Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) omanaan esittelemä idea eläkeiän nostosta olikin alkujaan valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) linjaus. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Lehden mukaan Katainen oli taivutellut Vanhasen idean taakse. Eläke-esitys laadittiin lehden mukaan valtiovarainministeriössä.
Vanhanen kertoi julkisuudessa saaneensa idean eläkeiän nostamisesta 63 vuodesta 65 vuoteen hiihtolenkillä Rukalla. Eläkepäätöksestä syntyneeseen kohuun Vanhanen sai vastata pääasiassa yksin, koska Katainen lomaili samaan aikaan Egyptissä.
Keskiviikkona hallitus veti pois eläkepäätöksensä. Eläkeasiaa pohtii nyt Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan vetämä työryhmä.
(MTV3)

Vastaukset 2
Vanhimmat
masarukka ei ole häävi heppu. tullut tutuksi lähinnä morsiamensa kiusaamisesta ja vaatimuksista 85.000 tonnin tönönsä myynnistä miljoonalla.
Epäluuloni ovat todella korkealla Kataisen suhteen jo muutenkin olleet vuosia, mielestäni hän on pätevä (puhuja), mutta ei ylipätevä tehtäviinsä, vaikka sitähän huippupalkkaa saavalta edellytetään.
Huom. huippupalkkaa, jolla työllistäisi monta rahallisesti tarkastellen kaiketi mitätöntä maija meikäläistä. Mutta kun pyllynihän ei ole tuollaisten summien arvoinen vaikka omaisin arvokasta tietoa arvokkaasta elämästämme mikä meillä jokaisella on.
Pätevät suunsoittajat maan perivät, eri asia sitten mitä asiaa sillä puhumisella ajetaan takaa. Tehdään taitavasti jäämättä kiinni omista sanoista, jotka vaikuttavat ikävillä tavoilla ihmisten elämään ja tulevaisuuteen. On aina osoitettu todeksi päättäjien keskuudessa, ettei sinne huono puhuja pääsekään.
Vaikka päätösvalta kuuluu kansalle, ei Kataiselle tai Vanhaselle. Tässä meinasi taas käydä toisin.
Toinen kuuma peruna on energiapolitiikka, jossa Katainen on tunkenut jalkansa oven väliin ajat sitten. Ja koko maailma seuraa nyt Suomea perässä alkamalla rakentaa ydinvoimaloita lisää, vaikka ne oltiin saamassa jo poiskin. Lama-Suomi ei tarvitse ydinvoimaa enempää, vaan uusiutuvan energian kehittämistä ja markkinointia.
Mutta, Katainen on hyvä paskanpuhuja ja saanut luultavasti hyvät kaverit ja ylimääräiset tuotot taskuunsa ydinvoima-alalta kun on heidän rengikseen ryhtynyt.