Verivelasta

vio-letti

Jokainen jehovantodistaja tuntee huolta verivelkaan joutumisesta. Verivelka ei ole mitenkään selväkäsitteinen jehovantodistajuudessa, mutta se on silti elämän ja kuoleman kysymys.

Verivelka on Raamatun Vanhasta testamentista otettu käsite, joka sielläkin oli melko sekava. Verivelkaan saatoi joutua sopimattoman sukupuolikäyttäytymisen seurauksena, lainakoron perimisen seurauksena tai viattoman veren vuodatuksen johdosta. Muitakin syitä löytyy, tässä nyt vain esimerkkejä.

Jehovantodistajuudesta muistan lähinnä yhden verivelkaiseksi joutumisen syyn ja se oli saarnaamistyön laiminlyöminen. Koskaan ei voinut olla varma siitä, että oli "varoittanut" ihmisiä tarpeeksi tulevasta "tämän asiainjärjestelmän lopusta", jossa "pahat ihmiset saisivat tuomioinsa". Jos ei käyttänyt jokaista mahdollista tilaisuutta jehovantodistajien pelastus-sanoman kertomiseen, saattoi joutua itse verivelan alaiseksi ja siis kuolla "pian" tulevassa Jumalan toimeenpanemassa tuhossa.

Tämä aiheutti jatkuvia suorituspaineita. Koskaan ei voinut tietää, oliko mahdollisesti laiminlyönyt todistamistilaisuuden. Oma henkikulta oli aina kortilla ja syyllisyydentunne päällimmäisenä.

Mitenkä verivelkaisuus koetaan nykyään? Onhan selvää että jehovantodistajat eivät mitenkään ehdi saarnaamaan joka maailman kolkassa kaikille ihmisille. Vaikka internett esimerkiksi olisi oiva apuväline, sitä ei käytetä tehokkaasti "hyvän uutisen" levittämiseksi esimerkiksi lukuisilla keskustelufoorumeilla. Näin leijuu verivelan uhka tietysti kollektiivisena vaarana, koska näitä tekniikan antamia mahdollisuuksia ei käytetä hyväksi, jos mielii toimia VT-Seuran antamien ohjeiden mukaan.

Onko jehovantodistajana mahdollista ylipäätään saavuttaa sisäisen rauhan ja tyyneyden tunnetta ja varmuutta siitä, että ei ole verivelan alainen? Milloin jehovantodistaja voi sanoa; nyt se riittää, olen tehnyt kaikken voitavani?

12

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • velaton

      Myötätuntoni tavallista jt-perheeseen syntynyttä ihmistä kohti on yhä syvempi mitä kauemmin näitä palstoja silmäilen.
      Miltä mahtaisi tuntua elää jatkuvien sääntöjen ja vaatimusten ahdistamana.
      Uskontojen Uhrit on varmasti erittäin tarpeellinen tukijärjestö näille ihmisille, joiden mielenterveys järkkyy ainaisessa paineessa.
      Verivelka!
      Kaikkea sitä kuulekin.

      • vio-letti

        >>>Miltä mahtaisi tuntua elää jatkuvien sääntöjen ja vaatimusten ahdistamana

    • Pii on 3.0

      ..Aan joutuivat jumalattomat valtiot ja vallat; Assyria, babylonia ,Tyros, ..kaikki ne , jotka olivat vuodattaneet ihmisverta.
      Siellä on ,Vt;n Kirjoituksissa, runollinen
      Jossa kerrotaan , miten kaikki veriset kuninkaat kootaan "kiviseen kuoppaan ", ja Tämän maailman kuningas " sinne alimmaiseksi, ja "kaikki, jotka miekkaansa nojautuvat hänen päälleen.
      Kyse on abstrakteista asioista , ei persoonista, koska valtio tai -Järjestelmä ei ole persoona.
      Tai, miten tuon sanoisi, aatteet tavallaan kyllä personoituvat; Siksi raamatun runoelmissa heistä puhutaan kuin persoonina.
      Tuo _pelastus- sana on aika outo käsite, sitä ei ole Arameassa ollenkaan . Kreikassa se on , ja on tullut Kirjoituksiin huonon kreikankäänöksen seurauksena. "Elämä"- sana on, ja Se on Kirjoitusten käytetyimpiä sanoja. Vain sitä käyttämällä yleensä ymmärtää, mistä "verivelka" syntyy.
      Elämä on Korkeimman, elämänantajan käsissä, ja kun kukaan muu ei voi elämää palauttaa, ovat kaikki velassa Korkeimmalle. Nasaretilainen sovitti velan, joten Tekojen laki ei ole enää voimassa. Siis Ihmisten suhteen.
      Eikä Laki koskenutkaan muita ,kuin Israelilaisia, ja Israelin alueella asuneita muukalaisisia.

      • vio-letti

        >>>Kyse on abstrakteista asioista , ei persoonista, koska valtio tai -Järjestelmä ei ole persoona

      • velaton
        vio-letti kirjoitti:

        >>>Kyse on abstrakteista asioista , ei persoonista, koska valtio tai -Järjestelmä ei ole persoona

        Aina minua on askarruttanut tuo seksin synnillistäminen. Lähes mikä tahansa asia, joka sivuaa seksiä, on kielletty ja paheksuttavaa.
        Kirjoittamasi esimerkit tietenkin ja aivan verivelkaan asti VT:ssa, mutta moni muukin asia, vaateus, käytös, käyttäytyminen eri kulttuureissa, jokaiseen lisätään epäily seksuaalisuudesta, ja siis paheksuttavasta asiasta.

        Mikähän sen aiheuttaa, kun kuitenkin elämä jatkuu seuraviin sukupolviin aina ja vain samalla vanhanaikaisella tavalla. Keinohedelmöityshän on monissa lahkoissa täysin kielletty ja syntiä sekin.

        Mitä on se rakkaus, jonka uskovainen hyväksyy?
        "..sillä jos ei meillä olisi rakkautta, emme mitään olisi!"

      • vio-letti
        velaton kirjoitti:

        >>>Aina minua on askarruttanut tuo seksin synnillistäminen. Lähes mikä tahansa asia, joka sivuaa seksiä, on kielletty ja paheksuttavaa

      • teille Jt.lle
        vio-letti kirjoitti:

        >>>Kyse on abstrakteista asioista , ei persoonista, koska valtio tai -Järjestelmä ei ole persoona

        koskaan kukaan ole kertonut että Jeesus on maksanut velkamme, verivelkamme ristillä, vanha testamentti on täynnä sellaista että synnin palkka on kuolema, se joka syntiä tekee, sen on kuoltava, syntiä tehneet vietiin kivitettäväksi, se oli vanhan testamentin laki.

        Juuri tuon lain Jeesus täytti, "Jumalan armolahja Kristuksessa, on iankaikkinen elämä"

        Kristuksessa olevia ei kukaan voi kirota edes, vaikka vanhassa testamentissa on kirouksia,
        Jeesus oli myös kirottu meidän puolestamme,
        "kirottu olkoon jokainen, joka on puuhun ripustettu".
        eli Jeesus oli kirottu,ettei meidän tarvitse tulla kirotuksi.
        Kuollut, ettei meidän tarvitse kuolla synteihimme.
        Laki on tosin olemassa, koska ilman lakia, ei olisi myös rikkomuksiakaan, juuri laki antaa sen synnin tunnon, ihminen huomaa olevansa syntinen.
        ja tarvitsevansa tuota armoa (joka on Kristus)
        Joka oli se veri uhri, Hänessä meillä ei ole verivelkaa.
        Kun vaan otamme vastaan Jeesuksen, ettei Hänen sovitutyönsä meidän kohdalta jäisi turhaksi.

        Vanhan testamentin aikaan syntejä sai anteeksi uhraamalla viattomia eläimiä, sillä sai nuo verivelat anteeksi.
        Mutta uudessa liitossa Kristus on tuo sovitusuhri, mitään muuta ei tarvita.

        Jos joku syyttää sinua, lukiessasi "synnin palkka on kuolema".
        Silloin voi vain kiittää Jeesusta siitä, että Hän kuoli edestäni, ja sinä saan armon.

        Tietysti, jos tahallamme teemme syntiä päästyämme tuntemaan armon, niin ei ole toista lunastusta enään meidän edestämme, se on aika vakava juttu, ei kukaan pääse tahallaan rypemään sunnissä ja pyytämään joka kerta vain anteeksi, ja jatkaa entiseen malliin.
        Mutta katuva syntinen saa lankeemuksenkin jälkeen anteeksi "mene. äläkä enään syntiä tee"

      • ette hopealla tai kullalla,
        vio-letti kirjoitti:

        >>>Kyse on abstrakteista asioista , ei persoonista, koska valtio tai -Järjestelmä ei ole persoona

        LUNATETUT turhasta (lain vaatimat veriuhrit velkojen sovituksesksi) isiltä peritystä vaelluksestanne (laki vain juutalaisille annettu) vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan," (1.Piet.1:18,19.)

        "Sillä jos kaurisen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisen päälle vihmottuna, pyhitää lihan puhtauteen, kuinka paljoa enemmän ON KRISTUKSEN VERI, HÄNEN, JOKA IANKAIKKISEN HENGEN KAUTTA UHRASI ITSENSÄ VAITTOMANA JUMALALLE, PUHDISTAVA MEIDÄN OMANTUNTOMME KUOLLEISTA TEOSTA PALVELEMAAN ELÄVÄÄ JUMALAA!" (Hebr.9:13,14.)

        "Onhan pääsiäslampaamme, Kristus, teurastettu." (1.Kor.5:7.)

      • Baltasar ei kirjautuneena
        vio-letti kirjoitti:

        >>>Aina minua on askarruttanut tuo seksin synnillistäminen. Lähes mikä tahansa asia, joka sivuaa seksiä, on kielletty ja paheksuttavaa

        Kannettavaksi ikeesi sääntöineen ei juutalaisille kansoille; ja hekin sen lakiliiton rikkoivat (eivät kyenneet sitä pitämään), joten Jumalan tekee heidänkin kanssaan Uuden ja paremman liiton. Jer.31:31-37. 2.Moos.20:2; Apt:15-luku.

      • vio-letti
        teille Jt.lle kirjoitti:

        koskaan kukaan ole kertonut että Jeesus on maksanut velkamme, verivelkamme ristillä, vanha testamentti on täynnä sellaista että synnin palkka on kuolema, se joka syntiä tekee, sen on kuoltava, syntiä tehneet vietiin kivitettäväksi, se oli vanhan testamentin laki.

        Juuri tuon lain Jeesus täytti, "Jumalan armolahja Kristuksessa, on iankaikkinen elämä"

        Kristuksessa olevia ei kukaan voi kirota edes, vaikka vanhassa testamentissa on kirouksia,
        Jeesus oli myös kirottu meidän puolestamme,
        "kirottu olkoon jokainen, joka on puuhun ripustettu".
        eli Jeesus oli kirottu,ettei meidän tarvitse tulla kirotuksi.
        Kuollut, ettei meidän tarvitse kuolla synteihimme.
        Laki on tosin olemassa, koska ilman lakia, ei olisi myös rikkomuksiakaan, juuri laki antaa sen synnin tunnon, ihminen huomaa olevansa syntinen.
        ja tarvitsevansa tuota armoa (joka on Kristus)
        Joka oli se veri uhri, Hänessä meillä ei ole verivelkaa.
        Kun vaan otamme vastaan Jeesuksen, ettei Hänen sovitutyönsä meidän kohdalta jäisi turhaksi.

        Vanhan testamentin aikaan syntejä sai anteeksi uhraamalla viattomia eläimiä, sillä sai nuo verivelat anteeksi.
        Mutta uudessa liitossa Kristus on tuo sovitusuhri, mitään muuta ei tarvita.

        Jos joku syyttää sinua, lukiessasi "synnin palkka on kuolema".
        Silloin voi vain kiittää Jeesusta siitä, että Hän kuoli edestäni, ja sinä saan armon.

        Tietysti, jos tahallamme teemme syntiä päästyämme tuntemaan armon, niin ei ole toista lunastusta enään meidän edestämme, se on aika vakava juttu, ei kukaan pääse tahallaan rypemään sunnissä ja pyytämään joka kerta vain anteeksi, ja jatkaa entiseen malliin.
        Mutta katuva syntinen saa lankeemuksenkin jälkeen anteeksi "mene. äläkä enään syntiä tee"

        >>>Vanhan testamentin aikaan syntejä sai anteeksi uhraamalla viattomia eläimiä, sillä sai nuo verivelat anteeksi.
        Mutta uudessa liitossa Kristus on tuo sovitusuhri, mitään muuta ei tarvita

      • Baltasar ei kirjautuneena
        vio-letti kirjoitti:

        >>>Vanhan testamentin aikaan syntejä sai anteeksi uhraamalla viattomia eläimiä, sillä sai nuo verivelat anteeksi.
        Mutta uudessa liitossa Kristus on tuo sovitusuhri, mitään muuta ei tarvita

        Mutta valo loistaa kuoleman varjon maahan, kun ilmestyi Hän, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden ilmestymisensä myötä. (Jes.9:1-6; 2.Tim.1:10.)

      • Pii on 3.0
        vio-letti kirjoitti:

        >>>Kyse on abstrakteista asioista , ei persoonista, koska valtio tai -Järjestelmä ei ole persoona

        .." Matt 5 ;17-18,
        ..Siinä se ; "laista ei katoa yksikään kirjain , ei ainoakaan piirto, ennekuin Tulee joku joka täyttää sen ; "
        Siis kun laki on täytetty, ei tarvitse, eikä pidä enää tavata ikivanhan vanhentuneen lain säädöksiä;
        Sitähän se Wanha Pate, Suomalaisittain Paulus, tankkasi joka kirjeissään,
        Sitäpaisi laki oli sidoksissa uhraamiseen, ja profeetoissa Korkein sanoo, ettei hän ole uhraamaan käskenyt, Egyptistä lähdettäissä
        ::"Sillä Jos Minä jotain isoaisin, (-Haluaisin,-) en minä sitä teiltä kysyisi."
        Joten ne kivityslait ja sellaiset olivat nousevan papiston laatimia pykäliä;

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2481
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2229
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1845
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1413
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1145
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1124
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      928
    Aihe