Miksi kaikkivaltias Jumala

J.Edgar

on sallinut kristikunnan hajaantua satoihin uskonsuuntiin ja lahkoihin?

Miksi Pyhä Henki ei ole hoitanut tehtäviään, vaan johtaa uskovia harhapoluille (Mikä niistä poluista on oikea - vai onko mikään?).

9

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trubaduuri

      Kyllähän ihmiset tietenkin saavat valita vapaasti myös seuransa. Muttei tietenkään luomakuntamme Luoja, kaikkeuden Korkein, taivaallinen Isä tuollaista eriseuraisuutta ja kuppikuntaisuutta hyvällä katso. Eikä aito ja oikea kristikunta ole hajaantunut minnekkään. Se on yhtä salainen kuin on taivaallinen Isäkin. Sen tekemät hyvät teot ovat vain näkyvissä. He kaikki, jotka tuohon ko. kristikuntaan kuuluvat, tunnistavat toisensa vain keskinäisestä rakkaudestaan. Eikä meillä edes ole ulospäin näkyviä tunnisteita. Ulkopuoliset eivät meistä yhtikäs mittää voi edes tietää. Mutta sanamme kyllä saatte, joko raskaaksi taakaksi tai
      parantaviksi "lehdiksi" päivästä toiseen ilman vastiketta.

      • J.Edgar

        syyn, miksi kristikunta on niin hajaantunut.

        Koska joukossanne on kaltaisiasi "ainoan oikean uskon tietäjiä".


      • Trubaduuri
        J.Edgar kirjoitti:

        syyn, miksi kristikunta on niin hajaantunut.

        Koska joukossanne on kaltaisiasi "ainoan oikean uskon tietäjiä".

        Ei vaan, kerroin ettei sinua estä kukaan muu kuulumasta tuohon kristikuntaan kuin sinä itse!
        Et vaan ymmärrä aivan oikein kirjoitettua viestiä!
        Sama pätee näihin muihinkin ihmisiin. Hekään eivät ymmärrä jotta heidän pahoin vihollisensa ovat he itse ja heidän omitut ja piintyneet asenteensa, joista he pitävät kynsin ja hampain kiinne.
        Ja erityisesti sinä tietenkin, juuri tuolla vihanpitoisella asenteellasi näytit jo minulle ettet sinä halua rakastaa minua ihmisenä, etkä kristittynä. Itse siis itsesi paljastit. Tosin et ole sen huononpi kuin nämä helluntailaisetkaan. He tekevät alinomaan sitä samaa kuin sinäkin.


      • Trubaduuri kirjoitti:

        Ei vaan, kerroin ettei sinua estä kukaan muu kuulumasta tuohon kristikuntaan kuin sinä itse!
        Et vaan ymmärrä aivan oikein kirjoitettua viestiä!
        Sama pätee näihin muihinkin ihmisiin. Hekään eivät ymmärrä jotta heidän pahoin vihollisensa ovat he itse ja heidän omitut ja piintyneet asenteensa, joista he pitävät kynsin ja hampain kiinne.
        Ja erityisesti sinä tietenkin, juuri tuolla vihanpitoisella asenteellasi näytit jo minulle ettet sinä halua rakastaa minua ihmisenä, etkä kristittynä. Itse siis itsesi paljastit. Tosin et ole sen huononpi kuin nämä helluntailaisetkaan. He tekevät alinomaan sitä samaa kuin sinäkin.

        sitten on, kaikki muut on pahoja ihmisiä, niinkui tosin ollaankin, mutta Jeesus ei katsonut henkilöön, pelastaessaan ihmiset helvetistä, vaan asetti uskon välineeksi, jolla voi tarttua ankaikkiseen elämään.


      • Trubaduuri
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        sitten on, kaikki muut on pahoja ihmisiä, niinkui tosin ollaankin, mutta Jeesus ei katsonut henkilöön, pelastaessaan ihmiset helvetistä, vaan asetti uskon välineeksi, jolla voi tarttua ankaikkiseen elämään.

        Noh, jos itse katsot olevasi paha, niin sehän on sinun oma asiasi. Kukapa täällä sitä voisikaan yrittää muuttaa muuksi. Sillä mehän olemme vain ihmisiä. Eipä muutoin ikuna Jeesus katsonut helluntailaisiinkaan, vaan sanoi: katso ihmistä.
        Sinulla onkin aina ollut suuri vaikeus katsoa ihmistä. Siksi et näe vaikka heitä vastaan tulisi.
        Ja alati, kyselet vieläkin tyhmiä. Luulisi jotta olisit jo jotakin saanut jumalaltasi, sillä olet rypenyt jo niin kauan. Tosin, onhan sinullakin vielä mahdollisuus alkaa tottelemaan Luojaamme, taivaallista Isää, sillä hän ei luotujansa katso
        karsastaen, niin kuin esim sinä alinoimaan teet,
        kirjoituksistasi sanomattakaan, joita täälläkin tehtailet vihan vimmoissasi suunnaten ne ihmisiin.


    • Varmaankin ihmisellä ja hänen itsekkyydellään on tässäkin sormensa pelissä. Ei "mahduta" saman katon alle, jotenka perustetaan oma kirkkokunta.
      Meidänkin paikkakunnalla lienee 4 vapaansuunnan kirkkokuntaa.
      Tosin osalla on tietty tilaus ja tarkoitus, ihan maailman laajuisestikkin ajateltuna.

      Pyhä Henki kyllä kehoittaa ja opastaa, uskovainen joko tottelee tai ei.

    • siksipä siksi

      Jumalan tahto ei korreloi suoraan Jumalan sallimuksen kanssa. Jumalan tahto olisi Jeesuksen mukaan, että uskovat olisivat yhtä. Yhtä oleminen ei välttämättä ole samanmielisyyttä, vaan yhteyden säilyttämistä eri tavoin ajatteleviin kristittyihin. Se on toinen toisensa ymmärtämistä ja rakastamista. Tai vähintäänkin yritystä siihen suuntaan.

      Pyhä Henki ei johda ketään harhapoluille. Ihmiset itse etsivät monia mutkia.
      Opillisesti tai muuten mielestään aina oikeassa olevat eivät kestä erilaisia tulkintoja. Siitä seuraa ongelmia.

      Minusta elämän ja uskonelämänkin mielekkyys on kyvyssä käsitellä ja hyväksyä ristiriitaisuuksia. "Oikean polun" osoittaminen toiselle voi olla harhaanjohtamista. Kunkin on löydettävä se itse. Jonkinlaista osviittaa voi antaa, mutta yleensä pitäisi varoa olemasta auktoriteettina toisen etsinnälle.

      Luottamus Jumalan rakastavaan olemukseen ja Hänen tahtoonsa johdattaa nöyriä oikein on polun alku.

    • * Väliäkö sillä minkä nimikyltin alla käy tätä Jeesus tieä. Sinä olet vilä täysin siltä tieltä poissa, ja olet Jumalan vihan alaisuudesa.
      * Miettisit omaa tilaasi, mikä rauhaasi sopii, ennenkuin on liian myöhäistä!

    • ja levittivat

      evank. omilla tahoillaan[Jum.suunnitelma]
      aivan kun sina ja mina emme halua ajaa samanlaisilla autoilla[punainen lada] tms.

      niin lopputulos ,ja halu on sama[taivas] vaan vivahteet vaihtelevat..
      ihmisten ymmarrys on asioista erilainen,toinen sopii toiselle paremmin,kuin toiselle
      ei Jumala ole halunnut,eika halua meita samaan muottiin.
      avartukaa tekin,sanoo raamattu,suvaitkaa toinen toisianne. ja oikea on ristin tie...ylosnousemus on elama meille.. usko Jeesukseen .lannenhunttari

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2773
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      270
      2388
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1446
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      116
      1124
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      99
      1089
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      982
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      871
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      844
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      283
      830
    Aihe