Tässä lisää tarinaa

Ilta meni normaaleissa merkeissä; istuttiin tupakkahuoneessa ja puhuttiin viinasta. Katkaisuasemilla puhutaan aina viinasta. Kavereilla on tapana kehuskella ryyppäämisillään, aivan kun se olisi jotenkin hohdokasta. Kuka on kovin ryyppymies, saa eniten glooriaa. Naiset ovat tässä asiassa erilaisia. He ovat joutuneet katkaisuhoitoon aina vähän niin kuin vahingossa. He ovat hieman lepäämässä. Heillä ei ole ongelmia alkoholin kanssa ja voivat lopettaa koska haluavat. Näitä stooreja olen kuullut satoja.

   Seuraavana päivänä ajattelin mennä katsomaan mitä Kyläsaaren kaloille kuuluu. Laitoksen ruokalassa on iso akvaario, jonka vieressä on keinutuoli. Siinä on mukava istuskella ja katsella eksoottisia kaloja. Kävelin huoneeseen ja totesin, että keinutuoli oli varattu. Hahmo, joka tuolissa istui, vaikutti jotenkin tutulta. Menin lähemmäksi ja tunnistin tyypin. Siinä istui Kreivi. Kreivi Tobias Bergman oli tullut Kyläsaareen. En uskonut silmiäni. Jos tämä mies tarvitsee hoitoa, hänen paikkansa olisi ilman muuta Eiran sairaala tai Mehiläinen. Sanoin Topille, että tunnetko sinä minut. Totta kai minä tunnen; sinä olet Johan Nystedt. Kreivi nousi ylös keinutuolista ja tervehti minua kohteliaasti kädestä, kuin aatelinen ikään. Tämän hän oli tehnyt minulle kymmeniä kertoja: Bergman, Tobias, Kreivi, Paroni, Vapaaherra, arkkitehti tai kuten vain haluatte. Hänen olemuksensa oli aristokraattinen. Sanalla sanoen tämä mies oli suurin huijari, jonka olen ikinä tuntenut.

   Kreivi Tobias Bergman oli aatelinen äitinsä puolelta ja kuten tunnettua aatelisarvot eivät periydy äidiltä lapsille. Topi halusi kuitenkin käyttää aatelisarvoa luodakseen ympärilleen kimallusta. Hän ei ollut arkkitehti vaan rakennuspiirtäjä. Hän ei myöskään ollut Kanadassa tekemässä töitä, vaan vankilassa. Kaikesta huolimatta Topi oli käytökseltään kuin aatelinen. Hän oli laajasti sivistynyt ja osasi puhua englantia kuin englantilainen ikään. Hän oli käyttänyt hyvinkin yliopisto-opiskeluihin vaadittavan ajan hankkiakseen itselleen tarvittavan sivistyksen vain saadakseen luotua itsestään aristokraattisen vaikutelman.

   Sanoin hänelle, että eiköhän Topi nosteta kissa pöydälle ja puhuta asioista niiden oikeilla nimillä. Siis miten sinä olet voinut joutua tällaiseen huorien ja hampuusien pesään?
”Minä olen, kuten tiedät, ollut jälleen Kanadassa tekemässä töitä, arkkitehti kun olen ja elin siellä hieman yli varojeni eli suoraan sanoen söin enemmän kuin ansaitsin.” Mies valehteli sujuvasti tapansa mukaan.
Sä olet Topi ollut linnassa, kaikkihan sen tietää, sanoin ja jatkoin, että siitähän kirjoitettiin ihan Hesarissakin. Muistatko, kun varastit Turun Yliopiston kirjastosta ne Sibeliuksen kirjeet ja myit ne Shothebyn huutokaupassa Lontoossa. Se jälkeen elit kuin kroisos muutaman vuoden, jäit kiinni ja jouduit lusimaan. Kaikkihan me niitä sun rahojas sillon dokattiin. Oli pitkät limusiinit, samppanjat ja konjakit. Muistatko?
Tobias Bergman oli kuin ei olisi kuullut mitä minä sanoin. Hän sanoi, että ne kirjeet olivat hänen äitinsä jäämistöstä, joten en viitsinyt ryhtyä inttämään asiasta, vaan istuin tuolille hänen viereensä ja annoin hänen kertoa tarinoitaan vanhaan malliin.

Hän kertoi jälleen tarinan, kuinka hän vuonna 1980 oli marssinut Jaana-lehden toimitukseen ja sanonut päätoimittajalle, että jos lehti maksaa hänen matkansa Englantiin ja kohtuullisen korvauksen jutusta, hän voisi hankkia haastattelun Lordi Mountbattenilta. Lordi ei yleensä antanut haastatteluja, mutta koska Bergman oli pystynyt vakuuttamaan Lordin hänen kaukaisesta sukulaisuudesta, tämä oli myöntänyt Bergmanille audienssin. Lordi Mauntbatten oli Englannin kuningattaren serkku ja toiminut Intian varakuninkaana useita vuosia ennen maan itsenäistymistä 1947. Jaana hyväksyi ehdotuksen ja Bergman matkusti Englantiin tapaamaan sukulaistaan. Kun hän tuli takaisin, oli hänellä muutaman Polaroid-valokuva, jossa Tobias Bergman ja Lordi Mountbatten istuvat arvokkaassa, tarkemmin määrittelemättömässä ympäristössä jossain Englannissa. Jaana julkaisi jutun ja se vaikutti aivan aidolta. Ainoastaan se pani hieman miettimään, että eikö Jaanan kaltaisella lehdellä ollut varaa laittaa Bergmanin mukaan oikeaa valokuvaajaa, jotta ei olisi tarvinnut tyytyä muutamaan Polaroidin tasoiseen epäselvään, huonossa valaistuksessa otettuun potrettiin. Topi teetätti yhteen valokuvaan kehykset, kirjoitti koneella alle tekstin: Mr Tobias Bergman meetting His Royal Highness Lord Mountbatten. Kuvan hän toi kantaravintolaansa ja laitatti sen näkyvälle paikalle niin, että paikalla usein viihtyneet Helsingin britit sen varmasti näkisivät.

Topi tiedettiin huijariksi, mutta koska hän oli niin vakuuttava ja hänen juttunsa niin värikkäitä, ei kukaan halunnut pilata tunnelmaa sanomalla hänelle suoraan, että kaikki mitä puhut on puhdasta potaskaa. Jätin Topin tutuin rituaalein hyvästelemällä hänet kädestä pitäen, kohteliain sanankääntein, kuten sivistyneistön kuuluukin. Kun käännyin poispäin, huomasin, että Mervi Kruunuvuori, paikan lääkäri katseli meidän pokkurointiamme huvittuneena vähän matkan päästä. Sanoin lääkärille mennessäni ohi, että kuten huomaat, me olemme täällä nostamassa talon henkistä tasoa. Kruunuvuori tuskin tajusi, että me tulisimme vielä tapaamaan joskus aivan toisenlaisissa olosuhteissa.