jauhettuihin kysymyksiin:
(lähde http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/pages/3C9C912CB0C6B3D0C22574280036EA45?opendocument)
Lainaus alkaa:
Kysymyksiä ja vastauksia WinCapitasta
Maaliskuu 2009
Kysymys:
Onko poliisi tutkinut WinCapitan toimintaa ennen sen Internet-sivujen sulkeutumista ja miksi esitutkinta aloitettiin?
Vastaus:
WinCapitan esitutkinta on aloitettu maaliskuussa 2008, jolloin tutkimuksien perusteella todettiin syytä epäillä -kynnyksen ylittyneen. Poliisi oli tuossa vaiheessa jo jonkin aikaa seurannut klubin toimintaa aineistoa keräämällä ja sitä analysoimalla. Selvitystyötä on alkuvaiheessa tehty myös yhdessä sisäasiainministeriön ase- ja arpajaisyksikön kanssa, joka on toiminut oman alansa asiantuntijana.
Syytä epäillä -kynnyksen ylittymisen harkitsi poliisi. Koko tutkinnan ajan on tehty tiivistä yhteistyötä syyttäjän kanssa sekä tarvittavassa laajuudessa myös muiden viranomaisten kanssa.
Poliisin järjestelmistä löytyy klubista yksi vuonna 2007 tehty rikosilmoitus, jonka ilmoittaja on myöhemmin samana vuonna perunut.
Kysymys:
Onko pääepäilty myöntänyt, että kyseessä on huijaus?
Vastaus:
Esitutkinnassa hankittava näyttö epäillystä rikoksesta on muutakin kuin epäillyn henkilön kertomus. Näyttö muodostuu mm. erilaisilla tiedusteluilla hankitusta näytöstä, kuulustelukertomuksista, muusta asiakirjanäytöstä ja erilaisilla lainmukaisilla pakkokeinoilla hankituista todisteista.
WinCapitan varoilla ei ole käyty tuottavaa valuuttakauppaa. Pääepäilty Hannu Kailajärvi on kertonut, että WinCapita ei ole saanut tuottoja valuuttakaupoista ja että sen varat muodostuvat ainoastaan jäsenten rahasuorituksista. WinCapitan ja sen edeltäjien toiminta on ollut yhtiöiden nimissä tehtyä toimintaa. Esitutkinnassa ei ole saatu mitään näyttöä siitä, että nämä yhtiöt olisivat käyneet valuuttakauppaa eikä myöskään siitä, että kukaan olisi antanut millekään ulkopuoliselle taholle toimeksiannon suorittaa valuuttakauppaa WinCapitan varoilla tai sen hyväksi.
Kysymys:
Miksi Wincapitan esitutkinta kestää ja miksi se ei ole jo edennyt syyteharkintaan?
Vastaus:
Esitutkintalain mukaan esitutkinnassa on selvitettävä ”rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, ketkä ovat asianosaisia ja muut syytteestä päättämistä varten tarvittavat seikat”. Lisäksi esitutkinnassa on selvitettävä mm. asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus sekä mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöön panemiseksi.
Esitutkinnassa asia on valmisteltava siten, että todistelu voidaan pääkäsittelyssä ottaa vastaan yhdellä kertaa. Näistä seikoista johtuen osia juttukokonaisuudesta voi siirtyä syyteharkintaan vasta, kun esitutkinta saadaan valmiiksi kaikkine kuulusteluineen, laskelmineen ja asiantuntijalausuntoineen. Tutkinnan aikana on tehty ulkomaille oikeusapupyyntöjä, joista osaan ei ole vielä saatu vastauksia. Myös nämä tarvitaan esitutkinnan käyttöön ennen kuin asia voi siirtyä syyteharkintaan.
Kysymys:
Onko WinCapitan esitutkinta julistettu salaiseksi ja voiko julkisuuteen tai sijoittajille antaa esitutkinta-aineistoa esitutkinnan aikana?
Vastaus:
Esitutkintaa koskevat asiakirjat ovat pääsääntöisesti salassa pidettäviä esitutkinnan ja syyteharkinnan aikana. Asiasta voidaan tiedottaa siinä laajuudessa, että esitutkinnan tarkoitus ei vaarannu. WinCapitaan sijoittaneille on tiedotuksella pyritty antamaan riittävät tiedot, jotta he voivat omalta osaltaan harkita rikosilmoituksen teon tarpeellisuutta. Sijoittajat voivat tarvittaessa keskustella poliisin kanssa sijoitukseensa liittyvistä seikoista.
Kysymys:
Mistä sijoittaja voi tietää mikä on hänen asemansa esitutkinnan aikana?
Vastaus:
Jokainen sijoitusklubiin sijoittanut on asianomistaja. Jos sijoittaja on menettänyt varoja eikä ole suositellut klubia kenellekään, hän on selkeästi asianomistajan asemassa. Jos sijoittaja on toiminut suosittelijana ja esim. antanut tässä roolissa harhaanjohtavaa tietoa henkilöille, joille on sijoittamista suositellut, hän voi olla esitutkinnassa myös epäillyn asemassa. Jos sijoittaja on saanut voittoja, ne saattavat joutua menettämisseuraamuksen kohteeksi, koska toisen henkilön tekemästä rikoksesta ei saa hyötyä. Jokaisen sijoittajan asema harkitaan kuitenkin erikseen. Jos esitutkinnan aikana todetaan, ettei henkilöä ole syytä epäillä mistään tutkittavana olevasta rikoksesta, muutetaan hänen asemansa asianomistajaksi.
Kysymys:
Miksi keskusrikospoliisi on vaatinut Ruotsissa tapahtunutta luovutusoikeudenkäyntiä salaiseksi? Onko Kailajärvi voinut allekirjoittaa joitain asiaan liittyviä asiakirjoja ennen kiinni jäämistään?
Vastaus:
Hannu Kailajärvi saatiin kiinni Ruotsissa 10.12.2008, mistä Suomen poliisi tiedotti 12.12.2008. Hänet luovutettiin Ruotsista Suomeen syyttäjän eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, johon liittyvät asiakirjat ovat Suomen lainsäädännön mukaan salassa pidettäviä.
Hannu Kailajärvi ei ole ollut yhteydessä poliisiin ennen kiinnijäämistään eikä siten ole allekirjoittanut WinCapita-tutkintaan liittyviä asiakirjoja ennen 10.12.2008. Ruotsin viranomaiset ovat suorittaneet ainoastaan Kailajärveä koskevan luovutuspyynnön tutkinnan kansainvälisten sopimusten perusteella. Jutun esitutkintavastuu on Suomen viranomaisilla.
Lainaus päättyy.
Tämä taisi olla sitten tässä - osui ja upposi.
Ja eikun maanantaina poliisikamarille rikosilmoitusta tai tutkintapyyntöä tekemään, ellei asia ole jo aiemmin hoidettu.
Tässäpä POLIISIN vastauksia
4
613
Vastaukset
- myöntänyt
Poliisi
Kysymys: Onko pääepäilty myöntänyt, että kyseessä on huijaus?
Vastaus:---
Kommentti
Poliisi ei vastaa kysymykseen vaan lavertelee muuta.
Ilmoitus on jokaisen oma asia.
Minkä vuoksi ilmoitusta tekemään?
Oletteko verranneet poliisin tiedotteiden sisältöjen muuttumista. Kaivakaa esille vanhoja tiedotteita.- Tom Sörnes
Yhdeksän (9) minuuttia ehti kulua avauksesta, kun joku nokkela alkoi jo saivartelun (joku voisi kutsua sitä myös pilkun*****ksi)!!
Joo - poliisiviranomainenhan se tässä juurikin muuttaa lausuntojaan, hämää, huijaa, valehtelee, keksii uusia selityksiä jne.
Mitähän jos vaikka laittaisit poliisin tiedotteet ihan peräkkäin ja lukisit ne läpi.
Samat asiat siellä on ja myöhemmillä tiedotteilla täydennetään aiempia tiedotteita.
Kyllä ne ihan johdonmukaisia ovat; ellei lukija nyt satu kärsimään vakavista mielenterveyden häiriöistä... tai ole winkkarihuijauksen sponsorina rikoksesta epäiltynä.
Että semmoista....
T: Tom Sörnes - taas jatkuu
pilkunnussinta: "Onko pääepäilty myöntänyt, että kyseessä on huijaus?"
Ihan samahan tuo on tunnustaako Hannu vai ei. Tunnustus tai kieltäminen ei vaikuta mitenkään siihen ettei valuuttakauppaa ole käyty millään muotoa. Nimenomaan valuuttakaupankäynti oli koko homman ydinkysymys.
- AdaFlink
... on selvää edistystä verrattuna edellisiin. Nyt on otettu mukaan myös sijoittajan ja etenkin mun peräänkuuluttaman sponsorin asema.
""""Kysymys:
Mistä sijoittaja voi tietää mikä on hänen asemansa esitutkinnan aikana?
Vastaus:
Jokainen sijoitusklubiin sijoittanut on asianomistaja. Jos sijoittaja on menettänyt varoja eikä ole suositellut klubia kenellekään, hän on selkeästi asianomistajan asemassa. Jos sijoittaja on toiminut suosittelijana ja esim. antanut tässä roolissa harhaanjohtavaa tietoa henkilöille, joille on sijoittamista suositellut, hän voi olla esitutkinnassa myös epäillyn asemassa. Jos sijoittaja on saanut voittoja, ne saattavat joutua menettämisseuraamuksen kohteeksi, koska toisen henkilön tekemästä rikoksesta ei saa hyötyä. Jokaisen sijoittajan asema harkitaan kuitenkin erikseen. Jos esitutkinnan aikana todetaan, ettei henkilöä ole syytä epäillä mistään tutkittavana olevasta rikoksesta, muutetaan hänen asemansa asianomistajaksi. """""""
Lisäksi on annettu yhteystiedot, mistä voi tiedustella asemaansa.
Siis aivan selkeesti jäsenille kohdistettu tiedote. Hyvä!
Ja mitaan ette voi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780