Nuoret rikastajat

€lmeri

Nämä kaksi rikastajan alkua karkotettava välittömästi ilman mitään turhia verukkeita. Se on parasta rasisminvastaista työtä. Aika moni saattaisi kakarat sinne minne kuuluvatkin.

Kaksi 10 - 12-vuotiasta poikaa uhkaili 1990-luvun alussa syntyneitä nuoria puukolla Vantaan Myyrmäessä lauantai-iltana.

Tapahtuma sai alkunsa puoli kahdeksan aikaan illalla, kun neljästä nuoresta koostunut porukka oleskeli Myyrmäen aseman grillillä. Porukkaan kuului kaksi tyttöä ja poikaa. He poistuivat grilliltä Nuorisokeskus Arkin suuntaan ja matkalla he törmäsivät kahteen poikaan.

Pojat haastoivat riitaa ja heittelivät nuoria lumipalloilla. He myös potkaisivat toista nuorista miehistä, jonka jälkeen mies pääsi pakenemaan paikalta.

Tämän jälkeen pojat palasivat jäljelle jääneiden nuorten luokse. He pahoinpitelivät toisenkin nuoren miehen ja ottivat puukon esille.

Kahakan aikana nuorimies sai painettua pojan maahan, mutta pojan kaveri tuli auttamaan toverinsa vapaaksi. Kun nuorimies lähti juoksemaan Arkin suuntaan, poika heitti puukon miehen selkää kohti. Puukko lensi ohi miehestä ja tämä sai heitettyä puukon Liesitorin sillalta alas.

Tämän jälkeen pojat päättivät hyökätä vielä tyttöjenkin kimppuun ja löivät toista tyttöä kasvoihin. Pahoinpitelyn jälkeen pojat juoksivat karkuun ja noutivat puukon talteen.

Poliisilla on tiedossa poikien henkilöllisyydet.

- Nyt sosiaaliviranomaiset räpistelevät heidän kanssaan, kun he ovat noin nuoria, kommentoi komisario Vantaan poliisilaitokselta.

1

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valkoinen123

      Mitä olisikaan tapahtunut jos nämä pahoinpitelijä junnut oltaisiin hakattu itsepuolustukseksi? Ainoa mitä siitä olisi seurannut... -90 syntynyt mies hakkasi maahanmuutajan eli...RASISTI... kyllä nää suomen lait on niin kivoja. eli sinäänsä hyvä ettei tehneet mitään koska nyt saadaan vastuuseen oikeat rikolliset. Toisaalta nämä ovat varmaankin ''ensikertalaisia'' ja alaikäisiä joten he saavat tästä rangaistukseksi taskut täyteen rahaa sossulta ja pari pääntaputusta ''että kyllä näitä virheitä sattuu''.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1239
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe