Jumalaa tuskin on?

Kannattaa kuunnella tämä opettavaisen surullinen matkakertomus vajaa-ajattelijoiden ateistibussista, kuinka käy kun linjabiilillä ei ole korkeemman siunausta ja taivaallista kaskovakuutusta...

Olis kannattanut vähän aatella ennen...
http://www.youtube.com/watch?v=inpDJMGiCTM

Ihminen voi uskoa ihan hyvin mihin tahansa jumalista pieniin harmaisiin ufoukkoihin, keijuista yksisilmäisiin demonilepakoihin ja vuohenimijöistä kaappimörköihin. Vain näihin asioihin valmiiksi uskova vetoaa "uskonnollisiin" todisteisiin, koska tietää, että subjektiivisten tuntemusten lisäksi niiden olemassaololle ei löydy mitään tukea. Subjektiivisiin tuntemuksiin vetoamalla voisi skitsofreenikkokin väittää harhojensa olevan todellisia, vaikka mitään konkreettista todistetta niille ei ole.

Samoin heikoilla olevat uskovaiset kieltäytyvät tajuamasta, ettei mitään voi todistaa olemattomaksi, ei jumalia, ei ufoukkeleita, ei keijuja, demonilepakoita, vuohenimijöitä eikä mörköä. Jos lähdetään siitä, että pitäisi hyväksyä olemassaolevaksi kaikki, minkä olemassaoloa ei voida sulkea pois, silloin aivan kaikki minkä kukaan voi mielikuvituksessaan keksiä pitäisi hyväksyä olemassaolevaksi. Tämä on niin absurdia, että vain hyvin epätoivoinen ihminen voisi sellaista esittää uskomustensa puolustukseksi.

Mainittakoon vielä, että suuri osa ateisteista ei sulje pois mahdollisuutta, että jumalan määritelmään sopiva olento voisi hypoteettisesti olla olemassa. Ateistien ero uskovaisiin on kuitenkin siinä, etteivät he perusteitta oleta sitä olemassaolevaksi toiveajattelun vuoksi, vaan vaativat kestävää näyttöä tästä olemassaolosta. Tällaista näyttöä ei kukaan ole toistaiseksi pystynyt antamaan, joten tilanne pysyy samana: jumalien olemassaolo näyttää hyvin epätodennäköiseltä.

voi todistaa loogisesti mikäli hänen ominaisuutensa ovat sisäisesti ristiriitaiset tai ristiriidassa ulkoisten tosiseikkojen kanssa. Periaate on sama kuin matematiikassa käytetyissä olemattomuustodistuksissa.
Tässä yksi linkki, mihin on ennenkin joissain keskusteluissa viitattu. Muitakin löytyy.

http://www.infidels.org/library/modern/michael_martin/disproof.html

Jos huomaat siinä jotain vikaa niin kerro mikä mättää.

>"Aitoon dialogiin kuuluu kyselevä mieli ja kiinnostus toisesta eikä pyrkimystä haluta lytätä toinen keskustelija. Sekä aito kunnioitus toisen osapuolen mielipidettä kohtaan. Mutta puolin ja toisin se menee välillä läskiksi."

Lässynlää. Vain perusteltuja mielipiteitä voi kunnioittaa.

Jumalhöpötys sen sijaan ei ansaitse kunnioitusta. Yhtä hyvin voisi astrologi vaatia tähtitieteilijää kunnioittamaan omia horoskooppitekeleitään...

Kristityt nyt viimeiseksi voivat vaatia kunnioitusta omalle höpöhöpöuskonnolleen, koska he ovat kautta historian olleet ensimmäisinä särkemässä muiden uskontojen jumalkuvia.

PzFo kirjoitti:

>"Aitoon dialogiin kuuluu kyselevä mieli ja kiinnostus toisesta eikä pyrkimystä haluta lytätä toinen keskustelija. Sekä aito kunnioitus toisen osapuolen mielipidettä kohtaan. Mutta puolin ja toisin se menee välillä läskiksi."

Lässynlää. Vain perusteltuja mielipiteitä voi kunnioittaa.

Jumalhöpötys sen sijaan ei ansaitse kunnioitusta. Yhtä hyvin voisi astrologi vaatia tähtitieteilijää kunnioittamaan omia horoskooppitekeleitään...

Kristityt nyt viimeiseksi voivat vaatia kunnioitusta omalle höpöhöpöuskonnolleen, koska he ovat kautta historian olleet ensimmäisinä särkemässä muiden uskontojen jumalkuvia.

Lue lisää

edustavat kuitenkin kristittyjä korkeampaa moraalia sikäli, että he eivät lupaile helvettituomiota oikeutettuna rangaistuksena niille, jotka eivät usko heidän horoskooppitekeleitään.

Apostacia kirjoitti:

Ihminen voi uskoa ihan hyvin mihin tahansa jumalista pieniin harmaisiin ufoukkoihin, keijuista yksisilmäisiin demonilepakoihin ja vuohenimijöistä kaappimörköihin. Vain näihin asioihin valmiiksi uskova vetoaa "uskonnollisiin" todisteisiin, koska tietää, että subjektiivisten tuntemusten lisäksi niiden olemassaololle ei löydy mitään tukea. Subjektiivisiin tuntemuksiin vetoamalla voisi skitsofreenikkokin väittää harhojensa olevan todellisia, vaikka mitään konkreettista todistetta niille ei ole.

Samoin heikoilla olevat uskovaiset kieltäytyvät tajuamasta, ettei mitään voi todistaa olemattomaksi, ei jumalia, ei ufoukkeleita, ei keijuja, demonilepakoita, vuohenimijöitä eikä mörköä. Jos lähdetään siitä, että pitäisi hyväksyä olemassaolevaksi kaikki, minkä olemassaoloa ei voida sulkea pois, silloin aivan kaikki minkä kukaan voi mielikuvituksessaan keksiä pitäisi hyväksyä olemassaolevaksi. Tämä on niin absurdia, että vain hyvin epätoivoinen ihminen voisi sellaista esittää uskomustensa puolustukseksi.

Mainittakoon vielä, että suuri osa ateisteista ei sulje pois mahdollisuutta, että jumalan määritelmään sopiva olento voisi hypoteettisesti olla olemassa. Ateistien ero uskovaisiin on kuitenkin siinä, etteivät he perusteitta oleta sitä olemassaolevaksi toiveajattelun vuoksi, vaan vaativat kestävää näyttöä tästä olemassaolosta. Tällaista näyttöä ei kukaan ole toistaiseksi pystynyt antamaan, joten tilanne pysyy samana: jumalien olemassaolo näyttää hyvin epätodennäköiseltä.

Lue lisää

Ensimmäistä kertaa luen tuon, ettwi suurin osa ateisteista "sulje" Jumalan määritelmään soveltuvan olennon olemassaoloa pois. Mielenkiintoista... Luulin tätä agnostismiksi tätä ennen. En tiedä, miten moni ateisteista jakaa näkemyksesi. Kyse on siitä, että mitä ja millaisia todisteita vaaditaan. Luonnontieteelliset todisteet ovat mahdottomia sellaisenaan ovat mahdottomia, mutta tuloksia voivat sekä ateistit että uskovat tulkita miten haluavat, tulokset sinällään eivät ota Jumalan olemassaoloon mitään kantaa.

Niin, ihminen voi uskoa ihan mihin hyvänsä. Kyse on uskon kohteesta ja jumalakuvasta. Kristillinen jumalakuva sulkee jo itsessään tieteellisen ja järjellisen Jumalan tarkastelemisen pois, Jumalaa ei tavoita näillä keinoilla, jäljelle jää usko ja päinvastainen suunta: Jumala tulee ihmisen luokse, ei ihminen Jumalan luokse. Miksi järki tai tiede ei tavoita Jumalaa? Koska Jumala on kokonaan tuonpuoleinen, kun tieteellä ja järjellä voidaan tarkastella vain tätä todellisuutta. Jos näin tapahtuisi, Jumala olisi rajallinen ja ihmisen hallittavissa, mutta asia on päinvastainen. Minusta ateistit vaativat, että Jumalan pitäisi olla tarkasteltavissa niillä keinoilla ja mittareilla, jotka he itse asettavat. Jos se ei ole mahdollista, "kohdetta" ei ole olemassa.

Kristillinen Jumala-kuva on samalla paradoksi, sillä Jumala on samalla kaikkialla läsnäoleva. Tätä tarkoittaa se, että Jumala tulee ihmisen luokse (antautumatta siltikään ihmisen tarkasteltavaksi). Uskova havaitsee Jumalan toimintaa ja vaikutusta ympäristössään, Jumala vaikuttaa ihminen sitä tai ei, sillä Jumala ei ole ihmisen pakotettavissa ja vapaa kaikista rajoitteista. Esimerkiksi uskova näkee Jumalan vaikuttavan hänen elämäntilanteissaan, hänen valintoihinsa ja elämän tapahtumiin. Asiat kääntyvät harmillisesta tilanteesta parhain päin. Jumala toimii oman mielensä ja tahtonsa mukaan, ei ihmisen haluamalla tavalla.

Millaisena ateisti sitten näkee Jumalan? Siinä onkin minua kiinnostava kysymys. Ateistilla on jumalakuva, sillä miksi muuten hän niin aktiivisesti tuntuisi kieltävän hänet. Sen sanon, että Jumala on uskon asia. On uskon kysymys, että hän on. On yhtä lailla uskon kysymys, ettei häntä ole.

Kristitty ei rakenna Jumala-kuvaansa yksistään subjektiivisten tuntemusten varaan, vaikkakin ne ovat yksi osa sitä. Usko rakentuu ennen kaikkea kohtaamiseen ja tuntemiseen. Usko ei ole toiveajattelua, kuin mitä oletat tekstisi perusteella, vaan luottamusta todelliseen ja olemassaolevaan. Kristillisen uskon keskeiset piirteet ovat luottamus ja rakkaus, ja nämä molemmat vaativat kohteen ja ne syntyvät, kun henkilö on vakuuttunut kohteen olemassaolosta ja toiseuden omakohtaisesta kohtaamisesta. Usko ennen kaikkea luottamuksena vaatii vakuuttuneisuutta kohteen luotettavuudesta, esim. luottamuksen kohde pitää sanansa ja lupauksensa.

Mikä on asia kaappimörköjen ja keijukaisten kohdalla? Millainen kuva niistä on? Pääsääntöisesti näiden kohdalla nämä ovat tämänpuoleisia, jolloin niiden pitäisi olla järjellisen ja tieteellisen tarkastelun kohteina. Tosin mietin, miksi ne tuntuvat katoavan silloin, kun joku ulkopuolinen saapuu paikalle... Onko niitä olemassa? Jumala ennen kaikkea eroaa näissä tapauksista, Jumala on uskovan kohdalla samalla kertaa läsnä vaikka paikalla olisi muitakin ihmisiä kuin pelkästään uskova itse. Uskova on koko ajan kosketuksissa sellainen persoonan kanssa, joka ei ole tämänpuoleinen. Siinä tilanteessa ei suljeta pois sitä mahdollisuutta, että toinen ihminen ei voisi kohdata tuonpuoleista persoonaa henkilökohtaisesti (koska hän on koko ajan läsnä). Uskova voi vakuuttaa Jumalan olevan läsnä, muttei voi saada toista siitä vakuuttuneeksi, sillä Jumalan kohtaaminen on aina henkilökohtainen asia. Jumala kohtaa ihmisen itse ja tulee ihmisen luokse.

Kristitun usko perustuu Jumalan itsestään antamaan ilmoitukseen. Puhutaan yleisestä ilmoituksesta, eli Jumala antaa itsestään viitteitä luonnossa ja sieltä voi saada vain aavistuksen toisesta todellisuudesta. Erityinen ilmoitus on Jumala suoraa puhetta ja toimintaa historian vaiheissa ja tämä on koottu Raamattuun (tiede ei sitten muuten ota lähtökohdakseen Raamatun jumalallista alkuperää, vaan tarkastelee sitä aikakautensa kirjallisuutena, tämän tiedän joten siitä ei tarvitse naputella ja esim. raamattututkimuksen tuloksia voi tulkita eri tavoilla). Kristitty näkee Jumalan "huutavan" Raamatun tekstistä: "Minä toimin, minä olen, minä vaikutan, minä teen sen minkä lupaan, minä olen muista jumalista täysin toisenlainen." Esille nostamasi muut jumalat poikkeavat kristillisestä jumalakäsityksestäni mielestäni. Näissä jumalat ovat omalta osaltaan rajallisia olentoja ja esin. yhdelle spesifille alueelle keskittyneitä. Niiden ympärille on kasaantunut laaja-alainen mytologia jumalten taisteluista ja kuolemista, sankareista... Ihmiset tuntuvat elävän jumalten oikkujen varassa. Kristillinen Jumala-kuva eroaa osaltaan tästä, vaikkakin mytologista aineistoa on, tosin huomattavasti vähemmän kuin muissa uskonnoissa. En osaa sanoa, miten muut uskonnot käsittävät jumaltensa vaikutuksen historiassa, mutta kristityille Jumala toimii ja vaikuttaa historiassa, Jumala on kiinnostunut ihmisistä. Ihmiset eivät ole Jumalan oikkujen varassa ja Jumalaa pitäisi lepytellä uhreilla, vaan Jumala ilmoittaa etukäteen mitä aikoo tehdä ja antaa syyn sekä antaa mahdollisuuden muuttaa tilanteen. Ihmisellä on mahdollisuus toimia Jumalan tahdon mukaisesti, tosin Jumala ei ole ihmisen määrättävissä sittenkään. Vaikutusmahdollisuus on tullut Jumalalta itseltään ja hän antaa sen mahdollisuuden.

Jumalaan kohdistetaan toiveita, mutta Jumala ei ole niihin sidottu. Hän voi toimia ihmisen tahtomalla tavalla, mutta hän voi toimia aivan toisinkin. Kristityn luottamus siihen, että Jumala toteuttaa lupauksensa, ei kohdistu tämänpuoleisiin lupauksiin, vaan tuonpuoleisiin. Jumala ei ole luvanut kristityille erityiskohtelua tässä maailmassa, vaan samat elämänvaivat, sairaudet, sodat yms. kohdistuvat kaikkiin ihmisiin. Ei ole luvassa erityistä menestystä, vaan Raamattu paremminkin kuvaa kristityille tuskaa, menetyksiä, kärsimystä, kuolemaa, vainoja, pelkoa... Sellaista mitä ihminen ei haluaisi itselleen. Tosin Jumalalla on lupauksia, jotka koskevat tätä normielämää. Eläminen Jumalan tahdon mukaisesti pitäisi merkitä mukavempaa elämää itselleen kanssaihmisille, mutta tämän voi ihminen kyllä tunaroida. Jumalan tahdon mukaisesti eläminen ei nimittäin ole mikään helppo asia aina, pahuus tuntuu nousevan ihmisestä itsestään helposti.

Usko luottamuksena koskee ennen kaikkea Jumalan lupauksia tuonpuoleisesta paremmasta ja jo toteutunesiin lupauksiin. Vahvin kristittyä vakuuttava toteutunut lupaus on, että Jumala lupasi lähettää pelastajan ja näin tapahtui Jeesus Nasaretilaisen kohdalla (historian henkilö muuten... hänen hautansa on edelleen tyhjä...).

En voi kieltää ateistien näkemystä, että Jumala on epätodennäköinen. Sitä ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu, ateisti voi yllättäen kohdata Jumalan ja olla uskova. Kyse on, taas toistettuna, henkilökohtaisesta kohtaamisesta, ei filosofisesta pohdiskelusta tai tieteellisistä todisteista. Kun ei ole omakohtaista persoonallista kohtaamista Jumalan kanssa, jäljellä ovat väitteet toiveajattelusta tai epätoivosta saati keksitystä. Kristittynä voin vastata monen muun kristityn puolesta, että olette tässä asiassa aivan väärässä: olemme kohdanneet Jumalan itse omassa elämässämme, hän tuli luoksemme.

Ville-Hart kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa luen tuon, ettwi suurin osa ateisteista "sulje" Jumalan määritelmään soveltuvan olennon olemassaoloa pois. Mielenkiintoista... Luulin tätä agnostismiksi tätä ennen. En tiedä, miten moni ateisteista jakaa näkemyksesi. Kyse on siitä, että mitä ja millaisia todisteita vaaditaan. Luonnontieteelliset todisteet ovat mahdottomia sellaisenaan ovat mahdottomia, mutta tuloksia voivat sekä ateistit että uskovat tulkita miten haluavat, tulokset sinällään eivät ota Jumalan olemassaoloon mitään kantaa.

Niin, ihminen voi uskoa ihan mihin hyvänsä. Kyse on uskon kohteesta ja jumalakuvasta. Kristillinen jumalakuva sulkee jo itsessään tieteellisen ja järjellisen Jumalan tarkastelemisen pois, Jumalaa ei tavoita näillä keinoilla, jäljelle jää usko ja päinvastainen suunta: Jumala tulee ihmisen luokse, ei ihminen Jumalan luokse. Miksi järki tai tiede ei tavoita Jumalaa? Koska Jumala on kokonaan tuonpuoleinen, kun tieteellä ja järjellä voidaan tarkastella vain tätä todellisuutta. Jos näin tapahtuisi, Jumala olisi rajallinen ja ihmisen hallittavissa, mutta asia on päinvastainen. Minusta ateistit vaativat, että Jumalan pitäisi olla tarkasteltavissa niillä keinoilla ja mittareilla, jotka he itse asettavat. Jos se ei ole mahdollista, "kohdetta" ei ole olemassa.

Kristillinen Jumala-kuva on samalla paradoksi, sillä Jumala on samalla kaikkialla läsnäoleva. Tätä tarkoittaa se, että Jumala tulee ihmisen luokse (antautumatta siltikään ihmisen tarkasteltavaksi). Uskova havaitsee Jumalan toimintaa ja vaikutusta ympäristössään, Jumala vaikuttaa ihminen sitä tai ei, sillä Jumala ei ole ihmisen pakotettavissa ja vapaa kaikista rajoitteista. Esimerkiksi uskova näkee Jumalan vaikuttavan hänen elämäntilanteissaan, hänen valintoihinsa ja elämän tapahtumiin. Asiat kääntyvät harmillisesta tilanteesta parhain päin. Jumala toimii oman mielensä ja tahtonsa mukaan, ei ihmisen haluamalla tavalla.

Millaisena ateisti sitten näkee Jumalan? Siinä onkin minua kiinnostava kysymys. Ateistilla on jumalakuva, sillä miksi muuten hän niin aktiivisesti tuntuisi kieltävän hänet. Sen sanon, että Jumala on uskon asia. On uskon kysymys, että hän on. On yhtä lailla uskon kysymys, ettei häntä ole.

Kristitty ei rakenna Jumala-kuvaansa yksistään subjektiivisten tuntemusten varaan, vaikkakin ne ovat yksi osa sitä. Usko rakentuu ennen kaikkea kohtaamiseen ja tuntemiseen. Usko ei ole toiveajattelua, kuin mitä oletat tekstisi perusteella, vaan luottamusta todelliseen ja olemassaolevaan. Kristillisen uskon keskeiset piirteet ovat luottamus ja rakkaus, ja nämä molemmat vaativat kohteen ja ne syntyvät, kun henkilö on vakuuttunut kohteen olemassaolosta ja toiseuden omakohtaisesta kohtaamisesta. Usko ennen kaikkea luottamuksena vaatii vakuuttuneisuutta kohteen luotettavuudesta, esim. luottamuksen kohde pitää sanansa ja lupauksensa.

Mikä on asia kaappimörköjen ja keijukaisten kohdalla? Millainen kuva niistä on? Pääsääntöisesti näiden kohdalla nämä ovat tämänpuoleisia, jolloin niiden pitäisi olla järjellisen ja tieteellisen tarkastelun kohteina. Tosin mietin, miksi ne tuntuvat katoavan silloin, kun joku ulkopuolinen saapuu paikalle... Onko niitä olemassa? Jumala ennen kaikkea eroaa näissä tapauksista, Jumala on uskovan kohdalla samalla kertaa läsnä vaikka paikalla olisi muitakin ihmisiä kuin pelkästään uskova itse. Uskova on koko ajan kosketuksissa sellainen persoonan kanssa, joka ei ole tämänpuoleinen. Siinä tilanteessa ei suljeta pois sitä mahdollisuutta, että toinen ihminen ei voisi kohdata tuonpuoleista persoonaa henkilökohtaisesti (koska hän on koko ajan läsnä). Uskova voi vakuuttaa Jumalan olevan läsnä, muttei voi saada toista siitä vakuuttuneeksi, sillä Jumalan kohtaaminen on aina henkilökohtainen asia. Jumala kohtaa ihmisen itse ja tulee ihmisen luokse.

Kristitun usko perustuu Jumalan itsestään antamaan ilmoitukseen. Puhutaan yleisestä ilmoituksesta, eli Jumala antaa itsestään viitteitä luonnossa ja sieltä voi saada vain aavistuksen toisesta todellisuudesta. Erityinen ilmoitus on Jumala suoraa puhetta ja toimintaa historian vaiheissa ja tämä on koottu Raamattuun (tiede ei sitten muuten ota lähtökohdakseen Raamatun jumalallista alkuperää, vaan tarkastelee sitä aikakautensa kirjallisuutena, tämän tiedän joten siitä ei tarvitse naputella ja esim. raamattututkimuksen tuloksia voi tulkita eri tavoilla). Kristitty näkee Jumalan "huutavan" Raamatun tekstistä: "Minä toimin, minä olen, minä vaikutan, minä teen sen minkä lupaan, minä olen muista jumalista täysin toisenlainen." Esille nostamasi muut jumalat poikkeavat kristillisestä jumalakäsityksestäni mielestäni. Näissä jumalat ovat omalta osaltaan rajallisia olentoja ja esin. yhdelle spesifille alueelle keskittyneitä. Niiden ympärille on kasaantunut laaja-alainen mytologia jumalten taisteluista ja kuolemista, sankareista... Ihmiset tuntuvat elävän jumalten oikkujen varassa. Kristillinen Jumala-kuva eroaa osaltaan tästä, vaikkakin mytologista aineistoa on, tosin huomattavasti vähemmän kuin muissa uskonnoissa. En osaa sanoa, miten muut uskonnot käsittävät jumaltensa vaikutuksen historiassa, mutta kristityille Jumala toimii ja vaikuttaa historiassa, Jumala on kiinnostunut ihmisistä. Ihmiset eivät ole Jumalan oikkujen varassa ja Jumalaa pitäisi lepytellä uhreilla, vaan Jumala ilmoittaa etukäteen mitä aikoo tehdä ja antaa syyn sekä antaa mahdollisuuden muuttaa tilanteen. Ihmisellä on mahdollisuus toimia Jumalan tahdon mukaisesti, tosin Jumala ei ole ihmisen määrättävissä sittenkään. Vaikutusmahdollisuus on tullut Jumalalta itseltään ja hän antaa sen mahdollisuuden.

Jumalaan kohdistetaan toiveita, mutta Jumala ei ole niihin sidottu. Hän voi toimia ihmisen tahtomalla tavalla, mutta hän voi toimia aivan toisinkin. Kristityn luottamus siihen, että Jumala toteuttaa lupauksensa, ei kohdistu tämänpuoleisiin lupauksiin, vaan tuonpuoleisiin. Jumala ei ole luvanut kristityille erityiskohtelua tässä maailmassa, vaan samat elämänvaivat, sairaudet, sodat yms. kohdistuvat kaikkiin ihmisiin. Ei ole luvassa erityistä menestystä, vaan Raamattu paremminkin kuvaa kristityille tuskaa, menetyksiä, kärsimystä, kuolemaa, vainoja, pelkoa... Sellaista mitä ihminen ei haluaisi itselleen. Tosin Jumalalla on lupauksia, jotka koskevat tätä normielämää. Eläminen Jumalan tahdon mukaisesti pitäisi merkitä mukavempaa elämää itselleen kanssaihmisille, mutta tämän voi ihminen kyllä tunaroida. Jumalan tahdon mukaisesti eläminen ei nimittäin ole mikään helppo asia aina, pahuus tuntuu nousevan ihmisestä itsestään helposti.

Usko luottamuksena koskee ennen kaikkea Jumalan lupauksia tuonpuoleisesta paremmasta ja jo toteutunesiin lupauksiin. Vahvin kristittyä vakuuttava toteutunut lupaus on, että Jumala lupasi lähettää pelastajan ja näin tapahtui Jeesus Nasaretilaisen kohdalla (historian henkilö muuten... hänen hautansa on edelleen tyhjä...).

En voi kieltää ateistien näkemystä, että Jumala on epätodennäköinen. Sitä ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu, ateisti voi yllättäen kohdata Jumalan ja olla uskova. Kyse on, taas toistettuna, henkilökohtaisesta kohtaamisesta, ei filosofisesta pohdiskelusta tai tieteellisistä todisteista. Kun ei ole omakohtaista persoonallista kohtaamista Jumalan kanssa, jäljellä ovat väitteet toiveajattelusta tai epätoivosta saati keksitystä. Kristittynä voin vastata monen muun kristityn puolesta, että olette tässä asiassa aivan väärässä: olemme kohdanneet Jumalan itse omassa elämässämme, hän tuli luoksemme.

Lue lisää

Haluaisin kyllä kuulla sinulta selityksen tähän: miten erottaisit kuvitellun jumalan, josta ei saa konkreettisia todisteita todellisesta jumalasta, josta ei saa konkreettisia todisteita? Miten erottaisit psykologiseen harhaan perustuvan tuntemuksen jumalasta sellaisesta jumalasta, joka on oikeasti olemassa, mutta ei ilmene mitenkään psykologisesta harhasta poikkeavalla tavalla? Kysyn siksi, että ihmisillä on näitä kokemuksia keskenään täysin ristiriitaisista ja toisensa poissulkevista jumalista, joten on ilmeistä, että ainakin joidenkin ihmisten jumalkokemukset ovat harhoja kuvitellusta olennosta, eivät kokemuksia todellisesta jumalolennosta.

Kun yritit vakuuttaa, ettei kristinuskon Jumala perustu vain subjektiiviseen tuntemukseen, odotin sinun kuvaavan jotakin tapaa, jolla Jumalan voisi havaita subjektiivisten tuntemusten lisäksi. Kuitenkin kuvasit perusteenasi subjektiivisia tuntemuksia, uskoa ja luottamusta. Nämä eivät ole konkretiaa, ne ovat tunnetusti helposti hämättävän ihmismielen luomuksia. Kuvauksesi Jumalan vaikutuksesta maailmaan oli niin ympäripyöreä, ettei sen perusteella voi päätellä onko käsitys Jumalan vaikutuksesta maailmaan vain ihmisen mielikuvitusta: tapahtuipa mitä tahansa, se selitetään Jumalan tahtona. Ainut muu seikka johon vetosit oli Raamatun ilmoitus, mutta se ei sinällään todista mitään Jumalasta, vain että Jumalaan uskovat ihmiset ovat kirjoittaneet tällaisia asioita, ilmeisesti niihin itse uskoen. Meillä ei ole edes tyhjää hautaa tutkittavaksi, vain kertomus tyhjästä haudasta, jonka todenmukaisuutta ei ole mahdollista testata.

Tuonpuolinen on siitä erikoinen käsite, että se on käytännössä sama kuin yliluonnollisuus: jotain jota ei voida naturalistisesti havainnoida. Tässä on kuitenkin paha ongelma: kaikki, mikä vaikuttaa naturalistisesti havainnoitavaan maailmaan on myös epäsuorasti havainnoitavissa tuon vaikutuksen kautta. Siispä vaikka jumala itsessään olisi kokonaan tavoittamattomissamme, olisi hänen vaikutuksensa maailmaan oltava havaittavissa, tai sitten hän ei vaikuta maailmaan mitenkään. Kuvaamasi samanaikaisesti vaikuttava ja havaitsemattomissa oleva Jumala on siinä määrin epämääräinen, että hänet voisi tulkita pelkästään luonnonlaeiksi (kuten esimerkiksi Einstein tekikin). Jos Jumalan vaikutus maailmaan on täysin identtinen kuin meidän tuntemiemme ja havaitsemiemme voimien vaikutus maailmaan, mitä syytä on olettaa, että kyseessä on Jumala, eivätkä nämä tunnetut ilmiöt? Jos 2 2=4 ja 2 2 Jumala=4, silloin Jumala=0. Jotta voisi puhua tuonpuolisen olemassaolosta, täytyisi olla keino tietää siitä, että tuonpuolinen on yleensäkään olemassa. Jos sinulla olisi kolme identtistä laatikkoa, joista yhdessä on tavallinen pallo, toisessa tuonpuolinen pallo ja kolmannessa olemassa olematon pallo, kuinka erottaisit kaksi viimeksi mainittua toisistaan? Vaikka avaisit laatikot ja katsoisit niiden sisään, voisitko varmasti löytää tuonpuolisen pallon uudelleen, jos laatikot olisi sekoitettu keskenään?

Tästä kaikesta muodostuu selkeä kuva: Jumalan olemassaolosta ei ole olemassa muita viitteitä kuin ihmisten kuvaamat subjektiiviset tuntemukset kuten usko, luottamus, sisäinen kokemus jne. Jos voitaisi osoittaa, ettei ihminen voi uskoa epätodelliseen tai mahdottomaan asiaan, tämä olisi hieno todiste Jumalan olemassaolosta, mutta todellisuus on aivan päinvastainen, ihminen kun voi uskoa jopa kahteen keskenään ristiriitaiseen asiaan samanaikaisesti. Lisäksi kuten totesin, kaikki jumalat eivät voi olla samanaikaisesti tosia, ja silti niihin uskotaan samanaikaisesti. Jopa samaan jumalaan uskovat voivat olla täysin erimielisiä siitä, mitä tämä jumala tahtoo ja ajattelee. Jälleen, mitä syytä on olettaa että heillä on yhteys jumalaan, eikä vain heidän oman alitajuntansa luomukseen - joskin heistä täysin todelliselta tuntuvaan? Myös jumalkokemusta ja uskoa vailla olevat vaativat jonkin selityksen, jos ihmisen pitäisi olla kykenevä aistimaan jumala.

En tiedä valottiko tämä sinulle ateistista jumalkuvaa. Itse en sanoisi että minulla edes on jumalkuvaa, vain kuva todellisuudesta, ja siitä miten voin erottaa todellisen epätodellisesta. Ateismi on seurausta yrityksestä löytää keinoja varmistaa jumalan olemassaolo. Jos keinoja ei löydy, ja jokaisessa tilanteessa varmistamattomissa olevan jumalan lisäksi tilanteelle on myös varmistettavissa oleva selitys, jumalasta tulee tarpeeton olettamus. Kun eri ihmisten jumalväittämät vielä ovat ristiriidassa keskenään, ei jää jäljelle keinoja todentaa mitään jumalaa. Kyse on siis järkeen ja logiikkaan pohjaavasta maailmankuvasta, jossa ei luoteta asioihin ennen kuin ne voidaan vahvistaa mahdollisimman puolueettomalla tavalla. Ymmärrät varmasti, ettei kuvauksesi uskon mukainen heittäytyminen sisäiseen tunteeseen luottamiseen oikein sovi yhteen tämän kanssa.

Apostacia kirjoitti:

Ihminen voi uskoa ihan hyvin mihin tahansa jumalista pieniin harmaisiin ufoukkoihin, keijuista yksisilmäisiin demonilepakoihin ja vuohenimijöistä kaappimörköihin. Vain näihin asioihin valmiiksi uskova vetoaa "uskonnollisiin" todisteisiin, koska tietää, että subjektiivisten tuntemusten lisäksi niiden olemassaololle ei löydy mitään tukea. Subjektiivisiin tuntemuksiin vetoamalla voisi skitsofreenikkokin väittää harhojensa olevan todellisia, vaikka mitään konkreettista todistetta niille ei ole.

Samoin heikoilla olevat uskovaiset kieltäytyvät tajuamasta, ettei mitään voi todistaa olemattomaksi, ei jumalia, ei ufoukkeleita, ei keijuja, demonilepakoita, vuohenimijöitä eikä mörköä. Jos lähdetään siitä, että pitäisi hyväksyä olemassaolevaksi kaikki, minkä olemassaoloa ei voida sulkea pois, silloin aivan kaikki minkä kukaan voi mielikuvituksessaan keksiä pitäisi hyväksyä olemassaolevaksi. Tämä on niin absurdia, että vain hyvin epätoivoinen ihminen voisi sellaista esittää uskomustensa puolustukseksi.

Mainittakoon vielä, että suuri osa ateisteista ei sulje pois mahdollisuutta, että jumalan määritelmään sopiva olento voisi hypoteettisesti olla olemassa. Ateistien ero uskovaisiin on kuitenkin siinä, etteivät he perusteitta oleta sitä olemassaolevaksi toiveajattelun vuoksi, vaan vaativat kestävää näyttöä tästä olemassaolosta. Tällaista näyttöä ei kukaan ole toistaiseksi pystynyt antamaan, joten tilanne pysyy samana: jumalien olemassaolo näyttää hyvin epätodennäköiseltä.

Lue lisää

näin!

Apostacia kirjoitti:

Haluaisin kyllä kuulla sinulta selityksen tähän: miten erottaisit kuvitellun jumalan, josta ei saa konkreettisia todisteita todellisesta jumalasta, josta ei saa konkreettisia todisteita? Miten erottaisit psykologiseen harhaan perustuvan tuntemuksen jumalasta sellaisesta jumalasta, joka on oikeasti olemassa, mutta ei ilmene mitenkään psykologisesta harhasta poikkeavalla tavalla? Kysyn siksi, että ihmisillä on näitä kokemuksia keskenään täysin ristiriitaisista ja toisensa poissulkevista jumalista, joten on ilmeistä, että ainakin joidenkin ihmisten jumalkokemukset ovat harhoja kuvitellusta olennosta, eivät kokemuksia todellisesta jumalolennosta.

Kun yritit vakuuttaa, ettei kristinuskon Jumala perustu vain subjektiiviseen tuntemukseen, odotin sinun kuvaavan jotakin tapaa, jolla Jumalan voisi havaita subjektiivisten tuntemusten lisäksi. Kuitenkin kuvasit perusteenasi subjektiivisia tuntemuksia, uskoa ja luottamusta. Nämä eivät ole konkretiaa, ne ovat tunnetusti helposti hämättävän ihmismielen luomuksia. Kuvauksesi Jumalan vaikutuksesta maailmaan oli niin ympäripyöreä, ettei sen perusteella voi päätellä onko käsitys Jumalan vaikutuksesta maailmaan vain ihmisen mielikuvitusta: tapahtuipa mitä tahansa, se selitetään Jumalan tahtona. Ainut muu seikka johon vetosit oli Raamatun ilmoitus, mutta se ei sinällään todista mitään Jumalasta, vain että Jumalaan uskovat ihmiset ovat kirjoittaneet tällaisia asioita, ilmeisesti niihin itse uskoen. Meillä ei ole edes tyhjää hautaa tutkittavaksi, vain kertomus tyhjästä haudasta, jonka todenmukaisuutta ei ole mahdollista testata.

Tuonpuolinen on siitä erikoinen käsite, että se on käytännössä sama kuin yliluonnollisuus: jotain jota ei voida naturalistisesti havainnoida. Tässä on kuitenkin paha ongelma: kaikki, mikä vaikuttaa naturalistisesti havainnoitavaan maailmaan on myös epäsuorasti havainnoitavissa tuon vaikutuksen kautta. Siispä vaikka jumala itsessään olisi kokonaan tavoittamattomissamme, olisi hänen vaikutuksensa maailmaan oltava havaittavissa, tai sitten hän ei vaikuta maailmaan mitenkään. Kuvaamasi samanaikaisesti vaikuttava ja havaitsemattomissa oleva Jumala on siinä määrin epämääräinen, että hänet voisi tulkita pelkästään luonnonlaeiksi (kuten esimerkiksi Einstein tekikin). Jos Jumalan vaikutus maailmaan on täysin identtinen kuin meidän tuntemiemme ja havaitsemiemme voimien vaikutus maailmaan, mitä syytä on olettaa, että kyseessä on Jumala, eivätkä nämä tunnetut ilmiöt? Jos 2 2=4 ja 2 2 Jumala=4, silloin Jumala=0. Jotta voisi puhua tuonpuolisen olemassaolosta, täytyisi olla keino tietää siitä, että tuonpuolinen on yleensäkään olemassa. Jos sinulla olisi kolme identtistä laatikkoa, joista yhdessä on tavallinen pallo, toisessa tuonpuolinen pallo ja kolmannessa olemassa olematon pallo, kuinka erottaisit kaksi viimeksi mainittua toisistaan? Vaikka avaisit laatikot ja katsoisit niiden sisään, voisitko varmasti löytää tuonpuolisen pallon uudelleen, jos laatikot olisi sekoitettu keskenään?

Tästä kaikesta muodostuu selkeä kuva: Jumalan olemassaolosta ei ole olemassa muita viitteitä kuin ihmisten kuvaamat subjektiiviset tuntemukset kuten usko, luottamus, sisäinen kokemus jne. Jos voitaisi osoittaa, ettei ihminen voi uskoa epätodelliseen tai mahdottomaan asiaan, tämä olisi hieno todiste Jumalan olemassaolosta, mutta todellisuus on aivan päinvastainen, ihminen kun voi uskoa jopa kahteen keskenään ristiriitaiseen asiaan samanaikaisesti. Lisäksi kuten totesin, kaikki jumalat eivät voi olla samanaikaisesti tosia, ja silti niihin uskotaan samanaikaisesti. Jopa samaan jumalaan uskovat voivat olla täysin erimielisiä siitä, mitä tämä jumala tahtoo ja ajattelee. Jälleen, mitä syytä on olettaa että heillä on yhteys jumalaan, eikä vain heidän oman alitajuntansa luomukseen - joskin heistä täysin todelliselta tuntuvaan? Myös jumalkokemusta ja uskoa vailla olevat vaativat jonkin selityksen, jos ihmisen pitäisi olla kykenevä aistimaan jumala.

En tiedä valottiko tämä sinulle ateistista jumalkuvaa. Itse en sanoisi että minulla edes on jumalkuvaa, vain kuva todellisuudesta, ja siitä miten voin erottaa todellisen epätodellisesta. Ateismi on seurausta yrityksestä löytää keinoja varmistaa jumalan olemassaolo. Jos keinoja ei löydy, ja jokaisessa tilanteessa varmistamattomissa olevan jumalan lisäksi tilanteelle on myös varmistettavissa oleva selitys, jumalasta tulee tarpeeton olettamus. Kun eri ihmisten jumalväittämät vielä ovat ristiriidassa keskenään, ei jää jäljelle keinoja todentaa mitään jumalaa. Kyse on siis järkeen ja logiikkaan pohjaavasta maailmankuvasta, jossa ei luoteta asioihin ennen kuin ne voidaan vahvistaa mahdollisimman puolueettomalla tavalla. Ymmärrät varmasti, ettei kuvauksesi uskon mukainen heittäytyminen sisäiseen tunteeseen luottamiseen oikein sovi yhteen tämän kanssa.

Lue lisää

Tekstisi on mielenkiintoinen lukea. Ensi alkuun sanon, että ymmärrän lähtökohtasi omalle katsomuksellesi. Moninaiset jumalakuvat tuovat epävarmuuden Jumalan olemassaolosta, joten tarvitaan varmistus todellisesta. Minua rupesi huvittamaan, et sinä millään tavalla, vaan se että kristillinen Jumala-kuva joutuu välittömästi ristiriitaan tämän kanssa. Miten varmistaa kokonaan tuonpuoleinen (joka ei antaudu minkäänlaiseen tarkasteluun), joka on samalla kaikkialla läsnä? Ymmärrän perustelusi, ja olen siltä osin kanssasi samaa mieltä, joka koskee omaa maailmankaikkeuttamme. Mutta Jumalan kohdalla en itse voi asettaa samanlaisia edellytyksiä. Huomasit varmaan, että asetit juuri sellaisia edellytyksiä, joilta Jumala "karkaa". Vaikkakin kyseessä on vilpitön halu saada selville totuus, niin Jumalan kohdalla se on raamien asettamista, jolla alueella Jumala on toimittava. Jumala ei mahdu ihmisen tekemiin "laatikoihin". Jäljelle jää se, kuten kirjoitin edellä, että ihminen ei voi tavoittaa Jumalaa, vaan suunta on päinvastainen: Jumala tavoittaa ihmisen.

Jumala-kokemuksen aitoutta ei voi kukaan kieltää, vaikka selityksiä sille voidaan antaa, usein psykologisia. Toisaalta ne selitykset eivät voi antaa varmuutta siitä, että tapahtuiko tosiasiassa ihmisen ja tuonpuoleisen persoonan kohtaaminen (varsinkin jos ihminen on täysijärkinen ilman aistiharhoja). Psykologiset selitykset ovat yksi keino pyrkiä selittämään ihmisen subjektiivista kokemusta, se on aivan oikein ja totta, mutta minusta on vaarallista ottaa se ainoaksi totuudeksi. Se selittää subjektiivista tuntemusta rajatulla kentällä ja annetuissa raameissa eikä anna koko totuutta, luultavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Selityksen voi aina antaa omasta katsomuksestaan käsin, mutta silloin sillä on aina olemassa lähtöoletus, joka antaa rajat minkälaisia selityksiä ei saa antaa. Tiedostan tämän kyllä itsessäni kirjoittaessani tätä tekstiä. Minulle esim. selitys todellisesta kohtaamisesta Jumalan kanssa on yhtä oikea kuin psykologinenkin.

Tuohon psykologiseen harhaan perustuvasta jumalatuntemuksesta en paljoa sanoa mitään. En ole kohdannut paljon harhasta kärsiviä ihmisiä enkä ole psykologian asiantuntija. Mutta mutta... Hmm...

Selitykseni ei ole tyhjentävä, sanon sen suoraan. Lähden siitä, että Jumala tulee ihmistä luokse. Ihminen projisoi Jumalaan paljon omia tuntemuksiaan ja häneen kohdistetaan toiveita ja odotuksia. Tunteet ovat yksi osa jumalasuhdetta. Psykologisen harha lienee silloin, kun Jumala heijastaa ja tukee oman harhan mukaisia tuntemuksia ja ajatuksia, asianosaisella on todettu psyykkisiä ongelmia.

Ristiriidat jumalatuntemuksissa ihmisten kesken voivat johtua juuri erilaisista Jumalaan projisoiduista tuntemuksista. Ne eivät ole yhteneviä ja sulkevat toisiansa pois. Mutta mihin jumalolentoon näitä tuntemuksia kohdistetaan? Onko kyseessä Jumala vai joku muu jumala? Asia lienee tapauskohtaista.

Kun kyse on todellista jumalakohtaamisesta, niin minusta kuvausten pitäisi olla toisiaan tukevia ja samansuuntaisia. Jotain todellista on minusta silloin, kun Jumala ei ole aina ihmisen mielen mukainen ja toimii toisin kuin ihminen toivoisi. Jumala on kokonaan toisenlainen, kuin mitä oli ajatellut ja tuntenut, niiden lisäksi Jumala on paljon enemmän ja jotain muuta. Jumalausko ei voi perustua yksistään tunteisiin ja omiin mielikuviin, vaan se on järjen kysymys: Jumalasuhdettaan ja tuntemuksiaan voi käsitellä järjellä, selittää omia tuntemuksiaan ja kuvata ihmisestä vapaata Jumalaa. Ajattelen, että kun ihminen sanoo Jumalan olevan paljon muutakin kuin mitä hän itse kuvittelee Jumala olevan, silloin on kohtaaminen todellista. Se on kuin kahden henkilön kohtaaminen, toista ei selitä pelkästään omat mielikuvat, vaan toinen on niistä vapaa olemaan enemmän. Jumalasta paljastuu enemmän ja ihminen oppii tuntemaan hänet toisenlaisena, omat mielikuvat ja tunteet joutuvat ristiriitaan ja silloin ihmiselle avautuu se, että Jumala ei ole hänen tahtonsa hallittavissa, Jumala on kokonaan tuonpuoleinen.

Lähtisin tarkastelemaan psykologisia harhoja siitä käsin, että minkälainen jumalakuva heillä on. Hallitseeko ihminen Jumalaa? Onko Jumala yksistään hänen tuntemustensa mukainen? Kuten kirjoitin, tyhjentävää selitystä en voi enkä osaa antaa. Tämä on yksi yritys ja räpellys, ehkä se antaa ajatuspohjaa. Kysy muiltakin uskovilta samaa!

Teologisessa tutkimuksessa on käsitelty ihmisen jumalakuvaa ja keskustelua on käyty psykologisiin tuntemuksiin ja opillisiin määritelmiin pohjautuvien jumalakuvien kesken. Tämä ilmentää ennen kaikkea sitä, että Jumala-kuva rakentuu sekä omien tuntemusten ja tunteiden sekä järjellisen ajattelun yhdistelmäksi. Pelkät tunteet eivät ole riittäviä, vaan siinä on oltava muutakin sisältöä.

Jumalan kohtaamisesta sen voin kirjoittaa, että kristityt kohtaavat Jumalasta hyvin erilaisia puolia. On kova paikka, kun Jumala ei olekaan sellainen jollaiseksi hänet on kuvitellut tai tuntenut. Esim. se nykypäivän yleinen termi, että Jumala rakastaa tai Jumala on rakkaus, on rajallinen termi eikä selitä Jumalaa kokonaisuudessaan. Jos Jumala nähdään vain rakkautena, se on muuttanut Jumalan kaiken hyväksyväksi ja sallivaksi päänsilittäjäksi. Jumala ei ole kuitekaan rajoitettu tähän määritelmään, vaikkakin se on täysin totta. Ongelmiin ihminen joutuu silloin, kun hän kohtaa Jumalan vihan ja pyhyyden... Aikaisempi kuva on totta, mutta siinä ihminen on rajoittanut Jumalan omien mieltymystensä ja toiveittensa mukaiseksi. Jumala on toisenlainen, tuonpuoleinen, ei ihmisen mieltymysten mukainen. Tässä Jumala tulee ihmistä ei, ei ihminen Jumalaa kohti. Ihminen kohtaa Jumalassa eri puolia, sellaisia, joita hän ei joskus ole tuntenut. Samalla aikaisemmat kuvat on edelleen totta.

Se, että Jumala kohtaa ihmisen, on miljoonia kertomuksia. Hyvä esimerkki tähän yhteyteen on joidenkin kristittyjen mystikoiden kohtaamiset Jumalan kanssa. Kohtaamista ei ole voinut sanoin selittää, abstraktitkaan termit eivät riitä kuvaamaan kokemusta. Se on ollut musertava, kun mystikko on kohdannut Jumalan täydellisen tuonpuoleisuuden ja toisenlaisuuden. Mystikot ovat kuvanneet kohtaamistaan pimeydeksi, jota ei voi selittää. Samalla kohtaaminen on ollut kirkkaus, jossa menneiden sukupolvien kristittyjen käyttämät termit ovat olleet ainoat sanat sanoittaa sanomatonta. Näiden kohtaamisten todellisesta tapahtumisesta ovat vakuuttaneet kuvaukset Jumalan toisenlaisuudesta, sanomattomuudesta: termit eivät riitä kuvaamaan, vertausten muodossa välittyy jotain, mutta sekin rajallisesti. Mystikot ovat "nähneet" Jumalan, joka on läsnä ja samalla kätkeytyy. Tällainen Jumala ei ole minusta ihmisen keksintöä enää eikä mihinkään muottiin laitettavissa saati sullottavissa.

Se on totta, kyse on paljon subjektiivisista tuntemuksista, joita ei voi tarkkaan selittää ja mitata. Mutta uskoville tuntemukset ovat kahden persoonan kohtaaminen.

Et paljoa kysynyt muiden seikkojen perään. Eli, usko ei synnu kokemukselle, vaan se nousee Jumalan ilmoituksesta. Ilmoitus on uskon tiedollinen aines, jonka uskova hyväksyy todeksi ja luottaa siinä ilmoitettuun totuuteen. Näin tiivistetysti, mutta uskonprosessi on hidas ja vie pitkään. Se on tahdon, järjen, mielen ja tunteiden asia. Se käy lävitse epäuskoa, kieltämistä, ristiriitoja sekä loogisia ongelmia. Mutta uskovan ilmoitus on saanut vakuutettua, että Jumala on olemassa ja Jumalan lupaukset ja ilmoitus itsestään on totta.

Raamattu on ihmisten kirjoittama, mutta jos lähtee tarkastelemaan kirjoittajan omaa motiivia, hän kirjoittaa ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta. Siinä mielessä niitä on pidettävä todistajanlausuntoina, ei satuiluna. Kirjoittamisella on ollut syynsä ja Uuden testamentin evankeliumien tarkoitus on kertoa henkilöstä nimeltään Jeesus Nasaretilainen, joka oli poikkeuksellinen ihminen ja saada lukija uskomaan, että hän on Jumala Poika. Syy on ilmiselvä, se on kirjoitettu Johanneksen evankeliumin lopussa suoraan auki. Evankeliumitekstien kirjoittajat ovat kertoneet Jeesuksesta sen, millä tavalla ihmiset olivat hänet kohdanneet ja mitä Jeesus heidän mielestään oli. Kirjoittajille tekstit todistivat Jumalasta, mutta eivät ne kaikkia vakuuta. Minut ne ovat vakuuttaneet.

Tekstit pyrkivät kertomaan Jumalan teoista historiassa ja sen eri vaiheissa. Minulle Nasaretilaisen teot ja elämä ovat historiallista faktaa. Esim. Jeesuksen hautaa ei nykypäivänä voi siinä mielessä havainnoida tai testata, mutta on muistettava, että paikka jonne hänet haudattiin, tunnettiin. Jeesuksen tunteneet ihmiset löysivät haudan tyhjänä eikä kukaan sinällään pystynyt varastamaan ruumista, kun juutalaiset eivät saaneet liikkua sapatin aikana, haudalla oli sotilasvartio ja opetuslapset olivat piiloutuneet pelätessään menettävänsä henkensä. Raamatun tekstit välittävät subjektiivisia kohtaamisia ylösnousseen Jeesuksen kanssa, mutta kirjoittajat vakuuttavat kohtaamisten olleen fyysisiä tapahtumia, kuollut seisoi omilla jaloillaan ja vielä yli kymmenen henkilöä näki hänet samanaikaisesti. Kuka tulkitsee sen joukkohallusinaatioksi, kuka todelliseksi tapahtumaksi... Nasaretilainen vain esimerkkinä Jumalan toiminnasta historiassa.

Saamasi kuva Jumalasta epämääräisenä ja havainnoimattomana on ihan oikea. Tarkennan asiaa. Kristitylle, ainakin minulle, tiede tarkastelee Jumalan luomaa todellisuutta ja siihen se on tarkoitettukin. Iso todiste minulle Jumalasta on olemassaolo ja maailmankaikkeus, sen näen Jumalan luomana, luotuna todellisuutena. Luoja on järjellinen, joten luomakuntaa on mahdollista tarkastella järjellisesti ja selittää sitä. Siellä tapahtuu prosesseja, joita voi tarkastella, selittää, havaita lainalaisuuksia ja rakenteita. Maailma on järjellinen ja ns. organisoitunut, koska sen tekijä on järjellinen. Tässä mielessä maailma heijastaa tekijäänsä: tekijä on luoja, järjellinen olento, kaikkivaltias (koska on kyennyt kaiken tekemään). Tiede havainnoi tässä mielessä koko Jumalan tekoa ja sivujuonteena häntä ottamatta siihen kuitenkaan kantaa. On sanottava erään teologin sanoin: "Miksei Jumala voi toimia laskujemme mukaan?"

Tämän käsityksen kautta ymmärrät kantani siihen, että maailman tarkasteleminen ei tarvitse Jumalaa selittääkseen ilmiöitä. Osuit aivan oikeaan laskullasi, 2 2 Jumala=4 ja 2 2=4, ne vähennettynä Jumala=0. Totta, täysin totta, mutta minä sijoitan Jumalan toiminnan juuri tuohon laskuun, Jumala on, mutta toimii täsmälleen laskun mukaan, koska hän on laskun valmistanut ja suunnitellut sen toimivan tällä tavalla. Samaa asiaa lähestytään eri suunnista, mutta lopputulos on sama... Jumala voi toimia laskujemme mukaisesti tässä todellisuudessa, mutta hän voi myös rikkoa ne, koska hän ei ole rajoitettu tämän todellisuuden lainalaisuuksiin. Tällöin tulee vastaan Jumalan yliluonnollinen toiminta.

Keskeisenä esimerkkinä ovat Nasaretilaisen teot, kuolema ja ylösnousemus. Kuolleista herääminen on mahdotonta, ihmeparantamiset ovat mahdottomia, luonnonvoimien hallitseminen on mahdotonta... Niille ei ole selitystä ja evankeliumitekstit ovat todistajanlausunnot asiasta. Ne joko uskoo todeksi tai ei. Kuitenkin ihmeitä tapahtuu edelleen. Olen kohdannut ihmisiä, joiden elämään Jumalan on puuttunut suoranaisesti ja tehnyt heille ihmeitä: persoonallisuushäiriöiden yllättävä parantuminen, ihmeparannus, mahdoton pelastuminen liikenteessä... Olen lukenut myös muiden kristittyjen kohtaamista ihmeistä. Miten esimerkiksi eräät Intiaan saapunut lähetystyöntekijät ajettiin erään hindugurun läheisyydestä pois, koska guru kohtasi tässä henkilössä "valkoisen voiman" matkan päästä? Yhteys henkivaltoihin oli gurulla vaarassa katketa, eivätkä lähetystyöntekijät olleet sanoneet yhtään mitään (ainoastaan rukoilleet mielessään). Tosin samaiset lähetit majoittuivat kirkon lähellä ja joku hindukulkue oli kulkemassa kirkon ohitse. Lähetit ryhtyivät rukoilemaan ja kulkua pysähtyi kuin seinään, se ei päässyt kirkon ohitse sitten millään. Lähetit ymmärsivät paikallista kieltä ja kuulivat, mitä hindut metelin keskellä huusivat. Kulkue jatkoi matkaansa vasta kun lähetit lopettivat rukoilemisen. Minä en keksi muuta selitystä näille tapahtumille kuin Jumalan toiminnan.

Mahdottomat tapahtumat vahvistavat Jumala-uskoa. Suomalaiset ovat tukeneet yhden kirkon rakentamista Israeliin. Kävi vain niin, että työmaa romahti kasaan ja alle jäi kaksi työmiestä. Järjellä ajateltuna heille olisi pitänyt käydä jotain, mutta he säilyivät vahingoittumattomina. Miten? En tiedä, sillä niin ei kai olisi pitänyt käydä...

Ihmeparantumiset. Niitä on tutkittu ja tulokset eivät ole olleet mairittelevia. Tosin miten käy niin tapausten, joissa parantuminen on tapahtunut, mutta asianomainen ei pidä asiasta mitään meteliä? Tiedän tällaisia tapauksia pari. En tiedä, miten Markku Koiviston ensimmäistä syövästä paranemista on selitetty lääketieteellisesti, sillä paranemisen piti olla mahdotonta ja toisin on käynyt.

Näen itse, että Jumala tekee ja toimii koko ajan nykyhetkessä. Muodot ovat sekä luonnollisia että yliluonnollisia. Jumalan toimintaa ovat esim. se, että ihmiset saavat uuden elämänsuunnan, vapautuvat huumausaineista tai alkoholista, Kiovan katulapset saavat katon päänsä päälle ja pääsevät elämässään jaloilleen, parantumiset, pelastumiset... Kertomusten joukko on nykypäivänä valtava, ne on joko uskottavat tai kiellettävä Jumalan toimintana, mutta kieltämisestä huolimatta Jumala ei vähene sen enempää. Minulle koko maailma huutaa Jumalasta.

Tässä on tekstiä nyt laajasti, mutta saat ainakin materiaalia ymmärtääksesi. Tsemppiä päivään!

Ville-Hart kirjoitti:

Tekstisi on mielenkiintoinen lukea. Ensi alkuun sanon, että ymmärrän lähtökohtasi omalle katsomuksellesi. Moninaiset jumalakuvat tuovat epävarmuuden Jumalan olemassaolosta, joten tarvitaan varmistus todellisesta. Minua rupesi huvittamaan, et sinä millään tavalla, vaan se että kristillinen Jumala-kuva joutuu välittömästi ristiriitaan tämän kanssa. Miten varmistaa kokonaan tuonpuoleinen (joka ei antaudu minkäänlaiseen tarkasteluun), joka on samalla kaikkialla läsnä? Ymmärrän perustelusi, ja olen siltä osin kanssasi samaa mieltä, joka koskee omaa maailmankaikkeuttamme. Mutta Jumalan kohdalla en itse voi asettaa samanlaisia edellytyksiä. Huomasit varmaan, että asetit juuri sellaisia edellytyksiä, joilta Jumala "karkaa". Vaikkakin kyseessä on vilpitön halu saada selville totuus, niin Jumalan kohdalla se on raamien asettamista, jolla alueella Jumala on toimittava. Jumala ei mahdu ihmisen tekemiin "laatikoihin". Jäljelle jää se, kuten kirjoitin edellä, että ihminen ei voi tavoittaa Jumalaa, vaan suunta on päinvastainen: Jumala tavoittaa ihmisen.

Jumala-kokemuksen aitoutta ei voi kukaan kieltää, vaikka selityksiä sille voidaan antaa, usein psykologisia. Toisaalta ne selitykset eivät voi antaa varmuutta siitä, että tapahtuiko tosiasiassa ihmisen ja tuonpuoleisen persoonan kohtaaminen (varsinkin jos ihminen on täysijärkinen ilman aistiharhoja). Psykologiset selitykset ovat yksi keino pyrkiä selittämään ihmisen subjektiivista kokemusta, se on aivan oikein ja totta, mutta minusta on vaarallista ottaa se ainoaksi totuudeksi. Se selittää subjektiivista tuntemusta rajatulla kentällä ja annetuissa raameissa eikä anna koko totuutta, luultavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Selityksen voi aina antaa omasta katsomuksestaan käsin, mutta silloin sillä on aina olemassa lähtöoletus, joka antaa rajat minkälaisia selityksiä ei saa antaa. Tiedostan tämän kyllä itsessäni kirjoittaessani tätä tekstiä. Minulle esim. selitys todellisesta kohtaamisesta Jumalan kanssa on yhtä oikea kuin psykologinenkin.

Tuohon psykologiseen harhaan perustuvasta jumalatuntemuksesta en paljoa sanoa mitään. En ole kohdannut paljon harhasta kärsiviä ihmisiä enkä ole psykologian asiantuntija. Mutta mutta... Hmm...

Selitykseni ei ole tyhjentävä, sanon sen suoraan. Lähden siitä, että Jumala tulee ihmistä luokse. Ihminen projisoi Jumalaan paljon omia tuntemuksiaan ja häneen kohdistetaan toiveita ja odotuksia. Tunteet ovat yksi osa jumalasuhdetta. Psykologisen harha lienee silloin, kun Jumala heijastaa ja tukee oman harhan mukaisia tuntemuksia ja ajatuksia, asianosaisella on todettu psyykkisiä ongelmia.

Ristiriidat jumalatuntemuksissa ihmisten kesken voivat johtua juuri erilaisista Jumalaan projisoiduista tuntemuksista. Ne eivät ole yhteneviä ja sulkevat toisiansa pois. Mutta mihin jumalolentoon näitä tuntemuksia kohdistetaan? Onko kyseessä Jumala vai joku muu jumala? Asia lienee tapauskohtaista.

Kun kyse on todellista jumalakohtaamisesta, niin minusta kuvausten pitäisi olla toisiaan tukevia ja samansuuntaisia. Jotain todellista on minusta silloin, kun Jumala ei ole aina ihmisen mielen mukainen ja toimii toisin kuin ihminen toivoisi. Jumala on kokonaan toisenlainen, kuin mitä oli ajatellut ja tuntenut, niiden lisäksi Jumala on paljon enemmän ja jotain muuta. Jumalausko ei voi perustua yksistään tunteisiin ja omiin mielikuviin, vaan se on järjen kysymys: Jumalasuhdettaan ja tuntemuksiaan voi käsitellä järjellä, selittää omia tuntemuksiaan ja kuvata ihmisestä vapaata Jumalaa. Ajattelen, että kun ihminen sanoo Jumalan olevan paljon muutakin kuin mitä hän itse kuvittelee Jumala olevan, silloin on kohtaaminen todellista. Se on kuin kahden henkilön kohtaaminen, toista ei selitä pelkästään omat mielikuvat, vaan toinen on niistä vapaa olemaan enemmän. Jumalasta paljastuu enemmän ja ihminen oppii tuntemaan hänet toisenlaisena, omat mielikuvat ja tunteet joutuvat ristiriitaan ja silloin ihmiselle avautuu se, että Jumala ei ole hänen tahtonsa hallittavissa, Jumala on kokonaan tuonpuoleinen.

Lähtisin tarkastelemaan psykologisia harhoja siitä käsin, että minkälainen jumalakuva heillä on. Hallitseeko ihminen Jumalaa? Onko Jumala yksistään hänen tuntemustensa mukainen? Kuten kirjoitin, tyhjentävää selitystä en voi enkä osaa antaa. Tämä on yksi yritys ja räpellys, ehkä se antaa ajatuspohjaa. Kysy muiltakin uskovilta samaa!

Teologisessa tutkimuksessa on käsitelty ihmisen jumalakuvaa ja keskustelua on käyty psykologisiin tuntemuksiin ja opillisiin määritelmiin pohjautuvien jumalakuvien kesken. Tämä ilmentää ennen kaikkea sitä, että Jumala-kuva rakentuu sekä omien tuntemusten ja tunteiden sekä järjellisen ajattelun yhdistelmäksi. Pelkät tunteet eivät ole riittäviä, vaan siinä on oltava muutakin sisältöä.

Jumalan kohtaamisesta sen voin kirjoittaa, että kristityt kohtaavat Jumalasta hyvin erilaisia puolia. On kova paikka, kun Jumala ei olekaan sellainen jollaiseksi hänet on kuvitellut tai tuntenut. Esim. se nykypäivän yleinen termi, että Jumala rakastaa tai Jumala on rakkaus, on rajallinen termi eikä selitä Jumalaa kokonaisuudessaan. Jos Jumala nähdään vain rakkautena, se on muuttanut Jumalan kaiken hyväksyväksi ja sallivaksi päänsilittäjäksi. Jumala ei ole kuitekaan rajoitettu tähän määritelmään, vaikkakin se on täysin totta. Ongelmiin ihminen joutuu silloin, kun hän kohtaa Jumalan vihan ja pyhyyden... Aikaisempi kuva on totta, mutta siinä ihminen on rajoittanut Jumalan omien mieltymystensä ja toiveittensa mukaiseksi. Jumala on toisenlainen, tuonpuoleinen, ei ihmisen mieltymysten mukainen. Tässä Jumala tulee ihmistä ei, ei ihminen Jumalaa kohti. Ihminen kohtaa Jumalassa eri puolia, sellaisia, joita hän ei joskus ole tuntenut. Samalla aikaisemmat kuvat on edelleen totta.

Se, että Jumala kohtaa ihmisen, on miljoonia kertomuksia. Hyvä esimerkki tähän yhteyteen on joidenkin kristittyjen mystikoiden kohtaamiset Jumalan kanssa. Kohtaamista ei ole voinut sanoin selittää, abstraktitkaan termit eivät riitä kuvaamaan kokemusta. Se on ollut musertava, kun mystikko on kohdannut Jumalan täydellisen tuonpuoleisuuden ja toisenlaisuuden. Mystikot ovat kuvanneet kohtaamistaan pimeydeksi, jota ei voi selittää. Samalla kohtaaminen on ollut kirkkaus, jossa menneiden sukupolvien kristittyjen käyttämät termit ovat olleet ainoat sanat sanoittaa sanomatonta. Näiden kohtaamisten todellisesta tapahtumisesta ovat vakuuttaneet kuvaukset Jumalan toisenlaisuudesta, sanomattomuudesta: termit eivät riitä kuvaamaan, vertausten muodossa välittyy jotain, mutta sekin rajallisesti. Mystikot ovat "nähneet" Jumalan, joka on läsnä ja samalla kätkeytyy. Tällainen Jumala ei ole minusta ihmisen keksintöä enää eikä mihinkään muottiin laitettavissa saati sullottavissa.

Se on totta, kyse on paljon subjektiivisista tuntemuksista, joita ei voi tarkkaan selittää ja mitata. Mutta uskoville tuntemukset ovat kahden persoonan kohtaaminen.

Et paljoa kysynyt muiden seikkojen perään. Eli, usko ei synnu kokemukselle, vaan se nousee Jumalan ilmoituksesta. Ilmoitus on uskon tiedollinen aines, jonka uskova hyväksyy todeksi ja luottaa siinä ilmoitettuun totuuteen. Näin tiivistetysti, mutta uskonprosessi on hidas ja vie pitkään. Se on tahdon, järjen, mielen ja tunteiden asia. Se käy lävitse epäuskoa, kieltämistä, ristiriitoja sekä loogisia ongelmia. Mutta uskovan ilmoitus on saanut vakuutettua, että Jumala on olemassa ja Jumalan lupaukset ja ilmoitus itsestään on totta.

Raamattu on ihmisten kirjoittama, mutta jos lähtee tarkastelemaan kirjoittajan omaa motiivia, hän kirjoittaa ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta. Siinä mielessä niitä on pidettävä todistajanlausuntoina, ei satuiluna. Kirjoittamisella on ollut syynsä ja Uuden testamentin evankeliumien tarkoitus on kertoa henkilöstä nimeltään Jeesus Nasaretilainen, joka oli poikkeuksellinen ihminen ja saada lukija uskomaan, että hän on Jumala Poika. Syy on ilmiselvä, se on kirjoitettu Johanneksen evankeliumin lopussa suoraan auki. Evankeliumitekstien kirjoittajat ovat kertoneet Jeesuksesta sen, millä tavalla ihmiset olivat hänet kohdanneet ja mitä Jeesus heidän mielestään oli. Kirjoittajille tekstit todistivat Jumalasta, mutta eivät ne kaikkia vakuuta. Minut ne ovat vakuuttaneet.

Tekstit pyrkivät kertomaan Jumalan teoista historiassa ja sen eri vaiheissa. Minulle Nasaretilaisen teot ja elämä ovat historiallista faktaa. Esim. Jeesuksen hautaa ei nykypäivänä voi siinä mielessä havainnoida tai testata, mutta on muistettava, että paikka jonne hänet haudattiin, tunnettiin. Jeesuksen tunteneet ihmiset löysivät haudan tyhjänä eikä kukaan sinällään pystynyt varastamaan ruumista, kun juutalaiset eivät saaneet liikkua sapatin aikana, haudalla oli sotilasvartio ja opetuslapset olivat piiloutuneet pelätessään menettävänsä henkensä. Raamatun tekstit välittävät subjektiivisia kohtaamisia ylösnousseen Jeesuksen kanssa, mutta kirjoittajat vakuuttavat kohtaamisten olleen fyysisiä tapahtumia, kuollut seisoi omilla jaloillaan ja vielä yli kymmenen henkilöä näki hänet samanaikaisesti. Kuka tulkitsee sen joukkohallusinaatioksi, kuka todelliseksi tapahtumaksi... Nasaretilainen vain esimerkkinä Jumalan toiminnasta historiassa.

Saamasi kuva Jumalasta epämääräisenä ja havainnoimattomana on ihan oikea. Tarkennan asiaa. Kristitylle, ainakin minulle, tiede tarkastelee Jumalan luomaa todellisuutta ja siihen se on tarkoitettukin. Iso todiste minulle Jumalasta on olemassaolo ja maailmankaikkeus, sen näen Jumalan luomana, luotuna todellisuutena. Luoja on järjellinen, joten luomakuntaa on mahdollista tarkastella järjellisesti ja selittää sitä. Siellä tapahtuu prosesseja, joita voi tarkastella, selittää, havaita lainalaisuuksia ja rakenteita. Maailma on järjellinen ja ns. organisoitunut, koska sen tekijä on järjellinen. Tässä mielessä maailma heijastaa tekijäänsä: tekijä on luoja, järjellinen olento, kaikkivaltias (koska on kyennyt kaiken tekemään). Tiede havainnoi tässä mielessä koko Jumalan tekoa ja sivujuonteena häntä ottamatta siihen kuitenkaan kantaa. On sanottava erään teologin sanoin: "Miksei Jumala voi toimia laskujemme mukaan?"

Tämän käsityksen kautta ymmärrät kantani siihen, että maailman tarkasteleminen ei tarvitse Jumalaa selittääkseen ilmiöitä. Osuit aivan oikeaan laskullasi, 2 2 Jumala=4 ja 2 2=4, ne vähennettynä Jumala=0. Totta, täysin totta, mutta minä sijoitan Jumalan toiminnan juuri tuohon laskuun, Jumala on, mutta toimii täsmälleen laskun mukaan, koska hän on laskun valmistanut ja suunnitellut sen toimivan tällä tavalla. Samaa asiaa lähestytään eri suunnista, mutta lopputulos on sama... Jumala voi toimia laskujemme mukaisesti tässä todellisuudessa, mutta hän voi myös rikkoa ne, koska hän ei ole rajoitettu tämän todellisuuden lainalaisuuksiin. Tällöin tulee vastaan Jumalan yliluonnollinen toiminta.

Keskeisenä esimerkkinä ovat Nasaretilaisen teot, kuolema ja ylösnousemus. Kuolleista herääminen on mahdotonta, ihmeparantamiset ovat mahdottomia, luonnonvoimien hallitseminen on mahdotonta... Niille ei ole selitystä ja evankeliumitekstit ovat todistajanlausunnot asiasta. Ne joko uskoo todeksi tai ei. Kuitenkin ihmeitä tapahtuu edelleen. Olen kohdannut ihmisiä, joiden elämään Jumalan on puuttunut suoranaisesti ja tehnyt heille ihmeitä: persoonallisuushäiriöiden yllättävä parantuminen, ihmeparannus, mahdoton pelastuminen liikenteessä... Olen lukenut myös muiden kristittyjen kohtaamista ihmeistä. Miten esimerkiksi eräät Intiaan saapunut lähetystyöntekijät ajettiin erään hindugurun läheisyydestä pois, koska guru kohtasi tässä henkilössä "valkoisen voiman" matkan päästä? Yhteys henkivaltoihin oli gurulla vaarassa katketa, eivätkä lähetystyöntekijät olleet sanoneet yhtään mitään (ainoastaan rukoilleet mielessään). Tosin samaiset lähetit majoittuivat kirkon lähellä ja joku hindukulkue oli kulkemassa kirkon ohitse. Lähetit ryhtyivät rukoilemaan ja kulkua pysähtyi kuin seinään, se ei päässyt kirkon ohitse sitten millään. Lähetit ymmärsivät paikallista kieltä ja kuulivat, mitä hindut metelin keskellä huusivat. Kulkue jatkoi matkaansa vasta kun lähetit lopettivat rukoilemisen. Minä en keksi muuta selitystä näille tapahtumille kuin Jumalan toiminnan.

Mahdottomat tapahtumat vahvistavat Jumala-uskoa. Suomalaiset ovat tukeneet yhden kirkon rakentamista Israeliin. Kävi vain niin, että työmaa romahti kasaan ja alle jäi kaksi työmiestä. Järjellä ajateltuna heille olisi pitänyt käydä jotain, mutta he säilyivät vahingoittumattomina. Miten? En tiedä, sillä niin ei kai olisi pitänyt käydä...

Ihmeparantumiset. Niitä on tutkittu ja tulokset eivät ole olleet mairittelevia. Tosin miten käy niin tapausten, joissa parantuminen on tapahtunut, mutta asianomainen ei pidä asiasta mitään meteliä? Tiedän tällaisia tapauksia pari. En tiedä, miten Markku Koiviston ensimmäistä syövästä paranemista on selitetty lääketieteellisesti, sillä paranemisen piti olla mahdotonta ja toisin on käynyt.

Näen itse, että Jumala tekee ja toimii koko ajan nykyhetkessä. Muodot ovat sekä luonnollisia että yliluonnollisia. Jumalan toimintaa ovat esim. se, että ihmiset saavat uuden elämänsuunnan, vapautuvat huumausaineista tai alkoholista, Kiovan katulapset saavat katon päänsä päälle ja pääsevät elämässään jaloilleen, parantumiset, pelastumiset... Kertomusten joukko on nykypäivänä valtava, ne on joko uskottavat tai kiellettävä Jumalan toimintana, mutta kieltämisestä huolimatta Jumala ei vähene sen enempää. Minulle koko maailma huutaa Jumalasta.

Tässä on tekstiä nyt laajasti, mutta saat ainakin materiaalia ymmärtääksesi. Tsemppiä päivään!

Lue lisää

liian kiire, jotta syventyisin nyt koko tekstiisi, mutta huomasin siellä seassa maininnan, että jumala tulee ihmisen luo.

No niin. Lopetetaan nyt sitten niiden jumalakertomusten kertoilu lajitovereillemmme ja uskottelut, että raamattu on jumalan sanaa, ja aletaan tarkkailla, minkälaisia jumalia ihmisten luo alkaa ilmestyä.

Rohkenenpa arvata, ettet olisi löytänyt jumalaasi ilman lapsuudenaikaista indoktrinaatiota, ja toisenlaisessa kulttuurissa olisit löytänyt yhtä oikeilta tuntuvia vieraiden uskontojen jumalia.

Elw. kirjoitti:

liian kiire, jotta syventyisin nyt koko tekstiisi, mutta huomasin siellä seassa maininnan, että jumala tulee ihmisen luo.

No niin. Lopetetaan nyt sitten niiden jumalakertomusten kertoilu lajitovereillemmme ja uskottelut, että raamattu on jumalan sanaa, ja aletaan tarkkailla, minkälaisia jumalia ihmisten luo alkaa ilmestyä.

Rohkenenpa arvata, ettet olisi löytänyt jumalaasi ilman lapsuudenaikaista indoktrinaatiota, ja toisenlaisessa kulttuurissa olisit löytänyt yhtä oikeilta tuntuvia vieraiden uskontojen jumalia.

Lue lisää

"liian kiire, jotta syventyisin nyt koko tekstiisi, mutta huomasin siellä seassa maininnan, että jumala tulee ihmisen luo.

No niin. Lopetetaan nyt sitten niiden jumalakertomusten kertoilu lajitovereillemmme ja uskottelut, että raamattu on jumalan sana..."


Niin lopetetaankin. Kuka vain kääntyy Jeesuksen puoleen, saa huomata elämässään, että Hän todella pitää sanansa ja silloin ei tarvitse enää uskotella, että Raamattu on Jumalan Sana. Kuten minulle ja lukuisille läheisilleni ihmisille on käynyt.

Ville-Hart kirjoitti:

Tekstisi on mielenkiintoinen lukea. Ensi alkuun sanon, että ymmärrän lähtökohtasi omalle katsomuksellesi. Moninaiset jumalakuvat tuovat epävarmuuden Jumalan olemassaolosta, joten tarvitaan varmistus todellisesta. Minua rupesi huvittamaan, et sinä millään tavalla, vaan se että kristillinen Jumala-kuva joutuu välittömästi ristiriitaan tämän kanssa. Miten varmistaa kokonaan tuonpuoleinen (joka ei antaudu minkäänlaiseen tarkasteluun), joka on samalla kaikkialla läsnä? Ymmärrän perustelusi, ja olen siltä osin kanssasi samaa mieltä, joka koskee omaa maailmankaikkeuttamme. Mutta Jumalan kohdalla en itse voi asettaa samanlaisia edellytyksiä. Huomasit varmaan, että asetit juuri sellaisia edellytyksiä, joilta Jumala "karkaa". Vaikkakin kyseessä on vilpitön halu saada selville totuus, niin Jumalan kohdalla se on raamien asettamista, jolla alueella Jumala on toimittava. Jumala ei mahdu ihmisen tekemiin "laatikoihin". Jäljelle jää se, kuten kirjoitin edellä, että ihminen ei voi tavoittaa Jumalaa, vaan suunta on päinvastainen: Jumala tavoittaa ihmisen.

Jumala-kokemuksen aitoutta ei voi kukaan kieltää, vaikka selityksiä sille voidaan antaa, usein psykologisia. Toisaalta ne selitykset eivät voi antaa varmuutta siitä, että tapahtuiko tosiasiassa ihmisen ja tuonpuoleisen persoonan kohtaaminen (varsinkin jos ihminen on täysijärkinen ilman aistiharhoja). Psykologiset selitykset ovat yksi keino pyrkiä selittämään ihmisen subjektiivista kokemusta, se on aivan oikein ja totta, mutta minusta on vaarallista ottaa se ainoaksi totuudeksi. Se selittää subjektiivista tuntemusta rajatulla kentällä ja annetuissa raameissa eikä anna koko totuutta, luultavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Selityksen voi aina antaa omasta katsomuksestaan käsin, mutta silloin sillä on aina olemassa lähtöoletus, joka antaa rajat minkälaisia selityksiä ei saa antaa. Tiedostan tämän kyllä itsessäni kirjoittaessani tätä tekstiä. Minulle esim. selitys todellisesta kohtaamisesta Jumalan kanssa on yhtä oikea kuin psykologinenkin.

Tuohon psykologiseen harhaan perustuvasta jumalatuntemuksesta en paljoa sanoa mitään. En ole kohdannut paljon harhasta kärsiviä ihmisiä enkä ole psykologian asiantuntija. Mutta mutta... Hmm...

Selitykseni ei ole tyhjentävä, sanon sen suoraan. Lähden siitä, että Jumala tulee ihmistä luokse. Ihminen projisoi Jumalaan paljon omia tuntemuksiaan ja häneen kohdistetaan toiveita ja odotuksia. Tunteet ovat yksi osa jumalasuhdetta. Psykologisen harha lienee silloin, kun Jumala heijastaa ja tukee oman harhan mukaisia tuntemuksia ja ajatuksia, asianosaisella on todettu psyykkisiä ongelmia.

Ristiriidat jumalatuntemuksissa ihmisten kesken voivat johtua juuri erilaisista Jumalaan projisoiduista tuntemuksista. Ne eivät ole yhteneviä ja sulkevat toisiansa pois. Mutta mihin jumalolentoon näitä tuntemuksia kohdistetaan? Onko kyseessä Jumala vai joku muu jumala? Asia lienee tapauskohtaista.

Kun kyse on todellista jumalakohtaamisesta, niin minusta kuvausten pitäisi olla toisiaan tukevia ja samansuuntaisia. Jotain todellista on minusta silloin, kun Jumala ei ole aina ihmisen mielen mukainen ja toimii toisin kuin ihminen toivoisi. Jumala on kokonaan toisenlainen, kuin mitä oli ajatellut ja tuntenut, niiden lisäksi Jumala on paljon enemmän ja jotain muuta. Jumalausko ei voi perustua yksistään tunteisiin ja omiin mielikuviin, vaan se on järjen kysymys: Jumalasuhdettaan ja tuntemuksiaan voi käsitellä järjellä, selittää omia tuntemuksiaan ja kuvata ihmisestä vapaata Jumalaa. Ajattelen, että kun ihminen sanoo Jumalan olevan paljon muutakin kuin mitä hän itse kuvittelee Jumala olevan, silloin on kohtaaminen todellista. Se on kuin kahden henkilön kohtaaminen, toista ei selitä pelkästään omat mielikuvat, vaan toinen on niistä vapaa olemaan enemmän. Jumalasta paljastuu enemmän ja ihminen oppii tuntemaan hänet toisenlaisena, omat mielikuvat ja tunteet joutuvat ristiriitaan ja silloin ihmiselle avautuu se, että Jumala ei ole hänen tahtonsa hallittavissa, Jumala on kokonaan tuonpuoleinen.

Lähtisin tarkastelemaan psykologisia harhoja siitä käsin, että minkälainen jumalakuva heillä on. Hallitseeko ihminen Jumalaa? Onko Jumala yksistään hänen tuntemustensa mukainen? Kuten kirjoitin, tyhjentävää selitystä en voi enkä osaa antaa. Tämä on yksi yritys ja räpellys, ehkä se antaa ajatuspohjaa. Kysy muiltakin uskovilta samaa!

Teologisessa tutkimuksessa on käsitelty ihmisen jumalakuvaa ja keskustelua on käyty psykologisiin tuntemuksiin ja opillisiin määritelmiin pohjautuvien jumalakuvien kesken. Tämä ilmentää ennen kaikkea sitä, että Jumala-kuva rakentuu sekä omien tuntemusten ja tunteiden sekä järjellisen ajattelun yhdistelmäksi. Pelkät tunteet eivät ole riittäviä, vaan siinä on oltava muutakin sisältöä.

Jumalan kohtaamisesta sen voin kirjoittaa, että kristityt kohtaavat Jumalasta hyvin erilaisia puolia. On kova paikka, kun Jumala ei olekaan sellainen jollaiseksi hänet on kuvitellut tai tuntenut. Esim. se nykypäivän yleinen termi, että Jumala rakastaa tai Jumala on rakkaus, on rajallinen termi eikä selitä Jumalaa kokonaisuudessaan. Jos Jumala nähdään vain rakkautena, se on muuttanut Jumalan kaiken hyväksyväksi ja sallivaksi päänsilittäjäksi. Jumala ei ole kuitekaan rajoitettu tähän määritelmään, vaikkakin se on täysin totta. Ongelmiin ihminen joutuu silloin, kun hän kohtaa Jumalan vihan ja pyhyyden... Aikaisempi kuva on totta, mutta siinä ihminen on rajoittanut Jumalan omien mieltymystensä ja toiveittensa mukaiseksi. Jumala on toisenlainen, tuonpuoleinen, ei ihmisen mieltymysten mukainen. Tässä Jumala tulee ihmistä ei, ei ihminen Jumalaa kohti. Ihminen kohtaa Jumalassa eri puolia, sellaisia, joita hän ei joskus ole tuntenut. Samalla aikaisemmat kuvat on edelleen totta.

Se, että Jumala kohtaa ihmisen, on miljoonia kertomuksia. Hyvä esimerkki tähän yhteyteen on joidenkin kristittyjen mystikoiden kohtaamiset Jumalan kanssa. Kohtaamista ei ole voinut sanoin selittää, abstraktitkaan termit eivät riitä kuvaamaan kokemusta. Se on ollut musertava, kun mystikko on kohdannut Jumalan täydellisen tuonpuoleisuuden ja toisenlaisuuden. Mystikot ovat kuvanneet kohtaamistaan pimeydeksi, jota ei voi selittää. Samalla kohtaaminen on ollut kirkkaus, jossa menneiden sukupolvien kristittyjen käyttämät termit ovat olleet ainoat sanat sanoittaa sanomatonta. Näiden kohtaamisten todellisesta tapahtumisesta ovat vakuuttaneet kuvaukset Jumalan toisenlaisuudesta, sanomattomuudesta: termit eivät riitä kuvaamaan, vertausten muodossa välittyy jotain, mutta sekin rajallisesti. Mystikot ovat "nähneet" Jumalan, joka on läsnä ja samalla kätkeytyy. Tällainen Jumala ei ole minusta ihmisen keksintöä enää eikä mihinkään muottiin laitettavissa saati sullottavissa.

Se on totta, kyse on paljon subjektiivisista tuntemuksista, joita ei voi tarkkaan selittää ja mitata. Mutta uskoville tuntemukset ovat kahden persoonan kohtaaminen.

Et paljoa kysynyt muiden seikkojen perään. Eli, usko ei synnu kokemukselle, vaan se nousee Jumalan ilmoituksesta. Ilmoitus on uskon tiedollinen aines, jonka uskova hyväksyy todeksi ja luottaa siinä ilmoitettuun totuuteen. Näin tiivistetysti, mutta uskonprosessi on hidas ja vie pitkään. Se on tahdon, järjen, mielen ja tunteiden asia. Se käy lävitse epäuskoa, kieltämistä, ristiriitoja sekä loogisia ongelmia. Mutta uskovan ilmoitus on saanut vakuutettua, että Jumala on olemassa ja Jumalan lupaukset ja ilmoitus itsestään on totta.

Raamattu on ihmisten kirjoittama, mutta jos lähtee tarkastelemaan kirjoittajan omaa motiivia, hän kirjoittaa ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta. Siinä mielessä niitä on pidettävä todistajanlausuntoina, ei satuiluna. Kirjoittamisella on ollut syynsä ja Uuden testamentin evankeliumien tarkoitus on kertoa henkilöstä nimeltään Jeesus Nasaretilainen, joka oli poikkeuksellinen ihminen ja saada lukija uskomaan, että hän on Jumala Poika. Syy on ilmiselvä, se on kirjoitettu Johanneksen evankeliumin lopussa suoraan auki. Evankeliumitekstien kirjoittajat ovat kertoneet Jeesuksesta sen, millä tavalla ihmiset olivat hänet kohdanneet ja mitä Jeesus heidän mielestään oli. Kirjoittajille tekstit todistivat Jumalasta, mutta eivät ne kaikkia vakuuta. Minut ne ovat vakuuttaneet.

Tekstit pyrkivät kertomaan Jumalan teoista historiassa ja sen eri vaiheissa. Minulle Nasaretilaisen teot ja elämä ovat historiallista faktaa. Esim. Jeesuksen hautaa ei nykypäivänä voi siinä mielessä havainnoida tai testata, mutta on muistettava, että paikka jonne hänet haudattiin, tunnettiin. Jeesuksen tunteneet ihmiset löysivät haudan tyhjänä eikä kukaan sinällään pystynyt varastamaan ruumista, kun juutalaiset eivät saaneet liikkua sapatin aikana, haudalla oli sotilasvartio ja opetuslapset olivat piiloutuneet pelätessään menettävänsä henkensä. Raamatun tekstit välittävät subjektiivisia kohtaamisia ylösnousseen Jeesuksen kanssa, mutta kirjoittajat vakuuttavat kohtaamisten olleen fyysisiä tapahtumia, kuollut seisoi omilla jaloillaan ja vielä yli kymmenen henkilöä näki hänet samanaikaisesti. Kuka tulkitsee sen joukkohallusinaatioksi, kuka todelliseksi tapahtumaksi... Nasaretilainen vain esimerkkinä Jumalan toiminnasta historiassa.

Saamasi kuva Jumalasta epämääräisenä ja havainnoimattomana on ihan oikea. Tarkennan asiaa. Kristitylle, ainakin minulle, tiede tarkastelee Jumalan luomaa todellisuutta ja siihen se on tarkoitettukin. Iso todiste minulle Jumalasta on olemassaolo ja maailmankaikkeus, sen näen Jumalan luomana, luotuna todellisuutena. Luoja on järjellinen, joten luomakuntaa on mahdollista tarkastella järjellisesti ja selittää sitä. Siellä tapahtuu prosesseja, joita voi tarkastella, selittää, havaita lainalaisuuksia ja rakenteita. Maailma on järjellinen ja ns. organisoitunut, koska sen tekijä on järjellinen. Tässä mielessä maailma heijastaa tekijäänsä: tekijä on luoja, järjellinen olento, kaikkivaltias (koska on kyennyt kaiken tekemään). Tiede havainnoi tässä mielessä koko Jumalan tekoa ja sivujuonteena häntä ottamatta siihen kuitenkaan kantaa. On sanottava erään teologin sanoin: "Miksei Jumala voi toimia laskujemme mukaan?"

Tämän käsityksen kautta ymmärrät kantani siihen, että maailman tarkasteleminen ei tarvitse Jumalaa selittääkseen ilmiöitä. Osuit aivan oikeaan laskullasi, 2 2 Jumala=4 ja 2 2=4, ne vähennettynä Jumala=0. Totta, täysin totta, mutta minä sijoitan Jumalan toiminnan juuri tuohon laskuun, Jumala on, mutta toimii täsmälleen laskun mukaan, koska hän on laskun valmistanut ja suunnitellut sen toimivan tällä tavalla. Samaa asiaa lähestytään eri suunnista, mutta lopputulos on sama... Jumala voi toimia laskujemme mukaisesti tässä todellisuudessa, mutta hän voi myös rikkoa ne, koska hän ei ole rajoitettu tämän todellisuuden lainalaisuuksiin. Tällöin tulee vastaan Jumalan yliluonnollinen toiminta.

Keskeisenä esimerkkinä ovat Nasaretilaisen teot, kuolema ja ylösnousemus. Kuolleista herääminen on mahdotonta, ihmeparantamiset ovat mahdottomia, luonnonvoimien hallitseminen on mahdotonta... Niille ei ole selitystä ja evankeliumitekstit ovat todistajanlausunnot asiasta. Ne joko uskoo todeksi tai ei. Kuitenkin ihmeitä tapahtuu edelleen. Olen kohdannut ihmisiä, joiden elämään Jumalan on puuttunut suoranaisesti ja tehnyt heille ihmeitä: persoonallisuushäiriöiden yllättävä parantuminen, ihmeparannus, mahdoton pelastuminen liikenteessä... Olen lukenut myös muiden kristittyjen kohtaamista ihmeistä. Miten esimerkiksi eräät Intiaan saapunut lähetystyöntekijät ajettiin erään hindugurun läheisyydestä pois, koska guru kohtasi tässä henkilössä "valkoisen voiman" matkan päästä? Yhteys henkivaltoihin oli gurulla vaarassa katketa, eivätkä lähetystyöntekijät olleet sanoneet yhtään mitään (ainoastaan rukoilleet mielessään). Tosin samaiset lähetit majoittuivat kirkon lähellä ja joku hindukulkue oli kulkemassa kirkon ohitse. Lähetit ryhtyivät rukoilemaan ja kulkua pysähtyi kuin seinään, se ei päässyt kirkon ohitse sitten millään. Lähetit ymmärsivät paikallista kieltä ja kuulivat, mitä hindut metelin keskellä huusivat. Kulkue jatkoi matkaansa vasta kun lähetit lopettivat rukoilemisen. Minä en keksi muuta selitystä näille tapahtumille kuin Jumalan toiminnan.

Mahdottomat tapahtumat vahvistavat Jumala-uskoa. Suomalaiset ovat tukeneet yhden kirkon rakentamista Israeliin. Kävi vain niin, että työmaa romahti kasaan ja alle jäi kaksi työmiestä. Järjellä ajateltuna heille olisi pitänyt käydä jotain, mutta he säilyivät vahingoittumattomina. Miten? En tiedä, sillä niin ei kai olisi pitänyt käydä...

Ihmeparantumiset. Niitä on tutkittu ja tulokset eivät ole olleet mairittelevia. Tosin miten käy niin tapausten, joissa parantuminen on tapahtunut, mutta asianomainen ei pidä asiasta mitään meteliä? Tiedän tällaisia tapauksia pari. En tiedä, miten Markku Koiviston ensimmäistä syövästä paranemista on selitetty lääketieteellisesti, sillä paranemisen piti olla mahdotonta ja toisin on käynyt.

Näen itse, että Jumala tekee ja toimii koko ajan nykyhetkessä. Muodot ovat sekä luonnollisia että yliluonnollisia. Jumalan toimintaa ovat esim. se, että ihmiset saavat uuden elämänsuunnan, vapautuvat huumausaineista tai alkoholista, Kiovan katulapset saavat katon päänsä päälle ja pääsevät elämässään jaloilleen, parantumiset, pelastumiset... Kertomusten joukko on nykypäivänä valtava, ne on joko uskottavat tai kiellettävä Jumalan toimintana, mutta kieltämisestä huolimatta Jumala ei vähene sen enempää. Minulle koko maailma huutaa Jumalasta.

Tässä on tekstiä nyt laajasti, mutta saat ainakin materiaalia ymmärtääksesi. Tsemppiä päivään!

Lue lisää

edellyttääkö uskonnollisuus jotain muutosta puhekeskuksessa tai muulla aivoalueella . tuntuvat vaan nämä henkilöt kirjoittavan ja puhuvan säännöllisesti todella pitkälti. Ehkä kyse on ns.ääneen ajattelemisesta.onkohan asiaa tutkittu.

urbanus paganus kirjoitti:

edellyttääkö uskonnollisuus jotain muutosta puhekeskuksessa tai muulla aivoalueella . tuntuvat vaan nämä henkilöt kirjoittavan ja puhuvan säännöllisesti todella pitkälti. Ehkä kyse on ns.ääneen ajattelemisesta.onkohan asiaa tutkittu.

Lue lisää

uskikset helpottavat henkistä painetta päässään puhumalla paskaa.

Ville-Hart kirjoitti:

Tekstisi on mielenkiintoinen lukea. Ensi alkuun sanon, että ymmärrän lähtökohtasi omalle katsomuksellesi. Moninaiset jumalakuvat tuovat epävarmuuden Jumalan olemassaolosta, joten tarvitaan varmistus todellisesta. Minua rupesi huvittamaan, et sinä millään tavalla, vaan se että kristillinen Jumala-kuva joutuu välittömästi ristiriitaan tämän kanssa. Miten varmistaa kokonaan tuonpuoleinen (joka ei antaudu minkäänlaiseen tarkasteluun), joka on samalla kaikkialla läsnä? Ymmärrän perustelusi, ja olen siltä osin kanssasi samaa mieltä, joka koskee omaa maailmankaikkeuttamme. Mutta Jumalan kohdalla en itse voi asettaa samanlaisia edellytyksiä. Huomasit varmaan, että asetit juuri sellaisia edellytyksiä, joilta Jumala "karkaa". Vaikkakin kyseessä on vilpitön halu saada selville totuus, niin Jumalan kohdalla se on raamien asettamista, jolla alueella Jumala on toimittava. Jumala ei mahdu ihmisen tekemiin "laatikoihin". Jäljelle jää se, kuten kirjoitin edellä, että ihminen ei voi tavoittaa Jumalaa, vaan suunta on päinvastainen: Jumala tavoittaa ihmisen.

Jumala-kokemuksen aitoutta ei voi kukaan kieltää, vaikka selityksiä sille voidaan antaa, usein psykologisia. Toisaalta ne selitykset eivät voi antaa varmuutta siitä, että tapahtuiko tosiasiassa ihmisen ja tuonpuoleisen persoonan kohtaaminen (varsinkin jos ihminen on täysijärkinen ilman aistiharhoja). Psykologiset selitykset ovat yksi keino pyrkiä selittämään ihmisen subjektiivista kokemusta, se on aivan oikein ja totta, mutta minusta on vaarallista ottaa se ainoaksi totuudeksi. Se selittää subjektiivista tuntemusta rajatulla kentällä ja annetuissa raameissa eikä anna koko totuutta, luultavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Selityksen voi aina antaa omasta katsomuksestaan käsin, mutta silloin sillä on aina olemassa lähtöoletus, joka antaa rajat minkälaisia selityksiä ei saa antaa. Tiedostan tämän kyllä itsessäni kirjoittaessani tätä tekstiä. Minulle esim. selitys todellisesta kohtaamisesta Jumalan kanssa on yhtä oikea kuin psykologinenkin.

Tuohon psykologiseen harhaan perustuvasta jumalatuntemuksesta en paljoa sanoa mitään. En ole kohdannut paljon harhasta kärsiviä ihmisiä enkä ole psykologian asiantuntija. Mutta mutta... Hmm...

Selitykseni ei ole tyhjentävä, sanon sen suoraan. Lähden siitä, että Jumala tulee ihmistä luokse. Ihminen projisoi Jumalaan paljon omia tuntemuksiaan ja häneen kohdistetaan toiveita ja odotuksia. Tunteet ovat yksi osa jumalasuhdetta. Psykologisen harha lienee silloin, kun Jumala heijastaa ja tukee oman harhan mukaisia tuntemuksia ja ajatuksia, asianosaisella on todettu psyykkisiä ongelmia.

Ristiriidat jumalatuntemuksissa ihmisten kesken voivat johtua juuri erilaisista Jumalaan projisoiduista tuntemuksista. Ne eivät ole yhteneviä ja sulkevat toisiansa pois. Mutta mihin jumalolentoon näitä tuntemuksia kohdistetaan? Onko kyseessä Jumala vai joku muu jumala? Asia lienee tapauskohtaista.

Kun kyse on todellista jumalakohtaamisesta, niin minusta kuvausten pitäisi olla toisiaan tukevia ja samansuuntaisia. Jotain todellista on minusta silloin, kun Jumala ei ole aina ihmisen mielen mukainen ja toimii toisin kuin ihminen toivoisi. Jumala on kokonaan toisenlainen, kuin mitä oli ajatellut ja tuntenut, niiden lisäksi Jumala on paljon enemmän ja jotain muuta. Jumalausko ei voi perustua yksistään tunteisiin ja omiin mielikuviin, vaan se on järjen kysymys: Jumalasuhdettaan ja tuntemuksiaan voi käsitellä järjellä, selittää omia tuntemuksiaan ja kuvata ihmisestä vapaata Jumalaa. Ajattelen, että kun ihminen sanoo Jumalan olevan paljon muutakin kuin mitä hän itse kuvittelee Jumala olevan, silloin on kohtaaminen todellista. Se on kuin kahden henkilön kohtaaminen, toista ei selitä pelkästään omat mielikuvat, vaan toinen on niistä vapaa olemaan enemmän. Jumalasta paljastuu enemmän ja ihminen oppii tuntemaan hänet toisenlaisena, omat mielikuvat ja tunteet joutuvat ristiriitaan ja silloin ihmiselle avautuu se, että Jumala ei ole hänen tahtonsa hallittavissa, Jumala on kokonaan tuonpuoleinen.

Lähtisin tarkastelemaan psykologisia harhoja siitä käsin, että minkälainen jumalakuva heillä on. Hallitseeko ihminen Jumalaa? Onko Jumala yksistään hänen tuntemustensa mukainen? Kuten kirjoitin, tyhjentävää selitystä en voi enkä osaa antaa. Tämä on yksi yritys ja räpellys, ehkä se antaa ajatuspohjaa. Kysy muiltakin uskovilta samaa!

Teologisessa tutkimuksessa on käsitelty ihmisen jumalakuvaa ja keskustelua on käyty psykologisiin tuntemuksiin ja opillisiin määritelmiin pohjautuvien jumalakuvien kesken. Tämä ilmentää ennen kaikkea sitä, että Jumala-kuva rakentuu sekä omien tuntemusten ja tunteiden sekä järjellisen ajattelun yhdistelmäksi. Pelkät tunteet eivät ole riittäviä, vaan siinä on oltava muutakin sisältöä.

Jumalan kohtaamisesta sen voin kirjoittaa, että kristityt kohtaavat Jumalasta hyvin erilaisia puolia. On kova paikka, kun Jumala ei olekaan sellainen jollaiseksi hänet on kuvitellut tai tuntenut. Esim. se nykypäivän yleinen termi, että Jumala rakastaa tai Jumala on rakkaus, on rajallinen termi eikä selitä Jumalaa kokonaisuudessaan. Jos Jumala nähdään vain rakkautena, se on muuttanut Jumalan kaiken hyväksyväksi ja sallivaksi päänsilittäjäksi. Jumala ei ole kuitekaan rajoitettu tähän määritelmään, vaikkakin se on täysin totta. Ongelmiin ihminen joutuu silloin, kun hän kohtaa Jumalan vihan ja pyhyyden... Aikaisempi kuva on totta, mutta siinä ihminen on rajoittanut Jumalan omien mieltymystensä ja toiveittensa mukaiseksi. Jumala on toisenlainen, tuonpuoleinen, ei ihmisen mieltymysten mukainen. Tässä Jumala tulee ihmistä ei, ei ihminen Jumalaa kohti. Ihminen kohtaa Jumalassa eri puolia, sellaisia, joita hän ei joskus ole tuntenut. Samalla aikaisemmat kuvat on edelleen totta.

Se, että Jumala kohtaa ihmisen, on miljoonia kertomuksia. Hyvä esimerkki tähän yhteyteen on joidenkin kristittyjen mystikoiden kohtaamiset Jumalan kanssa. Kohtaamista ei ole voinut sanoin selittää, abstraktitkaan termit eivät riitä kuvaamaan kokemusta. Se on ollut musertava, kun mystikko on kohdannut Jumalan täydellisen tuonpuoleisuuden ja toisenlaisuuden. Mystikot ovat kuvanneet kohtaamistaan pimeydeksi, jota ei voi selittää. Samalla kohtaaminen on ollut kirkkaus, jossa menneiden sukupolvien kristittyjen käyttämät termit ovat olleet ainoat sanat sanoittaa sanomatonta. Näiden kohtaamisten todellisesta tapahtumisesta ovat vakuuttaneet kuvaukset Jumalan toisenlaisuudesta, sanomattomuudesta: termit eivät riitä kuvaamaan, vertausten muodossa välittyy jotain, mutta sekin rajallisesti. Mystikot ovat "nähneet" Jumalan, joka on läsnä ja samalla kätkeytyy. Tällainen Jumala ei ole minusta ihmisen keksintöä enää eikä mihinkään muottiin laitettavissa saati sullottavissa.

Se on totta, kyse on paljon subjektiivisista tuntemuksista, joita ei voi tarkkaan selittää ja mitata. Mutta uskoville tuntemukset ovat kahden persoonan kohtaaminen.

Et paljoa kysynyt muiden seikkojen perään. Eli, usko ei synnu kokemukselle, vaan se nousee Jumalan ilmoituksesta. Ilmoitus on uskon tiedollinen aines, jonka uskova hyväksyy todeksi ja luottaa siinä ilmoitettuun totuuteen. Näin tiivistetysti, mutta uskonprosessi on hidas ja vie pitkään. Se on tahdon, järjen, mielen ja tunteiden asia. Se käy lävitse epäuskoa, kieltämistä, ristiriitoja sekä loogisia ongelmia. Mutta uskovan ilmoitus on saanut vakuutettua, että Jumala on olemassa ja Jumalan lupaukset ja ilmoitus itsestään on totta.

Raamattu on ihmisten kirjoittama, mutta jos lähtee tarkastelemaan kirjoittajan omaa motiivia, hän kirjoittaa ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta. Siinä mielessä niitä on pidettävä todistajanlausuntoina, ei satuiluna. Kirjoittamisella on ollut syynsä ja Uuden testamentin evankeliumien tarkoitus on kertoa henkilöstä nimeltään Jeesus Nasaretilainen, joka oli poikkeuksellinen ihminen ja saada lukija uskomaan, että hän on Jumala Poika. Syy on ilmiselvä, se on kirjoitettu Johanneksen evankeliumin lopussa suoraan auki. Evankeliumitekstien kirjoittajat ovat kertoneet Jeesuksesta sen, millä tavalla ihmiset olivat hänet kohdanneet ja mitä Jeesus heidän mielestään oli. Kirjoittajille tekstit todistivat Jumalasta, mutta eivät ne kaikkia vakuuta. Minut ne ovat vakuuttaneet.

Tekstit pyrkivät kertomaan Jumalan teoista historiassa ja sen eri vaiheissa. Minulle Nasaretilaisen teot ja elämä ovat historiallista faktaa. Esim. Jeesuksen hautaa ei nykypäivänä voi siinä mielessä havainnoida tai testata, mutta on muistettava, että paikka jonne hänet haudattiin, tunnettiin. Jeesuksen tunteneet ihmiset löysivät haudan tyhjänä eikä kukaan sinällään pystynyt varastamaan ruumista, kun juutalaiset eivät saaneet liikkua sapatin aikana, haudalla oli sotilasvartio ja opetuslapset olivat piiloutuneet pelätessään menettävänsä henkensä. Raamatun tekstit välittävät subjektiivisia kohtaamisia ylösnousseen Jeesuksen kanssa, mutta kirjoittajat vakuuttavat kohtaamisten olleen fyysisiä tapahtumia, kuollut seisoi omilla jaloillaan ja vielä yli kymmenen henkilöä näki hänet samanaikaisesti. Kuka tulkitsee sen joukkohallusinaatioksi, kuka todelliseksi tapahtumaksi... Nasaretilainen vain esimerkkinä Jumalan toiminnasta historiassa.

Saamasi kuva Jumalasta epämääräisenä ja havainnoimattomana on ihan oikea. Tarkennan asiaa. Kristitylle, ainakin minulle, tiede tarkastelee Jumalan luomaa todellisuutta ja siihen se on tarkoitettukin. Iso todiste minulle Jumalasta on olemassaolo ja maailmankaikkeus, sen näen Jumalan luomana, luotuna todellisuutena. Luoja on järjellinen, joten luomakuntaa on mahdollista tarkastella järjellisesti ja selittää sitä. Siellä tapahtuu prosesseja, joita voi tarkastella, selittää, havaita lainalaisuuksia ja rakenteita. Maailma on järjellinen ja ns. organisoitunut, koska sen tekijä on järjellinen. Tässä mielessä maailma heijastaa tekijäänsä: tekijä on luoja, järjellinen olento, kaikkivaltias (koska on kyennyt kaiken tekemään). Tiede havainnoi tässä mielessä koko Jumalan tekoa ja sivujuonteena häntä ottamatta siihen kuitenkaan kantaa. On sanottava erään teologin sanoin: "Miksei Jumala voi toimia laskujemme mukaan?"

Tämän käsityksen kautta ymmärrät kantani siihen, että maailman tarkasteleminen ei tarvitse Jumalaa selittääkseen ilmiöitä. Osuit aivan oikeaan laskullasi, 2 2 Jumala=4 ja 2 2=4, ne vähennettynä Jumala=0. Totta, täysin totta, mutta minä sijoitan Jumalan toiminnan juuri tuohon laskuun, Jumala on, mutta toimii täsmälleen laskun mukaan, koska hän on laskun valmistanut ja suunnitellut sen toimivan tällä tavalla. Samaa asiaa lähestytään eri suunnista, mutta lopputulos on sama... Jumala voi toimia laskujemme mukaisesti tässä todellisuudessa, mutta hän voi myös rikkoa ne, koska hän ei ole rajoitettu tämän todellisuuden lainalaisuuksiin. Tällöin tulee vastaan Jumalan yliluonnollinen toiminta.

Keskeisenä esimerkkinä ovat Nasaretilaisen teot, kuolema ja ylösnousemus. Kuolleista herääminen on mahdotonta, ihmeparantamiset ovat mahdottomia, luonnonvoimien hallitseminen on mahdotonta... Niille ei ole selitystä ja evankeliumitekstit ovat todistajanlausunnot asiasta. Ne joko uskoo todeksi tai ei. Kuitenkin ihmeitä tapahtuu edelleen. Olen kohdannut ihmisiä, joiden elämään Jumalan on puuttunut suoranaisesti ja tehnyt heille ihmeitä: persoonallisuushäiriöiden yllättävä parantuminen, ihmeparannus, mahdoton pelastuminen liikenteessä... Olen lukenut myös muiden kristittyjen kohtaamista ihmeistä. Miten esimerkiksi eräät Intiaan saapunut lähetystyöntekijät ajettiin erään hindugurun läheisyydestä pois, koska guru kohtasi tässä henkilössä "valkoisen voiman" matkan päästä? Yhteys henkivaltoihin oli gurulla vaarassa katketa, eivätkä lähetystyöntekijät olleet sanoneet yhtään mitään (ainoastaan rukoilleet mielessään). Tosin samaiset lähetit majoittuivat kirkon lähellä ja joku hindukulkue oli kulkemassa kirkon ohitse. Lähetit ryhtyivät rukoilemaan ja kulkua pysähtyi kuin seinään, se ei päässyt kirkon ohitse sitten millään. Lähetit ymmärsivät paikallista kieltä ja kuulivat, mitä hindut metelin keskellä huusivat. Kulkue jatkoi matkaansa vasta kun lähetit lopettivat rukoilemisen. Minä en keksi muuta selitystä näille tapahtumille kuin Jumalan toiminnan.

Mahdottomat tapahtumat vahvistavat Jumala-uskoa. Suomalaiset ovat tukeneet yhden kirkon rakentamista Israeliin. Kävi vain niin, että työmaa romahti kasaan ja alle jäi kaksi työmiestä. Järjellä ajateltuna heille olisi pitänyt käydä jotain, mutta he säilyivät vahingoittumattomina. Miten? En tiedä, sillä niin ei kai olisi pitänyt käydä...

Ihmeparantumiset. Niitä on tutkittu ja tulokset eivät ole olleet mairittelevia. Tosin miten käy niin tapausten, joissa parantuminen on tapahtunut, mutta asianomainen ei pidä asiasta mitään meteliä? Tiedän tällaisia tapauksia pari. En tiedä, miten Markku Koiviston ensimmäistä syövästä paranemista on selitetty lääketieteellisesti, sillä paranemisen piti olla mahdotonta ja toisin on käynyt.

Näen itse, että Jumala tekee ja toimii koko ajan nykyhetkessä. Muodot ovat sekä luonnollisia että yliluonnollisia. Jumalan toimintaa ovat esim. se, että ihmiset saavat uuden elämänsuunnan, vapautuvat huumausaineista tai alkoholista, Kiovan katulapset saavat katon päänsä päälle ja pääsevät elämässään jaloilleen, parantumiset, pelastumiset... Kertomusten joukko on nykypäivänä valtava, ne on joko uskottavat tai kiellettävä Jumalan toimintana, mutta kieltämisestä huolimatta Jumala ei vähene sen enempää. Minulle koko maailma huutaa Jumalasta.

Tässä on tekstiä nyt laajasti, mutta saat ainakin materiaalia ymmärtääksesi. Tsemppiä päivään!

Lue lisää

En ole oikein ehtinyt vastailla, varsinkin kun kirjoitit niin pitkästi, mutta oikeastaan minulla ei niin kauheasti kommentoitavaa olekaan. Jumalkuvasi on enimmäkseen ristiriidaton, vaikkakin täysin ristiriidassa oman todellisuuskäsitykseni kanssa. Olemme varmaan molemmat samaa mieltä, ettei tästä aiheesta käden vääntäminen johtaisi mihinkään.

Halusin kuitenkin puuttua ihmeiden käsitteeseen. Kuten jo teit aiemmin selväksi, et odota Jumalan olevan havainnoitavissa millään tavoin, päinvastoin määrittelit hänet havaintopiirin ulkopuolelle vääjäämättä jääväksi. Ihmeet ovat kuitenkin ristiriidassa tällaisen jumalkäsityksen kanssa, koska yksikin todellinen ihme paljastaisi Jumalan. Tarkoitan tässä ihmeellä tapahtumaa, jonka pitäisi olla mahdoton.

Jos todellakin tapahtuu jotakin, jolle ei ole muuta mahdollista selitystä kuin yliluonnollinen, silloin selityksen täytyy olla yliluonnollinen. Mutta havaitun ihmeen kautta tästä yliluonnollisesta asiasta onkin tullut luonnollinen, naturalismin piiriin kuuluva. Se johtuu siitä, että tästä yliluonnollisesta tekijästä saadaan havainto ihmeen kautta. Yksikin todistettava Jumalan ihme siis tekee Jumalasta havainnoimattoman ja tuonpuolisen sijaan tieteen piiriin kuuluvan entiteetin, jonka olemassaoloa voidaan tarkastella järkeilyn ja havaintojen kautta.

Toisaalta ihmeet ovat ristiriidassa havainnoimattoman Jumalan kanssa myös, jos Jumala on jatkuvasti läsnä ei-ihmeellisten tapahtumien kautta, kuten kuvasit. Tällöin ei ole lopulta eroa sillä, vaikuttaako Jumala yhteen kolikon heittoon määräten sen klaavaksi vai kasvattaako hän jollekulle uuden käden katkenneen tilalle. Kumpikin on vain yhtäläistä Jumalan vaikutusta, toinen on vain meidän kokemuspiirillemme vieraampaa. Sopii myös kysyä, miksi ihmeessä Jumala tekisi ihmeitä. Ne eivät ainoastaan paljasta Jumalaa, joka kuvauksesi mukaan vaikuttaa tarkoituksella havainnoimattomissa pysyvältä, vaan ne myös riitelevät hänen oletetun luomistyönsä kanssa. Miksi Jumala loisi maailmaan luonnonlait, jotka tuottavat toivotun tuloksen 99,99999% tapauksista, vain rikkoakseen niitä sattumanvaraisesti? Ehkä tämä on minun muodostamaani kuvaa Jumalasta, mutta minusta vaikuttaa epäloogiselta, että hän rikkoisi luonnon lakeja, jos hän voi koska tahansa saada tahtonsa toteutetuksi myös näitä lakeja rikkomatta.

Makesmi kirjoitti:

"liian kiire, jotta syventyisin nyt koko tekstiisi, mutta huomasin siellä seassa maininnan, että jumala tulee ihmisen luo.

No niin. Lopetetaan nyt sitten niiden jumalakertomusten kertoilu lajitovereillemmme ja uskottelut, että raamattu on jumalan sana..."


Niin lopetetaankin. Kuka vain kääntyy Jeesuksen puoleen, saa huomata elämässään, että Hän todella pitää sanansa ja silloin ei tarvitse enää uskotella, että Raamattu on Jumalan Sana. Kuten minulle ja lukuisille läheisilleni ihmisille on käynyt.

Lue lisää

Sanot, että jos "kääntyy Jeesuksen puoleen", saa varmuuden oikeasta uskosta ja jumalasta. Tässä on pieni ongelma, nimittäin kaikki ne kristityt, jotka ovat menettäneet uskonsa. Minä olen yksi heistä. Ehkä viitsisit kertoa, millä tavalla tarkalleen tein väärin tämän Jeesuksen puoleen kääntymisen, kun se kohdallani näin selkeästi epäonnistui.

Mutta eikös tuolla uskonnollisella todistelulla kaikki uskonnot ole yhtä totta?
Väittelystä päääset sillä, että toteat uskon olevan uskon asia - todisteita ei ole.

Ville-Hart kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa luen tuon, ettwi suurin osa ateisteista "sulje" Jumalan määritelmään soveltuvan olennon olemassaoloa pois. Mielenkiintoista... Luulin tätä agnostismiksi tätä ennen. En tiedä, miten moni ateisteista jakaa näkemyksesi. Kyse on siitä, että mitä ja millaisia todisteita vaaditaan. Luonnontieteelliset todisteet ovat mahdottomia sellaisenaan ovat mahdottomia, mutta tuloksia voivat sekä ateistit että uskovat tulkita miten haluavat, tulokset sinällään eivät ota Jumalan olemassaoloon mitään kantaa.

Niin, ihminen voi uskoa ihan mihin hyvänsä. Kyse on uskon kohteesta ja jumalakuvasta. Kristillinen jumalakuva sulkee jo itsessään tieteellisen ja järjellisen Jumalan tarkastelemisen pois, Jumalaa ei tavoita näillä keinoilla, jäljelle jää usko ja päinvastainen suunta: Jumala tulee ihmisen luokse, ei ihminen Jumalan luokse. Miksi järki tai tiede ei tavoita Jumalaa? Koska Jumala on kokonaan tuonpuoleinen, kun tieteellä ja järjellä voidaan tarkastella vain tätä todellisuutta. Jos näin tapahtuisi, Jumala olisi rajallinen ja ihmisen hallittavissa, mutta asia on päinvastainen. Minusta ateistit vaativat, että Jumalan pitäisi olla tarkasteltavissa niillä keinoilla ja mittareilla, jotka he itse asettavat. Jos se ei ole mahdollista, "kohdetta" ei ole olemassa.

Kristillinen Jumala-kuva on samalla paradoksi, sillä Jumala on samalla kaikkialla läsnäoleva. Tätä tarkoittaa se, että Jumala tulee ihmisen luokse (antautumatta siltikään ihmisen tarkasteltavaksi). Uskova havaitsee Jumalan toimintaa ja vaikutusta ympäristössään, Jumala vaikuttaa ihminen sitä tai ei, sillä Jumala ei ole ihmisen pakotettavissa ja vapaa kaikista rajoitteista. Esimerkiksi uskova näkee Jumalan vaikuttavan hänen elämäntilanteissaan, hänen valintoihinsa ja elämän tapahtumiin. Asiat kääntyvät harmillisesta tilanteesta parhain päin. Jumala toimii oman mielensä ja tahtonsa mukaan, ei ihmisen haluamalla tavalla.

Millaisena ateisti sitten näkee Jumalan? Siinä onkin minua kiinnostava kysymys. Ateistilla on jumalakuva, sillä miksi muuten hän niin aktiivisesti tuntuisi kieltävän hänet. Sen sanon, että Jumala on uskon asia. On uskon kysymys, että hän on. On yhtä lailla uskon kysymys, ettei häntä ole.

Kristitty ei rakenna Jumala-kuvaansa yksistään subjektiivisten tuntemusten varaan, vaikkakin ne ovat yksi osa sitä. Usko rakentuu ennen kaikkea kohtaamiseen ja tuntemiseen. Usko ei ole toiveajattelua, kuin mitä oletat tekstisi perusteella, vaan luottamusta todelliseen ja olemassaolevaan. Kristillisen uskon keskeiset piirteet ovat luottamus ja rakkaus, ja nämä molemmat vaativat kohteen ja ne syntyvät, kun henkilö on vakuuttunut kohteen olemassaolosta ja toiseuden omakohtaisesta kohtaamisesta. Usko ennen kaikkea luottamuksena vaatii vakuuttuneisuutta kohteen luotettavuudesta, esim. luottamuksen kohde pitää sanansa ja lupauksensa.

Mikä on asia kaappimörköjen ja keijukaisten kohdalla? Millainen kuva niistä on? Pääsääntöisesti näiden kohdalla nämä ovat tämänpuoleisia, jolloin niiden pitäisi olla järjellisen ja tieteellisen tarkastelun kohteina. Tosin mietin, miksi ne tuntuvat katoavan silloin, kun joku ulkopuolinen saapuu paikalle... Onko niitä olemassa? Jumala ennen kaikkea eroaa näissä tapauksista, Jumala on uskovan kohdalla samalla kertaa läsnä vaikka paikalla olisi muitakin ihmisiä kuin pelkästään uskova itse. Uskova on koko ajan kosketuksissa sellainen persoonan kanssa, joka ei ole tämänpuoleinen. Siinä tilanteessa ei suljeta pois sitä mahdollisuutta, että toinen ihminen ei voisi kohdata tuonpuoleista persoonaa henkilökohtaisesti (koska hän on koko ajan läsnä). Uskova voi vakuuttaa Jumalan olevan läsnä, muttei voi saada toista siitä vakuuttuneeksi, sillä Jumalan kohtaaminen on aina henkilökohtainen asia. Jumala kohtaa ihmisen itse ja tulee ihmisen luokse.

Kristitun usko perustuu Jumalan itsestään antamaan ilmoitukseen. Puhutaan yleisestä ilmoituksesta, eli Jumala antaa itsestään viitteitä luonnossa ja sieltä voi saada vain aavistuksen toisesta todellisuudesta. Erityinen ilmoitus on Jumala suoraa puhetta ja toimintaa historian vaiheissa ja tämä on koottu Raamattuun (tiede ei sitten muuten ota lähtökohdakseen Raamatun jumalallista alkuperää, vaan tarkastelee sitä aikakautensa kirjallisuutena, tämän tiedän joten siitä ei tarvitse naputella ja esim. raamattututkimuksen tuloksia voi tulkita eri tavoilla). Kristitty näkee Jumalan "huutavan" Raamatun tekstistä: "Minä toimin, minä olen, minä vaikutan, minä teen sen minkä lupaan, minä olen muista jumalista täysin toisenlainen." Esille nostamasi muut jumalat poikkeavat kristillisestä jumalakäsityksestäni mielestäni. Näissä jumalat ovat omalta osaltaan rajallisia olentoja ja esin. yhdelle spesifille alueelle keskittyneitä. Niiden ympärille on kasaantunut laaja-alainen mytologia jumalten taisteluista ja kuolemista, sankareista... Ihmiset tuntuvat elävän jumalten oikkujen varassa. Kristillinen Jumala-kuva eroaa osaltaan tästä, vaikkakin mytologista aineistoa on, tosin huomattavasti vähemmän kuin muissa uskonnoissa. En osaa sanoa, miten muut uskonnot käsittävät jumaltensa vaikutuksen historiassa, mutta kristityille Jumala toimii ja vaikuttaa historiassa, Jumala on kiinnostunut ihmisistä. Ihmiset eivät ole Jumalan oikkujen varassa ja Jumalaa pitäisi lepytellä uhreilla, vaan Jumala ilmoittaa etukäteen mitä aikoo tehdä ja antaa syyn sekä antaa mahdollisuuden muuttaa tilanteen. Ihmisellä on mahdollisuus toimia Jumalan tahdon mukaisesti, tosin Jumala ei ole ihmisen määrättävissä sittenkään. Vaikutusmahdollisuus on tullut Jumalalta itseltään ja hän antaa sen mahdollisuuden.

Jumalaan kohdistetaan toiveita, mutta Jumala ei ole niihin sidottu. Hän voi toimia ihmisen tahtomalla tavalla, mutta hän voi toimia aivan toisinkin. Kristityn luottamus siihen, että Jumala toteuttaa lupauksensa, ei kohdistu tämänpuoleisiin lupauksiin, vaan tuonpuoleisiin. Jumala ei ole luvanut kristityille erityiskohtelua tässä maailmassa, vaan samat elämänvaivat, sairaudet, sodat yms. kohdistuvat kaikkiin ihmisiin. Ei ole luvassa erityistä menestystä, vaan Raamattu paremminkin kuvaa kristityille tuskaa, menetyksiä, kärsimystä, kuolemaa, vainoja, pelkoa... Sellaista mitä ihminen ei haluaisi itselleen. Tosin Jumalalla on lupauksia, jotka koskevat tätä normielämää. Eläminen Jumalan tahdon mukaisesti pitäisi merkitä mukavempaa elämää itselleen kanssaihmisille, mutta tämän voi ihminen kyllä tunaroida. Jumalan tahdon mukaisesti eläminen ei nimittäin ole mikään helppo asia aina, pahuus tuntuu nousevan ihmisestä itsestään helposti.

Usko luottamuksena koskee ennen kaikkea Jumalan lupauksia tuonpuoleisesta paremmasta ja jo toteutunesiin lupauksiin. Vahvin kristittyä vakuuttava toteutunut lupaus on, että Jumala lupasi lähettää pelastajan ja näin tapahtui Jeesus Nasaretilaisen kohdalla (historian henkilö muuten... hänen hautansa on edelleen tyhjä...).

En voi kieltää ateistien näkemystä, että Jumala on epätodennäköinen. Sitä ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu, ateisti voi yllättäen kohdata Jumalan ja olla uskova. Kyse on, taas toistettuna, henkilökohtaisesta kohtaamisesta, ei filosofisesta pohdiskelusta tai tieteellisistä todisteista. Kun ei ole omakohtaista persoonallista kohtaamista Jumalan kanssa, jäljellä ovat väitteet toiveajattelusta tai epätoivosta saati keksitystä. Kristittynä voin vastata monen muun kristityn puolesta, että olette tässä asiassa aivan väärässä: olemme kohdanneet Jumalan itse omassa elämässämme, hän tuli luoksemme.

Lue lisää

Niin Ville,
Varmasti suurin osa ateisteista myöntää, että jonkun jumalan olemassaolo on mahdollista, mutta nykytodisteiden valossa epätodennäköistä.

"Minusta ateistit vaativat, että Jumalan pitäisi olla tarkasteltavissa niillä keinoilla ja mittareilla, jotka he itse asettavat. Jos se ei ole mahdollista, "kohdetta" ei ole olemassa"
Eikö tämä ole ainoa tapa ajatella, jos asiasta on epäily? Tämähän koskee kaikkia uskontoja, ei ainoastaan kristinuskoa.

"Millaisena ateisti sitten näkee Jumalan? Siinä onkin minua kiinnostava kysymys. Ateistilla on jumalakuva, sillä miksi muuten hän niin aktiivisesti tuntuisi kieltävän hänet. Sen sanon, että Jumala on uskon asia. "

Ateisti ei tietenkään näe jumalaa, vaan uskonnon kuvaileman jumalakuvan. Huomaa, että ateisti ei yleensä kiellä jumalaasi, vaan on uskomatta siihen. Siinä on tietty ero.
Kieltääkö kristitty kaikki muut jumalat, vai on vain uskomatta niihin?

"On uskon kysymys, että hän on. On yhtä lailla uskon kysymys, ettei häntä ole."

Juuri näin. Ne todisteet, joita uskova esittää jumalansa puolesta eivät vakuuta ateistia. Esimerkiksi minun silmin kaikki jumalat ovat vaienneet ja vetäytyneet maailmasta. Niiden ei voi nähdä vaikuttavan mitenkään mihinkään. Mun on pakko vetää johtopäätös, että väitettyjen jumalien olemassaolo on erittäin epätodennäköistä.

Tästä voi sitten johtaa sen, että mitä merkitystä sellaisella jumalalla olisi, jonka vaikutusta ei voi havaita?

Uskovat ajattelevat aivan päinvastoin. Ei se minua haittaa millään lailla. Toivon vaan, että kaikki maailmankatsomukselliset aatteet olisivat samalla viivalla, eli sekulaaria suhtautumista.

"Usko ennen kaikkea luottamuksena vaatii vakuuttuneisuutta kohteen luotettavuudesta, esim. luottamuksen kohde pitää sanansa ja lupauksensa."
Tämä on mielenkiintoinen! Kuinka testaat tuon sanan ja lupauksen pitämisen?


"Uskova voi vakuuttaa Jumalan olevan läsnä, muttei voi saada toista siitä vakuuttuneeksi, sillä Jumalan kohtaaminen on aina henkilökohtainen asia. Jumala kohtaa ihmisen itse ja tulee ihmisen luokse."
Eihän tuossa mitään ongelmaa ole. Sinä näet sen jumalan, mutta minä en. Minulla on ihan sama tilanne kaikkien uskontokuntien edustajien kanssa. Heillä on yhteys, minulla ei. Mutta sama ongelma on sinullakin muslimin kanssa: et näe hänen jumalaansa, vaikka hänellä on selvä yhteys Allahiin.

"Kristittynä voin vastata monen muun kristityn puolesta, että olette tässä asiassa aivan väärässä: olemme kohdanneet Jumalan itse omassa elämässämme, hän tuli luoksemme."
Ja ateistina voin sanoa, että et uskossasi varmasti ole väärässä, niin kuin ei ole uskossaan väärässä mikään muukaan uskontokunta. Kyse on, niin kuin useasti totesit, uskosta. Ateisti ei noita jumalia kohtaa ja vetää siitä omat johtopäätöksensä.
Maailmassa on monta miljardia ihmistä ja monta uskontoa ja suurin osa pahasti väärässä, mutta kuka oikeassa. Tätä on mukava miettiä :)

Dupaduuri kirjoitti:

Niin Ville,
Varmasti suurin osa ateisteista myöntää, että jonkun jumalan olemassaolo on mahdollista, mutta nykytodisteiden valossa epätodennäköistä.

"Minusta ateistit vaativat, että Jumalan pitäisi olla tarkasteltavissa niillä keinoilla ja mittareilla, jotka he itse asettavat. Jos se ei ole mahdollista, "kohdetta" ei ole olemassa"
Eikö tämä ole ainoa tapa ajatella, jos asiasta on epäily? Tämähän koskee kaikkia uskontoja, ei ainoastaan kristinuskoa.

"Millaisena ateisti sitten näkee Jumalan? Siinä onkin minua kiinnostava kysymys. Ateistilla on jumalakuva, sillä miksi muuten hän niin aktiivisesti tuntuisi kieltävän hänet. Sen sanon, että Jumala on uskon asia. "

Ateisti ei tietenkään näe jumalaa, vaan uskonnon kuvaileman jumalakuvan. Huomaa, että ateisti ei yleensä kiellä jumalaasi, vaan on uskomatta siihen. Siinä on tietty ero.
Kieltääkö kristitty kaikki muut jumalat, vai on vain uskomatta niihin?

"On uskon kysymys, että hän on. On yhtä lailla uskon kysymys, ettei häntä ole."

Juuri näin. Ne todisteet, joita uskova esittää jumalansa puolesta eivät vakuuta ateistia. Esimerkiksi minun silmin kaikki jumalat ovat vaienneet ja vetäytyneet maailmasta. Niiden ei voi nähdä vaikuttavan mitenkään mihinkään. Mun on pakko vetää johtopäätös, että väitettyjen jumalien olemassaolo on erittäin epätodennäköistä.

Tästä voi sitten johtaa sen, että mitä merkitystä sellaisella jumalalla olisi, jonka vaikutusta ei voi havaita?

Uskovat ajattelevat aivan päinvastoin. Ei se minua haittaa millään lailla. Toivon vaan, että kaikki maailmankatsomukselliset aatteet olisivat samalla viivalla, eli sekulaaria suhtautumista.

"Usko ennen kaikkea luottamuksena vaatii vakuuttuneisuutta kohteen luotettavuudesta, esim. luottamuksen kohde pitää sanansa ja lupauksensa."
Tämä on mielenkiintoinen! Kuinka testaat tuon sanan ja lupauksen pitämisen?


"Uskova voi vakuuttaa Jumalan olevan läsnä, muttei voi saada toista siitä vakuuttuneeksi, sillä Jumalan kohtaaminen on aina henkilökohtainen asia. Jumala kohtaa ihmisen itse ja tulee ihmisen luokse."
Eihän tuossa mitään ongelmaa ole. Sinä näet sen jumalan, mutta minä en. Minulla on ihan sama tilanne kaikkien uskontokuntien edustajien kanssa. Heillä on yhteys, minulla ei. Mutta sama ongelma on sinullakin muslimin kanssa: et näe hänen jumalaansa, vaikka hänellä on selvä yhteys Allahiin.

"Kristittynä voin vastata monen muun kristityn puolesta, että olette tässä asiassa aivan väärässä: olemme kohdanneet Jumalan itse omassa elämässämme, hän tuli luoksemme."
Ja ateistina voin sanoa, että et uskossasi varmasti ole väärässä, niin kuin ei ole uskossaan väärässä mikään muukaan uskontokunta. Kyse on, niin kuin useasti totesit, uskosta. Ateisti ei noita jumalia kohtaa ja vetää siitä omat johtopäätöksensä.
Maailmassa on monta miljardia ihmistä ja monta uskontoa ja suurin osa pahasti väärässä, mutta kuka oikeassa. Tätä on mukava miettiä :)

Lue lisää

Epäily on kehittävä ominaisuus, tärkeä piirre. Epäily kasvattaa ihmistä ja pitää huolen, ettei ihan mitä tahansa lähde uskomaan. Epäily vie tiedettä eteenpäin ja sama koskee uskon aluetta: usko ja epäily kulkevat rinnakkain. Uskovalle tulee epäilyn kausia ja ne kasvattavat ajattelua ja uskoa; sitä voi kutsua juurten kasvattamiseksi syvemmälle. Uskossa on epäilylle sijaa ja itse olen huomannut, että Jumala kestää epäilyt ja uskostani on tullut epäilykausien jälkeen vahvempi. Minä en kestä ilman Jumalaa, sillä elämälläni ja olemassaolollani ei olisi silloin mitään tarkoitusta, ei selitystä tai syytä kaiken alulle.

Todisteista tuumaan vain sen, että kuka ottaa mitäkin todisteiksi ja millaisia todisteita sitten odottaa. Ymmärrän ajattelun, että nykytodisteiden valossa Jumalan olemassaolo on epätodennäköinen, se on looginen. Epätodennäköisyys pitää silti sisällään mahdollisuuden, lopullista vastausta ei ole.

Tuo on hyvä kysymys, onko kristittyjen kohdalla muiden jumalien kieltäminen uskon asia. Tietyllä tavalla kyllä, tietyllä tavalla ei. Kristityn uskolla on kohde, joten muita uskonkohteita ei siten ole. Sitä voi kutsua tiedoksi, ettei niitä ole, mutta toisaalta uskoksi, koska ne eivät ole saaneet kristittyä vakuuttuneeksi olemassaolostaan, ne eivät ole toimineet... Jos persoona on olemassa, hän myös toimii. Tätä pitää miettiä, sillä muut jumalat ovat Jumalan tavoin uskon kohteita. En osaa vastata, mutta hyvä haaste mietittäväksi!

Mitä merkitystä on jumalalla, jonka vaikutusta ei voi havaita? Ei mitään, mutta on toinen asia, kuinka sitä havannoi ja mitä havannoi. Jumalan "havannointi" on sekä luonnollista että yliluonnollista. Luonnollinen ei sinällään paljasta Jumalan olemassaoloa, mutta tietyt esitetyt kysymykset voivat laittaa ajattelemaan. Esim. mistä kaikki on lähtöisin tai miksi kaikki on olemassa... Jumalan toiminnasta puhuu moni, miljoonat ihmiset, mutta niille voi antaa muitakin selityksiä, kuitenkin selitys Jumalan toiminnasta kaiken taustalla on ihan käypäinen.

Sanan ja lupauksen pitäminen viittaa tässä yhteydessä uskonnollisiin teksteihin eli Raamattuun. Pidän Raamattua Jumalan toiminnan luotettavana todistajana. Jumalan moneen kertaan sanoo tekevänsä jotain ja näin tapahtuu. Vanhan testamentin profetiat messiaasta ovat toteutuneet Jeesus Nasaretilaisen elämässä. En tiedä, miten juutalaiset suhtautuvat Jesajan kirjan 53. luvun kuvaukseen kärsivästä Herran palvelijasta, joka istuu kuin nyrkki silmään Jeesuksen vaiheiden kanssa. Vai ovatko ihmiset vain sijoittaneet ne (tarkoituksellisesti) Jeesuksen elämään? Enpä tiedä, aikalaiset tunsivat vanhat kirjoitukset ja he näkivät niiden toteutuvan Jeesuksen elämässä. Liian moni yksityiskohta toteutui, joten minulle ei ole perustetta lähteä epäilemään asian aitoutta.

Raamatun tekstin kohdalla on huomioitava kirjoittajien motiivit kirjoittaa tekstit. He ovat kirjoittaneet ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta kuinka ovat sen itse nähneet ja kokeneet. He ovat nähneet Jumalan uhkausten ja lupausten toteutumisen monta kertaa: Jumala lupaa ja se toteutuu, Jumala lupaa taas ja se toteutuu... Tätä lupaus-toteutuminen -yhdistelmää on Raamatussa paljon. Kaikki Raamatussa olevat Jumalan lupaukset eivät ole vielä toteutuneet, ne odottavat sitä täyttymystään. Kristityt ovat saaneet vakuutettua jo toteutuneet lupaukset, joten miksei Jumala pitäisi jäljellä olevia lupauksia? Ja kaikki edellä oleva, se on jälleen uskonnollista.

Niin, kuka on loppujen lopuksi oikeassa? Uskon oman uskontoni olevan, sillä tämä jumaluus eroaa muista siinä, että hän on kiinnostunut aktiivisesti ihmisestä ja toimii historiassa ja tässä todellisuudessa. Näin olen itse hänet kohdannut ja kokenut. Vastaavaa voivat varmasti sanoa muidenkin uskontojen edustajat.

Apostacia kirjoitti:

En ole oikein ehtinyt vastailla, varsinkin kun kirjoitit niin pitkästi, mutta oikeastaan minulla ei niin kauheasti kommentoitavaa olekaan. Jumalkuvasi on enimmäkseen ristiriidaton, vaikkakin täysin ristiriidassa oman todellisuuskäsitykseni kanssa. Olemme varmaan molemmat samaa mieltä, ettei tästä aiheesta käden vääntäminen johtaisi mihinkään.

Halusin kuitenkin puuttua ihmeiden käsitteeseen. Kuten jo teit aiemmin selväksi, et odota Jumalan olevan havainnoitavissa millään tavoin, päinvastoin määrittelit hänet havaintopiirin ulkopuolelle vääjäämättä jääväksi. Ihmeet ovat kuitenkin ristiriidassa tällaisen jumalkäsityksen kanssa, koska yksikin todellinen ihme paljastaisi Jumalan. Tarkoitan tässä ihmeellä tapahtumaa, jonka pitäisi olla mahdoton.

Jos todellakin tapahtuu jotakin, jolle ei ole muuta mahdollista selitystä kuin yliluonnollinen, silloin selityksen täytyy olla yliluonnollinen. Mutta havaitun ihmeen kautta tästä yliluonnollisesta asiasta onkin tullut luonnollinen, naturalismin piiriin kuuluva. Se johtuu siitä, että tästä yliluonnollisesta tekijästä saadaan havainto ihmeen kautta. Yksikin todistettava Jumalan ihme siis tekee Jumalasta havainnoimattoman ja tuonpuolisen sijaan tieteen piiriin kuuluvan entiteetin, jonka olemassaoloa voidaan tarkastella järkeilyn ja havaintojen kautta.

Toisaalta ihmeet ovat ristiriidassa havainnoimattoman Jumalan kanssa myös, jos Jumala on jatkuvasti läsnä ei-ihmeellisten tapahtumien kautta, kuten kuvasit. Tällöin ei ole lopulta eroa sillä, vaikuttaako Jumala yhteen kolikon heittoon määräten sen klaavaksi vai kasvattaako hän jollekulle uuden käden katkenneen tilalle. Kumpikin on vain yhtäläistä Jumalan vaikutusta, toinen on vain meidän kokemuspiirillemme vieraampaa. Sopii myös kysyä, miksi ihmeessä Jumala tekisi ihmeitä. Ne eivät ainoastaan paljasta Jumalaa, joka kuvauksesi mukaan vaikuttaa tarkoituksella havainnoimattomissa pysyvältä, vaan ne myös riitelevät hänen oletetun luomistyönsä kanssa. Miksi Jumala loisi maailmaan luonnonlait, jotka tuottavat toivotun tuloksen 99,99999% tapauksista, vain rikkoakseen niitä sattumanvaraisesti? Ehkä tämä on minun muodostamaani kuvaa Jumalasta, mutta minusta vaikuttaa epäloogiselta, että hän rikkoisi luonnon lakeja, jos hän voi koska tahansa saada tahtonsa toteutetuksi myös näitä lakeja rikkomatta.

Lue lisää

Totta, aiheesta käden vääntäminen ei johtaisi mihinkään. En ole hyvä kirjoittamaan lyhyesti, sillä pyrin perustelemaan asian laajasti ja selkeästi. Laajemmin selitettynä asia tulee, varsinkin puhuttaessa Jumalasta, ymmärrettävämmäksi. Mutta varmaan sinä ja moni muukin lukija on ymmärtänyt sen, ettei usko ole yksinkertainen asia, vaan se vaatii todellakin ajattelua: se vaatii paljon järjen käyttöä kysymysten selvittämiseksi. Uskon, että keskustelu on ollut kummallekin hyödyllinen toisen näkemyksen ymmärtämiseksi, asia ei olekaan yksinkertainen. Minä olen ainakin tästä hyötynyt, joten kiitos siitä.

Vastaan tähän ihmeeseen sen, että Jumalan sanotaan olevan kaiken Luoja ja kaikkivaltias. Tämä tekee loogisesti mahdolliseksi luonnonlakien "rikkomisen". Se joka on "laatinut" nämä lait, ei ole itse rajoitettu niiden piiriin, hän voi toimia lakien ohitse, hän on niiden ulkopuolella, mutta hän voi myös toimia niiden mukaisesti. Tämä todellisuus on kuitenkin näiden lakien alaisina eikä voi ohittaa niitä. Ihmisen oleminen luonnonlakien alaisena merkitsee rajoja, joita ei voi ylittää. Ihminen on rajallinen olento, 'luotu' näin uskonnollisella kielellä. Tässä tulee ero luodun ja Luojan välillä, Luoja on rajojen ulkoåuoella ja tekee Jumalan luomakuntaa ja ihmistä suuremmaksi, mittaamattomaksi, kaiken yläpuolella olevaksi.

Tuo on hyvä ajatteluketju, että yliluonnollinen selitys tekee ihmeestä luonnollisen. Niin, ihme paljastaisi Jumalan, mutta mitä hänestä? Ainoastaan sen puolen, mikä tulee ihmeen kautta selville. Esim. ihmeparantuminen antaa Jumalalle nimen parantaja, tai onnettomuudesta pelastuminen oikeuttaa kutsumaan Jumalaa pelastajaksi. Yksikin ihme antaa silti vain yhden pienen näkökulman, mutta yksikään ei kattavaa. Jos Jumala tuhat erilaista tekoa, niin Jumalasta saataisiin siten tuhat erilaista määritelmää. Jokainen on yhtä totta yhtä aikaa. Tuhat erilaista määritelmää antavat kuvan mittaamattomasta olennosta. Ymmärtänet ajatuksen.

Ajatuksessasi on yksi ongelma: Havainnoidaanko siinä Jumalaa vaiko hänen tekemäänsä ihmettä? Kummasta saadaan ote? Minusta ainoastaan tapahtumasta, ei mistään muusta. Ihmeen kohdalla voima, joka saa sen aikaiseksi, siltikin karkaa ihmiseltä ulottumattomiin, vai ajatteletko toisin?

Onko tapahtunut ihmeitä? Se on toinen kysymys. Kirjoitinkin, vastaani on tullut kertomuksia luonnonlakien rikkoutumisesta ja niitä on minulle itsellenikin henkilökohtaisesti kerrottu. Niistä ei pidetä meteliä. Esim. ihmeparantumisten kohdalla osa on heikon mielen suggeroimista, mutta kummalliseksi tilanne tulee silloin, kun eräs erittäin skeptisesti ihmeisiin suhtautunut henkilö koki paranemisen... Miten sitten selittää erään minulle kerrotun tapauksen, kertojan luotettavuudesta menen 100 %:sti takuuseen (sillä hänellä ei ole mitään syytä valehdella), hän kuoli lapsena leikkauspöydällä ja näki leikkaussalin ilmasta ja ihmetteli lääkäreiden kiireistä hääräystä ruumiinsa ympärillä. Hän elpyi, mutta ihmetteli kun lääkäri kertoi vanhemmille leikkauksen sujuneen hyvin. Myöhemmin lääkäri kertoi totuuden. Miten lapsi tiesi heti herättyään leikkauksessa olleen aika iso ongelma? En tiedä muuta vastausta kuin vain sen, että Jumalan todellisuus on täysin reaalinen ja olemassaoleva, tapaus viittaa kokemuksena niin vahvasti sellaiseen. Ja vakuutan, näitä kertomuksia on paljon.

Lopuksi: Olet varmaan saanut pohdittavaa tekstieni kautta, olen saanut minäkin sinulta. Kiihkoton keskustelu vie ymmärrystä mitä parhaiten eteenpäin. Olemme taineet haastaa toisiamme. Olet mahdollisesti ymmärtänyt sen, ettei kristillinen Jumala-kuva ole ihan yksinkertainen kuin mitä toisinaan voi ymmärtää, kysymys on paljon syvemmästä. Mutta ateistilla on jumalakuva, näin näyttää kohdallasi olevan, tosin se ei tarkoita, että sinun pitäisi uskoa se todelliseksi. Se on muodostunut sinulle varmasti monien uskovilta kuulemiesi kuvausten kautta.

Kiitos keskustelusta, jatketaan ehkä joskus toiste. Hymyä!

Ville-Hart kirjoitti:

Epäily on kehittävä ominaisuus, tärkeä piirre. Epäily kasvattaa ihmistä ja pitää huolen, ettei ihan mitä tahansa lähde uskomaan. Epäily vie tiedettä eteenpäin ja sama koskee uskon aluetta: usko ja epäily kulkevat rinnakkain. Uskovalle tulee epäilyn kausia ja ne kasvattavat ajattelua ja uskoa; sitä voi kutsua juurten kasvattamiseksi syvemmälle. Uskossa on epäilylle sijaa ja itse olen huomannut, että Jumala kestää epäilyt ja uskostani on tullut epäilykausien jälkeen vahvempi. Minä en kestä ilman Jumalaa, sillä elämälläni ja olemassaolollani ei olisi silloin mitään tarkoitusta, ei selitystä tai syytä kaiken alulle.

Todisteista tuumaan vain sen, että kuka ottaa mitäkin todisteiksi ja millaisia todisteita sitten odottaa. Ymmärrän ajattelun, että nykytodisteiden valossa Jumalan olemassaolo on epätodennäköinen, se on looginen. Epätodennäköisyys pitää silti sisällään mahdollisuuden, lopullista vastausta ei ole.

Tuo on hyvä kysymys, onko kristittyjen kohdalla muiden jumalien kieltäminen uskon asia. Tietyllä tavalla kyllä, tietyllä tavalla ei. Kristityn uskolla on kohde, joten muita uskonkohteita ei siten ole. Sitä voi kutsua tiedoksi, ettei niitä ole, mutta toisaalta uskoksi, koska ne eivät ole saaneet kristittyä vakuuttuneeksi olemassaolostaan, ne eivät ole toimineet... Jos persoona on olemassa, hän myös toimii. Tätä pitää miettiä, sillä muut jumalat ovat Jumalan tavoin uskon kohteita. En osaa vastata, mutta hyvä haaste mietittäväksi!

Mitä merkitystä on jumalalla, jonka vaikutusta ei voi havaita? Ei mitään, mutta on toinen asia, kuinka sitä havannoi ja mitä havannoi. Jumalan "havannointi" on sekä luonnollista että yliluonnollista. Luonnollinen ei sinällään paljasta Jumalan olemassaoloa, mutta tietyt esitetyt kysymykset voivat laittaa ajattelemaan. Esim. mistä kaikki on lähtöisin tai miksi kaikki on olemassa... Jumalan toiminnasta puhuu moni, miljoonat ihmiset, mutta niille voi antaa muitakin selityksiä, kuitenkin selitys Jumalan toiminnasta kaiken taustalla on ihan käypäinen.

Sanan ja lupauksen pitäminen viittaa tässä yhteydessä uskonnollisiin teksteihin eli Raamattuun. Pidän Raamattua Jumalan toiminnan luotettavana todistajana. Jumalan moneen kertaan sanoo tekevänsä jotain ja näin tapahtuu. Vanhan testamentin profetiat messiaasta ovat toteutuneet Jeesus Nasaretilaisen elämässä. En tiedä, miten juutalaiset suhtautuvat Jesajan kirjan 53. luvun kuvaukseen kärsivästä Herran palvelijasta, joka istuu kuin nyrkki silmään Jeesuksen vaiheiden kanssa. Vai ovatko ihmiset vain sijoittaneet ne (tarkoituksellisesti) Jeesuksen elämään? Enpä tiedä, aikalaiset tunsivat vanhat kirjoitukset ja he näkivät niiden toteutuvan Jeesuksen elämässä. Liian moni yksityiskohta toteutui, joten minulle ei ole perustetta lähteä epäilemään asian aitoutta.

Raamatun tekstin kohdalla on huomioitava kirjoittajien motiivit kirjoittaa tekstit. He ovat kirjoittaneet ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta kuinka ovat sen itse nähneet ja kokeneet. He ovat nähneet Jumalan uhkausten ja lupausten toteutumisen monta kertaa: Jumala lupaa ja se toteutuu, Jumala lupaa taas ja se toteutuu... Tätä lupaus-toteutuminen -yhdistelmää on Raamatussa paljon. Kaikki Raamatussa olevat Jumalan lupaukset eivät ole vielä toteutuneet, ne odottavat sitä täyttymystään. Kristityt ovat saaneet vakuutettua jo toteutuneet lupaukset, joten miksei Jumala pitäisi jäljellä olevia lupauksia? Ja kaikki edellä oleva, se on jälleen uskonnollista.

Niin, kuka on loppujen lopuksi oikeassa? Uskon oman uskontoni olevan, sillä tämä jumaluus eroaa muista siinä, että hän on kiinnostunut aktiivisesti ihmisestä ja toimii historiassa ja tässä todellisuudessa. Näin olen itse hänet kohdannut ja kokenut. Vastaavaa voivat varmasti sanoa muidenkin uskontojen edustajat.

Lue lisää

"Vanhan testamentin profetiat messiaasta ovat toteutuneet Jeesus Nasaretilaisen elämässä."

Profetioita on helppo selitellä toteutuneiksi jälkikäteen, kun kukaan ei enää pääse enää tarkastamaan niiden toteutumista.

"Vai ovatko ihmiset vain sijoittaneet ne (tarkoituksellisesti) Jeesuksen elämään?"

Niin, onko mitään syytä olettaa etteivät olisi?

"Enpä tiedä, aikalaiset tunsivat vanhat kirjoitukset ja he näkivät niiden toteutuvan Jeesuksen elämässä."

Mistä tiedät? Ainuttakaan aikalaislähdettä Jeesuksesta ei ole olemassa. Ei edes ohimenevää mainintaa Jeesuksen olemassaolosta. Meillä on hädin tuskin todisteita, että ihmiset joiden väitetään tavanneen Jeesus olivat olemassa (Pontius Pilatus poislukien).

"Liian moni yksityiskohta toteutui, joten minulle ei ole perustetta lähteä epäilemään asian aitoutta."

Eli olet tullut erinomaisesti huijatuksi, kun joku vuosikymmeniä Jeesuksen oletetun kuoleman jälkeen kertoi Jeesuksesta hienoja tarinoita, joiden todenperäisyyttä ei kukaan voi tarkistaa. Uskotko yleensäkin kaiken mitä sinulle kerrotaan?

"He ovat kirjoittaneet ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta kuinka ovat sen itse nähneet ja kokeneet."

Paitsi ettei ole mitään syytä olettaa yhdenkään evankeliumin olevan Jeesuksen tavanneiden ihmisten käsialaa, päinvastoin.

"Uskon oman uskontoni olevan, sillä tämä jumaluus eroaa muista siinä, että hän on kiinnostunut aktiivisesti ihmisestä ja toimii historiassa ja tässä todellisuudessa."

Et sitten taida tietää muista uskonnoista kovinkaan paljon. Melkoinen epäilijä oletkin.

Ville-Hart kirjoitti:

Epäily on kehittävä ominaisuus, tärkeä piirre. Epäily kasvattaa ihmistä ja pitää huolen, ettei ihan mitä tahansa lähde uskomaan. Epäily vie tiedettä eteenpäin ja sama koskee uskon aluetta: usko ja epäily kulkevat rinnakkain. Uskovalle tulee epäilyn kausia ja ne kasvattavat ajattelua ja uskoa; sitä voi kutsua juurten kasvattamiseksi syvemmälle. Uskossa on epäilylle sijaa ja itse olen huomannut, että Jumala kestää epäilyt ja uskostani on tullut epäilykausien jälkeen vahvempi. Minä en kestä ilman Jumalaa, sillä elämälläni ja olemassaolollani ei olisi silloin mitään tarkoitusta, ei selitystä tai syytä kaiken alulle.

Todisteista tuumaan vain sen, että kuka ottaa mitäkin todisteiksi ja millaisia todisteita sitten odottaa. Ymmärrän ajattelun, että nykytodisteiden valossa Jumalan olemassaolo on epätodennäköinen, se on looginen. Epätodennäköisyys pitää silti sisällään mahdollisuuden, lopullista vastausta ei ole.

Tuo on hyvä kysymys, onko kristittyjen kohdalla muiden jumalien kieltäminen uskon asia. Tietyllä tavalla kyllä, tietyllä tavalla ei. Kristityn uskolla on kohde, joten muita uskonkohteita ei siten ole. Sitä voi kutsua tiedoksi, ettei niitä ole, mutta toisaalta uskoksi, koska ne eivät ole saaneet kristittyä vakuuttuneeksi olemassaolostaan, ne eivät ole toimineet... Jos persoona on olemassa, hän myös toimii. Tätä pitää miettiä, sillä muut jumalat ovat Jumalan tavoin uskon kohteita. En osaa vastata, mutta hyvä haaste mietittäväksi!

Mitä merkitystä on jumalalla, jonka vaikutusta ei voi havaita? Ei mitään, mutta on toinen asia, kuinka sitä havannoi ja mitä havannoi. Jumalan "havannointi" on sekä luonnollista että yliluonnollista. Luonnollinen ei sinällään paljasta Jumalan olemassaoloa, mutta tietyt esitetyt kysymykset voivat laittaa ajattelemaan. Esim. mistä kaikki on lähtöisin tai miksi kaikki on olemassa... Jumalan toiminnasta puhuu moni, miljoonat ihmiset, mutta niille voi antaa muitakin selityksiä, kuitenkin selitys Jumalan toiminnasta kaiken taustalla on ihan käypäinen.

Sanan ja lupauksen pitäminen viittaa tässä yhteydessä uskonnollisiin teksteihin eli Raamattuun. Pidän Raamattua Jumalan toiminnan luotettavana todistajana. Jumalan moneen kertaan sanoo tekevänsä jotain ja näin tapahtuu. Vanhan testamentin profetiat messiaasta ovat toteutuneet Jeesus Nasaretilaisen elämässä. En tiedä, miten juutalaiset suhtautuvat Jesajan kirjan 53. luvun kuvaukseen kärsivästä Herran palvelijasta, joka istuu kuin nyrkki silmään Jeesuksen vaiheiden kanssa. Vai ovatko ihmiset vain sijoittaneet ne (tarkoituksellisesti) Jeesuksen elämään? Enpä tiedä, aikalaiset tunsivat vanhat kirjoitukset ja he näkivät niiden toteutuvan Jeesuksen elämässä. Liian moni yksityiskohta toteutui, joten minulle ei ole perustetta lähteä epäilemään asian aitoutta.

Raamatun tekstin kohdalla on huomioitava kirjoittajien motiivit kirjoittaa tekstit. He ovat kirjoittaneet ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta kuinka ovat sen itse nähneet ja kokeneet. He ovat nähneet Jumalan uhkausten ja lupausten toteutumisen monta kertaa: Jumala lupaa ja se toteutuu, Jumala lupaa taas ja se toteutuu... Tätä lupaus-toteutuminen -yhdistelmää on Raamatussa paljon. Kaikki Raamatussa olevat Jumalan lupaukset eivät ole vielä toteutuneet, ne odottavat sitä täyttymystään. Kristityt ovat saaneet vakuutettua jo toteutuneet lupaukset, joten miksei Jumala pitäisi jäljellä olevia lupauksia? Ja kaikki edellä oleva, se on jälleen uskonnollista.

Niin, kuka on loppujen lopuksi oikeassa? Uskon oman uskontoni olevan, sillä tämä jumaluus eroaa muista siinä, että hän on kiinnostunut aktiivisesti ihmisestä ja toimii historiassa ja tässä todellisuudessa. Näin olen itse hänet kohdannut ja kokenut. Vastaavaa voivat varmasti sanoa muidenkin uskontojen edustajat.

Lue lisää

syntymän ja lapsuuden kuvaukset on sepitetty tarkoituksella siten, että ne vaikuttaisivat toteutuneilta ennustuksilta. Sen huomaa maallikkolukijakin oheen liitetyistä viitteistä ennustuksiin.

Ville-Hart kirjoitti:

Totta, aiheesta käden vääntäminen ei johtaisi mihinkään. En ole hyvä kirjoittamaan lyhyesti, sillä pyrin perustelemaan asian laajasti ja selkeästi. Laajemmin selitettynä asia tulee, varsinkin puhuttaessa Jumalasta, ymmärrettävämmäksi. Mutta varmaan sinä ja moni muukin lukija on ymmärtänyt sen, ettei usko ole yksinkertainen asia, vaan se vaatii todellakin ajattelua: se vaatii paljon järjen käyttöä kysymysten selvittämiseksi. Uskon, että keskustelu on ollut kummallekin hyödyllinen toisen näkemyksen ymmärtämiseksi, asia ei olekaan yksinkertainen. Minä olen ainakin tästä hyötynyt, joten kiitos siitä.

Vastaan tähän ihmeeseen sen, että Jumalan sanotaan olevan kaiken Luoja ja kaikkivaltias. Tämä tekee loogisesti mahdolliseksi luonnonlakien "rikkomisen". Se joka on "laatinut" nämä lait, ei ole itse rajoitettu niiden piiriin, hän voi toimia lakien ohitse, hän on niiden ulkopuolella, mutta hän voi myös toimia niiden mukaisesti. Tämä todellisuus on kuitenkin näiden lakien alaisina eikä voi ohittaa niitä. Ihmisen oleminen luonnonlakien alaisena merkitsee rajoja, joita ei voi ylittää. Ihminen on rajallinen olento, 'luotu' näin uskonnollisella kielellä. Tässä tulee ero luodun ja Luojan välillä, Luoja on rajojen ulkoåuoella ja tekee Jumalan luomakuntaa ja ihmistä suuremmaksi, mittaamattomaksi, kaiken yläpuolella olevaksi.

Tuo on hyvä ajatteluketju, että yliluonnollinen selitys tekee ihmeestä luonnollisen. Niin, ihme paljastaisi Jumalan, mutta mitä hänestä? Ainoastaan sen puolen, mikä tulee ihmeen kautta selville. Esim. ihmeparantuminen antaa Jumalalle nimen parantaja, tai onnettomuudesta pelastuminen oikeuttaa kutsumaan Jumalaa pelastajaksi. Yksikin ihme antaa silti vain yhden pienen näkökulman, mutta yksikään ei kattavaa. Jos Jumala tuhat erilaista tekoa, niin Jumalasta saataisiin siten tuhat erilaista määritelmää. Jokainen on yhtä totta yhtä aikaa. Tuhat erilaista määritelmää antavat kuvan mittaamattomasta olennosta. Ymmärtänet ajatuksen.

Ajatuksessasi on yksi ongelma: Havainnoidaanko siinä Jumalaa vaiko hänen tekemäänsä ihmettä? Kummasta saadaan ote? Minusta ainoastaan tapahtumasta, ei mistään muusta. Ihmeen kohdalla voima, joka saa sen aikaiseksi, siltikin karkaa ihmiseltä ulottumattomiin, vai ajatteletko toisin?

Onko tapahtunut ihmeitä? Se on toinen kysymys. Kirjoitinkin, vastaani on tullut kertomuksia luonnonlakien rikkoutumisesta ja niitä on minulle itsellenikin henkilökohtaisesti kerrottu. Niistä ei pidetä meteliä. Esim. ihmeparantumisten kohdalla osa on heikon mielen suggeroimista, mutta kummalliseksi tilanne tulee silloin, kun eräs erittäin skeptisesti ihmeisiin suhtautunut henkilö koki paranemisen... Miten sitten selittää erään minulle kerrotun tapauksen, kertojan luotettavuudesta menen 100 %:sti takuuseen (sillä hänellä ei ole mitään syytä valehdella), hän kuoli lapsena leikkauspöydällä ja näki leikkaussalin ilmasta ja ihmetteli lääkäreiden kiireistä hääräystä ruumiinsa ympärillä. Hän elpyi, mutta ihmetteli kun lääkäri kertoi vanhemmille leikkauksen sujuneen hyvin. Myöhemmin lääkäri kertoi totuuden. Miten lapsi tiesi heti herättyään leikkauksessa olleen aika iso ongelma? En tiedä muuta vastausta kuin vain sen, että Jumalan todellisuus on täysin reaalinen ja olemassaoleva, tapaus viittaa kokemuksena niin vahvasti sellaiseen. Ja vakuutan, näitä kertomuksia on paljon.

Lopuksi: Olet varmaan saanut pohdittavaa tekstieni kautta, olen saanut minäkin sinulta. Kiihkoton keskustelu vie ymmärrystä mitä parhaiten eteenpäin. Olemme taineet haastaa toisiamme. Olet mahdollisesti ymmärtänyt sen, ettei kristillinen Jumala-kuva ole ihan yksinkertainen kuin mitä toisinaan voi ymmärtää, kysymys on paljon syvemmästä. Mutta ateistilla on jumalakuva, näin näyttää kohdallasi olevan, tosin se ei tarkoita, että sinun pitäisi uskoa se todelliseksi. Se on muodostunut sinulle varmasti monien uskovilta kuulemiesi kuvausten kautta.

Kiitos keskustelusta, jatketaan ehkä joskus toiste. Hymyä!

Lue lisää

viittaa millään lailla kristinuskoon. Yhtä hyvin se kävisi johonkin idän sielunvaellususkontoon.

leikkaussalikokemus kirjoitti:

viittaa millään lailla kristinuskoon. Yhtä hyvin se kävisi johonkin idän sielunvaellususkontoon.

Näitä tapauksia, jossa leikkauksessa ollut ihminen on esimerkiksi kuullut mitä lääkärit ovat puhuneet tai tuntenut sekä muistanut kaikki leikkaussalin tapahtumat, on useita.

Tosin nukutuslääkärit on selvittäneet, että kyseessä on epäonnistunut nukutus eikä mikään ihme tai yliluonnollinen tapahtuma. Ihminen ei ole mikään kone, jonka voi laittaa leikkauksen ajaksi täysin pois päältä.