Tällaista kun saisi

lukea kepun sivuilta.

Näytelmän konnaa etsimässä
17.3.2009


--------------------------------------------------------------------------------


Hallitus sai perjantaina eduskunnalta luottamuslauseen äänestyksessä, joka koski eläkeiän alarajan päättämisen menettelytapoja. Hallitusrintama pysyi äänestyksessä yhtenäisenä. Mutta vain kaksi yötä ehti kulua, kun Kokoomus jo sai – ilman mitään uusia manöövereitä – julkisuudessa hallituskumppani Keskustalta julkisen epäluottamuslauseen koko eläkepaketin käsittelyn menettelytavoista. Syykin taitaa olla selvä, vaikkakaan ei Kokoomuksesta johtuva.

Kun sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmistelevan Sata-komitean työ tuntui varsinkin eläkeasioiden osalta puuroutuvan ja jähmettyvän paikoilleen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) väläytti tammikuun alkupuolella julkisuudessa mahdollisuutta poistaa työnantajilta kerättävä Kela-maksu.

Kataisen ehdotusta ei välittömästi kommentoinut kukaan, mutta se aiheutti niin sanotun sosiaalitupon syntymisen, jonka keskeinen elementti on eläkemaksut. Kun Kela-maksu poistuu, työeläkemaksua on tarkoitus korottaa yhteensä 1,6 prosenttiyksikköä vuosina 2011–2014 eli sen jälkeen, kun taantuman oletetaan olevan ohi.

Ratkaisu aiheuttaa noin miljardin euron vajeen Kelan tuloihin, mutta työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman sosiaalitupon syntyä ei hallituksen sisältä asetettu kyseenalaiseksi. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) tosin huomautti aiheellisesti tuoreeltaan, ettei Kela-maksun poistamisesta aiheutuvan vajeen täyttämisestä ollut sovittu konkretian tasolla hallituksen piirissä.

Kun hallitus esitteli elvytyspaketiksi kutsuttua lisäbudjettiaan, Katainen huomautti, että Kela-maksun poistamisen aiheuttamat kustannukset katetaan myöhemmin lähinnä teollisuudelta perittävillä välillisillä veroilla, muun muassa ympäristö- ja energiaveroilla. Tätäkään näkemystä ei kukaan ole näkyvästi asettunut vastustamaan.

Varsinainen soppa syntyi, kun hallitus politiikkariihensä päätteeksi julkisti kaavailunsa nostaa eläkeiän alarajaa kahdella vuodella 65 vuoteen vuodesta 2011 alkaen kahdella kuukaudella vuodessa. Idean isäksi ilmoittautui sittemmin pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), joka kertoi saaneensa ajatuksen hiihtäessään Rukalla.

Ihmetystä herättikin, että Keskusta kaatoi viime viikonloppuna koko sotkun Kokoomuksen niskaan. Puolueen varapuheenjohtaja Antti Rantakankaan mielestä "Kokoomuksen epälojaali menettely hallituskumppaneita kohtaan" Kela-maksun julkistamisessa ja eläkeneuvottelujen yhteydessä osoittaa, että se "asettaa suurteollisuuden edut hallitusyhteistyön pelisääntöjen ja vastuullisen talouspolitiikan edelle". Puoluesihteeri Jarmo Korhonen puolestaan piti sosiaalitupossa sovittua Kela-maksun poistoa yrityksiltä Kokoomuksen välistävetona.

Mikä Keskustan siis herätti vasta nyt – ja suotta? Tosiasiallinen syy ei ole eläkkeissä eikä edes niistä päättämisen menettelytavoissa. Yksi syy lienee perjantaina julkistettu puolueiden kannatusmittaus. Sen mukaan Keskustan kannatus on painunut jo alle 19 prosentin. Eläkekiistan vuoksi osansa kannatusmuutoksesta näkyy tosin saaneen myös Kokoomus.

Toinen syy saattaa olla viikonvaihteen Ilta-Sanomien juttu, jossa niin ikään etsittiin konnaa eläkepaketista kertovaan tarinaan. Jutun mukaan ehdotus eläkeiän alarajan nostamisesta sisältyi valtiovarainministeriön sihteeristön hallituksen politiikkariihtä varten valmistelemiin taustapapereihin, jotka Vanhasella olivat matkalukemisinaan Rukalla. Ilta-Sanomien omituinen päätelmä on, että Kokoomus hiihdätti Vanhasen eläkemiinaan.

Kokoomusta osoittavat jälleen sormella Keskustan punamultamiehet ja Vanhasen vastustajat oman puolueen sisältä. Heillä on kahtalainen pyrkimys. Yhtäältä pyritään osoittamaan, että hallitus, jossa Kokoomus on mukana, harjoittaa jotenkin nurjaa politiikkaa. Toisaalta pyrkimyksenä on rivien välissä kertoa, että Vanhanen on heikko johtaja ja että nimenomaan Vanhasen puolueessaan edustama linja on väärä.

Nyt kannattaisi laittaa jäitä hattuun, lakata kantamasta omia kiistoja hallituspöytiin ja antaa hallitukselle edelleen mahdollisuus. Jos näet tavoitteena on hallituksen rampauttaminen sisältä päin, seurauksena voi pahimmillaan olla ennenaikaiset vaalit ja näillä kannatusluvuilla Keskusta ei istu niissä pöydissä, joissa seuraavan hallituksen pohjasta ja ohjelmasta vakavasti neuvotellaan. Nykyisten puoluekannatuslukujen perusteella eduskunnasta ei myöskään katoaisi nykyisen vahvuinen, vankka porvarillinen enemmistö.

Miksi siis turmella kansalaisten suuren enemmistön tahdon mukainen politiikka ja hallituspohja? Taloudellisesti ankeat ajat eivät ansaitse rinnalleen ja lisäkseen poliittistakin kriisiä.

3

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikö olla

      Keskustan populistisiiven kärkinimet, varapuheenjohtaja Antti Rantakangas ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen ovat olleet taas vauhdissa. He eivät itsekään tiedä mitä ajattelisivat. Ollako hallituksessa vai ei? vai mieluummin oppositiossa? Tukeako Vanhasta, hallitusta vai ei?

      • vai kiukuttelisiko?

        Siinä kepulaisten pulma.


    • oivahärkönen

      ... pitäisi käydä toistensa kimppuun, vaan toimia yhdessä täydellä teholla urpilaisia vastaan. Kyllä tässä keskinäisessä syyttelyssä on nyt kepu ollut aktiivisempi kuin Kokoomus.

      Minulle on sama kumpi puolueista on ensi vaalien jälkeen suurin. Pääasia, että muodostetaan porvarihallitus. Vaikka sossut nousisivatkin suuremmaksi puolueeksi kuin toinen porvaripuolue, ei silti pidä perustaa porvaripuolueen ja sossujen hallitusta, vaan porvarihallitus. Sossupuolueiden kannatus joka
      tapauksessa pysyy kolmanneksen paikkeilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe