RAY:n pelit haisevat

kuuhun asti

1990-luvun alkupuolella RAY:lla oli muutamia raha-automaatteja joiden kolme korkeinta voittoluokkaa olivat jotain välillä 75-200 markkaa. Kaksi ylintä oli yleisesti 120-200 markan väliltä.

Euroiksi muutettuina kyseiset päävoitot keikkuivat siis kahdenkymmenen ja runsaan kolmenkymmenen euron välillä.

Sitten RAY huolestui kansalaisten peliriippuvuudesta ja karsi suurimmasta osasta pelejään isoimmat päävoitot pois jolloin sadan markan päävoitto oli marketti tasolla jo ihan ylin mahdollinen, siis alle 20 euron pääpottia oli tarjolla tuon moraalisesti korkealentoisen uudistuksen jälkeen.

RAY tosiaan perusteli ratkaisuaan huolella ihmisten liiallisesta rahapelien pelaamisesta. ;)

Erinomaista liiketoimintaa RAY:lta jo tuohon aikaan. Kun tarkoituksena on kartuttaa firman kassaa aka valtion kassaa aka hyväntekeväisyyskassaa, pienitäänkin päävoittoja kun ollaan huolissaan ihmisten peliriippuvuudesta.

No, siirryttäessä euroihin, 2002, RAY pyöristi sekä pelipanokset että päävoitot. Asiaa ei tuolloin erikseen isommin perusteltu, koska pyöristys tottakai oli ainoa mahdollinen tapa rukata pelikoneet sekä voitonjako vastaamaan uusia kolikkoyksiköitä.

Tuolloin panokset nousivat hiukan ja samoin päävoitot nousivat hiukan.


Ja nyt, viimeisin uudistus jossa päävoittoja hinattiin kerralla korkeammalle, tätä perusteltiin rahan arvon alenemisella, eli inflaatiolla.

Kuuleman mukaan esim. 50 euron potti jo tuntuukin jossain.

Hienoa, mutta miten tässä nyt selittyy RAY:n politiikan muutos? Ketä ratkaisun on tarkoitus palvella? Vielä 1990-luvulla RAY oli niin huolissaan ihmisten peliriippuvuudesta että PIENENSI päävoittojaan jotta ihmiset pelaisivat VÄHEMMÄN ja nyt RAY NOSTAA päävoittojaan jotta ihmiset -niinpä niin - pelaisivat ENEMMÄN.

No, tämä päävoittojen nosto kuulostaakin jo loogisemmalta ja sen toimivuus on mukavasti samaa luokkaa kuin esim. Casinoissa. Mitä isomman päävoiton (yleensä kylläkin progressiivisen) jokin kolikkomylly tarjoaa, sitä enemmän siihen rahaa hakataan.

Kyllä RAY tämän tietää vallan mainiosti. Kas kun eivät samantien toteuttaneet markettipelien uudistustaan niin että olisivat pistäneet ne keräämään nousujohteista pottia sisäänsä, rajana vain taivas.

Ehkä laki kieltää moisen markettien kyseessä ollessa, enpä ole jaksanut ottaa selvää.

Sen sijaan olen ottanut selvää uusista voitonjakosuhteista ja niiden vaikutuksesta RAY:n rahapelien kaikkinielevään valtaan ja voimaan.

Testasin rahojeni katoavuutta RAY:n pelikoneista KENO:ssa.

Ja kyllä, ihan varovaisestikin arvioidakseni rohkenen väittää että vähintään 3 kertaa entistä enemmän saat nyt lykkiä rahaa koneeseen ennenkuin saat esimerkiksi kerran 20 euron ENTISEN päävoiton.

Tämä tottakai siksi että kun alemmat voittoluokat ovat edelleen lähes samat kuin ennen, ovat silloin nämä jälkikäteen dumpatut uudet voittoluokat syömässä entisten palautusprosenttia omaksi edukseen.

Tällöin syödään tottakai myös pelaajan itsensä rahoja enemmän jotta saadaan katettua nämä uusien voittoluokkien maksatukset jollekin random pelaajalle joka kauppareissun päätteeksi tuikkaa pari euroa loppurahasta koneeseen, vetää täysillä panoksilla kaksi kierrosta, nappaa 50 euron päävoiton ja kiittää sekä kuittaa, poistuessaan paikalta takavasemmalle iloisesti hymyillen.

Tämän jälkeen tarvitaankin sitten taas ryväskäinen uusia rahansyöttäjiä jotta jatkossakin on tarjolla 50 euroa yhdelle onnelliselle joka sattuu paikalle muina miehinä.

Omasta puolestani voin todeta aivan vakaalla ja vilpittömällä mielellä että RAY:n rosvoautomaatteihin en jatkossa enkä lopun elämäni aikana, tule kilauttamaan enää edes kymmentä senttiä.

Ei ole mitään syytä.

Ennemmin vippaan rahani vaikka toivomuskaivoon sillä suuremmalla todennäköisyydellä toiveeni toteutuu kuin että samalla rahalla jään voitolle RAY:n humpuuki automaateista.

6

665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homma etenee!

      on hölmöä luulla että rayn peleistä voisi päästä suurille rahoille. sehän on mahdotonta. aina kun pelaat niin järkevintä on tiedostaa se tosiseikka että jokaisen hilun minkä reijästä rayn masiinaan pudoitat, menee suoraan hyväntekeväisyyteen. tai tosin siitä menee jotain 10prossan luokkaa hyväntekeväisyyteen. täytyyhän sinun maksaa raylle hieman palkkaakin siitä että saat samalla muutaman pelikierroksen lahjoituksesi yhteydessä.

      • non-kämpler

        http://www.ray.fi/avustustoiminta/datakuutio/frameset.php?l1=9

        Hyväntekeväisyyteen meni 407,5 miljoonaa eli arviosi peleihin työnnetystä kokonaisrahasta on noin 4 miljardia! Sehän tekis 769 euroo per asukas... Toisaalta, kun tuo 4075 miljoonaa jaetaan 19000 koneella, niin keskimäärin jokainen kone tuottaa siis arviosi mukaan 214000 euroo vuodessa eli 587 euroo päivässä. Mahtaa olla pitkät jonot jokaiseen Suomen pelikoneeseen aamusta iltaan. Eikös tämä merkitse sitä, että niitä pelikoneita on selkeästi liian vähän, koska pelaajia riittäis 10 kertaisellekin konemäärälle?

        Jos tuo 4 miljardia pitäis paikkansa, niin Suomi ois maailman rikkain maa ja kaiketi pelastais muun maailman alkaneesta lamasta...

        ---

        Virallisesta totuudesta (verottaja, lainsäätäjä, valtiovalta, jne.) poikkeavaa tietoa esittävät vastaukset vaativat edes jonkinlaisia faktoja todisteeksi. Eli, jos tuo 4 miljardia pitäisi paikkansa, niin firmahan pimittäisi verottajalta satoja miljoonia ja hyväntekeväisyydestä peräti useampia miljardeja?! Eli, minne ja kenelle ne miljardit menee, kun firmaa johtavat hyväntekeväisyysjärjestöt ja valtio niitä ei siis saa?


    • ei ole

      Varmaan kaikki ihan kohdallaan...!!!Kannattaa hakea hoitoon!! RAY antaa tukea juuri tämäntyyppisiä ongelmia kärsivien hoitoon...

    • arab

      voitaja suomi kaveri.

      iloiseksi tulen kuin luen sun mielipiteet.

      kaikea parasta sulle.

      • arab

        tarkoitan.


      • kuuhun asti
        arab kirjoitti:

        tarkoitan.

        Soomalaine voita aina


    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5990
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3446
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2641
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2129
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1252
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe