VANHEMMAT EI USKONU

PORIN TAPAUS

Vanhemmat ei uskonu omien lastensa käyttävän
huumeita vaikka poliisit sitä heille vakuuttivat
(iltas.tänään)Ja vaikka nuoret itsekin sen myönsivät.Nuoret jouduttiin viemään huumetestiin,että vanhemmat uskoivat.
Tässä sen näkee kuinka vähän vanhemmat tietää lastensa menoista.
Eihän se meidän kulta mitään tee,eihän se meidän kulta ketään kiusaa.
Kyllä ne nuoret osaa olla kotona suht iisisti
mutta kaveriporukassa laitetaan rooli päälle.
Ei voi olla muuta,kuin porukan hengessä,muuten
joutuu silmätikuksi ja haukutuksi.
Vahva on se joka pysty sanoon EI,eikä se joka tekee kaikenlaista hullua saadakseen huomiota,
mistä kotona on jäänyt paitsi.
Tämä Porin tapaus on jäävuoren huippu,se on varma.

1

112

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J123

      Niinpä. Näin näkisin myös asian olevan. Itsellä kouluajoilta hieman samanlaisia kokemuksia eli ts. vastaavanlaista tapahtui omana ylä-asteaikanakin. Vanhemmat olivat totaalisen ihmeissään kun saivat kuulla asiasta. Itse en huumeisiin koskenut, mutta liikuin osittain samoissa porukoissa. Ei muuta kuin vahdit kiertämään kouluissa aina silloin tällöin ja opettajille enemmän valtaa, ainakin ylä-asteella. Ihan mahdotonta menoa välillä sen ikäsillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      106
      7492
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      104
      5274
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3526
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3471
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      353
      1515
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      57
      1330
    Aihe