Murha mielessä

tuli juuri telkkarista. Mielestäni brittiläisten rikossarjojen parhaimmistoa. Mikä kumma saa ihmisen haluamaan tappamista?

Miksi uhreina ovat yleensä naiset? Varsinkin sarjamurhaajilla.
19687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Mikä kumma saa ihmisen haluamaan tappamista? "

Siitä saatavat tuntemukset (valta, seksuaalinen tyydytys) yhdistettynä jonkinlaiseen mielenvikaisuuteen, jos noista sarjamurhaajista puhutaan.

Äänestä
  • mutta uutisista saa ainakin sen käsityksen, että varsinkin sarjamurhaajilla on kohteena naiset.

    Massamurhaajat eivät välttämättä niin valikoi, kunhan räiskivät kerralla ison määrän ihmisiä hengiltä.

    Ovatko nämä ihmiset sosiopaatteja vailla tunteita, vai mistä mahtaa olla kyse? Miten joku pystyy elämään tuollaisen teon jälkeen?

    Äänestä

  • Kyse on sairaudesta, mikä juontaa sinne omaan historiaan. Traumat voivat puhjeta fantasioiksi
    mitä tyydytetään vastaavanlaisilla kertomuksilla
    ja niistä tehdään lopuksi totta. Seksuaaliset traumat, hyväksikäyttö, hyvin usein pohjalla, Eli mukana on kostonviettiä, sekoitettuna omiin seksuaalisiin fantasioihin ja tietysti oma mieli
    on jo sairastunut ja ottanut vallan, muiden yläpuolella

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    mutta uutisista saa ainakin sen käsityksen, että varsinkin sarjamurhaajilla on kohteena naiset.

    Massamurhaajat eivät välttämättä niin valikoi, kunhan räiskivät kerralla ison määrän ihmisiä hengiltä.

    Ovatko nämä ihmiset sosiopaatteja vailla tunteita, vai mistä mahtaa olla kyse? Miten joku pystyy elämään tuollaisen teon jälkeen?

    "mutta uutisista saa ainakin sen käsityksen, että varsinkin sarjamurhaajilla on kohteena naiset"

    Kaipa jokaisella murhaajalla on omat fiksaationsa. Uhreilla tuppaa yleensä olemaan jotain yhteistä. Jeffrey Dahmer murhasi pelkästään miehiä.

    "Ovatko nämä ihmiset sosiopaatteja vailla tunteita, vai mistä mahtaa olla kyse?"

    Usein taitaa olla niin. Kaipa sosiopaateillakin tunteita, mutta ne eivät ilmene samalla tavalla ja yhtä voimakkaasti kuin normaaleilla ihmisillä.

    "Miten joku pystyy elämään tuollaisen teon jälkeen?"

    Riippuu tyypistä. Ihmiset ovat kyllä valmiita vaikka minkälaisiin raakuuksiin, jos oikeat olosuhteet sattuu kohdalle. Täältä lintukodosta on helppo arvostella, mutta psykologiset kokeet ja muut kokemukset (esim. sota) kertovat karumpaa tarinaa siitä, että melkein kenestä tahansa voi tulla murhaaja.

    Äänestä

  • ertert kirjoitti:

    että miltei kenestä tahansa voi tosiaan tulla murhaaja. Mistä sitten johtuu, että kaikki eivät sellaisia ole?

    Kirjoitin kerran eräällä kirjoituskurssilla raivokkaan kirjoituksen ihmisten julmuudesta. Opettaja oli hieman hämillään, kun antoi siitä arvostelun. Viisi arkkia kiukkuista tekstiä niin nykypäivän julmuuksista, kuin historiastakin.

    Jokin ihmisessä oli otsikko. Lainattu eräästä runosta.

    Mikä se jokin on, on minulle mysteeri.

    Äänestä

  • Kadun-nainen kirjoitti:

    Kyse on sairaudesta, mikä juontaa sinne omaan historiaan. Traumat voivat puhjeta fantasioiksi
    mitä tyydytetään vastaavanlaisilla kertomuksilla
    ja niistä tehdään lopuksi totta. Seksuaaliset traumat, hyväksikäyttö, hyvin usein pohjalla, Eli mukana on kostonviettiä, sekoitettuna omiin seksuaalisiin fantasioihin ja tietysti oma mieli
    on jo sairastunut ja ottanut vallan, muiden yläpuolella

    olet omaksunut auktoriteettien selitysmallit...ja taivaspisteitä satelee...

    Äänestä

  • Kadun-nainen kirjoitti:

    Kyse on sairaudesta, mikä juontaa sinne omaan historiaan. Traumat voivat puhjeta fantasioiksi
    mitä tyydytetään vastaavanlaisilla kertomuksilla
    ja niistä tehdään lopuksi totta. Seksuaaliset traumat, hyväksikäyttö, hyvin usein pohjalla, Eli mukana on kostonviettiä, sekoitettuna omiin seksuaalisiin fantasioihin ja tietysti oma mieli
    on jo sairastunut ja ottanut vallan, muiden yläpuolella

    Tuo kaikki mitä kirjoitit on ihan kuin suoraan raamatusta. Huomaatko itse ollenkaan?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    että miltei kenestä tahansa voi tosiaan tulla murhaaja. Mistä sitten johtuu, että kaikki eivät sellaisia ole?

    Kirjoitin kerran eräällä kirjoituskurssilla raivokkaan kirjoituksen ihmisten julmuudesta. Opettaja oli hieman hämillään, kun antoi siitä arvostelun. Viisi arkkia kiukkuista tekstiä niin nykypäivän julmuuksista, kuin historiastakin.

    Jokin ihmisessä oli otsikko. Lainattu eräästä runosta.

    Mikä se jokin on, on minulle mysteeri.

    Olen joskus lukenut huvikseeni psykologiaa vähäsen ja sitten sarjamurhaajien profiileja.

    yhteistä näillä naisia surmaavilla sarjamurhaajilla on se että heillä on ollut liian tiukka kuri lapsena äitinsä toimesta ja samalla heille on kehittynyt Oidipuskompleksi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Oidipuskompleksi

    Uhrinsa he pitävät äitinsä korvikkeena tai sijaisena raivonsa kohteena.

    samalla he kokevat tyydytystä sadistisesta kidutuksesta jossa murja on vaan kliimaksi!

    Äänestä

  • ***.*.*.*.*** kirjoitti:

    suomalaiselta rikostutkijalta kysyttiin, että pitääkö paikkansa se, mikä rikossarjoissa usein tulee esiin, että rikollisesta voi hetkessä nähdä, onko hän syyllinen vai ei. Yllättäen tämän tutkija sanoi, että voi. On tietyt asiat joista sen tosiaan voi nähdä, koska ne toistuvat syyllisillä niin usein. Eri asia onkin sitten todistaa se.

    Toki lapsuus ja sen aikaiset olosuhteet vaikuttavat ihmisiin. Miksipä eivät vaikuttaisi. Suomessa tapetaan naisia kai eniten Euroopassa, mutta ne on yleensä puolison tai ex-puolison tekemiä. En muista että täällä paljon sarjamurhaajia olisi ollut.

    Äänestä

Siis roolihenkilö. Katsoin sitä joskus. Hyvä sarja, jossa yritetään saada selvyyttä siitä, mitä rikollisen päässä liikkuu ja myös pelastaa ihmishenkiä.

Britit osaavat tehdä rikossarjoja ja myös komediaa.

Äänestä

Toisten murhaamisen katsominen on ateistille parasta viihdettä.
Mitäs muista kunhan minua ei kukaan tapa, ajattelee ateisti.
Erityisesti ateisti tykkää katsoa, jos murhan kohteeksi joutuu kristitty, ai että ateisti tykkää.

Äänestä
  • Kirjoitat älyttömiä valheitasi tälle palstalle tuntematta yhtään Ateistia oikeasti!
    To sinun kirjoittelusi on sairaan mielen tuotos ja sinut pitäisi laitta terapiaan!

    sinunlaisilla ihmisillä ei ole tietoa ihmisarvosta kun kaikki ihmiset ovat vaan "likaisia syntisiä" mielestäsi!

    Äänestä

  • Uskovaiset yli rajojen. Muslimiäijät tappaa päästääkseen taivaaseen neitsyitä raiskaamaan ja krisselit ihannoivat ristille tappamista.

    Äänestä

Naisten olevan yleisin uhri sarjamurhaajalle koska kyseiset murhaajat usein ovat uskovaisia.

Ja niitä raamatun juttuja kun seuraa niin joka jutussa naisia morkataan.

Siis raamattu pitää kieltää yhteiskuntaa uhkaavana tuotteena

Äänestä
  • RE:Olettaisin
    zippo100 15.3.2009 klo 10.35

    -sinun viestiisi asti keskustelut oli asiallisia, sinulla meni överiksi.

    Jos lukisit ja ymmärtäisit Jeesuksen Kristuksen ansiot meille ihmiskunnalle, et puhuisi tuollaisia.
    Jotkut uskonnot kylläkin ääriliikkeiltään (esim äärimuslimit)ovat kamalia, mutta kun minä puhun uskovasta, puhun ainostaan kristityistä, rakastavista ihmisistä, Jumala on Rakkaus.

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    RE:Olettaisin

    kristillisten puolueellisuus...tässä eräs viesti joka oli tullut hetkeä aijemmin

    "Toisten murhaamisen katsominen on ateistille parasta viihdettä.
    Mitäs muista kunhan minua ei kukaan tapa, ajattelee ateisti.
    Erityisesti ateisti tykkää katsoa, jos murhan kohteeksi joutuu kristitty, ai että ateisti tykkää. "

    tuo menee yhtä, ellei jopa enemmän överiksi, mutta kuten tavallita, kristityt eivät huomaa mitään outoa tässä

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    RE:Olettaisin
    zippo100 15.3.2009 klo 10.35

    -sinun viestiisi asti keskustelut oli asiallisia, sinulla meni överiksi.

    Jos lukisit ja ymmärtäisit Jeesuksen Kristuksen ansiot meille ihmiskunnalle, et puhuisi tuollaisia.
    Jotkut uskonnot kylläkin ääriliikkeiltään (esim äärimuslimit)ovat kamalia, mutta kun minä puhun uskovasta, puhun ainostaan kristityistä, rakastavista ihmisistä, Jumala on Rakkaus.

    sinun mielestäsi muuttunut ennen tai jälkeen sen mytologisen hahmon syntymän?

    "Jos lukisit ja ymmärtäisit Jeesuksen Kristuksen ansiot meille ihmiskunnalle, et puhuisi tuollaisia."

    Aivan samaa paskaa koko ajan. Jeesus-usko on oikeastaan vain lisännyt maailman pahuutta. Ainakaan se ei ole pahuutta mitenkään vähentänyt.

    Impotentti jumala sinulla.

    Äänestä

  • Onhan se raamattu väkivaltainen teos, siitä ei päästä mihinkään. Paha homma, jos sieltä asenteet poimii.

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    RE:Olettaisin
    zippo100 15.3.2009 klo 10.35

    -sinun viestiisi asti keskustelut oli asiallisia, sinulla meni överiksi.

    Jos lukisit ja ymmärtäisit Jeesuksen Kristuksen ansiot meille ihmiskunnalle, et puhuisi tuollaisia.
    Jotkut uskonnot kylläkin ääriliikkeiltään (esim äärimuslimit)ovat kamalia, mutta kun minä puhun uskovasta, puhun ainostaan kristityistä, rakastavista ihmisistä, Jumala on Rakkaus.

    Pidän tuollaista uskovaista uskovaisten pohjasakkana. Luulet olevasi sitä ainoata oikeata sorttia.

    "Jos lukisit ja ymmärtäisit Jeesuksen Kristuksen ansiot meille ihmiskunnalle, et puhuisi tuollaisia.
    Jotkut uskonnot kylläkin ääriliikkeiltään (esim äärimuslimit)ovat kamalia, mutta kun minä puhun uskovasta, puhun ainostaan kristityistä, rakastavista ihmisistä, Jumala on Rakkaus. "

    Olet just sitä kaikkia ihmisiä vihaavaa alinta kaastia joista massamurhaajatkin ovat lähtöisin.

    Sinut voisi muuten huuhtoa vessasta alas jeesuksesi kanssa mutta kun sinne ei saa laittaa ongelmajätettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

tuli juuri telkkarista. Mielestäni brittiläisten rikossarjojen parhaimmistoa. Mikä kumma saa ihmisen haluamaan tappamista?

Miksi uhreina ovat yleensä naiset? Varsinkin sarjamurhaajilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu