>> Keitään ei ole koskaan vainottu saarnaamisen vuoksi niin paljon kuin Jehovan todistajia. >>
Tämä teksti on suora lainaus Jehovan todistajien
viralliselta sivustolta.
Pystytkö osoittamaan, että näin todellakin on.
Vai onko kysymyksessä " ylilyönti ". ?
Vainotuimmatko ?
30
655
Vastaukset
- Justiina
Millaista vainoa Suomessa on harjoitettu.
Aseistakieltäytymisen seurauksien lisäksi. Se on Suomen lain vastaista toimintaa, joten seurauksia ei voida laskea vainoksi.- -----
Jehovan palvelijat hyökkäyksen kohteina
Jehovan kansa on ollut hyökkäyksen kohteena 1900-luvun alusta saakka. Monissa maissa pahansuovat ihmiset ovat yrittäneet estää – niin, vaientaa – Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistamisen.
Jehovan voidellut palvelijat kohtasivat monia uskon koetuksia ensimmäisen maailmansodan aikana. Heitä pilkattiin, paneteltiin ja piestiin, ja väkijoukot ahdistelivat heitä. Kuten Jeesus oli ennustanut, heistä tuli ”kaikkien kansakuntien vihan kohteita” (Matteus 24:9).
Keskellä sotahysteriaa jotkut Jumalan valtakunnan viholliset käyttivät hyväkseen samaa taktiikkaa kuin oli käytetty Jeesusta Kristusta vastaan. He leimasivat Jehovan kansaan kuuluvat valheellisesti kapinanlietsojiksi ja iskivät suoraan Jumalan näkyvän järjestön ytimeen.
Toukokuussa 1918 Yhdysvaltain liittovaltio antoi määräyksen pidättää Vartiotorni-seuran presidentti J. F. Rutherford ja seitsemän hänen lähintä työtoveriaan.
Näille kahdeksalle miehelle langetettiin ankarat vankeustuomiot ja heidät lähetettiin liittovaltion kuritushuoneeseen Atlantaan Yhdysvaltain Georgian osavaltioon. Yhdeksän kuukautta myöhemmin heidät vapautettiin.
Toukokuussa 1919 liittovaltion ylioikeus julisti, että vastaajien oikeudenkäyntiä ei ollut johdettu puolueettomalla tavalla, ja siksi tuomio kumottiin. Juttu lähetettiin uuteen käsittelyyn, mutta myöhemmin hallitus peruutti syytteen ja veli Rutherford ja hänen työtoverinsa vapautettiin syytteistä kokonaan.
He ryhtyivät jälleen toimimaan, ja Cedar Pointissa Ohiossa Yhdysvalloissa vuosina 1919 ja 1922 pidetyt konventit antoivat Valtakunnan saarnaamistyölle uutta vauhtia
Sitten 1930-luvulla nousi diktatuureja, ja Saksa, Italia ja Japani muodostivat yhdessä akselivallat. Tuon vuosikymmenen alussa käynnistyi Jumalan kansaa vastaan julma vaino, erityisesti natsi-Saksassa.
Pantiin voimaan kieltoja. Tehtiin kotietsintöjä ja suoritettiin pidätyksiä. Tuhansia vietiin keskitysleireihin, koska he kieltäytyivät luopumasta uskostaan.
Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan tähdätyn taistelun tarkoitus oli pyyhkäistä Jehovan todistajat pois noista totalitaarisista maista.
Kun todistajat menivät Saksan tuomioistuimiin taistelemaan oikeuksiensa puolesta, valtakunnan oikeusministeriö valmisti pitkän lausunnon sen varmistamiseksi, että he eivät voittaisi juttujaan. Siinä sanottiin:
”Tuomioistuinten ei tule lyödä laimin tehtäväänsä pelkästään näennäisten laillisten muodollisuuksien vuoksi, vaan niiden täytyy muodollisista vaikeuksista huolimatta etsiä ja löytää keinoja täyttää ylevät velvollisuutensa.”
Tämä merkitsi sitä, ettei todellista oikeutta voinut saada. Natsit pitivät kiinni siitä käsityksestä, että Jehovan todistajien toiminta oli vihamielistä ja ’järkytti kansallissosialistista rakennelmaa’.
Toisen maailmansodan aikana Jumalan kansalle asetettiin kieltoja ja rajoituksia Australiassa, Kanadassa ja muissa Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluvissa maissa – Afrikassa, Aasiassa sekä Karibianmeren ja Tyynenmeren saarilla.
Yhdysvalloissa vaikutusvaltaiset viholliset ja vääriä tietoja saaneet ihmiset aiheuttivat ’säädöksen nojalla suunniteltuja vaikeuksia’ (Psalmit 94:20).
Mutta lipuntervehtimistä koskevista kysymyksistä ja talosta taloon saarnaamisen kieltävistä järjestyssäännöistä taisteltiin tuomioistuimissa, ja Yhdysvalloissa saadut suotuisat oikeudenpäätökset muodostivat suojamuurin palvontavapaudelle.
Jehovan ansiosta vihollinen ei päässyt yrityksissään voitolle. Kun sota päättyi Euroopassa, kiellot poistettiin.
Tuhannet keskitysleireissä vangittuina olleet todistajat vapautettiin, mutta taistelu ei silti ollut ohi.
Heti toisen maailmansodan jälkeen alkoi kylmä sota. Itä-Euroopan maat painostivat edelleen Jehovan kansaa.
Viranomaiset ryhtyivät toimiin häiritäkseen todistustyötämme ja lopettaakseen sen, pysäyttääkseen raamatullisen kirjallisuuden levittämisen ja lakkauttaakseen julkiset konventtimme.
Monet passitettiin vankiloihin tai lähetettiin työleireihin
... Nykyäänkin Jehovan Todistajia syrjitään, kohdellaan kaltoin uskonnäkemyksien takia.
Silti Jehovan Todistajat jatkavat julistustyötään, osoittamalla näin rakkautensa lähimmäisilleen ja Jumalalle. - seurauksia he
sitten saavat koska eivät suorita asevelvollisuutta?
Tietääkseni eivät mitään. Heidät on vapautettu
rauhan aikana asevelvollisuudesta. Toisaalta he
eivät suorita siviilipalvelusta. Täten JT ryhmä
on suomen valtion ERITYISESSÄ SUOJELUKSESSA. - & JT
----- kirjoitti:

Silti Jehovan Todistajat jatkavat julistustyötään, osoittamalla näin rakkautensa lähimmäisilleen ja Jumalalle.Natsiviranomaisten turhia yrityksiä
Noin vuosi sen jälkeen kun Hitlerin joukot marssivat Itävaltaan,
Hubert Mattischek(Jehovan Todistaja)
jatkoi yhä keskeytyksettä saarnaamistyötä.
Mutta maaliskuussa 1939 pysähtyi auto hänen talonsa lähelle, ja siitä nousi kaksi Gestapon virkailijaa.
Veli Mattischekin ei tarvinnut arvailla, kenet he halusivat tavata. Hän oli rauhallinen ja tyyni.
”Meidän on tutkittava, löytyykö talosta laitonta kirjallisuutta”, sanoi toinen heistä. Veli Mattischek oli jo kaiken varalta levittänyt suurimman osan kirjallisuudesta, ja lopun hän oli varastoinut turvallisesti talon ulkopuolelle. Siksi etsintä tuottikin virkailijoille pettymyksen.
”Mitä aiotte tehdä, kun saatte pian kutsun sotapalvelukseen?” kysyi toinen heistä.
Veli Mattischek vastasi epäröimättä:
”Kieltäydyn tekemästä valaa tai ryhtymästä mihinkään muuhun, mikä liittyy sotaan.”
Silloin toinen virkailija kysyi: ”Tiedättekö, mihin se johtaa?”
Veljemme vastasi: ”Olen jo pitkän aikaa ollut täysin selvillä siitä”,
ja hänet pidätettiin heti paikalla.
Joitakin viikkoja myöhemmin veli Mattischek oli karjankuljetusautossa yhdessä muiden veljien kanssa matkalla Dachaun keskitysleiriin.
Veli Mattischek joutui olemaan yhteensä kolmessa eri keskitysleirissä, ennen kuin hänelle avautuivat vapauteen johtavat portit.
Kun veljet saapuivat Mauthausenin keskitysleiriin, niin sen pahamaineinen komentaja Spatzenegger otti heidät vastaan seuraavin sanoin:
”Yksikään mustalainen tai raamatuntutkija(silloin kutsutut Jehovan Todistajat) ei pääse täältä elävänä.”
Monet tosiaan kuolivat siellä.
Veljille tarjottiin usein mahdollisuutta päästä pois tästä kuolemankoneistosta.
Esimerkiksi kun Hubert Mattischek ja hänen veljensä Willi olivat Mauthausenin keskitysleirissä, heidän käskettiin varhain eräänä aamuna ilmoittautua leirin portilla.
Oli aivan ymmärrettävää, että he olivat hermostuneita ja jännittyneitä kävellessään portille.
Heidät vietiin leirin johtajan, Ziereisin, luo.
Tämän ympärillä oli ryhmä korkea-arvoisia puoluejohtajia ja joitakin SS-miehiä. Läsnä oli myös August Eigruber, Ylä-Itävallan Gauleiter (alueen puoluejohtajan arvonimi).
Ziereis otti johdon käsiinsä.
Hän kääntyi noiden kahden veljen puoleen ja sanoi: ’Tämä Gauleiter haluaisi viedä teidät kaksi veljestä heti kotiinne. Teidän ei tarvitsisi muuta kuin allekirjoittaa erikoisesti Jehovan todistajia varten laadittu paperi, ja se voisi säästää teidät
vuosikausien kärsimykseltä.’
Nuo virkailijat olivat hetken hämmästyksestä sanattomia kuullessaan veljien vastaavan lujasti:
”Me emme halua pettää Jehova Jumalaa emmekä vakaumustamme.”
Johtaja Ziereis kääntyi paikalla olevien miesten puoleen:
”Enkö sanonutkin teille etukäteen?”
Ilmeisesti he olivat aiemmin keskustelleet Jehovan todistajien peräänantamattomuudesta.
-------------
Teloitettaviksi kristillisen puolueettomuuden vuoksi
Eräänä päivänä syyskuussa 1939 levisi levottomuutta herättävä huhu vuorten juurella sijaitsevaan Salzburgin kaupunkiin. Se häiritsi ihmisten mielenrauhaa – niidenkin, jotka odottivat saavansa Hitlerin hallinnosta suuria etuja. Mitä he kuiskivat toistensa korviin? Kaksi miestä sanottiin ammutun kuoliaaksi Glaneggen ampumaradalla lähellä Salzburgia.
Se mikä ensin vaikutti huhulta, oli karvas totuus. Sotilasosasto oli teloittanut nuo miehet, Johann Pichlerin ja Josef Wegscheiderin, kaksi veljeämme, koska he kieltäytyivät sotapalveluksesta. Teloitus ei kuitenkaan tapahtunut niin kitkattomasti kuin päälliköt olivat odottaneet. Nuo kaksi veljeä olivat sanoneet, että oli tarpeetonta sitoa heidän silmiään, mutta se tehtiin siitä huolimatta. Kun sitten annettiin käsky, niin sotilaat kieltäytyivät ampumasta. Vasta kun sotilaita oli painokkaasti uhattu kurinpidollisilla toimilla, elleivät he tottelisi, ja vasta kun käsky oli annettu toisen kerran, sotilaat ampuivat nämä viattomat miehet. Mutta tapahtumaan liittyi muutakin.
Salzburgissa käydyn oikeudenkäynnin aikana tuomari ja hänen virkatoverinsa olivat yrittäneet saada syytettyjä muuttamaan mielensä. Tuomari oli kutsunut näiden miesten vaimot oikeussaliin toivoessaan, että heidän näkemisensä saisi miehet luopumaan kannastaan. Sen sijaan toinen naisista oli rohkaissut näitä sanoen: ”Henkenne on Jumalan kädessä.” Tämä oli tehnyt tuomariin niin suuren vaikutuksen, että hän oli takonut kiihtyneenä nyrkillään pöytää ja huutanut: ”Nämä ihmiset eivät ole rikollisia eivätkä pettureita, vaan pikemminkin uskovien komppania, jossa ei ole vain kaksi tai kolme, vaan satoja ja jopa tuhansia!” Laki vaati kuitenkin kuolemantuomiota.
Teloitusta edeltäneenä päivänä oli veljien Pichlerin ja Wegscheiderin sellissä käyty ja heidän mieltään yritetty uudelleen muuttaa. Kun heiltä kysyttiin heidän viimeistä toivomustaan, he sanoivat haluavansa saada Raamatun. Tuomari toi sen heille henkilökohtaisesti. Hän tarkkaili heitä heidän sellissään keskiyöhön saakka ja meni sitten pois sanoen: ”Kumpikin mies oli viime hetkinään Jumalansa yhteydessä; he ovat todella pyhiä miehiä!”
Kun teloitus oli ohi, heidän arkkunsa luovutettiin omaisille hautausta varten. Hautajaisissa, joita poliisi tietenkin tiukasti valvoi, oli läsnä arviolta 300 henkeä. Laulaminen oli kiellettyä, ja Gestapon virkailijan töykeät sanat lopulta keskeyttivät rukouksen, joka oli hänen mielestään liian pitkä. Gestapo oli myös kieltänyt käyttämästä Jehovan nimeä. Se ei kuitenkaan estänyt erästä veljeä huutamasta arkkuja laskettaessa: ”Näkemiin Jehovan valtakunnassa!”
Tähän teloitukseen liittyvien tapahtumien tultua tunnetuiksi Salzburgissa kaikki seuraavat teloitukset siirrettiin Berlin-Plötzenseehen Saksaan. - turvassa
seurauksia he kirjoitti:
sitten saavat koska eivät suorita asevelvollisuutta?
Tietääkseni eivät mitään. Heidät on vapautettu
rauhan aikana asevelvollisuudesta. Toisaalta he
eivät suorita siviilipalvelusta. Täten JT ryhmä
on suomen valtion ERITYISESSÄ SUOJELUKSESSA.Mutta jos tuo asevelvollisuus vapaus häviää,
Eli se vapaus kieltäytyä asepalveluksesta otetaan pois Jehovan Todistajilta,
he joutuvat vankilaan.
Ja uskomme että se aika tulee vielä. - tai kuole"
turvassa kirjoitti:
Mutta jos tuo asevelvollisuus vapaus häviää,
Eli se vapaus kieltäytyä asepalveluksesta otetaan pois Jehovan Todistajilta,
he joutuvat vankilaan.
Ja uskomme että se aika tulee vielä.(Nämä ovat siis JEHOVAN TODISTAJIEN elämänkertomuksia, asioita joita he ovat yli satojen vuosien aikoina joutuneet kärsimään)
-->Kiellä usko tai kuole
Toisen maailmansodan alettua vuonna 1939 me jouduimme ankarimpaan koetukseen. Meitä vaadittiin allekirjoittamaan julistus, jossa todistaisimme kieltäneemme uskomme ja olevamme halukkaita mainitsemaan nimeltä henkilöitä, jotka kannattivat aktiivisesti raamatuntutkijoiden opetuksia. Jos allekirjoittaisimme, meidät vapautettaisiin. Jokainen allekirjoittamisesta kieltäytyvä todistaja ammuttaisiin.
Tämä uhkaus toistettiin yhä uudelleen, annettiin määräys: ”Raamatuntutkijat portille!” Me seisoimme siellä laihoina ja ryysyisinä. Torneissa oli aseistetut vartijat. Leirimme komentaja toisti uhkauksensa, että kaikki allekirjoittamisesta kieltäytyvät tapettaisiin. Seurasi täydellinen hiljaisuus, eikä kukaan tarjoutunut allekirjoittamaan.
Erään kerran kaksi todistajaa, jotka olivat aikaisemmin allekirjoittaneet tuon asiapaperin, astuivat esiin ja ilmoittivat haluavansa peruuttaa allekirjoituksensa! He halusivat mieluummin kuolla veljiensä kanssa. Jotkut SS-miehet, jotka muuten olivat paatuneet, olivat hämmästyneitä ja jopa hätääntyneitä. Tämän jälkeen ei aluksi kuulunut minkäänlaisia solvauksia tai uhkauksia, ainoastaan käsky: ”Poistukaa! Älkää ilmoittautuko työhön.” Kahden tunnin kuluttua kaikuivat taas sanat: ”Raamatuntutkijat portille!” Tätä ”kissa ja hiiri” -leikkiä jatkui kolme päivää.
SS-miehet keskustelivat usein kuuluvalla äänellä siitä, että meidät komennettaisiin riviin ja ammuttaisiin. Kuulimme jopa yhden komentajan sanovan: ”Meidän on parasta seisoa heidän ympärillään ja ampua heitä joka suunnalta.” Mutta kun meidän täytyi taas tulla kävelypihalle, tämä osoittautuikin vain juoneksi, jonka tarkoitus oli murtaa moraalimme.
Leirinkomentaja Huttig aloitti puheensa sanoilla, jotka eivät olleet kovinkaan imartelevia: ”Te roistot, te siat . . .” Mutta mitä me saimmekaan kuulla? Emme tavanomaisia tappouhkauksia vaan sanat: ”Führer on aivan liian hyvä teitä kohtaan. Teidän tuomioittenne toimeenpanoa on lykätty voittoon saakka.” Sydämemme täytti syvä kiitollisuus Jehovaa kohtaan, vaikka Huttig huusikin: ”Mutta muistakaa, – – pitkämielisyys ei merkitse vapauttamista.” Vihollinen oli hävinnyt. - tietoa..
tai kuole" kirjoitti:
(Nämä ovat siis JEHOVAN TODISTAJIEN elämänkertomuksia, asioita joita he ovat yli satojen vuosien aikoina joutuneet kärsimään)
-->Kiellä usko tai kuole
Toisen maailmansodan alettua vuonna 1939 me jouduimme ankarimpaan koetukseen. Meitä vaadittiin allekirjoittamaan julistus, jossa todistaisimme kieltäneemme uskomme ja olevamme halukkaita mainitsemaan nimeltä henkilöitä, jotka kannattivat aktiivisesti raamatuntutkijoiden opetuksia. Jos allekirjoittaisimme, meidät vapautettaisiin. Jokainen allekirjoittamisesta kieltäytyvä todistaja ammuttaisiin.
Tämä uhkaus toistettiin yhä uudelleen, annettiin määräys: ”Raamatuntutkijat portille!” Me seisoimme siellä laihoina ja ryysyisinä. Torneissa oli aseistetut vartijat. Leirimme komentaja toisti uhkauksensa, että kaikki allekirjoittamisesta kieltäytyvät tapettaisiin. Seurasi täydellinen hiljaisuus, eikä kukaan tarjoutunut allekirjoittamaan.
Erään kerran kaksi todistajaa, jotka olivat aikaisemmin allekirjoittaneet tuon asiapaperin, astuivat esiin ja ilmoittivat haluavansa peruuttaa allekirjoituksensa! He halusivat mieluummin kuolla veljiensä kanssa. Jotkut SS-miehet, jotka muuten olivat paatuneet, olivat hämmästyneitä ja jopa hätääntyneitä. Tämän jälkeen ei aluksi kuulunut minkäänlaisia solvauksia tai uhkauksia, ainoastaan käsky: ”Poistukaa! Älkää ilmoittautuko työhön.” Kahden tunnin kuluttua kaikuivat taas sanat: ”Raamatuntutkijat portille!” Tätä ”kissa ja hiiri” -leikkiä jatkui kolme päivää.
SS-miehet keskustelivat usein kuuluvalla äänellä siitä, että meidät komennettaisiin riviin ja ammuttaisiin. Kuulimme jopa yhden komentajan sanovan: ”Meidän on parasta seisoa heidän ympärillään ja ampua heitä joka suunnalta.” Mutta kun meidän täytyi taas tulla kävelypihalle, tämä osoittautuikin vain juoneksi, jonka tarkoitus oli murtaa moraalimme.
Leirinkomentaja Huttig aloitti puheensa sanoilla, jotka eivät olleet kovinkaan imartelevia: ”Te roistot, te siat . . .” Mutta mitä me saimmekaan kuulla? Emme tavanomaisia tappouhkauksia vaan sanat: ”Führer on aivan liian hyvä teitä kohtaan. Teidän tuomioittenne toimeenpanoa on lykätty voittoon saakka.” Sydämemme täytti syvä kiitollisuus Jehovaa kohtaan, vaikka Huttig huusikin: ”Mutta muistakaa, – – pitkämielisyys ei merkitse vapauttamista.” Vihollinen oli hävinnyt.Kysykää paikallisilta Jehovan Todistajilta
videota:
"JEHOVAN TODISTAJAT PYSYVÄT LUJINA NATSIEN HYÖKÄTESSÄ "
Siinä on oikeaa kuvamateriaalia sen ajan vainosta, historiallisestikkin kerrottuna. - Justiina
turvassa kirjoitti:
Mutta jos tuo asevelvollisuus vapaus häviää,
Eli se vapaus kieltäytyä asepalveluksesta otetaan pois Jehovan Todistajilta,
he joutuvat vankilaan.
Ja uskomme että se aika tulee vielä.No aikaisemminhan jt:t olivat vankiloissa ja erityisissä siirtoloissa aseista kieltäytymisensä vuoksi.
Sanotaan, että mikään työ ei sielläkään heille käynyt, koska se oli valtion palvelemista vaikka olisi lattioita laassut.
Heistähän oli valtiolle kamala riesa, joten ovat sen vuoksi saaneet sen erivapauden, kuten tuo yksi viesti kertoi.
Toivot että aika palaa. Tuskin, sillä ei sota yhtä miestä kaipaa. Jos aseellinen selkkaus tulee, silloin heidät luonnolisesti suljetaan vankiloihin, etteivät aiheuta vaikeuksia sotaa käyvälle maalle. - Justiina
Vedetään esiin ja muistuteaan II Maailmansodan kauhut. Ne kohdistuivat miljooniin ihmisiin.
Kysyn, mitä vainoa JT:t voivat kertoa Suomessa kärsineensä, mutta siihen ei pysty kukaan vastaamaan. - se olisi
Justiina kirjoitti:
Vedetään esiin ja muistuteaan II Maailmansodan kauhut. Ne kohdistuivat miljooniin ihmisiin.
Kysyn, mitä vainoa JT:t voivat kertoa Suomessa kärsineensä, mutta siihen ei pysty kukaan vastaamaan.Se olisikin yksi toive lahkolle.
Mutta taktiikkaan on perinteisesti kuulunut, että oppien kiistäminen ja jopa se että värvärikaksikkoa ei päästetä sisään, selitetään vainoksi. - neitoni
ei oo ollu lain vastaista Mauno Koiviston säätämän lain jälkeen.Ja vaikka oisko,ei ne armeijaan mee.
Mikä on esim. Suomen uskonnoista erilaisin ku JT.?
Poikkeaa niin monis asiois ja siitä se "vaino" tulee ku ei ymmärretä,ehkä ei halutakaan tajuta miks pietään kii raamatun ohjeista,ku esim.kirkko yrittää mielistellä ihmisiä olemalla suopeita,vesittämällä raamattua,kalastamalla kannatusta,hyi olkoon.
Huomenta Suomes sano jo eräs nais kirjailija,et kirkon tehtävä on puolustaa uskoa,ei haalia kannattajia,veronmaksajia,nuoria - Sam Andreevitsh
tai kuole" kirjoitti:
(Nämä ovat siis JEHOVAN TODISTAJIEN elämänkertomuksia, asioita joita he ovat yli satojen vuosien aikoina joutuneet kärsimään)
-->Kiellä usko tai kuole
Toisen maailmansodan alettua vuonna 1939 me jouduimme ankarimpaan koetukseen. Meitä vaadittiin allekirjoittamaan julistus, jossa todistaisimme kieltäneemme uskomme ja olevamme halukkaita mainitsemaan nimeltä henkilöitä, jotka kannattivat aktiivisesti raamatuntutkijoiden opetuksia. Jos allekirjoittaisimme, meidät vapautettaisiin. Jokainen allekirjoittamisesta kieltäytyvä todistaja ammuttaisiin.
Tämä uhkaus toistettiin yhä uudelleen, annettiin määräys: ”Raamatuntutkijat portille!” Me seisoimme siellä laihoina ja ryysyisinä. Torneissa oli aseistetut vartijat. Leirimme komentaja toisti uhkauksensa, että kaikki allekirjoittamisesta kieltäytyvät tapettaisiin. Seurasi täydellinen hiljaisuus, eikä kukaan tarjoutunut allekirjoittamaan.
Erään kerran kaksi todistajaa, jotka olivat aikaisemmin allekirjoittaneet tuon asiapaperin, astuivat esiin ja ilmoittivat haluavansa peruuttaa allekirjoituksensa! He halusivat mieluummin kuolla veljiensä kanssa. Jotkut SS-miehet, jotka muuten olivat paatuneet, olivat hämmästyneitä ja jopa hätääntyneitä. Tämän jälkeen ei aluksi kuulunut minkäänlaisia solvauksia tai uhkauksia, ainoastaan käsky: ”Poistukaa! Älkää ilmoittautuko työhön.” Kahden tunnin kuluttua kaikuivat taas sanat: ”Raamatuntutkijat portille!” Tätä ”kissa ja hiiri” -leikkiä jatkui kolme päivää.
SS-miehet keskustelivat usein kuuluvalla äänellä siitä, että meidät komennettaisiin riviin ja ammuttaisiin. Kuulimme jopa yhden komentajan sanovan: ”Meidän on parasta seisoa heidän ympärillään ja ampua heitä joka suunnalta.” Mutta kun meidän täytyi taas tulla kävelypihalle, tämä osoittautuikin vain juoneksi, jonka tarkoitus oli murtaa moraalimme.
Leirinkomentaja Huttig aloitti puheensa sanoilla, jotka eivät olleet kovinkaan imartelevia: ”Te roistot, te siat . . .” Mutta mitä me saimmekaan kuulla? Emme tavanomaisia tappouhkauksia vaan sanat: ”Führer on aivan liian hyvä teitä kohtaan. Teidän tuomioittenne toimeenpanoa on lykätty voittoon saakka.” Sydämemme täytti syvä kiitollisuus Jehovaa kohtaan, vaikka Huttig huusikin: ”Mutta muistakaa, – – pitkämielisyys ei merkitse vapauttamista.” Vihollinen oli hävinnyt.Ketä on vainottu eniten...? Voitaisiinko sillä todistaa, keiden usko on oikeaa?
Tiedän monia Jumalan seurakunnan työntekijöitä, jotka ovat saaneet kokea suurta vainoa nykypäivänäkin. Erästäkin Aasiasta kotoisin olevaa, siellä monta kertaa vankilassa ollutta ja monta pahoinpitelyä kokenutta olen saanut kuulla täällä Suomessa muutaman kerran. Joskus hänet pahoinpideltiin vankilassa niin, että hänen jalkansa murtuivat. Mutta Jumala vapautti hänet ja toi pois Aasiasta.
... Niin, ja jehovantodistaja en itse ole. - Justiina
se olisi kirjoitti:
Se olisikin yksi toive lahkolle.
Mutta taktiikkaan on perinteisesti kuulunut, että oppien kiistäminen ja jopa se että värvärikaksikkoa ei päästetä sisään, selitetään vainoksi.Voinko minä katsoa jt:n vainoavan minua, jos hän soittaa usein ovikelloani ja ojentelee leheään luettavakseni?
Minä tunnen olevan uskoni vuoksi vainottu siinä tilanteessa. - Justiina
neitoni kirjoitti:
ei oo ollu lain vastaista Mauno Koiviston säätämän lain jälkeen.Ja vaikka oisko,ei ne armeijaan mee.
Mikä on esim. Suomen uskonnoista erilaisin ku JT.?
Poikkeaa niin monis asiois ja siitä se "vaino" tulee ku ei ymmärretä,ehkä ei halutakaan tajuta miks pietään kii raamatun ohjeista,ku esim.kirkko yrittää mielistellä ihmisiä olemalla suopeita,vesittämällä raamattua,kalastamalla kannatusta,hyi olkoon.
Huomenta Suomes sano jo eräs nais kirjailija,et kirkon tehtävä on puolustaa uskoa,ei haalia kannattajia,veronmaksajia,nuoria"kirkon tehtävä on puolustaa uskoa,ei haalia kannattajia,"
....mutta jt:n tehtävä on haalia uusia kannattajia? Mitä eroa tässä haalimisessa on?
Kirkon edistajat eivät sentään kulje ovelta ovelle tyrkyttämässä uskoa ovensa avaajalle. Onko "haaliminen" jotenkin eriarvoista eri uskontokunnilla?
Kirkon haalimisesta ei kovin paljon esimerkkejä ole olemassa.
Kirkon tehtäväksi on siirtynyt monia asioita, kuten ulkomaanapu, työttömien ruoka-apu, väestörekisterinpito, diakonia, koulutus jne.
Mitä yleistä hyvää Jt on tehnyt kansamme eteen? Sano ihan esimerkki. - salaisuus?
neitoni kirjoitti:
ei oo ollu lain vastaista Mauno Koiviston säätämän lain jälkeen.Ja vaikka oisko,ei ne armeijaan mee.
Mikä on esim. Suomen uskonnoista erilaisin ku JT.?
Poikkeaa niin monis asiois ja siitä se "vaino" tulee ku ei ymmärretä,ehkä ei halutakaan tajuta miks pietään kii raamatun ohjeista,ku esim.kirkko yrittää mielistellä ihmisiä olemalla suopeita,vesittämällä raamattua,kalastamalla kannatusta,hyi olkoon.
Huomenta Suomes sano jo eräs nais kirjailija,et kirkon tehtävä on puolustaa uskoa,ei haalia kannattajia,veronmaksajia,nuoriaSuomessa vainotaan Jt eri tavalla kuin esim etnisiä ryhmiä.
- neitoni
Justiina kirjoitti:
"kirkon tehtävä on puolustaa uskoa,ei haalia kannattajia,"
....mutta jt:n tehtävä on haalia uusia kannattajia? Mitä eroa tässä haalimisessa on?
Kirkon edistajat eivät sentään kulje ovelta ovelle tyrkyttämässä uskoa ovensa avaajalle. Onko "haaliminen" jotenkin eriarvoista eri uskontokunnilla?
Kirkon haalimisesta ei kovin paljon esimerkkejä ole olemassa.
Kirkon tehtäväksi on siirtynyt monia asioita, kuten ulkomaanapu, työttömien ruoka-apu, väestörekisterinpito, diakonia, koulutus jne.
Mitä yleistä hyvää Jt on tehnyt kansamme eteen? Sano ihan esimerkki.vaan maailmanlaajusesti miten JT toimii.Tottakai he menee ihmisten luo koska se oli Jeesuksen käsky,se siitä ja hän näytti mallin.Mut he ei vesitä oppeja raamatusta mikä milloinki on muodis,sitä tarkotti tää kirjailija,Anja.
Jt auttaa ympäri maapallon ihmisiä,ei pelkästään opeta raamattua,antaa isosti ja laajalti apua missä tarvitaan.
- Niiden puutteessa
JT:n on muisteltava menneitä ja suurenneltava nykyisiä tapahtumia osoittaakseen olevansa "vainottuja".
Esim. Forum18:n sivuilta voi lukea Itä-Euroopan uutisia, joissa välillä mainitaan myös JT:t. Mutta niin siellä mainitaan myös iso liuta muitakin uskontoja, joita "vainotaan".
Jos JT:t ovat "oikeassa" ollessaan vainottuja, niin miten sitten noiden muiden uskontojen kanssa? Ovatko nekin "oikeassa"?- Repe-Pekka
>> Jos JT:t ovat "oikeassa" ollessaan vainottuja, niin miten sitten noiden muiden uskontojen kanssa? Ovatko nekin "oikeassa"? >>
Aivan, Jehovan todistajiin kohdistuneita vainoja
väheksymättä, täytyy kuitenkin todeta, että tuo
vartiotorniseuran väite on perusteeton.
Tälläkin hetkellä maailmassa kuolee kristittyjä
vuosittain 200.000 - 300.000 vakaumuksensa
vuoksi ja noin 200 miljoonaa kristittyä kärsii
jonkinasteista vainoista. - pyytää.
Repe-Pekka kirjoitti:

jonkinasteista vainoista.>>>>Tälläkin hetkellä maailmassa kuolee kristittyjä
vuosittain 200.000 - 300.000 vakaumuksensa
vuoksi - Repe-Pekka
pyytää. kirjoitti:
>>>>Tälläkin hetkellä maailmassa kuolee kristittyjä
vuosittain 200.000 - 300.000 vakaumuksensa
vuoksi>> Ja tästähän oli tietenkin faktaa olemassa. >>
Esim. Wikipedia tarjoaa tällaista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristittyjen_vainot - syystä.
Repe-Pekka kirjoitti:
>> Ja tästähän oli tietenkin faktaa olemassa. >>
Esim. Wikipedia tarjoaa tällaista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristittyjen_vainotEihän tuossa sanottu, että saarnaamisen takia olisi vainottu. "Kristityt" on miekalla huitonu vuosisatoja ja siitä saa niittää nyt satoa joka puolella.
- Repe-Pekka
syystä. kirjoitti:
Eihän tuossa sanottu, että saarnaamisen takia olisi vainottu. "Kristityt" on miekalla huitonu vuosisatoja ja siitä saa niittää nyt satoa joka puolella.
Miksiköhän kristinusko etenee Aasiassa ja Afrikassa. Esim. Afrikassa lisäystä vuonna 2008
oli yli 20 miljoonaa. Leviääkö kristinusko itsestään vai julistamisen, saarnaamisen, vuoksi.
Ja juuri Aasiassa ja Afrikassa kristittyjen vainoa
eniten tapahtuu. - ilmassa.
Repe-Pekka kirjoitti:
Miksiköhän kristinusko etenee Aasiassa ja Afrikassa. Esim. Afrikassa lisäystä vuonna 2008
oli yli 20 miljoonaa. Leviääkö kristinusko itsestään vai julistamisen, saarnaamisen, vuoksi.
Ja juuri Aasiassa ja Afrikassa kristittyjen vainoa
eniten tapahtuu.Kaikki länsimainen kiinostaa eksoottisena vaihteluna. Menestysteologian levittämä setelin palvonta sekoittaa köyhyydessä eläneiden maailmankuvaa.
Missä on tutkimustulokset siitä moniko OIKEASTI harjoittaa uutta uskontoaan alkuhuuman jälkeen?
Sata vuotta sitten saatiin aikaan hikisen homman jälkeen kourallinen "riisikristittyjä". - Repe-Pekka
ilmassa. kirjoitti:
Kaikki länsimainen kiinostaa eksoottisena vaihteluna. Menestysteologian levittämä setelin palvonta sekoittaa köyhyydessä eläneiden maailmankuvaa.
Missä on tutkimustulokset siitä moniko OIKEASTI harjoittaa uutta uskontoaan alkuhuuman jälkeen?
Sata vuotta sitten saatiin aikaan hikisen homman jälkeen kourallinen "riisikristittyjä".>> Sata vuotta sitten >>
Taisi JT-opitkin olla toista, kuin tänään.
Monet kristilliset järjestöt tekevät henkensä
kaupalla, lähimmäisen rakkaudesta, humanitaarista
työtä AIDS-sairaiden, orpolasten jne. parissa.
Miten on vt-seuran tilanne ?
Tilastoja ja faktaa, kun olette koko ajan vailla
niin palataanpa alkuperäiseen asiaan.
Esitttäkää todisteet tilastoina tai muuten
luotettavana tietona siitä, että Jehovan todistajat ovat niitä vainotuimpia. - faktaan.
Repe-Pekka kirjoitti:
>> Sata vuotta sitten >>
Taisi JT-opitkin olla toista, kuin tänään.
Monet kristilliset järjestöt tekevät henkensä
kaupalla, lähimmäisen rakkaudesta, humanitaarista
työtä AIDS-sairaiden, orpolasten jne. parissa.
Miten on vt-seuran tilanne ?
Tilastoja ja faktaa, kun olette koko ajan vailla
niin palataanpa alkuperäiseen asiaan.
Esitttäkää todisteet tilastoina tai muuten
luotettavana tietona siitä, että Jehovan todistajat ovat niitä vainotuimpia.Jt:jien tilanteessa verbaalinen sekä fyysinen vaino ei ole maanosasta kiinni, vaan sitä myös muiden mukana tekee koko kristityiksi itseään kutsuva joukko. Jopa siinä määrin, että ovat ottaneet valtuudekseen rajata JT määritteen ulkopuolelle pakana konstantinuksen kanssa sovitun kolminaisuus petoksen perusteella.
Sitähän vainoa sinäkin täällä olet innolla harjoittamassa. Fakta tieto kateissa, saarnaajien mielikuvat lujasti päähän juntattuna.
Jos epäilyttää katso kirkon teettämä tutkimus asiasta ketkä ovat epäsuosituimpia. - Repe-Pekka
faktaan. kirjoitti:
Jt:jien tilanteessa verbaalinen sekä fyysinen vaino ei ole maanosasta kiinni, vaan sitä myös muiden mukana tekee koko kristityiksi itseään kutsuva joukko. Jopa siinä määrin, että ovat ottaneet valtuudekseen rajata JT määritteen ulkopuolelle pakana konstantinuksen kanssa sovitun kolminaisuus petoksen perusteella.
Sitähän vainoa sinäkin täällä olet innolla harjoittamassa. Fakta tieto kateissa, saarnaajien mielikuvat lujasti päähän juntattuna.
Jos epäilyttää katso kirkon teettämä tutkimus asiasta ketkä ovat epäsuosituimpia.>> Keitään ei ole koskaan vainottu saarnaamisen vuoksi niin paljon kuin Jehovan todistajia. >>
Tästä lähdettiin liikkeelle. Vartiotorniseuran
tekstiä, joka totuutena esille tuodaan.
Jos tällaista julkaistaan, niin pitäähän sille
olla totuuspohja.
Keitään ei ole KOSKAAN ..
Miten esim. alkuseurakunta, kokivatko he vainoa
sanan varsinaisessa merkityksessä? - selvä.
Repe-Pekka kirjoitti:
>> Keitään ei ole koskaan vainottu saarnaamisen vuoksi niin paljon kuin Jehovan todistajia. >>
Tästä lähdettiin liikkeelle. Vartiotorniseuran
tekstiä, joka totuutena esille tuodaan.
Jos tällaista julkaistaan, niin pitäähän sille
olla totuuspohja.
Keitään ei ole KOSKAAN ..
Miten esim. alkuseurakunta, kokivatko he vainoa
sanan varsinaisessa merkityksessä?Jt:t katsovat alkuseurakunnan olleen juuri sitä kaltoinkohdeltua seurakuntaa, eli tottahan lause pitää heidätkin sisällään. He olivat niitä joihin luopumus ei ollut vielä vaikuttanut. Sen jälkeen tuli uskonnollinen vaihtokauppa ja nykyinen kristikunta alkoi muodostua.
- Repe-Pekka
selvä. kirjoitti:
Jt:t katsovat alkuseurakunnan olleen juuri sitä kaltoinkohdeltua seurakuntaa, eli tottahan lause pitää heidätkin sisällään. He olivat niitä joihin luopumus ei ollut vielä vaikuttanut. Sen jälkeen tuli uskonnollinen vaihtokauppa ja nykyinen kristikunta alkoi muodostua.
Eihän toki.
Alkukristityt kastettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, Kristus-ruumiseen.
Jehovan todistajat kastetaan järjestöön. - Repe-Pekka
selvä. kirjoitti:
Jt:t katsovat alkuseurakunnan olleen juuri sitä kaltoinkohdeltua seurakuntaa, eli tottahan lause pitää heidätkin sisällään. He olivat niitä joihin luopumus ei ollut vielä vaikuttanut. Sen jälkeen tuli uskonnollinen vaihtokauppa ja nykyinen kristikunta alkoi muodostua.
Joko niitä todisteita alkaisi löytymään ?
- muista sitten.
Ja tulisiko siten mieleen jokin muu ryhmä mikä olisi vainottu SAARNAAMISEN takia? Jos katsoo kirkon tilastoja JT:t ovat kielteisimmässä kategoriassa. Olisikohan noin, jos kävisivät omissa oloissaan salilla, eivätkä saarnaisi ollenkaan? Vainohan saattaa olla verbaalistakin laatua ja saattaa olla vaikeammin kestettävissä kuin suora fyysinen uhka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52752Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062591Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv182307Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.481889Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141453- 321453
- 1771173
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201073En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.65960