Onko Ranta kankaalla?

Vai Ulalla

Rantakangas sanoi osuvasti, kokoomuksen noudattavan EK:n politiikkaa. Samalla hän tuli paljastaneeksi miksi keskustan poliittinen kannatus on alamäessä. Kokoomus noudattaa sitä, parempiosaisia suosivaa politiikkaansa, jonka se on ilmaissut puolueideologiakseen. Keskusta on toiminut oman iseologiansa vastaisesti hylkäämällä Alkiolaisen 'köyhän asian'. Ehdottomana pidetyn hallitusrintaman puitteissa politiikka on käytännössä ollut yhdenmukaista tai jopa niin että keskusta on joissain ratkaisuissa ajanut kokoomuksesta 'oikealta' ohi. Kannatuksen hiipuessa on tullut tarve 'pullikoida' hallituskumppaniaan vastaan, virheiden tunnustamisen sijaan. Keskustassa 'yksi mies' tuhoaa hetken mieli'johteissa' sen mikä yhteisin tavoittein on rakennettu, olkoonkin että ne usein ovat olleet ideologisesti kannatajakunnan kannalta vääriä.

5

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskusta on,

      tavallisen ja köyhän ihmisen puolue. Keskusta on ainut puolue Suomessa joka puollustaa köyhän asiaa, siksi juuri minäkin äänestän keskustaa. Keskusta on ihmisläheinen puolue.

      • muttei teoissa

        Voisitko mainita jonkun kepu-lähtöisen uudistuksen tämän hallituksen ajalta, jotka hyödyttävät OIKEASTI köyhiä tai edes keskituloisia?


      • JKoo
        muttei teoissa kirjoitti:

        Voisitko mainita jonkun kepu-lähtöisen uudistuksen tämän hallituksen ajalta, jotka hyödyttävät OIKEASTI köyhiä tai edes keskituloisia?

        Maalaisliitto oli Alkion,Kallion ja Kalliokosken aikaan alkiolaisen aatteen mukaan, pienen ihmisen asialla.
        Keskustan aikaan asia on unohtunut usein, mutta nyt Vanhanen on suorastaan häväissyt tämän alkiolaisuuden ja seuraukset näkyy.


      • elää kalluppien mukaan
        JKoo kirjoitti:

        Maalaisliitto oli Alkion,Kallion ja Kalliokosken aikaan alkiolaisen aatteen mukaan, pienen ihmisen asialla.
        Keskustan aikaan asia on unohtunut usein, mutta nyt Vanhanen on suorastaan häväissyt tämän alkiolaisuuden ja seuraukset näkyy.

        moni asia ehtii muuttua moneen kertaan, huvittavaa kun ne on niin kuin ne tehdään, nyt tehtiin eläke kalluppi, niinkuin se nyt olisi joku asia joka kaataa jonkun, sauraukset on vuosien päähän, ja eniten vouhottaa ne joita se ei koske pätkääkään.


      • mitään köyhiä ole

        tukiaisilla matkustelevat aina Detroitiin asti. Lue vaikka sonnimiehen uusi kirjoitus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      144
      5548
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3962
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      2350
    5. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2107
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      29
      2012
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1953
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      20
      1884
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      42
      1745
    10. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      11
      1654
    Aihe