuttavan monta tuntia sitten suljettu ja aamiaisaika läheni, mutta tällä hetkellä se oli näiden kahden uroksen mielessä ehkä vihoviimeinen ajatus...

Viime päivien tapahtumat olivat vaatineet veronsa ja nyt, kun koko viikon tapahtumat olivat vihdoin saaneet ansaitsemansa finaalin, sankarimme kompuroivat onnellisen turtumuksen vallassa kohti Mac Salosen baarin takahuoneen pehmeitä sohvia ja unen tuomaa lopullista kuittausta kaikelle, mitä he olivat joutuneet kokemaan.

Kaikki alkoi kun...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu