Luulojaan ammentava humanisti!

Vetosolmu

Että humanisti pitääkin olla yksinkertainen kuin mikä, kun sanailee etuansa miettien. Yliopistoja tavallinen tallaaja ei suinkaan pidä elitismin syntysijana, vaan opinahjoina, joissa pitää oppiman tietyille tavoille. Vankila on yksi niistä kouluista, joissa annetaan ammattiin korkeakoulutusta, joten yliopistoja on jos minkänkinlaisia olemassa.

Yksi parhaimmista pohjoisen pallonpuoliskon keksinnöistä on varaava tulisija, mutta enpä tiedä, onko se perujaan koulutetun väen aivoista. Vai olisiko joku oppimaton havainnut, että lämpöä voi varata tiiliskiveen? Ainakin sauna on hyvin vanha keksintö, joka on yhä yksi suomalaisten parhaimmista nautinnoista näillä maisilla leveyksillä.

Kvartaaleista hokeminen on joutavaa touhua, mikä ei ole muuta kuin ahneimpien keino osoittaa olevansa tärkeitä. Yksi ihminen muka ansaitsee sitten hyvän palkan lisäksi optionsa, kun saa paperilla näyttämään joskus jopa rikolliset keinonsa tuottaviksi. Piakkoin rikkaatkin mitä ilmeisimmin huomaavat, etteivät voi syödä sitä arvonantoa, jonka lämmössä kuvittelevat paistattelevansa.

Kas, tärkein omaisuus häviää heti, kun hauta kutsuu, eikä jälkipolvien elämää voi päsmäröidä, sillä jokainen sukupolvi joutuu kohtaamaan aikansa haasteet lopultakin omin neuvoin. Rikkaan penska voi sortua huumeisiin, kun pohtii, kuinka jyrkkämietteiset esi-isät keräsivät omaisuutensa. Ei sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan!


http://www.hs.fi/juttusarja/relander/artikkeli/Yliopisto in memoriam/1135244357208

1

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mammonaa

      Onko pastori humanisti? Palvooko kirkonmies mammonaa? Entäpä toimittajat? Mainostajat voivat sanella sen, mitä kirjoitetaan, koska valta on heillä, joilla on kyky tuottaa voittoa nyt.

      Vaihtoehtona on köyhyys, jonka orjuuteen kaikki rohkeimmat yksilöt sysätään. Humanistit ovat siis samalla tavoin mammonan orjia kuin muutkin, vaikka sanoin jeesustelevat muuta.

      Ääntä maailmaan sopii ja turhaa melua! Mediassa kehutaan omaa väkeä pelottomaksi, vaikkei rohjeta suuta avata ennen kuin ollaan ojassa. Maantiellä pysyvä auto ei ole uutinen, mutta tienpenkkaan rattijuopon ohjaama kaara on. Sillä tavoin maailma makaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      70
      9986
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      8837
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      4056
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      3772
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3596
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      54
      3485
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3343
    8. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      7
      3245
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      3029
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2755
    Aihe