Mikä on Perussuomalaisten ajatusmaailma siitä että SAK:n listoista huolimatta SAK päättikin puolestamme että eläkeikä nousee 3v.
Siis typistettynä oliko hyvä että eläkeikää rukattiin 3v?
Mitä mieltä eläkeiän nostosta 3v
2
101
Vastaukset
- äänestäjä
toistaiseksi ole eläkeikää mihinkään nostettu. Itseasiassa eläkeasiassa ei tapahtunut yhtään mitään muuta kuin suuria puheita... Jos jompikumpi osapuoli täytyisi voittajaksi julistaa, niin kyllä se on työntekijäosapuoli koska saivat hallituksen perumaan "päätöksensä".
On vasta asetettu tavoitteeksi sen ihmisten siirtyminen eläkkeelle kolmella vuodella, joka ei kylläkään tule onnistumaan mikäli työnantajat eivät saa mitään sanktioita iäkkäämpien työläisten poispotkimisesta tai, jollei suomalainen johtamistapa tule muuttumaan. - mikä ettei
Jos nykyään alle nelikymppisenä masennuksen vuoksi eläkkeelle laitetut pystytään tulevaisuudessa kuntouttamaan uudelleen työhön, voi eläköitymisikä nousta jonkun yksilön kohdalla jopa kolmekymmentä vuotta. Näitä tapauksia tulee tuhansia vuodessa joten pelkästään heidän hoitamisellaan voi keskiarvo nousta huomattavasti.
Ei sinne huipulle tarvita välttämättä yhtään lisävuotta, kun nuoremmissa ikäluokissa tapahtuu positiivisia asioita. Nyt vähänkin työkyvystään menettäneet jätetään pääsääntöisesti heitteille. Kapitalistille ei kelpaa, eikä eläkkeelle pääse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760