Varsinkin kesällä jalat likaantuvat ja hiostuvat. Ihanne on, että sandaalien kanssa pidettäisiin sukkia, vaikka se onkin monille kauhistus.
Pese ja rasvaa!
Jalat pestään illalla saippualla ja pehmeällä harjalla. Kuivaihoisen kannattaa unohtaa saippua ja käyttää sen sijaan apteekista saatavaa perusvoidetta.
Pesun jälkeen jalat ja varpaiden välit kuivataan huolellisesti.
Kovettumia ja halkeamia ei enää nykyoppien mukaan pidä raspata, sillä se innostaa ihoa vain kasvattamaan entistä paksumman kovettuman. Paras hoito kovettumille ja halkeamille on tehorasvaus melko rasvaisella perusvoiteella. Kevyt lotion -tyyppinen voide on huono, sillä se helposti vain kuivattaa lisää.
Voidetta ei vain levitetä jaloille, vaan hierotaan hyvin ihoon. Kantapäitä, päkiöitä ja muita kovettumia hierotaan kaikkia kymmenkunta kertaa. Yöksi jalkoihin voi vielä sujauttaa puuvillasukat.
Tällä yksinkertaisella hoidolla tulosta tulee jo 2-4 viikossa.
Estä hikoilu!
Suolakylpy hillitsee jalkojen hikoilemista. Liuota pari ruokalusikallista merisuolaa kuumaan veteen ja tee kylpyvedestä sitten viileää. Pidä jalkoja kylpyvedessä 10 minuuttia kerran päivässä viikon ajan. Kylpykuuri vähentää myös jalkojen turvotusta. Samoin viileän veden suihkutus.
Tiesitkö, että jalkojen pesu happamilla pesuliuoksilla vähentää bakteerien aiheuttamaa hajua.
Jos iho on hautunut rikki varpaiden välistä, kannattaa ostaa apteekista lampaanvillaa, jota voi pujottaa varpaisiin. Lampaanvilla imee kosteutta ja eristää ihopinnat niin, ettei tule hiertymiä eikä jalkasilsaa.
Varpaiden välejä ei saa rasvata, sillä se lisää helposti hautumista. Jos ei pidä kenkien kanssa sukkia, parhaimpia kitkanpoistajia ja rakkojentorjujia ovat vauvatalkki tai hienojakoinen antiperspiranttitalkki. Hiertymiä voi ehkäistä myös apteekista saatavilla rakkolaastareilla ja ihosuojilla.
Jos pidät kenkiä paljain jaloin, ohut irtopohjallinen kerää hien ja on helppo ottaa yöksi kengästä pois.
Puuvillasukka ei ole hikoileville jaloille hyvä, sillä se imee kosteutta. Hyvä vaihtoehto on mikrokuitusukka: se kerää kosteuden ja haihduttaa pois. Markkinoille on tullut myös sukkia, joiden lanka on käsitelty hopealla. Menetelmä estää hiertymiä ja hikoilua sekä vähentää bakteerien kasvua.
Jalkojen omahoito on osa jokapäiväistä hyvinvoinnista huolehtimista, kuten hampaiden pesu. Jalkojen oikealla omahoidolla ehkäistään jalkakipuja, jalkojen väsymistä, puutumista ja turvotusta. Muita tyypillisiä jalkavaivoja ovat kovettumat, känsät, syylät, jalka- ja kynsisieni sekä kynsien sisäänkasvaminen. Alaraajojen asento- ja kuormitusvirheet tai lihasten epätasapaino voivat olla jalkaongelmien aiheuttamia tai aiheuttaa jalkaongelmia.
Tähän Jeesus vastasi: »Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.» Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.
Terveysohjeita kirkon
5
217
Vastaukset
- sen sanoo järkikin
Myös Jeesus vahvistaa sen.
Tähän Jeesus vastasi: »Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.»- adventistinaisia
Jarlauta on kielletty pesemästä naisten jalkoja lähimmäisen rakkauden nimissä?
- naisille etenkin
adventistinaisia kirjoitti:
Jarlauta on kielletty pesemästä naisten jalkoja lähimmäisen rakkauden nimissä?
Mikä järjestö
Vegaaniliitto on?
”Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kasvissyöntiä ja veganismia”, sanotaan
Vegaaniliiton säännöissä.
Adventismin tarkoituksena on edistää kasvissyöntiä ja adventisteilla ei saa olla siannahkaisia kenkiä. - tutkimuksen mukaan?
naisille etenkin kirjoitti:
Mikä järjestö
Vegaaniliitto on?
”Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kasvissyöntiä ja veganismia”, sanotaan
Vegaaniliiton säännöissä.
Adventismin tarkoituksena on edistää kasvissyöntiä ja adventisteilla ei saa olla siannahkaisia kenkiä.Mitä tehdään adventisteille jolla on siannahkakäsineet ja geenimanipuloitu soijanakki roikkuu huulessa.
Kiitos paljon
Minulla yksi varpaankynsi löystyi juoksulenkillä uusissa tossuissa. En ollut sisäänajannut tossuja kunnolla.
Kynsi ei ole lähtenyt kasvamaan normaalisti, vaan jotakin kovettumaa hiukan kasvaa.
Ei mikään paha kuitenkaan ja silmällä edes havaittavissa ellein läheltä tarkastele.
Jos olet asiantuntija, niin mikä olisi täsmähoitoa ?
Mitähän aineita jalkakylpykoneet, siis semmoset marketista ostettavat kestävät, niiden pumppu,
ei minun mielestäni suolaa.
Ruokaöljyä olen laittanut lusikallisen.
Talon saunassa otan kerran viikossa aina löylyssä jalkasuolakylvyn.
Mikä olisi perusvoide nimeltään jota suosittelet?
Olen aina pessyt jalat hyvin, mutta kerran hiukan heikosti, ja kaveri joka jalkani pesi, oli ilme aika mahtava kun haistoi jaffikseni.
Jalkasuolakylpy edellisenä iltana on hyvä.
Syväpuhdistaa.
Viikottainen jalkasuolakylpy vähentää ja poistaa koko viikoksi hikoilun tai hajut ainakin.
Hajuthan syntyvät bakteerien vaikutuksesta, hiki sinänsä ei haise kainaloissakaan.
Siunauksia
jari laurila
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872