Hyvät pahat ja rumat

Älä kuitenkaan unohda trilogian
muita elokuvia, aah, upea pläjäys. ;))

Palstalla on paljon ollut puhetta Huuliharppukostajasta. Loistava leffahan se on, joten se on kommenttinsa ansainnut. Minulle on Leonen westerneistä kuitenkin läheisempiä ns dollari-trilogian elokuvat. Jostain syystä 'Vain muutaman dollarin tähden' on miellyttänyt eniten, mutta myös 'Hyvä, pahat ja rumat' on mielestäni hyvä.

Katsoin juuri Hyvät, pahat ja rumat. Se on uskomattoman hieno elokuva, monessa mielessä. Juuri tässä elokuvassa Leone on saanut kerrontatekniikkansa hiotuksi huippuunsa ja eritoten kuvallinen anti on jokseenkin lyömätöntä tasoa. 60-luvulla lännenelokuva oli lajityyppinä henkihieverissä. Romantisoidun lännen tilalle oli elokuviin tullut yhä realistisemmin kuvattu länsi, jota yleisö ei kuitenkaan halunnut nähdä, etenkin amerikkalainen yleisö tuntui hylkäävän lännenelokuvan.

Euroopassa lännenelokuvalle riitti vieläkin katsojia ja tästä syystä näitä elokuvia alettiin tekemään niin Italiassa kuin Espanjassakin. Useinmiten italo- tai spagettiwesternit olivat puhtaasti b-luokan tai melkeinpä c-luokan tuotoksia. Rahaa käytettiin niukalti ja juoneen ympättiin kaikki mahdolliset klisheet.

Silti taitavalle ohjaajalle nämäkin ainekset riitti loistavien elokuvien aikaansaamiseksi. Sergio Leonen muutamat lännenelokuvat ovat mestariteoksia, myös Hyvät, pahat ja rumat. Jos Huuliharppukostaja oli pitkälti keskittymistä tarinaan, niin HPR:n tekee herkulliseksi tarinan ulkopuoliset sivujuonteet. HPR:n ensimmäinen puolituntinen esittelee tarinan kolme päähenkilöä ja kukin esitellään oman tarinansa kautta. Näin etenee elokuva jatkossakin. Tarinaa muodostuu lopultakin eräänlaisista lyhytelokuvista elokuvan sisällä. Jokainen kohtaus tuntuu olevan oma itsenäinen kokonaisuus, mutta silti ne ovat kertomusta eteenpäin vieviä osasia.

Hyvät, pahat ja rumat on Leonen elokuvista ehkäpä kaunein. Sen kuvat ovat usein kuin asetelmia, kuvakulmat tuntuu loppuun asti harkituilta ja kamerankäyttö on kauttaaltaan huipputyötä. Elokuva on väkivaltainen ja asenteeltaan monin paikoin jopa raaka, mutta raakuus tuntuu olevan vain tyylikeino, jolla ohjaaja manipuloi katsojaa. Elokuvassa on silti pasifistissetkin kannanotot, joten HPR on tältä osin hyvinkin ristiriitainen elokuva.

Huuliharppukostaja oli elokuva yksilön taistelusta suuryhtiötä vastaan. HPR on villiin länteen sijoittuva kolmen miehen aarrejahti. Koska HPR:ssä ei sen kummempaa sanomaa ole, niin ohjaajalla on ollut vapaus tyylitellä tarinansa kanssa. Elokuvan dialogi on selvästi kevyempää kuin huuliharppukostajassa, samoin hahmot omaavat selvästi huvittavia ominaisuuksia ja voisi sanoa, että HPR on kaikin puolin viiheellisempi leffa kuin Huuliharppukostaja.

HPR:ssä myös Ennio Morriconen musiikki on hienoa. Monet tämän elokuvan sävelmät ovat kuolemattomia, sillä HPR:n teema on usein matkittu muissa yhteyksissä. vaikka Morricone on tehnyt paljon laadukasta elokuvamusiikkia, niin silti mies muistetaan lähinnä Leonen elokuviin säveltämistään musiikeista, eikä syyttä.

Toki Hyvät, pahat ja rumat jättää sijan tiettyjen asioiden arvostelullekin. Loogisuutta ei aina ole ja eräänlainen sarjakuvamaisuus leimaa koko leffaa. Tex Willerin ystävänä se ei ole minulle kuitenkaan mikään taakka.
Arvosana: 10