Kärsimyksestä, Lankeemuksesta ym.

Kärsimyksen jälkeen ilon kokee suurempana ja jotenkin täydellisempänä. Me kärsineet ihmiset voimme sen todistaa.
Meillä ihmisillä on taustoistamme riippumatta omanlaisemme maailmankatsomus; jopa suhteemme Jumalaan on jokaisella erilainen.
Mutta kun puhutaan siitä, kuka TÄTÄ maailmaa, jossa elämme, vielä hallitsee, niin Jumala ei jätä meitä oman järkemme tai arvailujen varaan.

Jumalan Sana kertoo meille 1.Joh.-kirjassa, että maailmamme kuuluu saatanan vaikutuspiiriin. Hän on juuri se, joka vetää ihmisiä tekemään tekoja, joiden seurauksena koemme tai havaitsemme tuskaa, kärsimystä jne.

Ei ole niin, että saatana vain yrittää eksyttää. Hän onnistuu siinä jatkuvasti ja kokoajan. 24/7. Todistuksena siitä on esim. valheet ja väkivalta, jota eri muodoissaan esiintyy ympäri asutun maanpiirin, ikään, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Siitä on todistuksena ihmisen oma ahneus, himot, panettelut, katkeruus, itserakkaus, ilkeämielisyys, pahat sanat jne.

Itse en usko predestinaatioon. Uskon kyllä siihen, että kaikki on Jumalan tiedossa, mutta en siihen että Hän ohjailisi oman tahtonsa mukaan ihmistä siihen päämäärään, johon Hän itse tahtoo.
Tämähän tarkoittaisi käytännössä sitä, että me olisimme vain Jumalan luomia robotteja.

Uskon, että Jumala on antanut ihmiselle oman VAPAAN tahdon, jota Hän kunnioittaa.
Jos ihminen kokee kohdallaan Jumalan kutsun ja vastaa siihen myöntävästi, Jumalan tahto yhdistyy ihmisen omaan tahtoon, mutta kuitenkin ikäänkuin niin, että ihmisellä sen jälkeenkin on oikeus valita eri tilanteissa oman tahtonsa mukaan, vaikka vastoin Jumalan tahtoa, mikä tarkoittaisi lankeamusta.

Jos vertaamme kuningas Saulin ja Daavidin elämää, niin huomaamme suuren eron.
Näistä kahdesta kuninkaasta sanotaan 2.Sam 3:1
"...Daavid vahvistui vahvistumistaan, Saulin suku heikontui heikontumistaan."
Miksi ihmeessä näin oli?

Koska Daavid oli ymmärtänyt sen mitä Saul ei ollut. Saul oli oman tahtonsa tiellä antautunut lihansa himoissa helpoksi kohteeksi saatanalle.
Daavid oli puolestaan täysi vastakohta Saulille.
Daavidkin kyllä lankesi. Ja useammin kuin kerran. Mutta se, mikä ertti nämä kaksi kuningasta toisistaan oli se, että Daavid katui syntejään, kääntyi takaisin Jumalan luo ja tunnusti syntinsä. Mutta ei siinä kaikki. Lisäksi hän suuntasi mielensä uudelleen Jumalan tahdon alle.
Daavid ei ollut helppo saalis saatanalle.

Juuri tässä on myös hengellisten ja lihallisten kristittyjen ero vielä tänäänkin.
Me emme pääse eroon lihastamme tässä maailmassa ennen kuolemaamme. Siksi on täysin turhaa odottaa ettemmekö joskus lankeaisi pois Jumalan tahdosta. Mutta silloin me emme saa jäädä kuuntelemaan saatanan valheita siitä, että me emme enää ole arvollisia palaamaan Jumalan luo.

Lankeamuksen jälkeen on tärkeätä toimia Daavidin tavoin ja uudistaa mielemme takaisin Jumalan tahdon alle. Meidän edestämme on annettu täydellinen uhri. Me olemme täydellisesti vanhurskautetut ja me olemme Jumalan lapsia, silloinkin kun lankeamme. Tärkeätä on se, ettemme Saulin tavoin jää lankeamukseen vaan palaamme Jumalan luo tunnustaen syntimme.