Muistatteko anarkisti Antti Rautiaisen? Miehen, joka kieltäytyi kieltäytyi kutsunnoista useita kertoja. Ensimmäisen kerran Rautiainen jäi kutsunnoista pois marraskuussa 1997 ja lopulta yhteensä 20 kertaa, viimeisen kerran heinäkuussa 2005.
"Sakkoja en maksa, koska aseistakieltäytymisoikeuden ei pitäisi olla kaupan", totesi Rautiainen eräässä nettitekstissään ja päätyi ensimmäisen vankilaan vuonna 2001. Tekstiensä mukaan hän on joskus "joutunut jättämään väliin käräjäoikeuden istuntoja" ja lisäsakkojahan niistä rapsahtaa. Mikäköhän on ollut syynä käräjäistunnoista luistamiseen?
Vuoden 2005 loppupuolella Antti Rautiainen vietiin mustan maijan kyydissä kutsuntoihin. Rautiainen asettui maahan makaamaan ja huuteli kutsuntoihin saapuville asevelvollisuusvastaisia lauseita. Poliisit siirsivät hänet takaisin poliisiautoon. Poliisiautoon saapui lääkäri, mutta Rautiainen kieltäytyi "anarkistisen vakaumuksensa" nojalla vastaamasta kaikkiin kysymyksiin jotka eivät koskeneet vakaumusta. Rautiainen ilmoitti samalla kieltäytyvänsä kaikista palveluskelpoisuusluokista.
Lääkäri teki kuitenkin työnsä ja antoi Rautiaiselle palvelusluokan C (F91). F91 tarkoittaa käytöshäiriötä.
Rautiainen sai mitä halusi. Hän ei joudu suorittamaan asevelvollisuutta missään muodossa. Hän kuitenkin valittaa päätöksen olevan "puhtaasti poliittinen, ja sotilasviranomaisten etukäteen tilaama".
Rautiaisen tekstejä voi lukea näistä linkeistä:
http://www.anarkismi.net/amr/anttir.shtml
http://www.anarkismi.net/amr/anttir.shtml#131105julistus
Siinä on kyllä oikea tulevaisuuden toivo. Sanoisin tekstiensä perusteella, että F91 -luokitus meni ihan oikeaan osoitteeseen oikein perustein.
Mitäköhän Rautiainen nykyisin puuhaa? Onko hän "anarkistisen vakaumuksensa" nojalla kieltäytynyt työnteosta ja opiskelusta? Asenne äijällä tuntuu olevan sellainen, että kaikesta kieltäydytään joten toivottavasti on myös "anarkistisen vakaumuksensa" nojalla kieltäytynyt kaikista yhteiskunnan rahallisista tuistakin.
Muistatteko Antti Rautiaisen?
26
1318
Vastaukset
- mahtavaa!!
Ihailen ja kunnioitan Antti Rautiaisen toimintaa aivan mielettömästi!! :D ON upeaa ja mahtavaa, että näin hienoja ihmisiä tästä paskavaltiosta vielä löytyy!!
- mistään milloinkaan
"
Siinä on kyllä oikea tulevaisuuden toivo. Sanoisin tekstiensä perusteella, että F91 -luokitus meni ihan oikeaan osoitteeseen oikein perustein.
Mitäköhän Rautiainen nykyisin puuhaa? Onko hän "anarkistisen vakaumuksensa" nojalla kieltäytynyt työnteosta ja opiskelusta? Asenne äijällä tuntuu olevan sellainen, että kaikesta kieltäydytään joten toivottavasti on myös "anarkistisen vakaumuksensa" nojalla kieltäytynyt kaikista yhteiskunnan rahallisista tuistakin. "
Saatanan pelle, anarkismi ei ole mitään yhteiskunnasta automaattisesti kieltäytymistä.
Anarkismi ajaa yleensä todellista demokratiaa, kansan omia pikku päätäntäelimiä päättämään kaikista vähänkään ei-kuolemantärkeistä asioista.
Lisäksi anarkismi ajaa aika pitkälti alkuperäisen kapitalismin mukaista yhteiskuntaa, tosin ilman kaiken maailman hulluja, jotka yrittävät toisia sotaan käskeä jne.
Laitappa googleen vaikka anarchism ja infoshop niin pääset pelle alkuun. - voi sanoa
lampaaksi, niin kuin varusmiehiä, joita viedään lammaslaumana mihin vaan ja miten vaan.
Kunnioitan tyyppiä ja nostan hattua!- Mohwak
"Kunnioitan tyyppiä ja nostan hattua!"
Tiedä sitten onko se kunnioituksen arvoista, että asettuu maahan makaamaan ja huutelee iskulauseita. Silminnäkijöille taisi esityksestä tulla mieleen mielenterveyspotilas. - vanha mies
niin minäki kunnioitan tuota MIESTÄ, ei oo lammas
lisää tällasii vaa, miks tottelette, yäk
- eihän se
tukieurojen ruinaaminen ole mitenkään yhteydessä tähän erinomaisen yksilön huutoon yhteiskunnan mädännäisyyttä vastaan!
Katsos kun MITÄÄN ei tartte tehdä jos ei haluu. Kaikkeen on pehmeä lasku ja se alkaa kun veteen synnytetään.
Kaikkeen pitää nykyään olla subjektiivinen oikeus ja mitään ei saa vaatia. On vain oikeuksia, ei velvollisuuksia.
Nimim: Kohta pääsee taas kertaamaan!! - SK...
Tuolla Rautiaisen nykykuulumisia:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/turvallisuusuhka-antti-rautiainen-ilman-vakivaltaa-venajalla-ei-voi-tehda-politiikkaa
Eli siis: viime huhtikuussa Venäjä määritteli tämän elämäntapa-anarkistin turvallisuusuhaksi ja eväsi oleskeluluvan.- todellisuus
Ei ole kyllä mikään luuseri.
- pjpjoppojjpo
Suomi on kyllä harvinaisen fasistinen ja paska pikkuinen peräreikä. Täällä ihminen määritellään käytöshäiriöiseksi mikäli hän ei suostu sukupuolensa perusteella pakkotyöhön. Sitten vielä joku idiootti ihannoi moista toimintaa. Jos jokin taho yrittää vallata Suomen ja tuhota lopullisesti koko fasistisen paskaläven, niin tulen kyllä olemaan sen tahon puolella.
- Vaivieläkertaamaan
Suomen vanhentuneet instituutiot natisevat jo liitoksistaan.
Kun rahahanat menevät lopullisesti kiinni ja piikki Brysselin ravintolaan suljetaan; siinä vaiheessa teljetään varuskuntien portitkin.
Kierrän aina veroja, kun mahdollista. En tue Suomea. - Vitun_Vässykät
Päästään seonnut vässykkä ei osaa toimia yhteiskunnassa ja heti on "anarkisti" Oikeasti kaveri on vain vähän yksinkertainen ja kahjo, mutta vajaaälyisyys naamioidaan "aatteeksi." Säälittävää.
- ererwerwer
Ei, hän on vain ihminen joka ei halua mennä massan mukana. Sinunlaisesi pellet taas, Vitun_Vässykät, pitäisi lähettää Afghanistaniin sotimaan, päästäisiin eroon sinun kaltaisista junteista.
- rjrj56j5j
Puolustusvoimien sivuilla on hauska mainos laskuvarjojääkärikoulutukseen hakeville. Onko "oikea aines" loppumassa, vai? Hahhah, pellet.
Manoksessa lukee näin: " Lennä. Sukella. Hyppää."
Oikea muoto voisi olla: "Kieri. Leiki kuollutta. Nouda."
Koirat.- Heh!
Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.... (rjrj56j5j)
- nkuiluil
Ai pitääkö olla kateellinen jostakin orjan asemasta, muuten ei saisi kirjoittaa mitään armeijavastaista? Lapsellista olettaa niin.
Typerät patriootit pitäisi viedä eläinlääkärille nukutettavaksi. - Vitun_Vässykät
Heh, sivarit ovat taas "pasifistisia."
Huomaa selvästi, ettei rauhanaatteella ja sivariudella ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ihraperseinen sivarivätys ei vain kestä eroa tietokoneestaan. Intissä joutuu liikkumaan, joskus jopa juosten. Se on sivarivätykselle kauhistus.
Sivarit ovat vain säälittäviä laardiperseitä. - ertrtbbt
Kuka oikeasti jaksaa artikuloida trollille nimeltä "Vitun vässykät"- troglodyytille?
Kaverihan on selkeästi joku lomautettu pedofiilikapiainen. Ryyppää jo se vähäinenkin rusinasi sieltä korviesi välistä, jottei sinun sosiaalikustannuksiasi meidän työläisten
tarvitsisi maksaa.
Intti on kuoleva instituutio. Rasvoittunut, ukkoutunut ja vanhoillinen. Kuvaus sopii myös sinun kohdallesi vai mitä, rotta?- -Observer-
"Intti on kuoleva instituutio."
Uskallan olla eri mieltä asiasta. Jo se että sotilaan ammatti on maailman toiseksi vanhin ammatti ennustaa siitä ettei intitöntä ja sotilaatonta maailmaa ole näkyvissä kuin ruusunpunaisimmissa päiväunissa. Erilaisia ammatteja on tullut ja mennyt, niistä osa oli vielä tavattoman arvostettuja aikanaan mutta niin vain aika ajoi ohi.
Olen ehdottoman varma että sotilaita ja *****a on tuhannen vuoden kuluttua tulevaisuudessamme. Varmasti eri muodossa kun nyt mutta intti ja sotilaat ovat yksi varmimmin säilyviä asioita. - Ukko Ylijumala
-Observer- kirjoitti:
"Intti on kuoleva instituutio."
Uskallan olla eri mieltä asiasta. Jo se että sotilaan ammatti on maailman toiseksi vanhin ammatti ennustaa siitä ettei intitöntä ja sotilaatonta maailmaa ole näkyvissä kuin ruusunpunaisimmissa päiväunissa. Erilaisia ammatteja on tullut ja mennyt, niistä osa oli vielä tavattoman arvostettuja aikanaan mutta niin vain aika ajoi ohi.
Olen ehdottoman varma että sotilaita ja *****a on tuhannen vuoden kuluttua tulevaisuudessamme. Varmasti eri muodossa kun nyt mutta intti ja sotilaat ovat yksi varmimmin säilyviä asioita."sotilaan ammatti on maailman toiseksi vanhin ammatti"
Sotilas ja huora, no siinäpä arvoisensa parivaljakko. Ei sillä että tuo edes pitäisi paikkaansa. Saatika että se olisi mikään vakavasti otettava argumentti.
Käsittämätöntä umpimielisyyttä edustaa myös tuo, miten militarismin loppua ennakoivat mielipiteet leimataan "ruusunpunaisiksi". Todella typeriä ja naurettavia stereotypioita taidat sinäkin elätellä, luuletko että me kaikki asiasta puhuvat olemme jotain niityllä kirmaavia hippejä? Tai edes sivareita...
Itse näen tulevaisuudessa niin ankaria aikoja, että militaristiseen pelleilyyn ei ole yksinkertaisesti enää varaa. Naurettava ja lapsellinen riidanhaasto ja uhkakuvien kehittely pitää vain jättää pois, jotta lajin selviytyminen olisi yleensä mahdollista.
- lapinjärviHereIcome
intti on jo kuollut, asevelvollisuus lakkaa sillä hetkellä kun riittävän moni kieltäytyy. T. reservin kieltäytyjä
- ---
Toi...on...mahtavaa. Yksi kaveri pisti systeemin polvilleen. Sanat ei riitä.
- Siis kuka ?
>>Toi...on...mahtavaa. Yksi kaveri pisti systeemin polvilleen.
- ---
Siis kuka ? kirjoitti:
>>Toi...on...mahtavaa. Yksi kaveri pisti systeemin polvilleen.
Jos Rautiainen on/oli henkisesti sairas niin sitten oli varmaan Gandhikin. :)
- Tappajat ne sairaita
--- kirjoitti:
Jos Rautiainen on/oli henkisesti sairas niin sitten oli varmaan Gandhikin. :)
Hitler oli henkisesti sairas, samoin kaikki häntä ihannoivat militaristiälykääpiöt. Koko armeijatouhu on mielisairasta ja täysin tyhjänpäiväistä hevonpaskaa. Sodissa kuolleet eivät kiinnosta ketään, sodissa vammautuneet eivät kiinnosta ketään. Mitäs läksitte.
Käskystä toisiaan tappavat ne vasta sairaita ovatkin, poliitikkojen pikku sätkynuket. - Siis kuka ?
--- kirjoitti:
Jos Rautiainen on/oli henkisesti sairas niin sitten oli varmaan Gandhikin. :)
Kiistämätön fakta on että sivari Rautiainen on/oli mentaalisesti pahasti poissa raiteiltaan. Tästä hyvä esimerkki on kertomus siitä kun hän yritti häiritä kutsuntatilaisuutta; ihan kuin yhden häirikön mielenosoituksella olisi tuon taivaallista vaikutusta. Eli hänellä ei ollut eväitä hahmottaa kokonaisuutta edes yhden kortytelivälin matkalla. Kun poliisit sitten lopettivat hänen järjettömän mesoamisensa niin mitä tekee täystampio; alkaa raudoissa maassa maatessaan huutamaan solvauksia ympäriinsä.
Huomaan ettet tunne sitten hiukaakaan ihailemaasi Rautiaista.
Yleensäkin sibvareista:
http://hikipedia.info/wiki/Sivari
"Sivari (lat. mattis mattis) on päätään nostava lajike Suomessa (noin 8,532 % väestöstä). Täysikäiset miespuoliset hahmot, kuten esimerkiksi Timo Rautiainen, ovat tyypillinen esimerkki sivarista – miehestä, joka ei kertomansa mukaan kykene kestämään tai ei halua suorittaa armeijan psykologisesti aivoja raastavia siivous- ja sängynpetaamisoperaatioita. Fyysisissä ominaisuuksissa sivari on usein ristiriidassa yleisen käsityksen kanssa: suurin osa sivareista onkin alipainoisia hippejä ja vain erittäin pieni vähemmistö on läskiperseitä, kuten yleisesti luullaan. "
- 17+12
Antti Rautiainen toimii nykyään venäjällä jossa hän lietsoo länsirahoitteista värivallankumousta demokraattisella enemmistöllä valittua putinin hallintoa vastaan. Rutjakkeen amerikkalaismielisiä kolumneja voi lukea osoitteesta http://fifi.voima.fi/blogit/tekija/antti-rautiainen. Valitettavasti rautiainen ja muut anarkistit (eli äärikapitalistit) eivät tule onnistumaan, sillä putinilla on vahva kannatus venäjällä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982