Perussuomalaisille kansanedustajille

vetoomus:

Maahanmuuttoviranomaisille on tapahtunut virhe jonka johdosta 15-vuotias somalipoika nukkuu tällä hetkellä yönsä Rooman rautatieaseman lattialla. Vielä muutama viikko sitten sama poika, nimeltään Abdulhakim Abdullahi Muhumut oli Suomessa koulussa.

Opettajan mukaan poika oli esimerkillinen oppilas – luokkansa priimus ja veteli kokeista poikkeuksetta kymppejä. Eikö juuri Abdulhakimin tyyppinen lahjakas poika ole parasta maahanmuuttaja-ainesta?

Tässä olisi nyt perussuomalaisten kansanedustajille hyvä sauma todistaa puolueensa järkilinja maahanmuuttokysymyksessä ja ryhtyä tarmokkaisiin toimiin tämän virheellisen ja epäinhimillisen käännytyspäätöksen kumoamiseksi.

Opettajan todistus entisestä oppilaastaan:

”…Opettajana voin tietysti ottaa kantaa vain pojan koulunkäyntiin: Abdulhakim aloitti koulunkäyntinsä Turun iltalukion peruskouluun valmistavalla luokalla 20.8.2008. Opinnoissaan Abdulhakim osoitti suurta motivaatiota ja ahkeruutta. Hän oli erittäin päämäärätietoinen ja tunnollinen oppilas, jolla oli aina läksyt tehtyinä. Ongelmana lähinnä hänen kohdallaan voidaan pitää liian suurta innokkuutta opiskeluun ja uuden oppimiseen; välillä tuntui, ettei hän ehdi levätä kunnolla kaiken uuden oppimisen keskellä.

Abdulhakim valmistautui aina kokeisiin huolella ja saikin niistä poikkeuksetta aina arvosanaksi 10. Hänellä ei ole kouluun liittyviä turhia poissaoloja tai myöhästymisiä. Suurimpana osoituksena hänen ahkeruudestaan koulussa on se, että viiden kuukauden opiskelun jälkeen hän pystyi kommunikoimaan vaivattomasti suomen kielellä lähes kaikissa tilanteissa. Hänen tarkoituksenaan oli jatkaa opiskelua syksyllä 2009 Turun iltalukion aikuisten peruskoulussa…”

lähde:
http://janina.vuodatus.net/blog/1851089

12

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tänne :

      kopioita niistä koetuloksista

      • varmaan järjestyy

        Soini tosin saattaa olla sen verran oma-aloitteinen, että kääntyy suoraan koulun ja opettajan puoleen tarvitsematta Janinan apua.

      • sillä :
        varmaan järjestyy kirjoitti:

        Soini tosin saattaa olla sen verran oma-aloitteinen, että kääntyy suoraan koulun ja opettajan puoleen tarvitsematta Janinan apua.

        jos tuo teksti olisi vielä jatkunut niin meille olisi selvinnyt(?) että kyseinen etniseen kansanryhmittymään kuuluva teki kaiken muun ohessa vielä "hole-in-one" golfissa kuten se yks tyyppi Pohjois-Koreassa

      • kaikkensa että
        sillä : kirjoitti:

        jos tuo teksti olisi vielä jatkunut niin meille olisi selvinnyt(?) että kyseinen etniseen kansanryhmittymään kuuluva teki kaiken muun ohessa vielä "hole-in-one" golfissa kuten se yks tyyppi Pohjois-Koreassa

        -fiksuimmat somalit palautetaan
        -vierasmaalaiset eivät saa tehdä töitä

        -Koska jos fiksuimmat saisivat jäädä ja mennä vielä töihin, ei syntyisi niitä kauan kaivattuja katumellakoita ja gettoja. Mistään peruSS ei ole viime aikoina huutanut niin kovaa kuin siitä, että Helsinki yrittää hajasijoittaa mamut.

        Koko peruSSisun vihapolitiikalta menee kohta pohja pois, ellei veri ala pian virtaamaan valtoimenaan kaduilla? Kauheaa!!!

      • häpeä :
        kaikkensa että kirjoitti:

        ettei Suomi hyödynnä millään lailla asemalla notkuvia aivokirurgeja :)

      • tarvitsee,.,.
        häpeä : kirjoitti:

        ettei Suomi hyödynnä millään lailla asemalla notkuvia aivokirurgeja :)

        nimen omaan "notkujia". Ei työssäkäyviä, kunnon mamuja. Tosin, joillakin paikkaunnilla on "jouduttu" aina silloin tällöin hakkaamaan esim. kebab-baarien pitäjiä, kun ei ole siihen hätään löytynyt yhtään notkujaa, edes naapuripitäjästä. Kokopäivävihaaminen peruSSisulaisittain on kovaa työtä, moni sisugay ei "jaksa" muuta tehdäkkään?

      • lskhlkj
        tarvitsee,.,. kirjoitti:

        vaan näillähän on kädet täynnä töitä.

        http://www.youtube.com/watch?v=eURWG2XI4ws

    • veikko v.....

      On täällä nuoria omastakin takaa,keravalta lähtee nuorisotilat kun ei ole rahaa maksaa vuokria,siinä niitä tappajia syntyy kun nuoriso jätetään oman onnensa nojaan.

      • hyvää karmaa

        Todellinen teko on 1000 kertaa vakuuttavampi kuin pelkkä sana. Jos Soini ryhtyisi tämän pojan kohdalla sanoista tekoihin, se vetäisi kerralla maton jalkojenm alta niiltä jotka väittävät PeruSS:ää maahanmuuttovastaiseksi puolueeksi.

        Soini on itse moneen kertaan vakuuttanut että PeruSS ei salli rasismia ja puolue kannattaa järkevää maahanmuuttoa. Median kautta leviää kuitenkin voittopuolisesti vastakkaista viestiä - onpa puolueen kunnallisvaltuutettu syyteharkinnassa kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

        Tämän pojan pelastaminen Rooman aseman lattialta olisi sellainen PR-temppu joka muuttaisi kerralla ihmisten käsityksen perussuomalaisesta puolueesta. Reiluuden sädekehä ympäröisi puoluevaakunan moniksi vuosiksi eteenpäin.

      • vuotavan ::
        hyvää karmaa kirjoitti:

        fiksu niin mitä apua se muka tarttee?

      • Einsteinin...?
        vuotavan :: kirjoitti:

        fiksu niin mitä apua se muka tarttee?

        ..jos olisi ollut Rooman aseman lattialla asuva 15-vuotias somali?

    • Pysyköön Roomassa.

      Ei tarvita takas,se on rooman ongelma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6656
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4291
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3619
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3010
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      626
      1610
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1028
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1003
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      989
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      984
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      959
    Aihe