Olin juuri avioitunut, ja ensimmäistä joulua vietin vaimoni kotona. Heillä oli tapana jouluksi kutsua kaikki vävypojat perheineen joulua viettämään. Yksi vaimoni siskoista oli käynyt etelän auringossa ja halusi näyttää rainakuvia matkaltaan. Kun tila oli ahdas, istui vaimoni minun sylissä. Puhelin soi ja vaimoani pyydettiin puhelimeen. Samoin lähti vieressä istunut lankoni. Minä siirryn hänen paikalleen paremmin nähdäkseni. Luulin vaimoni tulleen takaisin seisomaan viereeni. Ajattelin vähän lämmittää jo vaimoni tunteita hyväilemällä hameen alta kädelläni reiden sisäpuolta. Silloin kuulin vaimoni keskustelevan keittiössä äitinsä kanssa. Silloin tajusin että, vaimoni siskohan se siinä seisoi ja minulla käsi hameessa. Ei auttanut muu kuin olla ihan hiljaa ottaa varovasti käsi pois ilman säikähdystä. Onneksi vaimon sisko luuli miehensä sillä lämmittävän.
Jälkikäteen ajattelin kuitenkin positiivisesti että, parempi vaimon sisko kuin anoppi.
Reittä pitkin
1
1894
Vastaukset 1
- käydä
Tuli tästä mieleen oma tapaus jossa appi ja anoppi kutsui vävypojat aina juhannukseksi ranta mökilleen juhannusta viettämään. Appiukolla oli jo perinteeksi tullut tapa tarjota vävypojilleen tuhdit konjakkilasilliset. Appiukkoa alkoi jo vaivata lievä dementia. Kun lasit oli jo juotu tyhjäksi, appiukko kysyi ” jokos minä tarjosin konjakit”? Kukaan ei kehdannut sanoa ettei vielä oltu saatu. Yksi vävystä sanoi myöhemmin että, ei se varmaan ensi juhannuksena muista kysyä joko saatu, ja saadaan juoda pullo tyhjäksi. Tuli seuraava juhannus ja toive toteutui, mutta valitettavasti niin, ettei appi muistanut edes sitä että, juhannuksena piti tarjota vävyille konjakkia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 117756
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t114733Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22576- 46568
- 38549
- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7467