Tarkoitan tuolla otsikolla sitä, että vaikka on uskossa Jeesukseen, niin ei silti aina helppoa ole. Itselläni on nyt iskenyt masennuksen päälle, johtuen lähinnä siitä, kun olen valon ja audingon ihminen. Eli kaipaan valoa ja aurinkoa, mutta nyt tänä talvena sitä ei taasen ei ole näkynyt pitkään aikaan täällä missä asun. Täällä on pilvisen harmaata ollut päivästä toiseen, aurinko ei ole näyttäytynyt. Joten masentunut ja elämän iloa vailla nyt tahtoo olla kun "virta" alkaa loppumaan. Täytyisi taas paistaa aurinko edes muutaman päivän pilvettömältä taivaalta jotta voisin ladata "akut" jälleen. Aika toivottomalta nty näyttää säätietojen mukaan, ei ole luvassa paistetta audingon.
Ainoa valo pilkku on usko Jeesukseen, mutta täytyy tunnustaa että sekin alkaa ikäänkuin hiipumaan tän masennuksen keskellä. En muista koska mulla olisi ollut näin vaikeaa kevättä, kun ei mitenkään tahdo päästä elämästä nauttimaan. Kyllä se audinko on joka saa elämän ja luonnon heräämään, jos se vain paistaisi.
Nyt en jaksa kirjoittaa enenpää, kun alkaa niin tympimään. Mutta onko tällä palstalla ketään muita joita tää audinkon pastamattomuus rasittaa?
Ainoa valo pilkku on usko Jeesukseen, mutta täytyy tunnustaa että sekin alkaa ikäänkuin hiipumaan tän masennuksen keskellä. En muista koska mulla olisi ollut näin vaikeaa kevättä, kun ei mitenkään tahdo päästä elämästä nauttimaan. Kyllä se audinko on joka saa elämän ja luonnon heräämään, jos se vain paistaisi.
Nyt en jaksa kirjoittaa enenpää, kun alkaa niin tympimään. Mutta onko tällä palstalla ketään muita joita tää audinkon pastamattomuus rasittaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän tuo liene mitenkään kummallinen asia, kuka nyt pimeässä säkissä haluaisi asustaa kuukaudesta toiseen. Kaamosmasennus on paha tauti ja se tuntuu iskevän vuodesta toiseen samoihin aikoihin. Minä kuvittelin tekeväni hyvänkin harhautusliikkeen masennukselleni, kun lähdin joulun alla pariksi viikoksi matkalle. Joo, onnistui se siltä osin, että sain siirrettyä masennusta about 2 kk, mutta se iskikin nyt ikäänkuin jälkijunassa, äkättyään, että "Hei, vanha kaverini, hemmopaskiainenhan meinasi salakavalasti ikäänkuin jättää minut". Masennus iski kahta kauhiampana, söin muutamat "unta kaaliin ja iloa elämään -tabut" pahimpaan hätääni, se auttoi hetken, mutta kun aloin olla "tillintallin" päiväsaikaankin ja en oikein tunnistanut itseäni peilistä, niin lopetin ne ja nyt sitten mennään eteenpäin ihan sillee varovasti, silmät puolitangossa ja tirkistellään taivaalle, että josko tämän äkkinäisen valon ryöpsähdyksen jotenkin taas kestäisi. Mene ja tiedä.
ongelmia sikäli, että kyllä sitä itsensä alakuloisemmaksi tuntee kun aurinko ei paista kun aina on pilviä edessä. Mutta eiköhän se siitä paisteleen ala, kun jaksetaan vielä muutama päivä ootella.
Tsemppiä sulle jaksamiseen!
Kuule, tekstisi kuin omasta näppiksestäni