katselin iltapäivällä säätiedotusta ja päätin hypätä autoon ja huristella kauppaan hakemaan ruokaa kun näyttää vahvasti siltä, että huomenna auto ei pääse liikkeelle ja paree vaan jäädä makaan sohvalle suosiolla.
kauppareissulla sitten törmäsin pariin vanhaan kaveriin: molemmat elämäntapatyöttöminä. lähdettiin sitten kahveille istumaan ja juteltiin; kahvin jälkeen katselin ukkoja istumassa ja totesin vaan, että enpä ole pitkään aikaan nähnytkään yhtä surkeaa näkyä; "kaksi aikuista miestä istuu sohvalla ja juo limonadia". no ei; on hienoa kun omin voimin juo sitä limonadia. mutta taantumasta ja hyvästä niin molemmat kaverit olivat suhteellisen innostuneita; molemmat ovat jossain välissä lähdössä joidenkin kirkollisten piirien - äijät ei mitään hihhuleita ole - järjestämiin hommiin rakentelemaan pienoismalleja; toinen lähtisi käsittääkseni kokoamaan historiallista yhteisöä ja toinen tuhraisi aikaa historiallisiin juniin ynnä miljöisiinsä. en tiedä mikä siinä takana on, ehkä joku yleinen ja sivistyksellinin tavoite. oli kuitenkin hienoa nähdä miehiä innostuneena. ehkä se taantuma - vaikka tuntuu heillä olleen taantumaa niinkauan kuin muistan - tuo esiin myös toisenlaisia arvoja. ehkäpä paremman maailman rakentaminen lähtee juuri jostain tämänsuuntaisesta.
täytyy ottaa malja limonadimiehille.
taantuma tuo hyvääkin?
avarakatsanto
1
119
Vastaukset
- kerjuuyritys
Että kattookaa, te tarviitte Ahtisaarta ja Ahtisaari tarvii lisää fyrkkaa näinä ankeina aikoina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954