Jääkiekkojoukkue Jokereita kannattava miesporukka kävi Kärppien paitaa pitäneen naisen kimppuun, Ilta-Sanomat kertoo.
25-vuotias Keravalaisäiti liikkui perjantaisen Jokerit-Kärpät -ottelun jälkeen Pasilan aseman läheisyydessä, kun viiden tuntemattoman nuoren miehen porukka alkoi huudella hänelle törkeyksiä.
Kun nainen ei reagoinut huuteluun, miehet kävivät häneen käsiksi. Nainen kertoo Ilta-Sanomille, että yksi miehistä otti kiinni hänen hiuksistaan ja iski hänen kasvonsa vasten betoniseinää. Toinenkin tuli tönimään häntä kolmen muun nauraessa vieressä.
Naisen mukaan hyökkääjät olivat alle 20-vuotiaita ja humalassa.
Nainen pääsi lopulta pakenemaan paikalta. Päästyään kotiin hän teki rikosilmoituksen ja soitti lääkärille.
Naisen päätä särkee ja hänen kasvojaan vihloo yhä. 1- ja 3-vuotiaiden lasten äitiä harmittaa myös se, että hänen lapsensa joutuvat näkemään hänet kasvot naarmuilla.
Nainen aikoo kaikesta huolimatta mennä tiistaina kannustamaan Kärppiä.
- Pitää hankkia joku saattamaan. Tällaisesta jää pelko kulkea yksin kaupungilla ilta-aikaan, nainen sanoo Ilta-Sanomille.
Kaikkea hyvää jatkossa, ja pikaista paranemista!!
Toivottavasti tekijät saadaan jonkinlaiseen vastuuseen, vaikkapa jos sattuisi heille joskus samanlailla..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ihme ,että armeijaan ei edes pääse sisään
nykynuoriso ja keskeytysprosentti on korkea.
Tähänkin hätään naisia huudettiin apuihin!Äijät
on nykyisin vätyksiä.