Suomen poliisilla harvemmin näkee mellakkavarustusta, monikulttuurisuuden lisääntyessäc Suomenkin poliisi tarvitsee yhtä useammin kilpiä, pamppuja ja kypäriä, kyynelkaasua yms.
Lisäksi poliisi tarvitsee panssaroituja ajoneuvoja kyetäkseen menemään mamulähiöihin. Panssaroidut maijatkin alkavat olla tarpeen sitten kun nuoriso heittelee käsikranaatteja poliisiautojen alle.
Suomessa olisi aika herätä ja alkaa vauhilla lisäämään poliisien määrää ja varustelutasoa, sillä muuten ollaan kusessa 'nuorison' kanssa.
Lisäksi tarvitsisimme jonkinlaista poliisin ja armeijan yhteistyötä 'nuorisomellakoiden' taltuttamisessa. Sitä olisi syytä jo alkaa harjoittelemaan.
Onko Suomen poliisi valmistautunut
monikulttuurisuuteen
2
197
Vastaukset
- odotellessa
Täällä ei ole vielä tarpeeksi arabien monikulttuurisuutta, että varastelevat ja väkivaltaa tekevät laumat lähtisivät liikkeelle. Huumebisneskin taitaa olla vielä enemmän suomalaisten ja itä-blokin tovereiden hallussa.
Esimerkiksi "Smash Asem" torjuttiin poliisivoimin. Samoin parina vuonna nuoret yrittivät kaadella takseja itsenäisyyspäivän vastaanotolla.
Muutamia kouluampumishälytyksiä ja pommivaroituksia on myös ollut. Muistelen yhtä ostoskeskusjuttua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805