DEMAREIDEN kannatus tippuu kun nuoret tajuaa tuon että kuka maksaa eläkkeet.
Nyt demarit kusetti omia nuoriaan, aika alhaista toimintaa
SDP kannatus tippuu
5
170
Vastaukset
- Tyyris Tyllerö
Työeläkemaksu on tällä hetkellä noin 22 prosenttia palkoista. Työeläkemaksut nousevat 28 prosenttiin palkoista.
Se eläketaso minkä nuoret itse saavat, tulisi kerättyä jo noin 10 prosentin eläkemaksuilla. Loput menevät ahneiden suurten sukupolvien eläkkeisiin.
Lisäksi työntekijän itse maksamat eläkemaksut vähennetään niistä tuloista, minkä perusteella eläkkeet lasketaan. Eli puolet 6 prosentin noususta.
Elinaikakerroin alkaa leikkaamaan eläkkeitä myös hurjaa vauhtia tulevilta eläkeläisiltä. Tämä kerroin kasvaa koko ajan ja alkaa 1950 syntyneistä.
Tästä tietoa elinaikakertoimesta. Laskurista voi jokainen laskea miten omat eläkkeet alenevat. Huomatkaa, että tämäkin leikkuri tulee käyttöön vasta 1950 tai sen jälkeen syntyneille.
http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=45367 - Janokki
Riistoporvarit tuhlasivat 22 miljardia osakekeinotteluun näillä riskisijoittamisilla. Nauroivat vielä päälle ja nyt lapioidaan miljardeja eläkeyhtiöihin. Saatanan porvarit tuhlasivat meidän eläkkeet ja nyt paikkaavat taseet veronmaksajien rahoilla. Miljardeja on lapioitu rikkaille kuten kelanmaksujen poisto, Ilslantiin lainaa, pankeille ja eläkeyhtiölle ilmaista rahaa. Nyt sitten on vittu rahat loppu. Velkaa otetaan, että rikkaat saisivat lisää rahaa. Nyt olisi kyllä jo kapinan aineksia, porvarit ovat ajamassa tätä maata selvitystilaan ja luikkivat itse varmaankin pakoon ulkomaille kun alkaa yhteiskuntarauha järkkymään ja köyhät nousevat barrikaadeille.
- eläke yhtiöden hallituksissa
Onko Ihalainen ja muut AY pomot nyt sitten porvareita?
- Tyyris Tyllerö
Eläkeyhtiöiden sijoittamisen sääntöjä muutettiin lakiuudistuksessa 2007. Tämän uudistuksen pohjalta on siis tullut supertappiot. Kuka uudistuksen tekikään?
Uudistus valmisteltiin vuonna 2006 Puron työryhmässä, josta lisää tietoa tästä linkistä:
http://www.talouselama.fi/tyoelama/article168333.ece.
Ryhmän puheenjohtajan ja sen aikaisen sosiaali- ja terveysministerin puoluekanta oli sama. Palstasta voi päätellä mikä. - RIISTOPORVAREIKSI?
Nimität sosialidemokraattisia AY-pomoja RIISTOPORVAREIKSI?
Miksi ihmeessä et kunnioita niitä itse valitsemiasi edusmiehiä, jotka olet valinnut edustamaan Sinua itseäsi eläkeyhtiön johdossa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646225Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813896Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851- 232400
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851332- 341291
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266