posken ja selän pistely ja puutuminen nuorella

Poskea ja selkää pistelee ja välillä on tunnottomuutta, samoin rintakehällä välillä tietyllä alueella polttavaa pistelyä 15-vuotiaalla. Voisikohan johtua selästä, joka on lievästi skolioottinen sekä lanteista näkyy, että toinen puoli on alempana kuin toinen? Oireet alkoivat päivän sen jälkeen kun treenaili kuntosalilla rintalihaksia.
11419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itsellä alkoi joskus 18-vuotiaana kanssa samanlaiset oireet. Ensin puutui vasen jalka, sitten käsi ja lopulta jo vasen puoli naamastakin. Välillä meni ohi, välillä paheni. Ravasin lääkärit, verikokeet, sydänfilmit ym. Lopulta fysioterapeutti löysi syyksi alaselän nikamien jumiutumisen, yläselän lihaksien painamisen sympaattiseen hermostoon ja epäsymmetrisen rintarangan.

Eli siis itsellänikin oli jonkin verran skolioosia yläselässä. Hermostojen painuminen aiheutti ton puutumisen ja pistelyn ja selkävaivat säteilivät myös rintaan aiheuttaen rintakipuja.

Fysioterapeuttikäynneillä sain välittömästi avun rintakipuihin ja muutamien kertojen jälkeen helpotti puutuminen. Urheilu ja liikunta auttanut myös. Tosin nuorelle pojalle kannattaa painottaa oikeita suoritustekniikoita ja maltillista harjoittelua etenkin juuri kuntosalilla.

Suosittelen kuitenkin lääkärikäyntiä. Sieltä saa sitten ohjeita ja mahdollisesti lähetteen fysioterapeutille. Selkävaivoja kannattaa hoitaa aktiivisesti, niin ne saa useimmiten pysymään oireettomina. Ja parhaat ohjeet saa kun suunnistaa lääkärille ja fysioterapiaan. Lääkärikäyntiä suosittelen myös siksi, että joskus noi puutumiset saattaa johtua jostakin sydänviasta, joskin se on nuorella henkilöllä todella harvinaista. Kaikki kannattaa kuitenkin ottaa aina varman päälle kun terveydestä puhutaan, ei tarvitse sitten jossitella. Eikä sitä selkääkään kannata noin nuorena rikkoa! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Poskea ja selkää pistelee ja välillä on tunnottomuutta, samoin rintakehällä välillä tietyllä alueella polttavaa pistelyä 15-vuotiaalla. Voisikohan johtua selästä, joka on lievästi skolioottinen sekä lanteista näkyy, että toinen puoli on alempana kuin toinen? Oireet alkoivat päivän sen jälkeen kun treenaili kuntosalilla rintalihaksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu