Suurin osa ihmisistähän unelmoi, että saisi elämänsä aikana työpaikan, perheen, asunnon, auton, kesämökin ja matkustella.
Näistä mainituista minulla on ainoastaan tuo auto ja asunto, muttei oma.
Minulla on ainakin seuraavia tekemättömiä asioita, jotka jäävät ainakin osittain haaveeksi.
Rakentaa erilaisia radio-ohjattavia lennokkeja, radio-ohjattavia veneitä ja laivoja.
Osittain olen jo näitä rakentanutkin, mutta aikaa ei ole oikein ollut tarpeeksi, eivätkä myöskään sukulaiset ole arvostaneet tämän tyyppisiä harrastuksia.
Yleensä saa vain vähätteleviä kommentteja.
Rakentaa oma lennokkikenttä lennokeille, pieni järvi ja pieniä kanaaleja radio-ohjattaville laivoille ja veneille.
Saada keskittyä erilaisten radio-ohjattavien lennokkien, veneiden ja laivojen rakenteluun ja ohjailuun loppuelämän ajan.
Toinen asia: hankkia vanhoja vielä toimivia tarktoreita, jotka on valmistettu ennen 1960 lukua. Kunhan moottori toimii, niin lopun voikin sitten korjailla kuntoon.

Vastaukset 3
Vanhimmat
MUSTA OIS NASTAA SEURATA JÄÄKIEKKOA.JALKAPALLOA.KORIPALLOA.SALIBANDYA.
JÄÄPALLOA.JÄÄKIEKKOA < ALASARJAT JA ULKOJÄÄT JA SITTEN VIELÄ REISSATA YMPÄRI SUOMEA < JA SITTEN AJAA MM REKKAA < VOLVO FH.SCANIA.MB ACTROS.IVECO.
BUSSIA < VOLVO JA SCANIA JA SITTEN KIERTÄÄ SUOMEA JA EUROOPPAA JA JYRISTELLÄ VOLVO FH 380MPILLÄ TELI PERÄSSÄ < SATAMASTA < TRAVENMUNDE SAKSA < BREMENENIIN JA BREMENISTA AJAA AINA ITALIAAN ASTI JA PIIPAHTAA STUTTGARTISSAKIN < JA KUUNNELLA KANTRIA
lapsille noilla ideoilla.
En itse ole innostunut lennokkien ym. rakentelusta, mutta minusta tuo on kiva ajatus ja harrastus. Ikävä kyllä sen kaltaisia asioita ei arvosteta. Mutta nyt tiedät, että joku jossain ainakin arvostaa! Olet ehkä oivaltanut onnen salaisuuden...